Eläketuelle ”armahdettuja" eläketuella pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa” Työttömät ja eläketuella eivät saa mistään alennuksia esim. matkustaminen, kulttuuritapahtumat esim. teatteriesitykset, festarilla käyminen. eläketuella ei ole laillinen eläkeläinen Kela vahtii ulkomailla olemista. vankilassa olosta ei makseta eläketukea jos on rikokseen syyllistynyt. Valtiovalta käyttää mihin lokeroihin työtön kuuluu minun mielstä eläketukea ei olisi tarvittu olisi loppuun saakka työmarkkinatuella, tai perustoimeentulotuella. Jos kuusikymppisiä lisätään eläketuelle säästäkö tämä sosiaaliturvaa yhtään.LOKEROITA LISÄÄ
työmarkkinatukea ei makseta ulkomaillejos matkustaa ja sama jatkuu eläketuella ELI OLLA NELJÄN SEINÄN SISÄLLÄ ODOTTAMASSA KUOLEMISTA . kuusikymppistä ei työllistetä enää kaikki eivät ole työrajoitteisia töihin.kuntouttava työtoiminta maksaa eipä työtön elä 9 eurolla jos ei saa työsuhteista työtä eläkkeen kerryttämiseen.
Tuhannet pitkäaikaistyöttömät pääsivät kesäkuussa eläketuelle, mutta ainakaan HSL:ltä he eivät saa eläkeläisalennuksia. ”Olin herkutellut ajatuksella, että siirryttyäni eläketuelle minulla on kerrankin varaa ostaa matkalippu”,
Reilut 5 000 yli 60 vuotta täyttänyttä pitkäaikaistyötöntä on ollut kesäkuun alusta saakka oikeutettu saamaan eläketukea työttömyyskorvauksen sijaan.jatkukoo työttömyyskorvaus alennettuna
Työministeri Jari Lindströmin mukaan nimetty Lex Lindström ”armahtaa” kertaluonteisesti eläkkeelle vähintään viisi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita henkilöitä.
Eläketuen suuruus on 775 euroa kuukaudessa, eli se vastaa takuueläkettä.
Eläketukea saava ei kuitenkaan kaikkien silmissä ole eläkeläinen. Sen sai huomata tuen piiriin hakeutunut 61-vuotias joka haki HSL:ltä eläkeläisalennusta pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen seutulipusta.
– Soitin asiakaspalveluun. Siellä tyrmistyksekseni kaveri luki papereista HSL:n päättäneen, että matkalippualennukset eivät koske eläketuen saajia, Taloussanomiin yhteyttä ottanut Helena kertoo.
Hän sanoo olevansa hyvin pettynyt.
– Olin herkutellut ajatuksella, että siirryttyäni eläketuelle minulla on kerrankin varaa ostaa matkalippu. Sen sijaan olenkin täysin toisarvoisessa asemassa muihin eläkeläisiin nähden. Käsittämätöntä!
Kansaneläkettä saaville alennus on 25 prosenttia, kun taas pelkkää työeläkettä nauttivat eivät alennuksia saa.
”Meillä ei ole alennuksia työttömillekään”
Osastonjohtaja Mari Flink HSL:stä kertoo, ettei eläketukea saavia ole kuntayhtymässä mielletty varsinaisesti eläkeläisiksi. HSL:n myöntää alennuksia vain kansan- tai takuueläkettä saaville, olivat he sitten minkäikäisiä tahansa.
tässäkin on porsaan reikä voi perkele
Eläketuki myös pettymys
laokauaj
2
176
Vastaukset
- perkeukko
mene lokerikkoon perkele
- rhrtews
Kusen a paskannan sun postiluukkuus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1325381Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313862No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv382044- 241753
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241704- 411640
- 501608
- 291463
- 381424