Hotelliyö siskon kanssa (Koko novelli)

novelpro

Tämä tapahtui viime kesänä. Olimme siskoni Helin kanssa sukulaistytön häissä Kajaanissa. Olin 19-vuotias ja siskoni 18. Vain minulla oli ajokortti. Jouduin siis ajamaan koko matkan. Paluumatkalla illalla pysähdyimme syömään Jyväskylässä. Ruokailun jälkeen oli kovin väsähtänyt ja raukea olo. Niinpä ehdotin siskolle, että yöpyisimme Jyväskylässä ja jatkaisimme matkaa aamulla. Siskoni soitti kotiin eikä vanhemmillakaan ollut mitään suunnitelmaa vastaan. Ehdotin, että ottaisimme huoneet jostakin matkustajakodista. Siskoni kuitenkin halusi mieluummin hotelliin, vaikka sanoin, että voisimme silloin ottaa vain yhden huoneen.

Hotelli löytyi ja vapaita huoneita oli. En tiedä, ymmärrettiinkö vastaanotossa meidän olevan sisaruksia vai mitä ajateltiin, kun meillä ei ollut matkatavaroitakaan, mutta saimme kuitenkin huoneen, jossa oli kaksoissänky. Menimme huoneeseen ja nähdessäni vuoteen en voinut mitään sille, että hieman kiihotti ajatus nukkumisesta Helin kanssa samassa sängyssä. Siskonikin katse tuntui viipyvän kaksoissängyssä aika pitkään.

Otimme minibaarista oluen ja siiderin ja joimme ne kaikessa rauhassa. Sisko istui sängyllä ja minä tuolilla pöydän ääressä. Kun pullot olivat tyhjät, otin vielä uudet Helille ja itselleni. Siideri alkoi kai vaikuttaa ja Heli kallisti itsensä pitkälleen sängylle. Varoitin häntä rypistämästä vaatteitaan, jolloin hän nousi istumaan jalat ristissä. Minulle avautui suora näkymä hänen hameensa alle ja pikkareihin enkä oikein tiennyt, mihin olisin silmäni pannut. Alkoholikin kohisi jo suonissa sen verran, että seisokin pitelemisessä oli työtä. Niinpä kun toiset juomat oli juotu, ehdotin, että menisimme alas hotellin baariin.

Baarissa oli väkeä ja lauantai-iltainen huuma oli korkeimmillaan. Joimme vielä yhdet oluet ja siiderit. Kävimme myös tanssimassa muiden mukana.

– Luulevatkohan toiset, että ollaan seurusteleva pari? sisko kysyi tanssiessamme hidasta.

– Ehkä. Ei se haittaa.

Sisko painautui ihan liki minua vasten. En voinut mitään, sain täyden seisokin tanssiessamme kalun hangatessa siskon vatsaa vasten. Tulin niin kiihdyksiin, että olisin halunnut naida häntä siinä paikassa. Minusta tuntui silloin, että hän oli ainoa tyttö, jota voisin koskaan haluta. Tanssin jälkeen istuimme hetken pöydässä ja minäkin rauhoituin. Ehdotin, että voisimme mennä nukkumaan, kun aamulla oli taas pitkä ajomatka edessä.

Sovimme, että Heli kävisi ensin suihkussa. Hän riisuuntui jättäen ylleen vain rintsikat ja pikkuhousut mennessään kylpyhuoneeseen. Odottelin huoneessa ja ajattelin siskoni alastonta vartaloa suihkun alla. Hetken päästä hän tuli pois kylppäristä pyyhe ympärillään, alusvaatteet kädessään. Kävin vuorostani suihkussa. Mieli teki kovasti runkata, mutta jätin varmuuden vuoksi sen tekemättä. Jos kuitenkin…

Kun tulin pyyhe lanteilla kylppäristä, sisko oli jo sängyssä peiton alla. Vaatteet ja pyyhe olivat tuolilla. Heitin pyyhkeen toiselle tuolille ja kävelin alasti sänkyyn. Sen verran jännitti, ettei seisonut, vaikka kiihottikin näyttää itsensä siskolle.

– Nukutko sä jo? kysyin.

– Ei, odotin sinua.

– Kiltisti tehty.

– Jännää nukkua nakuna. Mitenkähän saa unta.

– Kyllä sinä varmaan. Minulla voi olla vaikeaa nukkua kauniin alastoman tytön kanssa.

Minulla seisoi jo täysillä. Siirryin vähän lähemmäksi Heliä niin, että käsivarteni kosketti hänen käsivarttaan. Heli antoi kätensä olla paikallaan. Käännähdin vähän ja sen varjolla siirsin kättäni eteenpäin niin, että tunsin siskon kyljen ja lantion kaaren.

En keksinyt mitään järkevää sanottavaa, joten sanoin vain.

– Sinun kanssa oli hyvä tanssia.

– Hitaiden tanssiminen sinun kanssa oli ihanaa, Heli vastasi.

13

26931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Siirsin kättäni varovasti eteenpäin siskon vatsalle ja hyväilin hänen ihoaan varovasti. Siirsin kättä ylöspäin, kunnes tunsin rintojen pyöreyden. Hyväilin rintoja ja tunsin kovat nännit sormissani.

      Nyt uskalsin jo edetä rohkeammin. Käännyin kyljelleni ja painauduin Heliä vasten. Hänen hengityksensä kiihtyi, mutta hän ei yrittänyt estää minua. Hyväilin vartaloa ja suutelin otsaa, poskia, kaulaa, rintoja. Siirsin vasemman käden Helin reisille ja reisien väliin. Tunsin märän pillun käteni alla. Työnsin häpyhuulten väliin etusormen ja keskisormen ja liikutin niitä edestakaisin. Välillä painelin kevyesti klittaa ja sitten taas työnsin keskisormen pillunreikään syvälle ja liikuttelin sitä siellä edestakaisin. Pillu litisi märkyyttään Helin huohottaessa ja levittäessä jalkansa levälleen.

      Mennessäni polvilleni Helin jalkojen väliin tiesin, ettei siitä ollut enää paluuta. Painauduin häntä vasten suudellen rintoja ja hyväillen käsin olkapäitä ja käsivarsia. Tunsin, miten Helin reidet painuivat omiani vasten. Siirryin vähän ylemmäksi ja tunsin kullinpäässä jotain pehmeää. En odottanut, että Heli olisi sen tehnyt, vaan ohjasin itse kyrvän siskon pillunhuulien väliin ja työnsin. Aloin pumpata kiihkeästi. Märässä pillussa kulli liukui hyvin ja pillu litisi samalla riettaasti. Olin niin kiihottunut, etten osannut muuta kuin hokea “sisko, sisko, sisko”.

      Ei mennyt kauan ennen kuin kullissa alkoi tuntua melkein sietämättömän hyvältä ja tuntui, etten millään pystynyt pidättämään, vaikka paninkin siskoani. Samalla sperma alkoi jo suihkuta siskoni pilluun. Nesteen mennessä Helin pillun pohjalle ajatus siskon panemisesta tuntui kuitenkin niin pahalta, että ajattelin, että eräs illalla baarissa näkemäni kaunis nainen oli allani siskon sijasta.

      Kun orgasmi oli ohi, makasin Helin päällä enkä uskaltanut nostaa päätäni ja katsoa häntä. Hävetti niin paljon siskon paneminen. Heli ei ollut ollenkaan pahoillaan, vaan käytännön ihmisenä otti puheeksi katumuspillerit, jotka piti aamulla hakea apteekista. Vähän aikaa juttelimme ja sitten minä aloinkin taas haluta Heliä. Tällä kertaa nain häntä niin rauhallisesti, että hänkin sai orgasmin.

      Heliä ei veljen kanssa paneminen tuntunut hävettävän. Ainakaan hän ei paljastanut sitä. En minäkään tietysti hänelle mitään omista tuntemuksistani kertonut, vaikka toisellakin kerralla siemensyöksyn jälkeen hävetti kovasti, kun olin pannut omaa siskoani.

      Sitä en tiedä, tiesikö henkilökunta meidän olevan sisaruksia, mutta niin pahasti lakanat sotkeutuivat, että ainakin siivooja tiesi, mitä me olimme tehneet.

      -LOPPU-

    • niipoka

      kiva novelli :)

    • nospos

      Kivaa yöluettavaa :)

    • kimpporas

      Kuumaa oli hotellissa :D

    • koippas

      Kiva novelli :)

      • Anonyymi

        Nous seisoo. Meen runkkaamaa ja kuvittelen samalla tota


    • Anonyymi

      Olin Metta siskon kanssa huoneistohotellissa. Meillä molemmilla on avioliittofantasia, niinpä toimimme avioparina sormuksia myöten. Nussin siskon pillua paljaalla estottomasti.

    • Anonyymi

      Kaunis kertomus. Kiitos vinkistä, täytyykin muistaa käydä panemassa siskoa viikonloppuna.

    • Anonyymi

      Miten se on onko se naimista jos vetelee muutaman kerran muttei niin kauan että laaki tulee.

    • Anonyymi

      itse viimeksänä siskonkans olimme kesälomalla yhtaika kumpikin,,vietettii aikaa paljon mökillä. silloin tuli siellä muutamana iltana siskonkans touhuttua sisko oli 24 mä 26

    • Anonyymi

      meil oli muutamia vuosia sitten siskonikanssa sellanen ns seksisuhde, aina jos ei muita saanut ja haluja oli jommalal kummalla niin sitten tapasimme niissä merkeissä..aikuisia olimme yli 20v molemmat silloin

    • Anonyymi

      Siskoni erosi poikakaveristaan tässä reipas vuosi sitten, olin sitten muuttoapuna hänelle, saimme hänen tavaransa sisään uuteen paikkaan, Sisko niitä sit siinä järjestelen alkoi, itse kaisilin mitä uutta se oli hankkinut, Olutta samalla juoden, niimpä se illalla tai yötähän se sitten jo oli niin nukkumaan mennessä alkoi himot hiipii kai vähä molemmille pikku kännissä.. Niimpä siinä sit yönaikana parikertaa vetastiin ,emme sen jälkeen ole vielä ainakaan uusineet vaikka voisi kyllä , oli aika erilainen tunne noin touhuta ,

    • Anonyymi

      Siskoni oli varannut ja maksanut loman Santa Cruziin. Hänellä tuli ero miesystävänsä kanssa ja minulla sattui olemaan loma toten lähdin siskon kanssa lomalle.
      Kohde ei ollut mikään kauhean hyvä..
      Tokana iltana lähdin omille teilleni ja löysin paikallisen pordellin. Missä sitten yöni vietin
      Seuraavana päivänä sisko valitti minulle aivan kuin olisimme naimissa.
      Päivän aikana hän rauhoittui ja illalla kämimme syömässä. Kävelimme pordellin ohi ja sanoin että tuolla olin viime yönä panemassa.
      Sisko suuttui ja huusi minulle ettenkö tajua hänenkin olevan puutteessa erottuaan..
      Menimme hotelliin ja kävin suihussa josta suoraan sänkyyn ja uneen.
      Heräsin ihanaan makuun....sisko oli hajareisin kasvojeni päällä ja käski minua nuolemaan..
      En olisi ikinä uskonut miten ihana pillu siskolla on.
      Loppu lomalla ei tarvinut maksaa huorille

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2742
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      343
      2474
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2154
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1926
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1695
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1599
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1470
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1429
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1385
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1176
    Aihe