Matti Torvinen, Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja puoluesihteeri, kertoo joutuneensa rajun nettikiusaamisen kohteeksi. Torvinen kertoo asiasta julkisessa Facebook-päivityksessään maanantaina.
– Olen saanut keväästä alkaen järkyttävää, netin välityksellä ja median kautta organisoitua jätettä niskaani, Torvinen kirjoittaa muun muassa.
Helsingin Sanomille Torvinen kertoo kiusaamisen jatkuneen vuosien ajan. Mustamaalaamista on kansanedustajan mukaan tapahtunut erityisesti Suomi24-keskustelusivustolla.
– Vain se, että olen juristi ja panen toimistoni töihin, auttaa, Torvinen sanoo HS:lle.
Kansanedustaja kertoo lakiasiaintoimistollaan olleen kaksi asiakasta, joiden itsemurhiin on yhtenä syynä vaikuttanut nettikiusaaminen. Torvisen mukaan kiusaaminen häiritsee myös hänen perhettään ja liiketoimintaansa.
61-vuotias Torvinen nousi eduskuntaan Lapin vaalipiiristä, kun ministerinäkin toiminut Hanna Mäntylä erosi kansanedustajan toimesta siirtyäkseen Euroopan neuvoston sihteeristöön asiantuntijaksi.
Antti Lehtonen
Suvaitsemattomuus ja kiusaaminen on helppoa sosiaalisessa mediassa ja senhän me suomalaiset toki osaamme. Sitä emme osaa, että kitkisimme sen pois ja uskoisimme näin uhria kiusaajien sijaan. Hyvin harva omaa siviilirohkeutta ja asettuu kiusattua puolustamaan. Puuttumattomuus ja vaikeneminen ovat kiusaamisen alalajeja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Matti Torvinen jakaa ihan täydellistä tuubaa! Hän ei todellakaan ole ollut kiusattu, ei ollenkaan mutta ahtaalle joutuneena rupesi satusedäksi ja vielä laukomaan ihan päättömiä moosesuskoisista, tietämättä ilmeisesti, että juutalaisia kutsuttiin 100 vuotta sitten sillä nimellä!!!