Päihde ongelma

Surullinen

Kuopiossa on erittäin paha päihdeongelma. Aineita myydään joka kulmalla ja kapakassa harva kulkee pelkän alkoholin voimalla. Nuoret jotka ovat vielä alle 18 vuotiaita polttelevat kannabista eikä vanhemmilla ole siitä mitään tietoa. Siitä sitten siirrytään vahvoihin aineisiin jonka jälkeen koukussa. Näin myös kävi minun lapselleni. 2 kaveria on lapseni jo hautaan saattanut lyhyen ajan sisällä eikä loppua näy. Kuopio on muuttunut päihdekäyttäjä nuorien luvatuksi kaupungiksi. Ikävä kyllä poliisi on voimaton myyjien edessä. Katsokaa lastenne perään!

28

738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyn_vaan_

      Nimimerkki "Huolestunut Äiti" Et olekaan pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään.

      Vai oletko se koirankusettaja?

    • 50-luvunlapsi

      Olen joutunut seuraamaan sivusta viiden nuoren luisumista huumeidenkäyttäjiksi, joka on sitten johtanut lopulta heidän kuolemaansa reilun parinkymmenen vuoden ikäisinä. Ja he kaikki olivat ihan nk. keskiluokkaisista perheistä, tosin kaikkien heidän kohdalla oli taustalla myös vanhempien ero ja näiden uudet elämänkuviot.
      Joten kyllä aloittaja on ihan oikeassa siinä kun patistaa vanhempia kiinnittämään huomiota nuortensa käytökseen ja menoihin, sekä myös niihin kaveripiireihin missä he pyörivät.

      • Väärä_aihealue_

        Keskustele Kuopion alueen asioista.

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet
        Keskustele päihteistä sekä riippuvuusongelmista.

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet -> Huumeet
        Keskustelua huumeista ja huumeongelmista.


    • Mistä_näitä_sikiää

      Palstan vakiotrolli taas vauhdissa. Varmaan ravaa päivät pitkät Valkeisenlammelta Sankaripuiston kautta Sokoksen taakse sieltä Snellmaninpuistoon ja satamaan.

      Jokaisesta olemattomasta näkemästään tekee varmuuden vuoksi uuden aloituksen tälle palstalle.

      Mistä tämän trollin tunnistaa? Ei osaa kirjoittaa yh-dys-sa-no-ja. Huume_alue, päihde_ongelma, jne

    • iknbjuhgtf

      Ei ole päässä mitään, eikä ole mitään tekemistä eikä ole koulutusta ja sitä kautta sivistystä ,että olis siellä päässä edes jotain. Näitä laumassa valittaja. Laumalla ei ole älyä.

    • Maailmanmenoa

      Kukahan äidin Pikku-Petteri oli asialla?

      "Poliisi pyytää havaintoja ja vihjeitä nuoresta miehestä, joka ryösti Kuopion keskustassa Haapaniemenkadulla sijaitsevan K-Marketin perjantai-iltana.

      Mies oli mennyt kauppaan kello 21.55. Hänellä oli kädessään astalo, jolla uhkaamalla hän sai myyjän avaamaan kassakoneen. "

      No poliisin ei tarvitse mennä toria edemmäs kalaan. Torin kulmalla notkuu tuon näköistä porukkaa.

      • 23408

        Pidätetään kaikki torin ympäristössä liikkuvat ja viedään keskitysleirille ilman oikeudenkäyntiä.


      • Missä_mennään

        Jokohan se Pirtin K-kaupan ryöstäjä on saatu kiinni? Tuntomerkit ainakin täsmäävät,


    • Äitiminäkin

      Mikä teitä vaivaa? Eikö tänne saa kirjoittaa omista kokemuksista kun alkaa nälviminen ja kirjoitusvirheiden etsiminen? Mollaatte ja nimittelette, ävetkää ja käyttäytykää aikuisten lailla. Huume ongelman olen nähnyt myös omassa ystävä piirissä ja ongelma on tosi. Ap puhuu asiaa, Kuopiossa on huume ongelma!!

      • Väärä_palsta_

        Saa kunhan kirjoittaa oikealle palstalle:

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet
        Keskustele päihteistä sekä riippuvuusongelmista.

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet -> Huumeet
        Keskustelua huumeista ja huumeongelmista.


        Vai miksi luulet, että on eri keskustelupalstoja?


      • Hus_hus_mene_pois_
        Väärä_palsta_ kirjoitti:

        Saa kunhan kirjoittaa oikealle palstalle:

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet
        Keskustele päihteistä sekä riippuvuusongelmista.

        Keskustelu24 -> Terveys -> Päihteet ja riippuvuudet -> Huumeet
        Keskustelua huumeista ja huumeongelmista.


        Vai miksi luulet, että on eri keskustelupalstoja?

        Sinä ainakin voisit jättää kirjoittamatta ihan kaikille palstoille, on nuo sinun kannanottosi niin idioottimaisia.


    • Trolli_mikä_trolli

      Aloittaja on tämän aihealueen vakiopelle. Tehtailee näitä aloituksia päivästä toiseen. Ei käytä tuota hakua ja katso onko asiasta aiemmin keskusteltu. Jos joku vastaa tämän vakiopellen aloitukseen niin ei vastaan siihen vaan tekee uuden aloituksen. Tuloksena on kymmeniä aloituksia samasta asiasta.

    • julkulakutsuu

      Eipä taida tältä palstalta löytyä kovinkaan monta keskusteluketjua, jossa ei tuo väärä_palsta_ mistä_näitä_sikiää_ julkula_calling -trollaaja ole jankuttamassa samaa levyään, joka on muistikuvieni mukaan pyörinyt täsmälleen saman sisältöisenä jo useamman vuoden ajan.

      Noh, huvinsa kullakin. Mutta ihan vakavasti sanottuna suosittelisin, että keskustelisit ongelmistasi jonkun ammattilaisen kanssa. Tuollainen pään aukominen ei ole enää edes ärsyttävää. Se on vain surullista katsottavaa.

    • julkulakutsuu

      Jäi iltalääkkeet ottamatta. Tuli taas kukuttua koko yö. Pitäisikö polttaa jotain jotta saisi nukuttua?

      • pilvee_pilvee

        Tuostahan saisi runon:
        ...
        Tuli koko yö kukuttua
        Jotta saisi nukuttua
        ....


    • lampaankujanNuohooja

      Niin, Kuopion kulmilla on päihteitten myynti kielletty, paitsi jos Alkon myymälä sijaitsee kulmilla.

    • HyväKehintys

      Minusta katukauppa on paljon " siistyitynyt " - koska kaduilla on kamerat

      nykyään !

    • Justiinsajoo

      Säälittävä palsta. Jollakin ihan asiaa josta kirjoittaa ja alas ampujia pilvin pimein. Sulkea pitäs koko palsta

      • en_ole_robotti_

        Kunhan kirjoittaa oikealle palstalle. Mutta täällä Kuopio palstalla on häirikkö joka luulee, että tänne voi kirjoittaa vaikka peräpukamista koska hän asuu kaiketi Kuopiossa..

        Minulla on peräpukamat. Mitä niille voisi tehdä?


    • kuopion_lainvalvoja

      Voisiko poliisi puuttua enemmän Kauppakadun/Vuorikadun kulmilla rellestävien ihmisten menoon ja aloittaa ulkona ryyppäävien ihmisten tehosakottamiskampanjan? Joka aamu katu on täysin siivoton, täynnä räkää, paskaa ja oksennusta. Lisäksi kaikki pullot ja kaljalasit on rikottu katuun.

    • voi.surkeaa.surkeaa

      Mitä tuolla katukuvaa olen seurannut, niin missään muussa tuntemassani kaupungissa Suomessa ei ole niin paljon onnettomassa kunnossa lojuvia juoppoja ja narkkareita sekä jatkuvaa juhlintaa harjoittavaa nuorisoa kuin täällä. Poliisi ei puutu, päättäjät ovat voimattomia. Eilen oli haalarikansaa Vänärillä tavallisen ulkoilevan ihmisen riesana. Sokokselle tai Vihtoriin ei uskalla päivisin kulkea kun narkkarit ovat valloittaneet kaikki sisäänkäynnit. Täällä pitää kohta liikkua yksityisen turvallisuuspalvelun seurassa!

    • anonyymi_CBn

      Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.

    • kuopion_kansalainen

      Taitaa remontti jatkua koko kesän, en usko että tuosta äkkiseltään saavat puistoa kuntoon. Toivottavasti siitä tulee kaunis sitten kun on valmis. Yksi asia mitä erityisesti näin valistuneena kaupunkilaisena toivon on, että puistoon hankitaan penkit, joita ei voi raahata ympäriinsä. Jokakesäinen riesa on esim. sunnuntai-ilta-auringossa istuskelijalle se, kun penkit on raahattu, rikottu, poltettu, paskottu ja roskattu viikonloppuiltaisin. Tämä on nuorisoraggareiden syytä. Toivottavasti kaupungin puistotoimistossa on herätty asiaan ja hommataan uudistuneeseen puistoon myös asianmukaisesti valvontakamerat sekä tietysti kiertävä vartija, joka häätää asiattomasti käyttäytyvät ihmiset pois kaupungin virkistysalueilta. Olen puhunut.

    • ei.ole.todellista

      Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.

    • dfsaefgwgter

      Keskustelu24 Terveys Päihteet ja riippuvuudet Alkoholi

    • Anonyymi

      Ärsyttää jo valmiiksi. Kohta on jokapaikka täynnä juopottelevaa ja metelöivää nuorisoa. Alkoholisoituneet teinit kun eivät mitenkään voi pysyä erossa aineistaan ja vaikka juuri on vietetty kuukauden vaput ja koulunpäättäjäiset, niin meno sen kun jatkuu. Tämä sakki tietenkin toivoo näitä kuumia seksihelteitä, jotta voidaan tavallisille ihmisille oikein esitellä omaa ''varallisuuttaan'' joka nykyisen nuorison keskuudessa tarkoittaa lähinnä sitä kenellä on isoin lasti kaljaa puiston nurmikolla.

      Ainiin, nythän täällä on olut- ja rokkijuhlia lähes joka viikonloppu aina syyskuulle asti... Eikö mitään muuta keksitä?

      Ughhh, olen puhunut.

    • Anonyymi

      Huumeita liikkuu ja käytetään runsaasti pätkällä Sankaripuisto-kaupungintalo. Keskivaiheilla bussipysäkkien kohdalla olevat betonirappuset tuntuvat olevan räkäsakin vakiopaikka. Siinä voivat kaikki käydä päivittäin ihmettelemässä Kuopiolaista tulevaisuutta. Näistä hepuista pitäisi joskus tulla meille uusia rakennusmiehiä, lääkäreitä, kansanedustajia jne.

    • Anonyymi

      Ylös!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      152
      2864
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      279
      2550
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1544
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      319
      946
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe