Syyllisien etsintä on jo alkanut

torstai

Kansalaiset ovat alkaneet kysellä kuinka tuottajat on ajettu niin ahtaalle että kaupoissa myydään jo eioota ja tuottajat menneet jo tai menevät konkurssiin.

Syylliset kyllä löydetään ja he saavat rangaistuksen kansalta.

Suomalainen ruoka on arvostettua ja haluttua mutta tuottajat tapetaan. Miksi?

134

1904

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VIELÄKINKÄYTÖSSÄ

      Suomalaisessa politiikassa käsitettä "talonpoikainen vapaus" ovat käyttäneet retoriikassaan etenkin Maalaisliiton ja sen jälkeläisen Keskustan poliitikot. Eurooppalaisella tasolla talonpoikaisen vapauden puolustamisen nähdään olevan yksi Keskustaa vahvimmin eurooppalaiseen liberaaliperheeseen yhdistävä tekijä.lähde? . SDP:n Arvo Salo vastasi tähän retoriikaan sloganilla "Tapa talonpoika päivässä" joka on nähty viittauksena vapaan talonpojan omaisuuden kollektivisointiin ja siirtymiseen sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään.selvennä[2]

      VAIKKA SDP ALOITTIKIN MAATALOUSTUET NIIN SDP KUITENKIN SEMENTOI KÄYTÄNNÖN TAPA TALONPOIKA PÄIVÄSSÄ

      • LakiV

        Jos emme olisi EUussa, voisimme kai edelleen painaa rahaa, ja antaa sille sen arvon ja sen määrän minkä haluaisimme, tai minkä KOK laskee, mutta ongelma on se, että ei kaikki tajua että kaikki omakin ylituotanto pitäisi ostaa silti kaikki poies tervein periaatteein.... Suomalaisen ei kannattaisi ehkä silti määrittää kaikelle niin isoa arvoa, että kaikki kilpailukyky menee tuotteiltamme ulkomaille. Jos meillä olisi ollut "Kreikan" systeemi, olisimme kai pistäneet kaikkien tuotteiden hinnat liiankin alas, ja tällöin ulkomaanvelkamme olisi ollut suhteessa liian suurikin, mutta ei se päinvastoinkaan toimi, vaan pitäisi löytää se "Kultainen Keskitie".... Siinäkin on vika ja se on se, että ainahan kaikkea keskinkertaista on paljon, ja sitä paljon kysytään, mutta jos ääri-ilmiöitä ei talousilmiöissäkään ole, ei saavuteta ymmärrystä siitä, miksi marginaalirymät ääripäissä, joku köyhyydessä, tai liian rikkaina - kuitenkaan eivät ole niin lavealla tiellä kuin keskinkertaistukset. Esitin hiukan "raflaavan" kielukuvan, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.... Ei köyhiä ole kai enemmistöä edelleenkään, ainakaan Suomessa, vaan juuri keskituloisia?! Köyhyyden voi määritellä tai tietysti niinkin, että kaikki jotka eivät ole ÖKYRIKKAITA ovat köyhiä, mutta sekin on marginaalisen pieni näkökulma.

    • KAKSPARHAASSA

      SEURAAVASSA HALLITUKSESSA NÄHDÄÄN KUINKA JUSSIEN TUKIEN KÄY

      • outoja

        Kirjoittaja ilmeisesti haluua,että ruoka maksaa sen minkä sen tuottaminenkin. Silloin kävisi niin ettei kaikilla olisi varaa ruokaa ostaa. Tuet viljelijöille ovat sitä varten,että ruoan hintaa voidaan pitää niin alhaisena ,että sitä jokainen pystyisi ostamaan. Kuviteleeko kirjoittaja että Suomessa ainoastaan maksetaan tukia? Niitä maksetaan esim. Yhdysvalloissa..sielläkin ajatellaan,että kaikkien ihmisten pitäisi kyetä ostamaan ruokaa. Nikä ihme siinä on ,että maanviljelijöitä vihataan niin hirveästi. Työ siellä on raskastaa eikä todellakaan mitenkään tuottoisaa. Miksi ette itse ala viljelijäksi jos tuo ammatti on niin kadehtittavaa?Ehkäpä olisi hyvä tutustua paremmin maanviljelijän ammattiin?

    • The.end

      Kuluttajien kannattaa jo totutella Albaanialaisen iskukuumennetun maidon makuun ja Romanialaiseen possun lihaan, sillä muuta ei kaupasta muutaman vuoden päästä saa. Jos saa niitäkään.

      • mikäMuuttuu

        ...?
        laatu pysyy samana,

        ei vain tarvitse vetää prässään,
        elämäntapapuuhastelijoiden kivirekeä...

    • Vaimitäsanot

      Jussista tarvitaan vain kolmannes, muut ovat turhia elätettäviä

      • eiköyksiriitä

        Mikä fetissi sulla on kolmannekseen?

    • Minäensin

      Suomen maatalous alas!!!
      Ja samalla teollisuuskin...
      Itse asiassa laivanrakennus ja yleensäkin rakentaminen ajettava alas.
      Nehän tuhoavat maailmaa.
      Kaikki väestö kaupunkeihin jossa kuitenkin saa ruokaa, siellä on asuntoja valmiina, sähköäkin tulee pistorasioista valmiiksi.
      Eikä lapsiakaan kannata tehdä itse.
      Niitä voi nykyään ostaa valmiina joko ulkomailta tai sitten hedelmöitysjärjestelmän kautta.
      Saa valita minkä ikäisen haluaa, värin voi valita, samoin kuin silmien värin ja geeniperimän.
      Eikä niitä tarvitse edes itse kasvattaa. Vie aikaisin aamulla hoitopaikkaan ja hakee ne sieltä vähän ennen kuin laitta ne nukkumaan ettei tarvitse katsella ja kuunnella niitä.
      Kyllä ne hoitopaikoissa osaa kasvattaa ne sellaisiksi kuin pitää.
      Mutta on se kiva kun niitä on pari-kolme. Ja joskus kun on joku perhejuhla, hakee sitten sellaisen kotiin jotta voi esitellä porukoille että tämmöinen meillä täällä on.
      Ja sen jälkeen vie taas takas muiden kasvatettavaksi hoitopaikkaan.
      Jotta jää itselle aikaa oikeesti tärkeisiin asioihin. Kuten salilla käymiseen, bilettämiseen, omaan itseensä keskittymiseen.
      Ehkä vaatimaan maailman parantamista muiden toimesta jos jotakin pitää tehdä muiden hyväksi.
      Kunhan joku toinen maksaa kuin itse.
      Eli mitä sitä turhaan mitään tekee kun kaikki on jo valmiina.

    • TUKEALISÄÄ

      SAK:n Eloranta: "Maatalouden kriisituki on tärkeää myös meidän liitoillemme"

    • Muitatuetaanturhaan

      Puolet tuottaa 95%

    • slovakki

      Lidl myy samoja tuotteita ostakaa varastoon niin ei lopu ja on muuten Suomalaista...

    • Tukielätit

      Onneksi S-ryhmä lupaa jatkaa halpuutusta. Markkinat ratkaisevat.

    • eiosaa

      Näin on. Kaupunkilaisia pitää subventoida halvalla ruoalla kun eivät itse osaa ruokaansa tuottaa. On ne melkoisia elättejä!

    • LakiV

      Suomessa on varmasti paljon ylituotantoa ja kauppiaat ostavat liian suuri varastoja, varsinkin elintarvikkeita on usein liikaa hyllyt vinollaan ja pinollaan. SE ON YKSI syy, ja toinen syy on kai se, että joku ei maksanut laskujaan? Kyllä ruokatuotteitta paljonkin tarvitaan, mutta ei niin paljon että 75% varastosta menee roskiin tms... Ravintoala ja sen valmistusala on varmaan suurin yksittäinen työnantaja Suomessa, eli tarvittaisiin hiukan muutakin ammattitaitoa, ehkä lisää jopa talousmatemaatikkoja, koska muutamat yritykset saattavat kaatua niinkin typerään asiaan, ettei laskettu "MUKUJA JA KIKUJA tms" oikein...

    • Kapinanitu

      Viljelijät ovat alkaneet kyseenalaistamaan omat tukensa. Money for nothing- meno ei tyydytä aidosti tuottavia.

      • alemmateiymmärrä

        Maataloustukien vastustus on alemman sosiaaliluokan tapa!

        Useimmat kuuluvat ns promilleliikkeisiin joilla ei ole sanottavampaa merkitystä...

      • TUOTTAJIASIISRANGAISTAVA
        alemmateiymmärrä kirjoitti:

        Maataloustukien vastustus on alemman sosiaaliluokan tapa!

        Useimmat kuuluvat ns promilleliikkeisiin joilla ei ole sanottavampaa merkitystä...

        Kansalaiset ovat alkaneet kysellä kuinka tuottajat on ajettu niin ahtaalle että kaupoissa myydään jo eioota ja tuottajat menneet jo tai menevät konkurssiin.

        Syylliset kyllä löydetään ja he saavat rangaistuksen kansalta.

        Suomalainen ruoka on arvostettua ja haluttua mutta tuottajat tapetaan. Miksi?

        SYY ON SELVÄ JA VILJELIJÄ LÖYTÄÄ SYYLLISEN TIETENKIN PEILIIN KATSOMALLA

        VALIO ON VILJELIJÖIDEN OMISTAMA MEIJERI JOKA JALOSTAA VILJELIJÖIDEN OMAN TUOTTAMAN MAIDON
        HEIDÄN MEIJERINSÄ JOHTAJA ON KUITENKIN JOHDATTANUT SAALISTUSHIONNOITTELULLA VALION JOPA 170 MILJOONAN EURON KORVAUKSIIN JA SAKKOIHIN JA TÄMÄN JÄLKEEN VIELÄ PYYTÄNYT LUPAA LASKEA MAIDON HINNAN KAUPPAAN VIELÄ VALTIOLTA

        KUTEN NÄEMME KAIKKI TIET JOHTAA SYLTTYTEHTAALLE

    • helokkaa

      Ihan tavalliset ihmiset ovat laajasti ihmetelleet kuka tai ketkä on vastuussa maanviljelijöiden tukalaan tilanteeseen. Kauppa ja teollisuus on saaneet kiristää jo vuosikymmeniä. Ehkä tähän on tulossa isoja muutoksia mm Karhinen selvittelee ja isolla pääministerin antamalla valtuutuksella määrää.

      • TUOTTAJIASIISRANGAISTAVA

        Kansalaiset ovat alkaneet kysellä kuinka tuottajat on ajettu niin ahtaalle että kaupoissa myydään jo eioota ja tuottajat menneet jo tai menevät konkurssiin.

        Syylliset kyllä löydetään ja he saavat rangaistuksen kansalta.

        Suomalainen ruoka on arvostettua ja haluttua mutta tuottajat tapetaan. Miksi?

        SYY ON SELVÄ JA VILJELIJÄ LÖYTÄÄ SYYLLISEN TIETENKIN PEILIIN KATSOMALLA

        VALIO ON VILJELIJÖIDEN OMISTAMA MEIJERI JOKA JALOSTAA VILJELIJÖIDEN OMAN TUOTTAMAN MAIDON
        HEIDÄN MEIJERINSÄ JOHTAJA ON KUITENKIN JOHDATTANUT SAALISTUSHIONNOITTELULLA VALION JOPA 170 MILJOONAN EURON KORVAUKSIIN JA SAKKOIHIN JA TÄMÄN JÄLKEEN VIELÄ PYYTÄNYT LUPAA LASKEA MAIDON HINNAN KAUPPAAN VIELÄ VALTIOLTA

        KUTEN NÄEMME KAIKKI TIET JOHTAA SYLTTYTEHTAALLE

        MITÄ TÄSSÄ ENÄÄ SYYLLISIÄ ETSIMÄÄN VILJELIJÄT MYÖNSI JOHTAJALLEEN VASTUUVAPAUDEN

      • EtTaidaTajuta

        Ei ihan koko maatalousala kuitenkaan Valion alaista toimintaa ole....ei koko maan maidontuotantokaan, ja silti KOKO maatalous on kriisissä. Eli siinä taas yksi joka ei nää metsää puilta, varsinkaan Valio-puulta.

      • KOHTA5000
        EtTaidaTajuta kirjoitti:

        Ei ihan koko maatalousala kuitenkaan Valion alaista toimintaa ole....ei koko maan maidontuotantokaan, ja silti KOKO maatalous on kriisissä. Eli siinä taas yksi joka ei nää metsää puilta, varsinkaan Valio-puulta.

        VAIKKA NIIN MUTTA EI 5500 PAHITEN KÄRSINYTTÄ TUOTTAJAAKAAN OLE PIENIMÄÄRÄ

    • tohmajärveltä

      Pedetähä yhressä otsikko ykkösenähä.

      • komiaatvoitroohon

        Kannus kuitraahan

    • tsuhnamuna

      Hellsinskis oli joku WeakEnd- festivaali. Ihimiset ei saanu kolomeen tuntiin hyvää suomalaista ruokaa, kun seisoivat lippujonossa. Niin rupesivat tappelemaan ja oksentelemaan toistensa päälle. Jotaki vietiin jo ruumisautolla!!

      • tärskytin

        ruumiit niist tulee jos ei syö kotimaista ruokaa. Ulkomainen ruoka tappaa.

      • POISTETAAN

        Uskokaa nyt, asiattomat viestit poistetaan!

    • Toruusvalkenee

      Komioot määrää!

    • ylisuuretinvestoinnit

      montako velkaista maitotilaa menee konkurssiin ensi vuonna?

      • MuutenLaajennettu

        Kyllä ne kaikki konkurssiin menevät on velkaisia.....ei ne investoinnit tarvitse olla ylisuuria, riittää vaikka, että on ostettu kalliilla kiintiötä, mutta ei olekaan päästy rakentamaan. Kun kiintiöt poistui, ylimääräisten kiintiöiden arvo katosi kokonaan, joten niistä jäi vain velat, ellei niitä pääse tuottamalla maksamaan. Ennen investointia täytyi olla hankittuna riittävästi kiintiötä, muuten rahoitus olisi karahtanut heti siihen.

    • Kolleraato

      Jälleen kysellään kenen syy ja politiikot jo laumassa vaatimassa lisää toimintaedellytyksiä maatiloille, mm. rahaa!

      • SYYLLISIÄON

        Valion alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen puolestaan toteaa, että hänen käsityksensä mukaan tilanne on kuivuuden takia Ruotsissa ja Norjassa jopa Suomea pahempi. Hänen mukaansa paras tapa auttaa suomalaisia Valion viljelijöitä on hoitaa liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

        Laaksonen toivoo nyt valtiolta lupaa myydä perusmaitoa suomalaisille halvemmalla.

      • minäkysyin
        SYYLLISIÄON kirjoitti:

        Laaksonen?? Kuka se on?

    • eliittitukee

      kenen syy ja politiikot jo laumassa vaatimassa lisää toimintaedellytyksiä maatiloille, mm. rahaa!

    • KatseHallitukseenPäin

      Syitä on ja niiden seurauksia on monia. Nykyinen hallitus toimillaan saanut aikaan sen että ihmiset ei enää pysty ostamaan ruokaa samalla tavalla kun ennen. Ulkomailla tuotettu ruoka on halvempaa kun Suomessa tuotettu. Maataloustuottajilla on niin hyvät tuet ettei heitä edes kiinnosta työt jos pienikin mahdollisuus vedota johonkin mikä aiheuttaa haittaa ja tuo mahdollisuudeen korvauksiin, maajussejahan ei atkiviimallit kosket vaan tuet senkun nousee kuten uutisoitu. Normaali työntekjä jos menee sossusta hakemaan maataloustukiin verratavaa tukea oman talouden vuoksi, niin jos tällä normaalilla työntekijällä on vaikka metsää tai maa-aalueita joita voi myydä niin ei saa tukea.

      Aloittajalle tiedoksi. Ei kansalaiset ole tuollaisia kyselleet. Eihän tämä ihan uutta ole mutta Sipilän hallituksen aikana kaikki menee entistä huonompaan.

    • VALIOKRIISI

      Kansalaiset ovat alkaneet kysellä kuinka tuottajat on ajettu niin ahtaalle että kaupoissa myydään jo eioota ja tuottajat menneet jo tai menevät konkurssiin.

      Syylliset kyllä löydetään ja he saavat rangaistuksen kansalta.

      Suomalainen ruoka on arvostettua ja haluttua mutta tuottajat tapetaan. Miksi?

      SYY ON SELVÄ JA VILJELIJÄ LÖYTÄÄ SYYLLISEN TIETENKIN PEILIIN KATSOMALLA

      VALIO ON VILJELIJÖIDEN OMISTAMA MEIJERI JOKA JALOSTAA VILJELIJÖIDEN OMAN TUOTTAMAN MAIDON
      HEIDÄN MEIJERINSÄ JOHTAJA ON KUITENKIN JOHDATTANUT SAALISTUSHIONNOITTELULLA VALION JOPA 170 MILJOONAN EURON KORVAUKSIIN JA SAKKOIHIN JA TÄMÄN JÄLKEEN VIELÄ PYYTÄNYT LUPAA LASKEA MAIDON HINNAN KAUPPAAN VIELÄ VALTIOLTA

      KUTEN NÄEMME KAIKKI TIET JOHTAA SYLTTYTEHTAALLE

      MITÄ TÄSSÄ ENÄÄ SYYLLISIÄ ETSIMÄÄN VILJELIJÄT MYÖNSI JOHTAJALLEEN VASTUUVAPAUDEN

      • itsellesivaan

        Höpönhöpö!

        Kaada

      • etpämaksakuspää

        Sinä kusipää vaadit koko ajan halvempaa ruokaa jolloin myös hinnanalennuskorvaukset kasvavat. Maksa ruoasta tuotantokustannukset kattava hinta, kusipää!

      • Puolalaista_ruista

        Maksamme mielellämme kustannukset, mutta sellaisille viljelijöille jotka pystyvät tuottamaan kohtuuhinnalla ja takaamaan tuotannon vähän lämpimämpänäkin kesänä. Sellaisia ei tunnu Suomesta löytyvän, mutta ulkomailta kyllä. Jos ulkomaan pellet vielä tukevat näiden vientiä, niin sitä parempi.

      • KUSIPÄITTELYEIAUTA
        etpämaksakuspää kirjoitti:

        Sinä kusipää vaadit koko ajan halvempaa ruokaa jolloin myös hinnanalennuskorvaukset kasvavat. Maksa ruoasta tuotantokustannukset kattava hinta, kusipää!

        SINUN TÄYTYY SIELLÄ VALIOSSASI ANTAA POTKUT TÄLLÄISILLE JOHTAJILLE EIKÄ TÄÄLLÄ HUUDELLA VALION JOHTOA KUSIPÄÄKSI KUN ON KOKO AJAN VAATIMASSA HALVEMMALLA TUOTTAMISTA
        Laaksosen mukaan olisi korkea aika luopua viranomaisen asettamasta minimihinnasta, joka estää Valiota kilpailemaan halvemmalla perusmaidolla. Suomalaiset todennäköisesti joisivat enemmän kotimaista maitoa, jos hintaa hilattaisiin alas.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001845734.html

      • etpämaksakuspää
        KUSIPÄITTELYEIAUTA kirjoitti:

        SINUN TÄYTYY SIELLÄ VALIOSSASI ANTAA POTKUT TÄLLÄISILLE JOHTAJILLE EIKÄ TÄÄLLÄ HUUDELLA VALION JOHTOA KUSIPÄÄKSI KUN ON KOKO AJAN VAATIMASSA HALVEMMALLA TUOTTAMISTA
        Laaksosen mukaan olisi korkea aika luopua viranomaisen asettamasta minimihinnasta, joka estää Valiota kilpailemaan halvemmalla perusmaidolla. Suomalaiset todennäköisesti joisivat enemmän kotimaista maitoa, jos hintaa hilattaisiin alas.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001845734.html

        Sinä olet se kusipää!

      • MITÄ-VATIPÄÄÄÄÄÄ
        etpämaksakuspää kirjoitti:

        Sinä olet se kusipää!

        VALIOHAN SITÄ HALVEMPAA HINTAA VAATI.....VATIPÄÄ

      • kaalikäärme
        MITÄ-VATIPÄÄÄÄÄÄ kirjoitti:

        VALIOHAN SITÄ HALVEMPAA HINTAA VAATI.....VATIPÄÄ

        Sinä kusipää vaadit koko ajan halvempaa ruokaa jolloin myös hinnanalennuskorvaukset kasvavat. Maksa ruoasta tuotantokustannukset kattava hinta, senkin kusipää!

      • ITKUNITKUNITKU
        kaalikäärme kirjoitti:

        Sinä kusipää vaadit koko ajan halvempaa ruokaa jolloin myös hinnanalennuskorvaukset kasvavat. Maksa ruoasta tuotantokustannukset kattava hinta, senkin kusipää!

        MAKSAN RUUASTA SEN MITÄ SIITÄ PYYDETÄÄN
        ETKÖS SINÄ NILLIKKA OSAA MYYDÄTUOTETTASI NIIN ETTÄ SAAT SIITÄ OIKEAN HINNAN

        EN MINÄ SINUN TÖITÄSI TEE MYY SITTEN TUOTTEESI TAPPIOLLA JOS NIIN HALUAT MUTTA ÄLÄ TÄÄLLÄ ITKE
        JOS SINUN HINTASI EI KATA KUSTANNUKSIA NIIN MENE LAKKOON

      • KUTENMYÖS
        kaalikäärme kirjoitti:

        Sinä kusipää vaadit koko ajan halvempaa ruokaa jolloin myös hinnanalennuskorvaukset kasvavat. Maksa ruoasta tuotantokustannukset kattava hinta, senkin kusipää!

        SE OLETKIN SINÄ JOKA EI MAKSA RIITTÄVÄSTI RUUASTA SENKIN TÖRKEE PÄLLINAAMA

        TODISTA MAKSAVASI RUUASTA TARPEEKSI JA LAITA KUITTI TÄNNE KOPIONA KUSIPÄÄ

    • tehthetheh

      Osuuskaupan hupivihannes mainokset jo antaa viitettä pulaan kun oikeita vihanneksia mainosteta nimellä ja hyllyt tulee täyteen lähinnä rainbowia jolla alkuperää saadaan häivytettyä kun on pulaa.

    • elätit

      Kaupunkilaisia pitää subventoida halvalla ruoalla kun eivät itse osaa ruokaansa tuottaa. On ne melkoisia elättejä!

    • RUOKALOPPUU

      Kauppa myy eioota.

      Omilla kulmillani Helsingin kantakaupungissa on tavallista, että keskellä runsainta satokautta hyllystä puuttuu useita vihanneksia. Paistopistehyllyt ovat joko kokonaan tyhjiä tai joku tuote on loppunut.

      Käytävät ovat usein täynnä rullakoita, sillä hyllyjä täytetään kuumeisesti. Silti koko päivän aikana useita tuotteita puuttuu kokonaan. Yhtenä päivänä laskin 15 aukkoa leikkelehyllyssä ja toisena yli kymmenen lihahyllyssä. Silmämääräisesti arvioiden noin 10–15 prosenttia tuotteista puuttuu koko ajan.

      Ehkä kauppa ei saa kritiikkiä, kun asiakkaat luulevat ongelmien olevan väliaikaisia tai yksittäistä kauppaa koskevia. Helsingissä kyse on kuitenkin johdonmukaisesta käytännöstä. Sen huomaa helposti, sillä Alepoja on kulmilla useita. Kun yhden tyhjät hyllyt kyllästyttävät, voi mennä toteamaan samat pulmat toisessa kaupassa.

      • tyhjääoli

        alkaa olla jo ongelma että kaupasta loppuu myytävä ruoka.eipä ollut tarjouslohta enää yhdenmaissa kun kävin yrittämässä ostaa.ei ollut

    • oscarsson

      Myöhäistä on,nuorempi polvi ei ole niin hulluja,että alkaisivat maata viljellä.

      • EPÄILENVAHVASTI

        MEINAATKOS ETTÄ JÄRKI KASVAA LIHAA SYÖDESSÄ PULA-AJAN PAPPARAINEN

    • Katkokärki

      Syylliset löydetään ja oikeus voittaa.

      • RANKAISU

        VALIO RANKAISEE SYYLLISIÄ JO NYT EI EPÄILYSTÄKÄÄN

    • sepbe

      Maataloustukivastaisuus on jokin sairas uskonto!

    • Eiollutenää

      Kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Kyltti osoittaa että oli suomalaista kinkkua!

      • SE-KERTOO-KAIKEN

        SUOMALAINEN KINKKU KORVATAAN TANSKALAISELLA KINKULLA...SYY ON KUN SUOMALAISET TUOTTAJAT HINNOITTELIVAT OMISTAMISSAAN YRITYKSISSÄ ITSENSÄ KILOMETRITEHTAALLE TÖIHIN

        SAMA TAPAHTUNEE MAIDONTUOTANNOSSA VALIOSSA....MITÄ TÄMÄ KERTOO VILJELIJÖIDEN KYVYSTÄ TOIMIA YRITTÄJINÄ

    • kohtaonkiire

      Suomalaista kinkkua ei riitä kaikille halukkaille ostajille!

      Varatkaa kinkkunne kauppiaalta ajoissa!

      • Tyttö.saapas

        Ja loppuihan ne suomalaiset tuorekinkut. Jotain kokoonkursittuja rullia oli enää jäljellä. Monet jo vihaisena kyseli että kenen syy.

    • Tuomas7

      Syyllisien etsintä on kiivaasti käynnissä vuoden 2018 lopussa. Ensi vuonna alkaa tuhot realisoitumaan ja kansa vaatii selityksiä ja päitä pölkylle!

    • Omaajalostusta

      Jos tuottajahinta ei ole riittävä, niin voisiko itse lisätä jalostusastetta? Maito maitotuotteiksi, vilja leiväksi yms. lihaelukat lihajalosteiksi jne. Muutama kymmenen maajussia kun löisi hynttyyt yhteen, niin rahat jalostamoihin kyllä saataisiin kasaan. Rahaa voisi kerätä investointeihin myös osakeannilla muillekkin kuin osakasmaajusseille.

      Esim. 50 maajussia kukin sijoittaa 100 000 euro= 5 miljoonaa euroa. 100 000 osakkeen osakeanti 50euroa per osake = toiset 5 miljoonaa euroa. Kasassa 10 miljoonaa. Tuotantolaitoksiin on mahdollista hakea investointitukea, jos tuki esim. 20%, niin 12,5 miljoonan laitokset saisi pystyyn.

    • syyllisetlöytyny

      Valion alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen puolestaan toteaa, että hänen käsityksensä mukaan tilanne on kuivuuden takia Ruotsissa ja Norjassa jopa Suomea pahempi. Hänen mukaansa paras tapa auttaa suomalaisia Valion viljelijöitä on hoitaa liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

      Laaksonen toivoo nyt valtiolta lupaa myydä perusmaitoa suomalaisille halvemmalla.

    • GeorgG

      Viljamarkkinoilla alkaa ranttali ja sitten kysytään kenen syy!

    • Erlokari

      "Suomalaiset haluavat ostaa ja syödä suomalaista ruokaa."

    • reidargol

      Ongelman ydin: johtuu epäreilusta kilpailutilanteesta maailmankaupassa liikkuvien, epämääräisillä vaatimuksilla tuotettujen ja alle edullisimpienkin viljelyalojen tuotantokustannusten hinnoiteltujen ylijäämäerien kanssa, joita hyödyntämällä keskittynyt kauppa on painanut ruuan hinnan epärealistisen alhaiseksi.

      Tilannetta viljelijän osalta pahentaa vielä neuvotteluvoimaltaan ylivoimaisen kaupan kohtuuton osuus ruuan hinnasta.

    • swappiä

      Se on suomalaisten vika kun haluavat syödä kotimaista ruokaa.

      Vaihdetaan kansalaiset!

    • voiettäsentään

      Kohta alkaa päitä putoilla.

    • KAS-SIINÄ-SYY

      VILJELIJÄT EIVÄT OSAA HINNOITELLA

      • siinäsyy

        Höpönhöpö!

        EUn maataloustuilla on tarkoitus painaa ruoan hinta alas.

        Tukijärjestelmä toimii hienosti!

    • kovatpaikat

      Syyllisien etsintä on kiivaasti käynnissä vuoden 2019 alussa. Tuhot alkaa realisoitumaan ja kansa vaatii selityksiä ja päitä pölkylle!

      • JANNU-ARPO

        VANHA SANONTA SANOO EI SE OLE HULLU JOKA PYYTÄÄ VAAN JOKA MAKSAA PYYDETYNSUMMAN

        KUINKA TE VILJELIJÄT SIIS TULKITSETTE TÄMÄN SANONNAN MYYDESSÄNNE TUOTTEENNE OSTAJAN MÄÄRÄÄMÄÄN HINTAAN

        EIKÖ SE TEISTÄ OLE TYHMÄ JOKA MYY TUOTTEEN HALVEMMALLA MITÄ SEN VALMISTUSKUSTANNUKSET OVAT

        VOIDAANKO SIIS VILJELIJÄÄ PITÄÄ HULLUNA KUN MYY HALVEMMALLA KUIN TUOTTAA

      • Tavoitteidenmukaisesti
        JANNU-ARPO kirjoitti:

        VANHA SANONTA SANOO EI SE OLE HULLU JOKA PYYTÄÄ VAAN JOKA MAKSAA PYYDETYNSUMMAN

        KUINKA TE VILJELIJÄT SIIS TULKITSETTE TÄMÄN SANONNAN MYYDESSÄNNE TUOTTEENNE OSTAJAN MÄÄRÄÄMÄÄN HINTAAN

        EIKÖ SE TEISTÄ OLE TYHMÄ JOKA MYY TUOTTEEN HALVEMMALLA MITÄ SEN VALMISTUSKUSTANNUKSET OVAT

        VOIDAANKO SIIS VILJELIJÄÄ PITÄÄ HULLUNA KUN MYY HALVEMMALLA KUIN TUOTTAA

        EUn maataloustuilla on tarkoitus painaa ruoan hinta alas.

        Tukijärjestelmä toimii hienosti!

      • Hihihihihihihiii

        Juu. Vanha sanonta sanoo, että viljelijälle nauraa oma naurismaan aitaki.

      • JANNU-ARPO
        Tavoitteidenmukaisesti kirjoitti:

        EUn maataloustuilla on tarkoitus painaa ruoan hinta alas.

        Tukijärjestelmä toimii hienosti!

        Eli olet siis sitä mieltä, että s-ryhmän halpuutus on reilua, koska maatalous saa tukia.

        Eikö syyllisten etsintä ole silloin hölmöläisten hommaa, kun kerran tukijärjestelmä toimii.

        Onko siis traktorimarssi vain viljelijöiden tapa käydä piknikillä pääkaupungissa, eli eräänlainen retkipäivä.

        Tällöinhän syylliset on siis löydetty sieltä missä viljelijä katsoo peiliin.

      • Tiukkatäti

        Sorry mutta minä olen kaupunkilainen ja jos mun ruokahuollon toteutuminen vaarantuu niin todentotta haluan tietää ketkä päättäjät on tuottajia tappanut. Tästä on puhuttu jo vuosikausia. Ei voi tulla yllätyksenä sinunkaltaiselle trollille joka ei pysty kirjoittamaan asiallisia argumentteja. Sinä olet ainoastaan sitä mieltä että tuottajat tapetaan, siinä mielessä juurikin sinä olet minun listassa mukana. Sinun kirjoitukset on ällöttäviä, hanki itsellesi elämä!

    • therealHeikki

      Kriisiä on huudettu niin kauan kuin minä olen ollut maatalousalalla (yli 30 v.). Koulussa maatalousekonomian tunnilla tyrkytettiin mtt:n mallilaskelmaläpyskää, jonka mukaan vain lihasika ja sokerijuurikas tuottivat jotain, muut sektorit olivat tappiollisia. Samaan aikaan appiukko 20 lehmineen kieri rahassa. Mallilaskelmia tehtiin vain maataloustuloneuvotteluja varten. Tanskalainen heppu oli laatinut kannattamattomuuslaskentakaavan sikäläiseen tarpeeseen. Suomalaiset kopioivat sen ja toistavat tätä edelleen.
      Tuet on irroitettu tuotannosta. Rypsintuottaja voi puida sadon ilman puimuriin asennettavia seuloja, jolloin ei tarvitse miettiä sadon kuivaamista tai myymistä. Se on jekuttamista, mutta jos saa luomusopimuksen, satoa ei todellakaan tarvitse edes korjata. Suuri osa Suomen maatiloista on tällä hetkellä talonpoikien käsissä olevia kansalaispalkkayksikköjä. Luokkayhteiskunta lakkautettiin Suomessa 1906 - torpparien vapautus ja maauudistus tapahtui 1918 alkaen. Nyt kuitenkin EU ylläpitää talonpoikaissäätyä. Tulee mieleen, että se voi olla jopa lainvastaista. Tämä peli pitäisi viheltää poikki.
      Miksi pientilallinen ei voisi lähteä uudistuksien tielle, esim. yhteisnavetan osakkaaksi ? Yhteisnavetta ei ole kolhoosi, jos sitä ei perusteta kolhoosiksi. Tällä hetkellä nykyaikainen lypsykarja tuottaa jopa 45 % katetta. Yhtiömuotoisten navettojen tilinpäätökset voi lukea netistä. Tuottajan yrittäjäura on n. 29 v, uusia seiniä eli sitä uutta navettaa lainoitetaan 8-10 v maksimissaan, joten jää tuohon vielä aikaa laittaa hynää sukanvarteen ennenkuin kuolo tms. korjaa.
      Valtion varojen käyttö peltomaan pakko-ostoon/uusjakoon Karhisen malliin on osuuspankin itsekäs näkemys tulevaisuudesta. Varat menisivät pelloista luopuville ja lopulta osuuspankkien tarjoamiin sijoitusrahastoihin. Itse en hyväksy tällaista valtion miljardisijoitusta. Ilmaisen rahan käyttö on tiensä päässä. Asian eteen pitää tehdä enemmän työtä.

    • Anonyymi

      Demarit etsii syylliset: "nahkurin orsilla tavataan"

    • Anonyymi

      Kansalaiset etsii syylliset. Köysi kiristyy.

    • Anonyymi

      Demarit on jo kyselleet kenen syy?

      • Anonyymi

        Rinne jo ihmetteli.

    • Anonyymi

      Kaupunkilaisia pitää subventoida halvalla ruoalla kun eivät itse osaa ruokaansa tuottaa. On ne melkoisia elättejä!
      Ihme touhua.

    • Anonyymi

      Demarit on huolissaan suomalaisen ruoan riittävyydestä. Siihen ollaan valmiina satsaamaan.

    • Anonyymi

      Demuhallitus puolustaa duunarin etua. Suomalaista ruokaa on oltava tarjolla edulliseen hintaan.

    • Anonyymi

      Itsellä on hymy herkässä kun duunarit on nyt vaatimassa lisää kotimaista ruokaa.

    • Anonyymi

      Ei Rinne neuvottelee EUsta lisää tukea suomalaisille viljelijöille!

    • Anonyymi

      Kaupan hyllyt tyhjenöö kovaa vauhtiaha. Kauppias pithää pelastaa.

    • Anonyymi

      Kauppoja kiinnostaa vastaisuudessakin myydä yli 13 miljardilla kotimaista ruokaa. Joka vuosi!

    • Anonyymi

      Omavaraisuudesta on pidettävä huolta.

      • Anonyymi

        Suomen 50 000 maatilasta puolet tuottaa 95% kotimaisesta maatalouden tuotannosta. Tukiaiset kelpaa kyllä toisellekin puolikkaalle, vaikka omavaraisuudesta huolehtiminen näiden tapauksessa tarkoittaa lähinnä nauriita ja perunoita oman perheen tarpeisiin. Puolelle maatiloista voisi siis jo pelkästään omavaraisuutta vaarantamatta antaa eutanasian, joka tietysti tukien katkaisun muodossa tapahtuisi alta aikayksikön.

    • Anonyymi

      Visiosi vähentäisi myös tukien kokonaissummasta sen 5%, ei suinkaan puolta, niinkuin haluat esittää .

      • Anonyymi

        Jopa puhui itsensä pussiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa puhui itsensä pussiin.

        Ei ole uutta.

      • Anonyymi

        Tuet pitää tietysti lakkauttaa kokonaan. Jäljelle jäävällä puolella on vielä edes teoreettinen mahdollisuus muuttua kannattavaksi, kunhan tukien maksamisen aiheuttama henkinen laiskuus muuttuu oikean yritystoiminnan vaatimiksi peliliikkeiksi.

    • Anonyymi

      No niin, nyt etsitään syyllisiä brassilihan tuonnille. Aivan kuten ennustin.

      • Anonyymi

        syylliset tulevat saamaan rangaistuksen teoistaan. Kaupoissa myydään jo nyt eioota brassiliha-hyllyillä

    • Anonyymi

      Tyhjiä hyllyjä kaupassa. "Toimitusvaikeuksien takia..."

      Nyt on aika herätä. Aito huoli.

      • Anonyymi

        Ei huolta mitää, kirkas wegaaninen huomen odottaa meitä. Silmänkantamattomiin avautuvat valtavat kasvispellot ent. sademetsien paikalla Brasiliassa. Alkiuperäisväestö iloisesti ahkeroi ja levittää DDTtä ja Malationia pellolle, että saadaan sato raikkaana suomaalaistenkin ostajien saataville.

        tuskin maltan odottaa...

    • Anonyymi

      Maataloustukien vastustus on alemman sosiaaliluokan tapa!

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        maataloustukia kerjää,
        avuton sosialilukka...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maataloustukia kerjää,
        avuton sosialilukka...

        avuton sosialilukka...??

        Onko suomenkieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        avuton sosialilukka...??

        Onko suomenkieltä?

        tyhmä juntti,
        koetas sanaristikoita,
        saatat oppia ajattelemaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyhmä juntti,
        koetas sanaristikoita,
        saatat oppia ajattelemaan...

        Kun itse tekee sanansa, saa itse päättää niiden tarkoituksenkin. Ymmärretyksi tuleminen onkin sitten eri asia.

    • Anonyymi

      Hesan kaupoissa kysyntäpiikki naudanlihaa kun opiskelijat varmistavat lihansaantinsa.

    • Anonyymi

      Nyt on duunarin aika kiittää suomalaista ruoan alkutuottajaa!

    • Anonyymi

      Nyt on duunarin aika kiittää suomalaista alkutuottajaa, joten kiitos!

      • Anonyymi

        nyt on tuen nauttijan aika kiittää duunaria,
        messevästä elintasosta,
        jouluåöydän yltäkylläisistä antimista,
        joten kiitos, kiitos...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt on tuen nauttijan aika kiittää duunaria,
        messevästä elintasosta,
        jouluåöydän yltäkylläisistä antimista,
        joten kiitos, kiitos...

        Löytyykö niit partnerin sahoi....

    • Anonyymi

      Entäs sen rasvaprässin täyttö?

    • Anonyymi

      Tapa demu päivässä.

      Näin saa sanoa.

    • Anonyymi

      Köysi kiristyy jo. Syylliset kaivetaan esiin.

    • Anonyymi

      Syyllisiä etsitään jo...... Huoltovarmuus on vaarantunut. Köysi kiristyy....

      • Anonyymi

        ...onkohan rasvat jo ostettu?

    • Anonyymi

      Huoltovarmuuskeskuksen johtaja jo joutui irtisanoutumaan.

    • Anonyymi

      Demut on huolissaan suomalaisen ruoan riittävyydestä. Siihen ollaan valmiina satsaamaan.

    • Anonyymi

      Citytörsät on jo huolissaan mansikoistaan!

    • Anonyymi

      nyt on tuen nauttijan aika kiittää duunaria,
      messevästä elintasosta,
      jouluåöydän yltäkylläisistä antimista,
      joten kiitos, kiitos...

    • Anonyymi

      Faktat puree ja alkoholisoituneet citytörsät hiljenee.

    • Anonyymi

      "jouluåöydän"

      Lopeta juominen, jumala rankaisee!

    • Anonyymi

      Corona aiheuttaa lisähuolta. Ruoan hinta nousee ja duunarit suuttuu. Syksyllä edessä on sotkua.

    • Anonyymi

      Kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa. Ja ruuantuotantokin sitten kun turhake lakkaa syömästä. Mutta sitä saadaan odottaa, ja siihen asti vain ruuantuottajaa tarvitset huomenna, ylihuomenna ja senkin jälkeen.

      • Anonyymi

        Kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa.

        Viisaimmat sen tietävät.

    • Anonyymi

      Syyllisten etsintä on jo käynnissä.

    • Anonyymi

      Missä peräsyrjälän kaupassa myydään ei-oota? Kyllä minun lähikaupoista löytyy edelleen ihan kaikkea mitä minä haluan ostaa.

      Kun maalaiset lietsovat toisiaan omassa tukiaiskuplassaan, he naureskelevat keskenään sille, että "kaupungeissa luullaan, että ruokaa saa kaupasta". Ei luulla vaan tiedetään. Rahatalous perustuu siihen, että rahaa vaihdannan välineenä käyttäen hyödykkeitä ostetaan ja myydään.

      Onko kasvihuoneyrittäjä hirveän huolissaan siitä, miten energiayhtiöt pärjää tai mikä on sähköä Suomeen myyvien Venäjän ydinvoimaloiden kannattavuus? No eipä ole, vaan kaskihuonetukijulli uskoo/tietää, että "sähköä tulee töpselistä" ja mitä halvemmalla sen saa sen parempi. Miksi kuluttaja suhtautuisi elintarvikkeisiin yhtään eri lailla?

    • Anonyymi

      Alkaa pikkuhiljaa syylliset löytymään ja ihan sieltä mistä niiden tiedetäänkin löytyvän. kaupoilla ja teollisuudella on ollut törkeitä Jopa 10kk kauppasopimuksia joidenka aikana ei hintaa muuteta vaikka ydinpommi räjähtäisi. Määräävä asema kauppaketjussa on ollut rivoa.

    • Anonyymi

      HS

      Ihmiset ovat todella huolissaan ruokansa riittävyydestä ja maatalouden pahasta tilanteesta.

    • Anonyymi

      MTK on niin korruptoitunut että ei pidä omiensakaan puolta.

      • Anonyymi

        Ne on just noi helsinkiläispuljut. Hesassa hesan tavalla!

    • Anonyymi

      Kauppa oli tarinan roisto. Kuten arveltiinkin.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe