Ikävä on kavereita

Moi en ota nyt kantaa mikä eroon johti jne.
Totean yksikantaan vaan, että ikävä on monia niitä ystäviä, joita ei ruksalla enää näy.
Eikö siinä oo keskustelun paikka! Uskon ja ajattelen , että meillä olisi ollut oppositiolle tässä asiassa nii kuin muissakin tilaa.
812439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Pistäkää vaan seurakunnan herroiksi ryhtyneet saarnamiehenne järjestykseen ja palatkaa sääntöjen mukaiseen toimintaan, ilman omia vapaakirkollisia hömpötyksiä, niin voitanee asioista vielä keskustella.

Äänestä
  • "aloittajalle"
    -
    Pelkään , että keskustelut on keskusteltu
    tuo 25 -26 vuoden aikana jolloin tiukkikset
    teki pesä eroa. !
    -
    "4445" delle
    -
    samaa sinulle , voitanee vielä tai ei.?

    Äänestä

Ota ja soita kaverille tai pistäydy kylässä. Jos ainoa kaveruuden peruste on se, että sunnuntaisin käy samalla kirkolla, ei ole kunnon kaveruutta. Ainakin meille saa tulla niin kuin ennenkin, jos tahtoo. Mutta jos kaveruuden edellytys on se, että käy samassa kirkossa, niin sitten peli on poikki. Sakramenttiseparatismi erottaa.

1Äänestä
  • "likaiset kädet"
    -
    Samoin meille, meillä on kolkutin ovessa ja
    kolkuttavalle avataan varmasti.
    -

    Äänestä

Ennen kirkon herätysliike, vuodesta 1844 saakka, siirtyi oppositioon. Sille on tilaa, - oppositiolle, mutta ei meille jotka kuulumme evankelisluterilaiseen kirkkoon, emmekä hyväksy vapaakirkkoaatetta lainkaan, koska se ei ole lestadiolaista perinnettä ollenkaan.

Äänestä
  • Eikö Jeesuksen aikainen perinne enää kelpaa.

    Äänestä

Kirkkomme tunnustuskirjat opettaa Raamatun mukaisesti. Mikäli lestadiolaisuus luopuu evankelisluterilaisesta uskonpuhdistuksesta, niin ihmisoppien sekamelska vie liikkeen syvälle ihmisoppien suohon.

1Äänestä
  • Ihanko siellä tunnustuskirjoissa noilla sanoilla on kirjoitettu? Mitähän siellä on kirjoitettu siitä, että jos luterilainen kirkko luopuu tuosta uskonpuhdistuksesta.

    Äänestä

Minä olen tehnyt monien ’toisella puolella’ olevien ystävien kanssa sellaisen sopimuksen, että kätellään ja halataan ehtoollispöydän yli ja säilytetään kristillinen rakkaus. Käymme kylässä toistemme luona emmekä anna seurakunnallisten riitojen erottaa.

Joidenkin kanssa se ei onnistu, mutta monien kanssa onnistuu. Tiedän monien muidenkin tehneen näin.

Äänestä
  • " valeet ovat suuret "
    -
    Hyvä kysymys, ei ainakaan mainita Lestaadiolaisuutta!
    -

    Äänestä

Eslest kirjoitti viestin 19.8.2018 6:52

Oikein! Mikään yhdistys ei pelasta ketään kadotuksesta. Vain Jeesus voi pelastaa syntisen kadotuksesta. Mikäli ryhdytään yhdistyksen rajoja pitkin rakentamaan tai erottelemaan Jumalan valtakuntaa, niin ollaan jo kaukana Kristuksesta.

Äänestä
  • Niin juuri perustettiin eriseura esikoiset Ry 2016 ja lährettihin ovet paukkuen jätettihin ystävät sukulaiset ja jopa perheenjäsenet niinkuin koirat jätöksensä
    Onhan siinä tuomiohenkeä kerrakseen kun ei enää mahduta samoihin rukoushuoneihin kaikenmaailman rottien ja hiirien luolat kylläkelpaa

    Äänestä

  • SikopaimeniaOvat kirjoitti:

    Niin juuri perustettiin eriseura esikoiset Ry 2016 ja lährettihin ovet paukkuen jätettihin ystävät sukulaiset ja jopa perheenjäsenet niinkuin koirat jätöksensä
    Onhan siinä tuomiohenkeä kerrakseen kun ei enää mahduta samoihin rukoushuoneihin kaikenmaailman rottien ja hiirien luolat kylläkelpaa

    Kukahan paukutteli ovia. Ja milä porukka toi uudistuksia herätysliikkeeseen?
    Mikä porukka erotteli saarnaajia tehtävistään?
    Mikä porukka alkoi hyväksyä Isaksonin opetuksen?
    Mikä porukka alkoi halveksua yhdistyksen sääntöjä?
    Taisivat olla juuri näitä, jotka pitävä omaa pyhyyttään suuremmassa arvossa, kuin Kristuksen pyhyyttä, näitä, jotka halusivat jakaa sakramentteja puhtain käsin.

    Äänestä

  • Ei vaan niitä jotka vaativat jakaa sakramentteja osaavin käsin . He paukuttivat ovia .

    Äänestä

  • Siinähän se oma pyhyyskin nousee esille , jatkaessa osaavin käsin .

    Äänestä

Adam syytti Eevaa ja Eeva syytti käärmettä, näinhän se menee vielä tänäkin päivänä, näköjään!

Äänestä
  • Niinpä, separaatitkin syyttävät kirkkos ja "eriseuraisia" tekosyynään perustaa vapaakirkko.
    Se om eräs tapa erottautua Kristuksen kirkosta ja hanlkiutua luuloteltuun pyhien kirkkoon.

    Äänestä

  • Hhhhhhhhh1 kirjoitti:

    Niinpä, separaatitkin syyttävät kirkkos ja "eriseuraisia" tekosyynään perustaa vapaakirkko.
    Se om eräs tapa erottautua Kristuksen kirkosta ja hanlkiutua luuloteltuun pyhien kirkkoon.

    Ei tarvita mitään syytä tai syyllistä sakramenttien jakoon omassa seurakunnassa, riittää vain Jeesuksen esikuva.

    Äänestä

  • KirkonMallilla kirjoitti:

    Ei tarvita mitään syytä tai syyllistä sakramenttien jakoon omassa seurakunnassa, riittää vain Jeesuksen esikuva.

    Äläppä tollo molkuta. Esikoislestadiolaiset ry on yhdistys. Yhdistyksessä ei voida yhdistyslain mukaan siirtyä ulos kirkosta ja purkaa sakraaliyhteyttä, ilman että 3/4 jäsenistöstä hyväksyy muutoksen äänestyksessä. Tällä tapahtumalla, että yhdistyksessa lain vastaisesti erotaan ilman aisanmukaista jäsenäänestystä kirkosta, ei ole Jeesuksen kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Alatkatko Isä Jumalaksi ja Pyhäksihengeksi myös .

    Äänestä

  • Loput voi siellä esikoiset ry:ssä sitten,äänestää palvovatko ne sinua.

    Äänestä

  • ÄläNäJauhaPaskaa kirjoitti:

    Äläppä tollo molkuta. Esikoislestadiolaiset ry on yhdistys. Yhdistyksessä ei voida yhdistyslain mukaan siirtyä ulos kirkosta ja purkaa sakraaliyhteyttä, ilman että 3/4 jäsenistöstä hyväksyy muutoksen äänestyksessä. Tällä tapahtumalla, että yhdistyksessa lain vastaisesti erotaan ilman aisanmukaista jäsenäänestystä kirkosta, ei ole Jeesuksen kanssa mitään tekemistä.

    Niin oli Jeesuskin ilman evl.kirkkoa.
    Onko kirkolla yhtäkään Herätysliikettä?

    Äänestä

Kuten avaajakin totesi, hänen on ikävä ystäviään jotka on kenties lapsesta asti tuntenut. Yht'äkkiä yhdistyksen johto keksii jakaa liikkeen kahtia, ilman perusteltua syytä lain vastaisesti ja sen jälkeen alkaa puhua Jeesuksen verellä JUmalan omiksi lunastetuista Jumalan lapsista eriseuraisina ja kadotettuna. Tuollainen Jumalan lapsia karsinoiva toiminta on saatanasta, sillä ei ole kristinuskon kanssa mitään tekemistä.

Miksi näin iso "lauma" meni muutamien suomalaisten ja ruotsalaisten itsehurskaiden lakihenkisten mukana tuollaiseen? Vastaus: Siksi etteivät he tunne kirjoituksia, eivätkä tahdo tunteakkaan. Heidät on vietelty uskomaan Jumalan sanan sijasta ihmisoppeihin. Pahin näistä eksytyksistä on täysin Raamatun vastainen seurakuntaoppi.

Äänestä
  • Ei siinä käännöksessä mistä lestadiolaisuus tunnetaan. Käännös mikä ei ole esikoiset ry:n käytössä lue niin että seurakunta oppi olis Alkutekstin (Jumalan sanan valossa) väärä. (Biblia 1776)

    Äänestä

  • Ne käännökset mitä esikoiset ry käyttää , viskaa monesta muustakin kohtaa kun verrataan alkutekstiin . Tosin toinen niistä on myös Esikoislestadiolaisten käytössä , kakkoskirjana.

    Äänestä

  • Saat toisen yrityksen tarinallesi.

    Äänestä

Olet oikeassa ja ei ole niin kaukana aika kun se porukka joka nyt seisoo kattilan kannen päällä oli itse oppositiossa ja heitä siedettiin. Suurta tyhmyyttä oli johtajilta tämä väkivaltainen erotus nyt.
Jokaisessa tällaisessa jo on kylvetty seuraavan eron siemen.

Äänestä

Jaha, yrittääkö piru kääntää puheen Raamatun käännöksiin nyt? Voin kertoa tietämättömille että Esikoiset ry:ssä käytetään useampia Raamatun käännöksiä, KOLMEN suomankielisen käännöksen lisäksi, mm. englannin kielisiä, arabian kielisiä ja farssin kielisiä käännöksiä.

Liike ei ole Jumalan sanan sanan suhteen niin köyhä ja tietämätön siis, kun piru antaa kiihkoesikoislestadioplaisten valheiden kautta ymmärtää.

Hävetkää saastaiset jos osaatte, ja ottakaa ensin selvää, ennen kun kirjoittelette mitään esikoisista.

Äänestä
  • Jaahas piruko käski alkaa puolustelee taas
    jälleen Raamatun käännös virheitä.

    Äänestä

  • Otettu selvää , esikoiset ry:n käytössä olevat Raamatut KR33/38 ja -92 käännös . Voit toki kumota nettisivujenne paikkansapitävyyden.

    1Äänestä

  • ookkook kirjoitti:

    Otettu selvää , esikoiset ry:n käytössä olevat Raamatut KR33/38 ja -92 käännös . Voit toki kumota nettisivujenne paikkansapitävyyden.

    Myös käytämme painosta 1776 Bibliaa.
    -

    Äänestä

  • padasjoenukko kirjoitti:

    Myös käytämme painosta 1776 Bibliaa.
    -

    Teuta teuta, älä sekoile, Kuningas Jaakon käännös englanniksi, Arabiankielinen ja farssinkielinen käännös on myöskin käytössä, - tulkeilla.

    Käännöksistä ei siis ole pulaa. Pelastuksen tie on kaikissa käännöksissä selvä. Käännös on aina käännös tietenkin, se ei ole alkuperäinen, mutta alkukielet eivät ole enään muiden kun kielitieteilijöiden käyttämiä. Puhekielinä niitä ei enään käytetä. Ei Kereikassakaan. Alkuteksteissäkin on jo käännöksiä mukana, osa alkuperäisistäkin teksteistä sisältää käännöksiä, esim, lääkäri Luukkaan teksteissä, osa teksteistä on sujuvaa kreikankieltä joka oli hänen äidinkielensä, osan hän on kääntänyt alkukielestä (aramea, latina) kreikaksi.

    Äänestä

  • kiroolet kirjoitti:

    Jaahas piruko käski alkaa puolustelee taas
    jälleen Raamatun käännös virheitä.

    Mistä sinä kielitaidoton mitään tiedät Raamatun käännösvirheistä. :)))))

    Äänestä

  • Mikähän alkuteksti se tuokin muka on missä on käännöksiä mukana. Taidatte tosiaan osata olla kielitaidottomia , vähän harjoittelette sitäkin. Ja nettisivujenne paikkansa pitävyys on näin ollen teidän kumoama nyt siis. Eipä siinä eihän sitä kovin totuuden mukaisena pitänytkään. :)))))

    Äänestä

  • Kauan ja hartaasti ,tarkasti ja hyvin valikoiden , on nyt mitätöityjä kulissisivuja kyllä väsätty.

    Äänestä

  • ookkook kirjoitti:

    Otettu selvää , esikoiset ry:n käytössä olevat Raamatut KR33/38 ja -92 käännös . Voit toki kumota nettisivujenne paikkansapitävyyden.

    Jaha. Kerropas nyt meille muillekin ookkook, mistä kohtaa Esikoisten sivuilta löysit tuon tarkastamasi tiedon käyttämistämme raamatunkäännöksistä?

    Pitäisi olla helppo nakki, kun sen jo kertaalleen löysit.

    Äänestä

  • Etusivun alareunasta löytyy kohta mistä aukeaa sivu. Onko muita sivuston mainostempauksia mielessäsi.

    Äänestä

  • ookkook kirjoitti:

    Etusivun alareunasta löytyy kohta mistä aukeaa sivu. Onko muita sivuston mainostempauksia mielessäsi.

    Voi hölmöyden määrää!! Satuitko kiihkossasi huomaamaan, että kyseinen sivu aukeaa yleisesti käytössä olevaan raamattu.fi -sivustoon ja siellä 33/38 -käännökseen, jota Esikoisissa käytetään??

    Raamattu.fi -sivuston 33/38 -käännöksen pääsivun alareunassa on luonnollisesti linkki uudempaan 1992 -käännökseen. Ei liity mitenkään esikoiset.fi -sivustoon.

    Taas oli sanottu väärä todistus Esikoisista.

    Äänestä

no onhan miullakin ikävä kavereita, mutta toki myös tovereita

Äänestä

Joo, toveritkin vois tehä parannuksen elämässään.

1Äänestä
  • 3t3t3"
    -
    Tai paremminkin elämästään.

    Äänestä

Niin on mullakin ikävä heitä eksytettyjä siput sikopaimenet Jättivät laumansa perustivat eriseuran ja harhaan johdetut jättivät ystävät sukulaiset sisarukset ja härskeimmät jopa puolisonsakin voi maailmaa pahennusten tähden mutta ne kumminkin tulivat

Äänestä

Mahtaaakohan tämä esikoinen ja teologiatietämyksen superlahjakkuus eksynyt mustikkametsään ,kun ei mitään kuulu?

1Äänestä
  • Lammilla ehkäpä

    Äänestä

  • Katso muutama askel ylenpää !
    -

    Äänestä

Voi elämän kevät. 70-vuotiaat vanhat papat hyppyyttää määräyksillään ja raamatun tulkinnoillaan "terveitä" nuoria aikuisia vielä 2018...

Äänestä
  • Juu, nääs sun pitää olla vanhuksille kuuliainen, kyllä ne tietää, vaikka olisivät täysin "debiiliä porukkaa". Monella ei enää sula sokeri suussa, mutta samaa puppua tulee suusta ulos. Mikään muu ei ole niin tympäisevää kuin USKONNOT. Minä uskon kaikkivaltiaaseen JUmalaan, mutta en mihinkään maapallon uskonnoista. Ne saat panna samaan laskiämpäriin, ja viemäriin.

    Äänestä

Sitä rataa se elämä kulkee. Ystäviä kuolee, ja muuttaa muualle. Ei jokaista suhdetta jaksa pitää vireillä.

Äänestä

Jaaha, että uskontoon mentiin taas kerran. Luulin alustajan tarkoittavan vain ns, koulukavereita, työkavereita jne. ? Uskonnollisista keskusteluista on kaiken vähiten hyötyä, koska jokainen "vetää omaan piikkiinsä". Kaikki te esitätte olevanne "Apostoleja", rumaanen ?

Äänestä
  • Miten niin ?
    -
    Pietari sai Marttyyrikuolon n. 65 jKr.
    Paavali sai --""-- ………………..n. 68 jKr.
    -
    Johannes sai elää, normaalin kuolemaansa asti
    eli noin 100 jKr. ( hän oli kuollessa n. 98 vuotias)
    -
    Matteuksesta ei tarkkaa tietoa, eikä' muista
    kuten Markus ja Luukas , .
    -

    Äänestä

Eslestat alkaneet kirjoittamaan Raamattua uudelleen. Karhu oli Keiteleellä saarnannut että kaikki puheet eivät ole Raamatun mukaisia, mutta ne on kuitenkin Jellivaarassa tutkittu pyhänhengen valossa ja silloin puheet ovat oikein.

Äänestä
  • Todista siis esikoiset ry:n saarnojen Raamatun mukaisuus. Sitä kun on kyselty moneen otteeseen palstalla eikä vastausta ole kuulunut.

    Äänestä

  • " Ei hyväksy "
    -
    Karhu,,Keiteleellä: Puheet eivät ole Raamatun mukaisia?
    -
    Raamattuun on hyvä verrata, sitä kuulemaansa ilmoitusta.
    Jos se sotii Raamattua vastaan, niin silloin on syytä epäillä
    mahtaako kyseessä olla Pyhän Hengen ilmoitus. . .
    -

    Äänestä

  • yliosaavatpuhujatteilä kirjoitti:

    Todista siis esikoiset ry:n saarnojen Raamatun mukaisuus. Sitä kun on kyselty moneen otteeseen palstalla eikä vastausta ole kuulunut.

    Eipä siinä mitään todisteltavaa ole. Kaikki on kuunneltavissa netissä.

    Oikeudenkäynnissäkin on niin, että jos joku epäilee toista lain vastaisesta toiminnasta, on epäilijän esitettävä todisteet. Ei sen, joka on toiminut lain mukaan.

    Käännetään tämä siis toisin päin: todista, missä Esikoiset ry:n saarnat eivät ole olleet Raamatun mukaisia.

    Epäilen, että todisteita ei löydy, niin kuin ei löytynyt niitäkään pois potkittuja saarnamiehiä vastaan, jotka olivat aina saarnanneet Raamatun mukaisesti. Jos taas Raamattu ei olekaan ylin auktoriteetti ja mittapuu, vaan sen yli ajaa suuri Pyhän hengen valkeus Lapissa, niin sitten asia on tietysti hankala ja toisenlainen. Silloin ei varmaankaan puhuta enää kristillisestä toiminnasta.

    Äänestä

esikoiset ry:kö ,Johan sen palstakirjoituksistakin huomaa ,niitten ei tarvii edes Raamatusta tarkistaa. Kaikessa ovat oikeassa, sama mitä kirjoittavat.

Äänestä

Ei esikoiset ry:ssä virheitä korjailla juu. Puhujat on virheettömiä puheissaan .

Äänestä

Kymmenien miljoonien arvoisen yhteisen omaisuuden ryöstäneen yhdistyksen jäsenet joilla ei ole teostaan mitään katumusta! Ettäs kehtaatte!

Äänestä
  • Ihan itse lähditte marttapiiriin kirkkokaan ei ole velvollinen maksamaan siitä kun erosin kirkosta

    Äänestä

Avaajalle kuitenkin terveisinä, että esikoisten tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa! Voi ihan itse nähdä ja kuulla, sen mukaan tehdä oman ratkaisunsa.

Helvetillä Jeesuksen omia pelottelevat henkilöt ja yhdistykset, (ylpeydestä paisuneet), eivät ole sen arvoisia, että kannattaisi niiden piirissä jatkaa.

Jumalan lasten vapaus on Jeesuksen veren hinnalla ostettu ja meille USKON KAUTTA lahjoitettu, ihan ilmaiseksi. Älkää hyvät ystävät enään jatkako ihmisoppien ja omanvanhurskauden kourissa kouristelevan liikkeen matkassa. Jeesuksella on tarjona kaikki taivaan tavarat teillekin, eikä maksa mitään. Mikä ihaninta nykyinen ihmisoppien ja ylpeiden johtajien ylläpitämä orjuus päättyy siihen.
Jeesus on Herra, hän pitää sen, minkä on luvannut. Kolpötöörit vain ovat oman kunniansa ja valtansa perään niin että hampaat kirskuvat ja uhkailujjen huudot soivat kateedereilta.

Äänestä
  • Soittele sitä kitaraa vaan

    Äänestä

  • Tuolla "ontodellasääliressukoita" nimimerkkillä on näköjään jo puoliyökin menny. Ei kerran halua olla tekemisissä Kristittyjen kanssa niin omapa on asiansa.

    Äänestä

  • 47777665 kirjoitti:

    Tuolla "ontodellasääliressukoita" nimimerkkillä on näköjään jo puoliyökin menny. Ei kerran halua olla tekemisissä Kristittyjen kanssa niin omapa on asiansa.

    Miten sait käsityksen, että nimim. " ontodellasääliressukoita" ei halua olla Kristittyjen kanssa tekemisissä?

    Äänestä

  • Tuli vain mieleen että jos omassa uskonnossa on niin säälittävä meininki . Että tarvitsee helvettiin joutumisen pelossa puolustella Raamatun vastaisuuksia palstalla niin olisko aika tehdä parannus . Kytkin kirjoituksen perusteella automaattisesti siihen porukkaan .

    Äänestä

Tämäkin todistaa eriseuran. Kristittyinä pidetään vain omaan porukkaan kuuluvia.

Kristittyjä ovat kaikki Kristukseen kastetut jotka suullaan tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja sydämessään uskovat että Jumala on hänet kuolleista herättänyt.

Kristitty ei tarkoita jonkun nimiseen kristilliseen poppooseen kuulumista.

Ja todellakin, me kaikki Kristukseen uskovat haluamme Herramme Jeesuksen tavoin että me yhtä olisimme Jumalan armossa ja Kristuksen rakkaudessa.

"Vai me"- henki on nurkkapatriotismia. Kristityitä erotteleva henki on tosiasia, ryhmästä riippumatta. Piru haluaa pitää Jeesukselle kuuluvia etäällä toisistaan. Siinä se on hyvin onnistunut.

Tuomitsemisen ja erottelemisen henki on langenneessa lihassamme, sitä(kin) vastaan on taisteltava. Ellemme ymmärrä sitä synniksi, se valtaa salakavalasti sydämen.

Esikoislestadiolaisten tapauksessa sormi osoittaa liikettä kohtaviin henkilöihin. Liikkeen hallintorakenne ei ole kristinuskon mukainen, se on mahdollistanut muutamien pääsyn sellaiseen asemaan liikkeessä, joka ei kuulu lainkaan ihmiselle, vaan yksin Jumalalle, joka on Sana, eli Kristukselle. Seurakunnan tehtävä on valvoa saarnaajiaan, eikä päinvastoin, kuten esikoislestadiolaisuudessa on päässyt tapahtumaan. - Tunnetuin seurauksin.

20 vuotta taistelimme liikkeessä yhä tiukemmaksi käyvän ruotsalaisporukan sekoilua yhdessä suomalaisten lakihenkisten puhujien kanssa.

Gunnar Persäter ja Odd Minde ovat päävastuulliset, hajaannuksiin ja kirkosta eroon ajautumiseen, yhdessä muutaman suomalaisen kiihkolakihenkisen saarnamihen kanssa! "Erikoislestadiolaiset", tämä edellä mainittu on liikkeen hajoittajakängi.

Ensin liikkeessä hajoitettiin 1990 luvulla suomalaiset saarnamiehet toisistaan, nimittelemällä toisia uskollisiksi. Heitä nimitettiin uskollisiksi, jotka tyydyttivät estoitta puheillaan lapin miesten vallan ja kunnianhimoa. He olivat "uskollisia"!


Viimeksi valtaan nousseet apinmiehet nostivat itsensä seurakuntajumalaksi, jota kaikkien oli kunnioitettava ja joihin kaikkien oli luotettava.

Aivan sairasta vallankäyttöä hengellisessä yhteisössä. Tähän monet alistuivat, kun eivät tunne Jumalan sanaa, jolle kaikkien on oltava kuuliaisia, ei kenellekkään ihmiselle, eikä ihmisille, tai yhdistys- valtiaille.

Jeesus on Herra. Hän on kaiken pää maailmanlaajuisessa seurakunnassaan.

Yhdistuksillä ja kirkoilla on oma tehtävänsä Kristuksen seurakunnan jäseninä. Palvella ja rakastaa toinen toisiaan KRISTUKSEN ALAISINA, JOTA KRISTUS HOITAA JA PALVELEE SANALLAAN JA SAKRAMENTEILLA.

Äänestä
  • Ei tommosta olekkaan! Uhkailet, tuomitset ja teet kaikki mahdolliset virheet joita ei kristitty tee.
    Mistä saisit rakkauden ?

    Äänestä

Jeesuksen Kristuksen seurakunnan hierarkiassa kaikki on päinvastoin kun maailmassa on totuttu.

Siinä seurakunnassa vastuuseen valitut ovat toisten palvelijoita. Ja Herra itse palvelee KAIKKIA.

Äänestä
  • Näinhän se on tuomiohenkisten luulokirjoitukset ei totuutta onneksi muuta . Niinkuin esim. nimimerkki "ontodellasääliressukoita "luulee ja omaa totuutta paasaa. Ensin jauhetaan että kaikki Jeesukseen kastetut suullaan tunnustavat. . . Sen jälkeen alkaa tuomitseminen nuo tai tuossa ryhmässä olevat ei ole niitä.

    Äänestä

  • 654787 kirjoitti:

    Näinhän se on tuomiohenkisten luulokirjoitukset ei totuutta onneksi muuta . Niinkuin esim. nimimerkki "ontodellasääliressukoita "luulee ja omaa totuutta paasaa. Ensin jauhetaan että kaikki Jeesukseen kastetut suullaan tunnustavat. . . Sen jälkeen alkaa tuomitseminen nuo tai tuossa ryhmässä olevat ei ole niitä.

    Kahoppa, kun me taistelimme 20 vuotta juuri tuota sinunkin edustamaasi valheen ja ihmispalvonnan henkeä vastaan esikoislestadiolaisuudessa. Liike lähti kehittymään evankeeliseen suuntaan, kunnes Jönsson kuoli. Lakihenkinen emeritus arkkitrehti nosti valtaan kaksi hurria Persäterin Suomesta muuttaneen alias Pietiläisen ja Odd Minden, jotka perustivat paavin istuimen Jellivaaraan ja ryhtyivät paaveina kiertämään vuosittain suomessakin poropagoimassa kuninkaina jka Messiaina joihin kaikkien on lutettava. Moni pöljä joka ei tunne Jumalan sanaa uskoi heidän palopuheitaan ja ryhtyivät kumastramaan esikoilestadiolaisuuden kahta johtajaa ja esikoislestadiolaisuutta itseään Kristuksen seurakuntana ja ainoana tienä taivaaseen. Näin hajoittivat Suomen esikoislestadiolaisuuden, jossa alettiin uskoa ja luottaa yksin Kristukseen, eero Halmeen ja muutamien muiden evankeelisten johtajien johdossa.

    Äänestä

  • TotuusEiPalaTulesa kirjoitti:

    Kahoppa, kun me taistelimme 20 vuotta juuri tuota sinunkin edustamaasi valheen ja ihmispalvonnan henkeä vastaan esikoislestadiolaisuudessa. Liike lähti kehittymään evankeeliseen suuntaan, kunnes Jönsson kuoli. Lakihenkinen emeritus arkkitrehti nosti valtaan kaksi hurria Persäterin Suomesta muuttaneen alias Pietiläisen ja Odd Minden, jotka perustivat paavin istuimen Jellivaaraan ja ryhtyivät paaveina kiertämään vuosittain suomessakin poropagoimassa kuninkaina jka Messiaina joihin kaikkien on lutettava. Moni pöljä joka ei tunne Jumalan sanaa uskoi heidän palopuheitaan ja ryhtyivät kumastramaan esikoilestadiolaisuuden kahta johtajaa ja esikoislestadiolaisuutta itseään Kristuksen seurakuntana ja ainoana tienä taivaaseen. Näin hajoittivat Suomen esikoislestadiolaisuuden, jossa alettiin uskoa ja luottaa yksin Kristukseen, eero Halmeen ja muutamien muiden evankeelisten johtajien johdossa.

    Millä tavalla tekstisi korjaa tilanteenne. "Yhdistyksillä ja kirkoilla on oma tehtävä seurakunnan jäseninä " uskontonne on todella kumma , ihmiset on seurakunnan jäseniä Raamatusta kun lukee. "Taistelimme 20 vuotta " tuloksiako olette saaneet aikaan. Vaaditte kirkossa pysymistä millä hinnalla tahansa , samalla itse eroatte muusta. Ihmispalvontanne olette vaihtaneet kirkon / ryhmämme palvontaan.

    Äänestä

  • On ihmispalvojille tosiaan tullut väistämisen aika, turha on palstalla ruinata . Tehkää parannus . 20 vuotta ihmispalvontaa, on aika kärsivällinen ihmisiä kohtaan taivaan Jumala .

    Äänestä

Minulla ei ole ketään ikävä, jotka piti jättää
kun muita vaihtoehtoja ei ollut ,
minkähän takia.
-

Äänestä
  • Oli toinenkin vaihtoehto, käytin sen.

    Äänestä

  • SaiJäädä kirjoitti:

    Oli toinenkin vaihtoehto, käytin sen.

    Lepo ja itsekehu, toisten kristittyjen tuomitseminen ei sovi Jeesusta seuraaville. Jeesusta seuraaville on kaikkien ihmisten autuus ja pelastus keskeinen arvo. Silloin varoista suurin osa menee lähetystyöhön, ei kiinteistöihin joiden sisällä oma porukka muhii omassa liemessään, itseään kehuen ja muista kristittyjä panetellen.

    Äänestä

  • hyvä kysymys : minkähän takia ?

    Äänestä

Ikävä on kavereita jotka ovat jättäneet tän maallisen :(

Äänestä
  • Kyllähän niitä ikävöi mutta jokainen vuorollaan kutsutaan pois maallisesta matkaltaan. Palstapoppoota ei kovin ikävä ole , siihen kun saa vääriä lääkkeitä tehokkaasti. Riekkuvat kuin jotkin . . .

    Äänestä

Pelastus perustuu SYNTISEN JA KRISTUKSEN väliseen suhteeseen. Eli Jeesus kutsuu jokaista hänen omalla nimellään konka me kasteessa olemme saaneet.

Ei siis ole olemassa minkäänlaiseen ajalliseen joukkoon tai kirkkoon kuuluvien ryhmäpelastussta.

Kristuksen seurakuntaan kuuluvat ne jotka häneen kastettuina USKOSSA seuraavat Jeesusta. Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren uhrilla Jumalan kanssa sovitettuina Jumalan lapsina.

Kun näin on asia ja vihollinen tätä vastaan taistelee, pyrkien eksyttämään pois uskosta Kristukseen, on äärimmäisen tärkeätä ettei evankeliumia saastuteta sekoittamalla siihen muita oppeja lisäksi, kuten esimerkiksi lapinluottamusta, tai luottamusta lestadiolaisuuteen tai mihin hyvänsä muuhunkaan laisuuteen. Tai luottamusta ihmisiin.

On tärkeätä että pysymme tarkoin profeettain Jeesuksen ja apostolien opetuksissa, sekä alkukirkon uskontunnustuksessa. Näin säilyy myös kristittyjen rakkaus, kun Jeesus Kristus on Herra ja häntä ainoata avuksemme huudamme.
Ettei seurakuntiin ala syntymään mitään hierarkioita kenenkään ihmisen tai ihmisten ympärille. Ettei seurakunnassa koroteta ketään ihmistä tai ihmisryhmää toisten yläpuolelle.

Äänestä
  • Jäikö taas omat tontit hoitamatta. Nostaessa muiden "uskomuksia" esille. Kirkon palvonta on selkeä vaiva keskuudessanne, kuten ryhmä palvonta, ja täytyy olla kastamassa , EV.lut. pappi.

    Äänestä

  • Entä jos viedään itsekastettu vauva ev.lut.papin helmaan, tai ainakin yritetään, mikäs järki se on.

    Äänestä

  • Edellä oleviin kysymyksiin ei tule koskaan vastauksia, kuten siihenkään, missä sakramenttipäätösplakaati viipyy.
    Salaperäistä kieroilua, en paremmin sano.

    Äänestä

  • Olette onnistuneet täyttämään sivustoa sellaisella moskalla. Että siihen tarvitsee tosissaan varmana pinnistellä ettet vahingossa paremmin sano. Mitä väärää siinäkin näette kun ei ole sakramentti yhteyttä katkaistu . Voitte sen itse tehdä siihen teillä tuntuu olevan halu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmittaavietävästi kirjoitti:

Moi en ota nyt kantaa mikä eroon johti jne.
Totean yksikantaan vaan, että ikävä on monia niitä ystäviä, joita ei ruksalla enää näy.
Eikö siinä oo keskustelun paikka! Uskon ja ajattelen , että meillä olisi ollut oppositiolle tässä asiassa nii kuin muissakin tilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu