HelvetinLäpikäyneenäMuutosOnMahdollinen

Luojan kiitos sain viimeistään nyt vahvistuksen epäilemälleni vaivalle. Kärsin itse kroonistuneesta stressistä. Leposykkeeni oli 90-100- Jonain aamuina kävellessäni vain keittiöön 120. Töihin meno ahdisti aivan kamalasti. Ette voi edes kuvitella, millaisessa työyhteisössä ja tehtävässä sinnittelin. Psykososiaalinen kuormitus ja omat herkkyys- ja tunnollisuusaspektit päälle, niin jokainen päivä oli kamala, vaikkei mitään "ihmeellistä" aina oisi edes tapahtunut. Öisin myös heräilyä käsittelemään asiaa. ja itkua... Mikään muua ei kiinnostanut, varsinkaan sosiaalinen elämä, koska ajattelin vain työtä ja että pitää pysyä siinä moodissa. Kävin työterveyshuollossa kaikki sydänfilmit ja kilpparitestit jne, mitään elimiin liittyvää sairautta ei todettu, itse osasin epäillä, että kyseessä voisi olla kroonistunut stressi. Lääkäri komppasi, että kertomani kuulostaa johdonmukaiselta ja uskottavalta - täsmäisi kroonistuneeseen stressiin. Keho on jäänyt ylivirittyneisyys tilaan (taistele, pakene), vaikka makaisin kotisohvalla lempparileffan parissa. Lopulta viime keväänä tajusin laittaa stopin ja jäin opintovapaalle.... leposykkeeni muuttui muutamissa kuukausissa ja juuri mittasin sen, niin todellakin laskenut 68. Ymmärrän nyt millainen rasitus kehossani on ollut, kun sydän jyskyttää 95-100 levossakin. Ääneni myös tärisi välillä, jos tarkkaan havainnoi. Olin niin ahdistunut.... Olen onnellinen, että tajusin irtaantua siitä hullusta ja sairaasta oravanpyörästä... Mikä helpotus, muutaman vuoden jälkeen mulla on normaali syke (pari vuotta jotain aivan muuta)... Olen kuin eläin, joka on päässyt häkistään... Vapautunut, rauhallinen, luonnollinen...Viis rahasta! Sain rauhan ja nään asiat kirkkaammin. Suunnittelen uutta tulevaisuutta toiveikkaana ja uusia kuvioita on jo sovittuna. :)

MIksi tämän kerron ja hehkutan täällä. Haluan rohkaista jokaista kuuntelemaan kehoa ja olemaan rehellinen itselleen. Vaatii järkyttävän määrän rohkeutta irrottautua jostain ahdistavasta, koukuttavasta, melkein ainoasta mustuneesta totuudesta, jossa vaan "pitää sinnitellä". Mutta se on todellakin mahdollista. Olen helpottunut, että olin itselleni viimein rehellinen ja kunnioitin itseäni sanomalla, että nyt riittää. Mikään työ ei ole tämän ahdistuksen arvoista. Haluan itseni ja terveen oloni takaisin. Olkaa rohkeita! Vastaan mielelläni, jos joku haluaa vertaistukea omaan tilanteeseensa. Opiskelen nykyään ohjausta ja psykologiaa, ja muutos oli todellakin sen arvoinen. Saan siitä niin paljon ja voin vain hymyillä sille paskalle, jota kehoni joutui oravanpyörässä käymään läpi.... No more that shit! Muutos on todellakin mahdollinen!