Missä menee raja harrastuksen ja pakkomielteen välillä?.
Lihasten palvonta voi kieliä "käänteisestä anoreksiasta"
Tyytymättömyys omaan kehoon voi laukausta sairauden, joka muistuttaa käänteistä anoreksiaa.
Lihasdysmorfia eli ”käänteinen anoreksia” on harvinainen sairaus, jonka uskotaan olevan kasvussa, kirjoittaa Daily Mail.
Käänteiseen anoreksiaan sairastunut henkilö kokee olevansa laihempi ja hintelämpi kuin todellisuudessa on. Pakkomielle hankkia sairaalloisesti lisää massaa ja lihaksia voi johtaa masennukseen, sydämen- ja munuaisten vajaatoimintaa tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan.
Psykologi Paul Russel Boltonin yliopistosta tekee parhaillaan tutkimusta, jossa seurataan 200 rugbypelaajan painon kehitystä ja painon nousuun liittyviä paineita. Lihasdysmorfiaa tiedetään esiintyvän erityisesti urheilijoiden parissa.
”Lihasdysmorfia voi johtaa äärimmäiseen ruokavalioon, riippuvuuteen liikunnasta ja anabolisten steroidien käyttöön, joka taas on ollut useiden kehonrakentajien kuolinsyiden taustalla”, Russel sanoo Daily Mailin mukaan.Fitness-lajeilla on nykyisin harrastajia enemmän kuin koskaan. Kuntosaleilla treenaa kisaajien ja salipeikkojen lisäksi uskomaton määrä fitnessistä innostuneita harrastajia, joiden omistautuminen treenaamiselle ja fitness-lifestylelle vaihtelee suuresti. Joillekin treenaaminen on puhdas harrastus, joillekin intohimo ja joillekin elämäntapa, jopa pakkomielleOmalla kohdallani treenaaminen alkoi harrastuksesta ja on muodostunut vuosien varrella osaksi elämää kaikkine osa-alueineen. Jossain vaiheessa touhu taisi mennä hiukan pakkomielteenkin puolelle kun treenaaminen ja syömiset sun muut systeemit sanelivat ehdot muulle elämälle. Se oli silloin luontevaa ja tuntui oikealta, mutta luojan kiitos nykyisin elämässäni on tärkeämpiäkin asioita kuin päivittäinen riisin määrä tai välipalaprotskun hörppiminen minuutilleen suunniteltuun aikaanTäytyy toki myöntää, että pakkomielle-vaiheessa kehitys oli myös kaikkein tehokkainta. Kun eli treenaamisen ehdoilla, se myös näkyi, ukko oli kunnossa. Nykyisin tulee syötyä ohi ruokavalion ihan liian usein ja se taas näkyy väistämättä myös vatsamakkaroiden määrässä. Se ei kuitenkaan ole minulle tällä hetkellä sen kummoisempi stressin aihe. Onko tämä ajatusmalli syynä yleistyneeseen dadpod-vartalomalliinVaikka syömisten suhteen otankin huomattavasti rennommin kuin aiemmin, ei riippuvuuteni treenaamiseen ole kadommut minnekään. Edelleen niin keho kuin pääkoppakin kaipaavat salille säännöllisesti. Jos en saa järjestettyä aikaa treenaamiselle riittävän usein, alkaa hermoa kiristää ja perheeni mukaan sen myös huomaa 😀 Salille on siis päästävä riittävän usein jotta kaikilla on mukavaaMikä on teidän suhteenne treenaamiseen, ruokavalioon tai fitness-lifestyleen yleensä?
Lihasten palvonta voi kieliä "käänteisestä anoreksiasta"
Tyytymättömyys omaan kehoon voi laukausta sairauden, joka muistuttaa käänteistä anoreksiaa.
Lihasdysmorfia eli ”käänteinen anoreksia” on harvinainen sairaus, jonka uskotaan olevan kasvussa, kirjoittaa Daily Mail.
Käänteiseen anoreksiaan sairastunut henkilö kokee olevansa laihempi ja hintelämpi kuin todellisuudessa on. Pakkomielle hankkia sairaalloisesti lisää massaa ja lihaksia voi johtaa masennukseen, sydämen- ja munuaisten vajaatoimintaa tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan.
Psykologi Paul Russel Boltonin yliopistosta tekee parhaillaan tutkimusta, jossa seurataan 200 rugbypelaajan painon kehitystä ja painon nousuun liittyviä paineita. Lihasdysmorfiaa tiedetään esiintyvän erityisesti urheilijoiden parissa.
”Lihasdysmorfia voi johtaa äärimmäiseen ruokavalioon, riippuvuuteen liikunnasta ja anabolisten steroidien käyttöön, joka taas on ollut useiden kehonrakentajien kuolinsyiden taustalla”, Russel sanoo Daily Mailin mukaan.Fitness-lajeilla on nykyisin harrastajia enemmän kuin koskaan. Kuntosaleilla treenaa kisaajien ja salipeikkojen lisäksi uskomaton määrä fitnessistä innostuneita harrastajia, joiden omistautuminen treenaamiselle ja fitness-lifestylelle vaihtelee suuresti. Joillekin treenaaminen on puhdas harrastus, joillekin intohimo ja joillekin elämäntapa, jopa pakkomielleOmalla kohdallani treenaaminen alkoi harrastuksesta ja on muodostunut vuosien varrella osaksi elämää kaikkine osa-alueineen. Jossain vaiheessa touhu taisi mennä hiukan pakkomielteenkin puolelle kun treenaaminen ja syömiset sun muut systeemit sanelivat ehdot muulle elämälle. Se oli silloin luontevaa ja tuntui oikealta, mutta luojan kiitos nykyisin elämässäni on tärkeämpiäkin asioita kuin päivittäinen riisin määrä tai välipalaprotskun hörppiminen minuutilleen suunniteltuun aikaanTäytyy toki myöntää, että pakkomielle-vaiheessa kehitys oli myös kaikkein tehokkainta. Kun eli treenaamisen ehdoilla, se myös näkyi, ukko oli kunnossa. Nykyisin tulee syötyä ohi ruokavalion ihan liian usein ja se taas näkyy väistämättä myös vatsamakkaroiden määrässä. Se ei kuitenkaan ole minulle tällä hetkellä sen kummoisempi stressin aihe. Onko tämä ajatusmalli syynä yleistyneeseen dadpod-vartalomalliinVaikka syömisten suhteen otankin huomattavasti rennommin kuin aiemmin, ei riippuvuuteni treenaamiseen ole kadommut minnekään. Edelleen niin keho kuin pääkoppakin kaipaavat salille säännöllisesti. Jos en saa järjestettyä aikaa treenaamiselle riittävän usein, alkaa hermoa kiristää ja perheeni mukaan sen myös huomaa 😀 Salille on siis päästävä riittävän usein jotta kaikilla on mukavaaMikä on teidän suhteenne treenaamiseen, ruokavalioon tai fitness-lifestyleen yleensä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun+ruoasta+tulee+pakkomielle.