ikääntymisen huomaa ehkä siitä parhaiten että nuorenakin oli kivaa palata kotiin matkalta, mutta ei ihan yhtä kivaa kuin nyt. Oma koti tuoksuikin...omalta! Talonmies oli pitänyt paikat kunnossa ja hoitanut tiskit, roskat, postit ja kasvit ja sai teepaidan palkaksi vaivoistaan. Kurpitsani olivat nyt täyskasvuisia ja ovat muuttamassa väriään oranssiksi niinkuin pitääkin. Kesäkurpitsani ovat käsivarren mittaisia ja niitä on jo kerättynä korillinen. Myöhäiskesän aamu on viileä ja puolipilvinen. Lapsenlapset ovat alkaneet koulun tänään.
***
Sukukokous sujui kuten niin monena kesänä ennenkin: sisarusten kanssa syötiin hyvää ruokaa ja pullaa ja kakkua, maisteltiin kotipuutarhan tuotteita ja metsien ja soiden anteja, saunottiin, käveltiin metsäpolkuja, poltettiin takkaa ja grillattiin makkaraa, katseltiin vanhoja valokuvia ja samalla sovittiin kotitalon luovutuksesta nuorimmalle sisaruksista, joka asuu lähellä, ilman minkäänlaista sanaharkkaa ja "ovet aina auki"-prinsiipillä, josta emme odota mitään vaikeuksia tulevaisuudessakaan. Samat tarinat kerrottiin taas kerran ja muistoja lapsuudesta taas vertailtiin (miten erilaisia ne voivatkaan olla kun ikäero on kuitenkin vain kuusi vuotta nuorempien siskojen välillä!). Todella virkistävää oli tavata palstakaverit (tapaamisesta on kerrottu muualla, joten en siihen sen enempää puutu tällä kertaa) ja myös kouluaikaisia ystäviä joiden kanssa kävimme syömässä ja kertoilemassa kuulumisia (olen päättänyt nauttia ystävieni seurasta mahdollisimman paljon sekä livessä että somessa, nyt kun on siihen aikaa ja vuodet vierivät).
***
EOB. Jatketaan vaikka asiapitoisemmalla, jos tuntuu liian lässyltä.
Terveisiä Suomesta
21
381
Vastaukset
Täähän on ilmi-selvä Blogi.
Niille on jo oma aloitus. :)
Willkommen
Gute reise.
EOC
H.Se ei ole EOC ennenkuin minä olen sen sanonut.
No niin, EOC, nyt se saa olla :))
Kappas vain, en ole huomannut että olisin tehnyt oman blogialoituksen suomenmatkastani viime yönä nukkuessani.
- Heikunkeikku
Koti pitäisikin olla juuri tuollainen, että jos reissussa on ja vaikka olisi kuinka kivaa, niin kuitenkin koti on aina koti ja sinne on ihana palata.
Hyvää se kuitenkin tekee, jos käy muuallakin tuulettumassa.
Sulla/teillä näyttää olleen antoisa vierailu Suomessa. Niitä kelepaa muistella käpertyneenä kotisoffan nurkkaan miehensä kainaloon. Pyöritellä valokuvia ja "jatkaa reissua" mielikuvituksen muisteloissa ja rupatella "mitä tuli tehtyä, mis tuli käytyä".
Ja ilimojahan teillä riitti täälä ollessa. Uskon, että oli mahtava loma.:) - näinsennä
Sopiiko kysyä, että miten olette onnistuneet noin sopuisasti ratkomaan piilevän sisarkateuden keskenänne, rahastahan se ei ole koskaan kiinni, oli sitä tai ei, mutta jostakin pääsääntöisesti riidellään vanhempien kuoleman jälkeen.
En ole huomannut mitään suurempaa sisarkateutta keskenämme. Joukostamme on poissa vanhin veljeni, jonka itsekeskeiset ratkaisut tekivät jo vuosia sitten mahdottomaksi minkäänlaisen omaisuudesta riitelyn kannattavuuden ja koska lahoavasta kotitalosta (juuri ja juuri kesäasuttavassa kunnossa) ja hehtaarin pihatilkusta ei ole muille iloa juurikaan kuin niille jotka asuvat lähellä ja pystyvät nauttimaan Suomen kesän vehreydestä ja rantasaunan makoisista löylyistä. Loput meistä, neljä kappaletta vielä elossa olevia, annoimme mielelläni pikkusiskollemme osuutemme ja mahdollisesti teetämme vierailuoikeudesta paperit myös, vaikka kukaan meistä ei usko että kiltti ja sydämellinen sisaremme meille koskaan ovia sulkisi. Yksi sisaruksista joka asuu myös Suomessa ei halua edes käydä syntymäkodissaan ja minä ja USA:ssa asuva veljeni käväisemme muutama päivä kesässä tai ehkä viikon verran; veljeni sitäkin harvemmin.
***
Kävin tosiaan sopimusta edellä henkisen taistelun itseni kanssa; onhan kysymyksessä syntymäkotini ja minulla on vahvat tunnesiteet paikkaan. (Annan anteeksi, mutta en koskaan unohda-äidiltä peritty syntini on aina rasite, oma demonini jota vastaan taistelen ja jota yritän pitää kurissa. Veljeni, elämäntoverini ja siskojeni tukemana olen nyt sulkenut sen oven ja toivon voivani henkisestikin erkaantua asiasta ja keskittyä omaan kotiini Dala-joen rannalla ja Suomenkotini on edelleen syntymäpaikkani, mutta ei enää kotini.)- näinsennä
Paloma.se.co kirjoitti:
En ole huomannut mitään suurempaa sisarkateutta keskenämme. Joukostamme on poissa vanhin veljeni, jonka itsekeskeiset ratkaisut tekivät jo vuosia sitten mahdottomaksi minkäänlaisen omaisuudesta riitelyn kannattavuuden ja koska lahoavasta kotitalosta (juuri ja juuri kesäasuttavassa kunnossa) ja hehtaarin pihatilkusta ei ole muille iloa juurikaan kuin niille jotka asuvat lähellä ja pystyvät nauttimaan Suomen kesän vehreydestä ja rantasaunan makoisista löylyistä. Loput meistä, neljä kappaletta vielä elossa olevia, annoimme mielelläni pikkusiskollemme osuutemme ja mahdollisesti teetämme vierailuoikeudesta paperit myös, vaikka kukaan meistä ei usko että kiltti ja sydämellinen sisaremme meille koskaan ovia sulkisi. Yksi sisaruksista joka asuu myös Suomessa ei halua edes käydä syntymäkodissaan ja minä ja USA:ssa asuva veljeni käväisemme muutama päivä kesässä tai ehkä viikon verran; veljeni sitäkin harvemmin.
***
Kävin tosiaan sopimusta edellä henkisen taistelun itseni kanssa; onhan kysymyksessä syntymäkotini ja minulla on vahvat tunnesiteet paikkaan. (Annan anteeksi, mutta en koskaan unohda-äidiltä peritty syntini on aina rasite, oma demonini jota vastaan taistelen ja jota yritän pitää kurissa. Veljeni, elämäntoverini ja siskojeni tukemana olen nyt sulkenut sen oven ja toivon voivani henkisestikin erkaantua asiasta ja keskittyä omaan kotiini Dala-joen rannalla ja Suomenkotini on edelleen syntymäpaikkani, mutta ei enää kotini.)Sen lisäksi että lähiomaisen poismeno on raskasta hyväksyä, se myös muuttaa jälkeenjääneiden elämänpiiriä, joskus ratkaisevastikin, eikä välttämättä ole manan majoille siirtyneen merkittävyydestä kiinni ollenkaan.
Ehkä lapsuuskoti säilyy mielissä aina jonkinlaisena turvapaikkana ja senkin vuoksi siellä haluaisi käydä, vaikka muutoin ei vanhoja asuinsijoja kaihoaisi, mutta on ne vanhat lapsuusajan kuvat silti aina yhtä riemastuttavia ja eritoten, jos jotain ei ole enää ollenkaan.
- usein.vain.lukijana
Se on juurikin niin, että oma koti on se paras paikka kaikkineen. Näin vanhemmiten olen huomannut ettei tarvitse olla kuin pari päivää parinsadan kilometrin päässä, niin omaan sänkyyn päästessä pääsee huokaisu, syvä sellainen.
Kesäkurpitsoista on Suomessa pähkäilty ja hinnat alle ei mitään. Omenoista tehdään biopolttoainetta, näinköhän kesäkurpitsa kävisi siihenkin.
Mukavaa, että kirjoitat tänne 60 palstalle. Tämä onkin käynyt aika tylsäksi. - flegmaatti
Ikääntymisen päinvastainen vaikutus. Tosin nuorena ei ollut mahdollisuutta kuukautta pitempiin lomiin ja silloinkin mukautuminen kotioloihin ja puutteen torjuntaan vei muutaman päivän.
Edessä olevat arkirutiinit ja huolet pyörivät mielessä viimeisinä päivinä.
Nyt ikääntyneenä kunnollisen mittaisen loman jälkeinen kotiin lähtö on haikea tapahtuma. Muutaman viimeisen päivän ajan inhottaa jo etukäteen mutta kotona siitä olotilasta toipuu parissa viikossa.
Parin viikon pätkä ei aiheuta mielenliikkeitä mutta jo kuukaudessa kulkee jonkin sortin mukautumisraja.- viskaali-rasva
"Ikääntymisen päinvastainen vaikutus."
Tas kerroit tuosta puuteen torjunnasta ja nyt unohdit ne viskaalirasvan määrän ilmoituken ja pennkipuunerruksen lukemat?
Olet kai huomannut, että vaimosikin antoi meille oman kommenttinsa teidän yhteiselämästä, mainiten myös ne sinun likaiset sukat ja munien raapimisen . - flegmaatti
viskaali-rasva kirjoitti:
"Ikääntymisen päinvastainen vaikutus."
Tas kerroit tuosta puuteen torjunnasta ja nyt unohdit ne viskaalirasvan määrän ilmoituken ja pennkipuunerruksen lukemat?
Olet kai huomannut, että vaimosikin antoi meille oman kommenttinsa teidän yhteiselämästä, mainiten myös ne sinun likaiset sukat ja munien raapimisen .Olen pahoillani aiheuttamani mielenharmin johdosta!
Joku on saninut, että työ on nälän aiheuttama lihasliike. Ei taida enää olla kovin yleistä.
Minulle työ on todellakin ollut puutteen torjuntaa enkä häpeä tunnustaa sitä.
Eiköhän useimmilla palkkatyö määritä melko pitkälle arkielämää?
Mikä tuossa lomakommentissani oli eniten ärsyttävää? Sekö, että siitä jäivät pois penkki (olematon) ja viskeraali ( erinomainen )?
Painostaan murehtijoille olen sanonut, ettei vaakalukema ole tärkeä vaan se mistä ne kilot muodostuvat. Terveyden kannalta vatsaontelon viskeraalilla on oma merkityksensä. Jos joku todella on kiinnostunut terveydestään niin on syytä selvittää sekin puoli.
Olet hieman huolimaton ja annat mielikuvituksesi sekoittaa selviä asioita. Yli 50:een vuoteen en ole tehnyt penkkiä koska se on minusta täysin hyödytön harjoite.
Sinun mieliharmiksesi en ilmoita 17.07. tehtyjen labrakokeiden tuloksia. S-Testo, S-Testo-V ja kortisolitaso.
Pyydän vilpittömästi anteeksi aiheuttamaani mielipahaa. Pikaista toipumista Sinulle!
Kiitos terveisistä, ette tällä kertaa näille kulmille ehtineet?
Matkaan lähtöä odottaa innolla, matkalla on mukavaa, mutta koti on se paras paikka.
Tosi mahtavia ovat kesäkurpitsasi, sylin täydeltä.
Minun omani pitivät lyhyen hengähdystauon, nyt ovat innostuneet tekemään uutta kasvua.
Eilen iltalenkillä sain naapurin poikkeamaan taloon ja viemään muutaman kesäkurpitsan mukanaan.
Kukkolankoski kuohui komeasti :)Emme todellakaan tehneet Etelä-Karjalan keikkaa ollenkaan, kuten aikaisempina vuosina. Halusimme viettää mahdollisimman paljon aikaa veljeni ja etenkin hänen vaimonsa kanssa (olin morsiusneitona heidän häissään v. 1969) jota näen harvoin. Kymmeneen päivään olimme saaneet aika paljon tekemistä ja tapaamisia sisälletyksi ja tiukkaa teki pohjoisen reissun kanssa myös sen aikataulun puitteissa. Ensi vuonna (jos olemme elossa) niin uskon että pyörähdämme teidän nurkillanne.
Ikääntyminen on tuonut kodin aina vain rakkaammaksi. Olen saanut reissuta ihan tarpeeksi, en kaipaa ainakaan pitkiä lentoja.
Tytär ja vävy kyselivät lähtisinkö keväällä Floridaan, ovat nyt jo varanneet sieltä kokonaisen talon kuukaudeksi. Samalla reissulla käytäisiin Kuubassa.
Ei kuulemma maksaisi minulle kuin lentojen hinnan, tietysti maksaisin perillä ruuasta oman osuuteni.
En luvannut vielä mitään varmaa, kissallekin pitäisi saada hoitaja jos kaveri ei ottaisi sitä. Hän ei ainakaan pääse töiltään.
Kuuba kiinnostaisi, en ole siellä käynyt. Mutta ne lennot.- flegmaatti
Joko jenkkilästä on suorat lentoyhteydet Kuubaan? Jokunen vuosi sitten ei ollut.
Menimme Seutula - Halifax - Holguin. 8h 5h.
Konetyypistä riippuen olen varannut tilavat exit paikat joissa on rutkasti tilaa = vastapäätä on lentoemojen nousu- lasku ajan laskettavat istuimet.
Tuon lisäksi lännen suunnan pitkät lentomme ovat rajoittuneet Meksikoon ja Dominkaaniseen Tasvaltaan. Halvemmalla ja pottumoisemmin Seutula - Frankfurt - Cancun. Viimeinen väli 12h helkutin ahtaassa versiossa.
Toinen vaihtoehto Seutula- Bangor-Playa De Carmen. 8h 5h.
Samat ajat pätevät suunnilleen myös Dominikaaneihin.
Muitakin vaihtoehtoja on taatusti!
Tuo on taakse jäänyttä elämää. Enää ei viitsi edes tilavalla exit paikalla. 6h on maksimi, 4h siedettävä ja oikeastaan pakollinenkin. Alle 3h on mukava jos välttämättömyys on mukavaa. flegmaatti kirjoitti:
Joko jenkkilästä on suorat lentoyhteydet Kuubaan? Jokunen vuosi sitten ei ollut.
Menimme Seutula - Halifax - Holguin. 8h 5h.
Konetyypistä riippuen olen varannut tilavat exit paikat joissa on rutkasti tilaa = vastapäätä on lentoemojen nousu- lasku ajan laskettavat istuimet.
Tuon lisäksi lännen suunnan pitkät lentomme ovat rajoittuneet Meksikoon ja Dominkaaniseen Tasvaltaan. Halvemmalla ja pottumoisemmin Seutula - Frankfurt - Cancun. Viimeinen väli 12h helkutin ahtaassa versiossa.
Toinen vaihtoehto Seutula- Bangor-Playa De Carmen. 8h 5h.
Samat ajat pätevät suunnilleen myös Dominikaaneihin.
Muitakin vaihtoehtoja on taatusti!
Tuo on taakse jäänyttä elämää. Enää ei viitsi edes tilavalla exit paikalla. 6h on maksimi, 4h siedettävä ja oikeastaan pakollinenkin. Alle 3h on mukava jos välttämättömyys on mukavaa.En tiedä lennoista. Vävy ja tytär on niitä hommailleet.
En ole kovin innostunut lähtemään, on tässä vielä aikaa harkita.flegmaatti kirjoitti:
Joko jenkkilästä on suorat lentoyhteydet Kuubaan? Jokunen vuosi sitten ei ollut.
Menimme Seutula - Halifax - Holguin. 8h 5h.
Konetyypistä riippuen olen varannut tilavat exit paikat joissa on rutkasti tilaa = vastapäätä on lentoemojen nousu- lasku ajan laskettavat istuimet.
Tuon lisäksi lännen suunnan pitkät lentomme ovat rajoittuneet Meksikoon ja Dominkaaniseen Tasvaltaan. Halvemmalla ja pottumoisemmin Seutula - Frankfurt - Cancun. Viimeinen väli 12h helkutin ahtaassa versiossa.
Toinen vaihtoehto Seutula- Bangor-Playa De Carmen. 8h 5h.
Samat ajat pätevät suunnilleen myös Dominikaaneihin.
Muitakin vaihtoehtoja on taatusti!
Tuo on taakse jäänyttä elämää. Enää ei viitsi edes tilavalla exit paikalla. 6h on maksimi, 4h siedettävä ja oikeastaan pakollinenkin. Alle 3h on mukava jos välttämättömyys on mukavaa.Olen juuri messengerissä veljeni kanssa jonka lennolla ilmainen tällainen palvelu, (34000 feet heading west at 528 miles an hour) Manitoban yllä ja kysyin häneltä, hän luulee että yksityiset matkat Kuubaan eivät ole sallittuja, mutta ryhmissä voivat jenkitkin matkustaa Kuubaan. Virallista kaupallista lentoliikennettä USA:sta Kuubaan ei vieläkään ole aloitettu. Floridasta kuubalaiset pakolaiset ovat lentäneet pitkään yksityiskoneilla salmen yli, mutta niille lennoille ei oikein pääse ilmoittautumaan.
Paloma.se.co kirjoitti:
Olen juuri messengerissä veljeni kanssa jonka lennolla ilmainen tällainen palvelu, (34000 feet heading west at 528 miles an hour) Manitoban yllä ja kysyin häneltä, hän luulee että yksityiset matkat Kuubaan eivät ole sallittuja, mutta ryhmissä voivat jenkitkin matkustaa Kuubaan. Virallista kaupallista lentoliikennettä USA:sta Kuubaan ei vieläkään ole aloitettu. Floridasta kuubalaiset pakolaiset ovat lentäneet pitkään yksityiskoneilla salmen yli, mutta niille lennoille ei oikein pääse ilmoittautumaan.
Voi olla että vävy on katsonut vain kuinka lyhyt matka Floridasta on Kuubaan.
Ajatellut että siellä voisi olla mukava piipahtaa.
Pitää ottaa puheeksi kun ollaan yhteyksissä, asuvat Helsingissä.
- ö-Öö
"ovet aina auki"-
Kertoi oleellisimman. Sveduspedeliinasta pitäis päästä eroon. Noh, pikapuoliin hokaat, T-paidalla ei paljoa palveluita osta.
=DW=Hehe, ei se tee ollut mikään palkka vaan iloinen yllätys :) Talonmieheni ei odottanut mitään.
Meillä on kyllä sisarusten kesken ollut aina avoimien ovien systeemi: en tiedä miten muilla.
Töistäkin on ihan riittävän kiva palata kotiin. Mitenköhän kivaa se kotiin palaaminen sitten joltain "matkalta" ollenkaan olisikaan, sanoinkuvaamattoman kivaa. Ei vaan tahdo meikäläinen ymmärtää ihmisten intoa matkailuun, onneksi ei tarvitsekkaan ymmärtää.
No, sinulla toisenlainen matka. Itselläkkin olisi ollut sukukokous, hyvin massiivinen. Ei lainkaan meikäläisen juttu, ei sinne tarvitse mennä kärsimään. "Matkailua" ihan riittämiin kun lähisukulaisten luo puolentoista tunnin automatkan muutaman kerran vuoteen tekee.Toiset kokee sukukokoukset kärsimyksenä, toiset iloisena tapahtumana, josta jää mieleen niin paljon yhteisöllisyyttä, lämpöä. läheisyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta että sillä voi taas elää yhden vuoden lisää henkisesti ja tunne-elämässään ehjänä ja kokonaisena. Eihän se kuitenkaan aina niin mene ja sanojen sovittelua ja diplomatiaa usein vaaditaan ettei tule epäsopua.
***
Sitten onkin hyvä mennä sinne syvään pohjoismaiseen metsään, polkuja samoilemaan ja syksyn tuoksuja aistimaan ja kokoamaan ajatuksiaan, eheyttämään elämänkudosta tällä uudella voimalla ja näkemyksellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 945372
- 564161
- 292292
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282138Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161825- 151484
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331312Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201128- 211020
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431011