hyvin tuntevana ihmisenä, tilanne on se että se mikä on aiheuttanut posttraumaattisen stressihäirön ei voi korjata sitä. Ongelmana on ollut liika vaihtuvuus ja paljon ihmisiä. Jos halutaan saada tervehtymistä aikaan niin silloin siihen ei auta monet uudet ihmiset. Se on tie joka ei elvytä millään tavalla ja silloin ei päästä eteenpäin missään muussakaan asiassa. Työkuvio täytyy siis muuttaa mahdollisimman pieneksi yksiköksi, koska ei ole olemassa tuttua ryhmää. Kun työskennellään esim. kahdessa kahden yksikön paikassa vaihtuvuus ei ole ongelma työviikon aikana. Tähän siis täytyy ensisijaisesti pyrkiä, koska muuten elimistö prakaa jossain vaiheessa ja sitähän ei kukaan halua kokea, sellaisessa tilanteessa ei ole mitään saavuttamisen arvoista. Monen vaikean vuoden jättämät arvet täytyy saada pois muuten ei ole uudistumisen mahdollisuutta. Pelkkä loma ei tähän tilanteeseen auta se on jö nähty, koska takaraivossa on iso muistijälki kaikesta tapahtuneesta ja se jälki sieltä pitää saada pois.
Itsensä hyvin
yönajatuksia
0114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.