Rahat ne vaan loppuu

Ei-Kuntalainen

Niin lyödään lautoja koulujen ikkunoihin sielläkin ei pelasta vaikka kuinka itsenäinen kunta olisi!

4

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiounäkyny

      Yhtään peruskiveä ei ole muurattu. Eli eiköhän ne naulat lyödä vasta sitten, kun koulut on pystyssä. Jos ei teltassa halua opettaa. Tietysti sitä voi aina miettiä, onko kaikki aidosti tyytyväisiä päätöksiin? Janakkalassa kun ihmiset yleensä on niin hiljaa. Ehkä liiankin hiljaa.

    • näivettäminen

      Eipä niitä lapsiakaan kai niin paljon synny vuosittain, että kouluja pidettäisiin avoinna.

      Aivan tietoista politiikkaa saada ihmiset jättämään lisääntymättä tekemällä kaikesta kallista ja hankalaa ynnä ylläpitämällä mielikuvaa
      lapsiperheistä riistäjinä sekä suosimalla vanhuksia joilta qusettavat ylisuuria hoitomaksuja.

      Jossain vaiheessa tällä menolla tulee hetki jossa silotellaan kunnan olemassaolon lakkautus ja virkakyöstit ottaa kenkää myös asemistaan.

      Koska vain virkakyöstin elanto on olennaista..muista viis

      Puolivuosisataa opettaa näkemään mistä kaikessa on kyse

    • köyhyysodottaalättänöitä

      Siihen johtaa hierarkiaa haluava ajattelu AMK fasepookien lättänä kenkä pizza osborneista, jotka kuvittelivat AMK roskaläjien pelastavan tämän maan feispookkimaisella wikipedia houmostelulla.

      Tuloksena täysi inflaatio korkeakoulutuksessa ja arvo siinä täysi nolla..ässän kassalle pääsee AMK insinööri

    • mietteitäkouluista

      Koulujen rakentaminen on tänä päivänä edullista, koska koulukiinteistöjä voidaan rakentaa leasing rahoituksella. Velkaraha on kuitenkin aina velkaraha. Mutta jollain rahalla näitä hakamäkikeskuksia ja pallokenttiäkin suunnitellaan ja on rakennettu. Ja koulut on pakko tehdä kuitenkin ajan hampaan tuotoksena.
      Kuitenkin jos ajattelisi esim .tuota JAK sivulla oleva Inspiran laskelma joka kyllä avaa silmät , niin rivien välistä havaitsee, että edullisimmaksi ehkä tulisi rakentaa uudet ala-asteet päätaajamiin, peruskorjata ylä-asteet ja jättää ne kyläkoulut olemaan ja asteittain uusia nekin eri aikataululla. Jos kyetään samaan pienkyliin asukkaita tulevaisuuteen.Nyky rakennusteknologisesti tuollainen kyläkoulu on pakettina pystyssä viikossa, käyttökunnossa kuukaudessa, jos rakennuksen päivittää. Inspiran laskelmiin on liitetty kokonaiskuvaa vääristävästi mm. Tervakosken liikuntahalli, joka oikeasti ei ole periaatteessa edes kouluasiaan kuuluva. Vaan erillinen oma kiinteistönsä, jos tarkemmin ajattelee. Kyläkoulujen korjaus voisi olla loppupeleissä jopa kannattava sijoitus, kun miettii tulevaisuutta ja muuttoliikettä. Joitain kuitenkin voi joutua karsimaan. Maaseutuasuminen on alkanut houkuttamaan ja järkevällä suunnittelulla ja investoinneilla ja tonttitarjonnalla voidaan tarjota laajempi kenttä kuntaan muuttaville mietittäväksi.Yksi tärkeä seikka on jätetty turhan vähälle huomioarvolle myös , ja se on koulukuljetukset. Koulumatkoihin kuluva aika ja raha.Miten tulevaisuudessa esim. taksilain muutos tulee nostamaan hintoja? Polttoaineiden hinnan kehitys. Jos koulu on siellä missä asutaan on se aina edullisempi ratkaisu. Ja jos nyt oikein ajattelee, niin 1250 oppilasta on realistisesti turvallisuuden kannalta ajateltuna iso riski. Ja onko Janakkalalla oikeasti varaa lähikylien tyhjenemiseen, joka saattaa tapahtua veronmaksajien kokiessa ettei heitä ja heidän mielipidettä arvosteta. Kuitenkin, elämä on valintoja, mitä haluaa rahalla, jota maksaa veroina. Ison keskittymän vai pienenmmät ytimet ja sateliitteja? Vielä ehtii vaikuttaa.

      https://www.janakkala.fi/wp-content/uploads/2018/08/Selvitysraportti-2018-08-16-JULKINEN-ESITYSVERSIO.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe