Tuhosiko Vekka Pohjantähden ?

fivisti

Kun Tapio Vekka valittiin Pohjantähden hallituksen puheenjohtajaksi, huokasi moni vakuutus- alaa tunteva raskaasti, eikä turhaan. Vekka ei kerinnyt johtaa yhtiötä kuin muutaman kuukauden, kun hälyytys kellot alkoivat soida kiivaasti. Henkilöstön keskuudessa alkoi olla melkoisen hämmentynyt ilmapiiri.

Kun finanssivalvonta otti yhtiön haltuunsa, asiakkaatkin alkoivat reagoida vetäen vakuutuksiaan pois yhtiöstä. Tämä ei kuitenkaan ollut kun lopun alkamista, sillä äkkiä fivassa huomattiin että yhtiön salamyhkäisen valtauksen ympärillä liikkui lainvastaista toimintaa. Jopa valtakirjoja epäillään nyt väärennetyn, mikä on jo melko vakava rikos.

Osaamattomuutta, taitamattomuutta ja jopa rikoksia, väittää fiva ja poliisi tutkii nyt siis Tapio Vekan ja muiden valtaukseen osallistuneiden toimia. Muunmuassa Pohjantähden entinen toimitusjohtaja on sanonut että tilanne on nyt Pohjantähdessä äärimmäisen vaikea, toisin sanoen koko yhtiön olemassa olo on nyt vaakalaudalla.

41

1287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihme.juttu

      Sulla on "hieman" totuudesta poikkeava käsitys tapahtuneesta sillä valtaus ei onnistunut.

      • MafiaOnTotuusTäällä

        hyvä että mafian kätyri oikaisi totuuteen!


      • Ihme.juttu

    • 12VDC

      Ei vielä, ihan pikkasen täytyy odottaa.

      • Majatalossa

        Virnu-Vekka ja Lopen Uupunut


    • Pohjan.tähteet

      Kassa Vekka. Vessa Kakka.

    • Tttfd

      Kuuleppas nyt fivisti... EN TUHONNUT

    • Ysetaijokumuu

      Voiko asiakas enää luottaa Pohjantähteen?
      Ulottuuko rikosepäilyt eräistä tavallisesta työntekijöistä jopa joihinkin tiettyihin johtajiin jotka saivat vallankaappauksen jälkeen palkinnoksi johtajapaikan? Näin olen kuullut. Myös hallituspaikoilla on kuulemma palkittu vallanlkaappaukseen osallistuneita valtakirjojen keräilyyn osallistuneita. Rikosepäilyjen uutisointi mediassa antaa ymmärtää ettei savua ilmam tulta ja erittäin todennäköisesti alkaa päitä putoilla kunhan poliisi saa tutkimukset päätökseen. Kummallista on ettei rikoksista epäilryjä ole hyllytetty tehtävistään tutkimusten ajaksi vaan saavat jatkaa tehtävissään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt asiakas ei voi tietää asioiko rikoksesta epäillyn vai rehellisen virkailijan... tai johtajan kanssa. Yhtiön johdon ylimielinen ja asian vakavuutta vähättelevä asenne vahingoittaa vakavasti yhtiön mainetta ja luotettavuutta. Pohjantähti on erittäin vakavassa kriisissä.

      • Jfknfnt

        Etkö sä tampio ymmärrä että vallankaappaus epäonnistui kuten voit jo edeltä lukea? Vai puhutko nyt jostain unestasi?


    • ewdwe56565

      Miten joku voi ymmärtää, että vallankaappaus epäonnistui, kun toimitusjohtaja ja koko hallitus vaihdettiin.

    • wdwe456

      Jfknfnt ei näköjään ymmärrä että tässä puhutaan Vekan ja kumppaneiden tekemästä vallankaappauksesta, eikä vuosia sitten tapahtuneesta yrityksestä myydä koko yhtiö

      • TolloTrolloSekoilee

        Juuri näin. KokDem-tollotrollo sekoittaa nämä kaksi erillista tapausta keskenään tahallaan. Se yrittää parhaansa mukaan sotkea tosiasiat, koska totuus idolin tuhosta sattuu.


    • Ohghioc

      Ysetaijokumuu kirjoitti hyvin. Itse edellytän vakuutusyhtiöltän ja sen henkilölunnalta ehdotonta luotettavuutta. Nykyseen Pohjantähteen en luota enää pätkän vertaa.

      • meneekönarikkakohtanurin

        Meillä perheen ja firman kaikki vakuutukset Pohjantähdessä eli noin 10 erilaista sopparia. Pitäisiköhän meidän asiakkaana nyt avata silmät vai voidaanko mennä edelleen näillä nykyisillä vakuutussoppareilla eteenpäin?


    • Icicicg

      Murha.infossa on kuulemma juttu PT:n 10/2017 :vallankaappauksesta..

    • Ig8t

      Eiks se ollukakaan veretön vallankaappaus?

    • Igig7ggiig

      Vallankumous syö omat lapsensa kuten tässäkin tapauksessa.

      • muistakiittää

        Kilautit kaverille.


    • Icgig7g

      Tietääkö joku rikosepäilyksien alaisten nimiä...?
      Pelkät nimikirjaimetkin riittävät.

    • Ug7c6g7c

      ABCDEFGHIJKLMNOÅKUUÄRÄSTEEUUVEEÄKSYYTSETAOOÄÄÖÖ

    • Demaritrolli
      • komeat.maksukorotukset

        Lahkolaisten pyörittämä pulju??


    • Lcicogog

      Avustamme poliisia ja Finanssivalvontaa 30.10.2017 pidettyyn yhtiökokoukseemme liittyvissä selvittelyissä

      Finanssivalvonta on tehnyt Hämeen poliisilaitokselle tutkintapyynnön siitä, onko Pohjantähden 30.10.2017 pidettyyn ylimääräiseen yhtiökokoukseen liittyvissä tapahtumissa menetelty sillä tavoin, että jonkin rikoksen tunnusmerkistö voisi täyttyä. Olemme tehneet asiasta sisäisiä selvityksiä ja nyt jatkamme asian käsittelyä poliisia avustaen. Asiakkaidemme vakuutuspalveluun asia ei vaikuta.

      Lisätietoja antaa Pohjantähden hallituksen puheenjohtaja Kari Kaartinen, p. 040 040 9253.

    • Pohjantähti-jallitus

      Tämä viestiketju on tästä alkaen suljettu.

      • rikoksen.pesäHML

        Sulkevat varmaan keskinäisenkin.


      • suomenkallein

        Loppuu sekin touhustelu.


      • Loubnt

        Ketä jaksaa kiinnostaa vakuutusasiat aamulka anivarhain 5:26?


      • 678502

        Hulluja.


      • OikeusToteutuuLopulta
        678502 kirjoitti:

        Hulluja.

        Noin kirjoittaa kokdemviher-hallintoloinen, kun sitä ottaa päähän kokoomuksen "rehellisen" valtuutetun Tapio Vekan liriin joutuminen.
        Vallasta sokaistuneet kokdemviher-rötöstelijät luulivat voivansa toimia lain yläpuolella ihan miten tahansa, mutta jäävät nyt toinen toisensa jälkeen kiinni kaikenlaisista laittomista kuvioista ja saavat rangaistuksensa. Se on hienoa!!
        Onko seuraavana vuorossa teoistaan "ristille roikkumaan" Sartsa Rautio tai Juha Kallioinen?
        Oli kuitenkin sääli, että rikollinen mylläri päästettiin tahallisesti luikahtamaan vastuustaan FiCi Copy-jutun vanhenemisella, kun oikeudessa vaihdettiin syyttäjää riittävän monta kertaa.


      • Klm09

        Ota nyt papparainen kuppi kahvia ja nisun siivu ja istu pertsiesilleen rauhoittumaan!


    • Ihuug7t7t7t

      Mitä meuhkaatte? Ei Vekka ole mitään Pohjantähdessä tehnyt, ainoastaan nostanut hallituksen puheenjohtajana palkkioita kokouksista. Vekka on moniosaaja. Liikennöitsijä. Tekmen ex tj. Pohjantähden hallituksen jäsen. Majatalon isäntä. Ex Poliitikko. Hallitusammattilainen. Reservin vänrikki. Jne. Pyrkikää samaan jos pystytte pöljät.

      • TapsunAlamakiJyrkkenee

        Eikö Vekka mielestäsi ole tehnyt mitään nm Pohjantähdessä????? Onhan se nilkki yhtenä merkittävänä tahona saanut koko firman ihan sekaisin niin, että aivan yritys alkaa olla todellakin konkurssikypsä. Tämä vakava tilanme yhtiön taloudellisen tilanteen osalta on aivan julkista tietoa.
        Tapsulta lähtee siemenperunatkin kellarista, kun korvausvaatimukset vahvistuvat oikeudessa.
        Sen jälkeen veljekset Iisakki ja Tapio ovat ihan samalla viivalla elämässään. Molemmilla on ns. tyhjät housut ja tuulen huuhtoma perse.


    • Ja.vielä.majatalo

      Missä Vekka, siellä ongelma! Tämän kun muistaisitte!

      • ja.vielä.oot.tyhmä

        Missä sinä, siellä ei mitään! Tämän muistamme.


      • kirjakeisari
        ja.vielä.oot.tyhmä kirjoitti:

        Missä sinä, siellä ei mitään! Tämän muistamme.

        Jahas, Petterillä taas korkki auki.


    • It8t8t8h

      Miten te kehtaatte syyttää Tapsua Pohjantähden tuhoamisesta vaikka hänellä ei ole osaa eikä arpaa mihinkään muuhun kuin vallankaappaukseen.

      • Sleepwell

        Uneton yöllä 0:50 Hämeenlinnassa ja vakuutusmurheet painaa mieltä?


      • Antihihuli

        ei ole arpaa,tuntien vekan porukat niin näpit ovat varmasti mukana,eiks niin sepe ja masa


    • näinseon

      Pohjantähden tuhosi järjetön vakuutuksien hinnoittelu. Suomen kallein vakuutusyhtiö.

    • Ihme.juttu

      Ei kun Vekka joka oli 2-kuukautta hallituksen puheenjohtaja. Nyt on kuulemma syytteessä rikoksesta. Mistä rikoksesta, sitä tämä suolen uutistoimittaja ei tässä ketjussa vielä kertonut.

    • Uigogiggo

      Ei ole syytteessä rikoksesta. Vallankaappaus ei ole rikos suomessa jos se onnistuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe