Juuri yleltä kuultiin "asian"tuntijan lausunto, että Putin yrittää saada EUn ja länne maksamaan tuhot, jotka Venäjä on aiheuttanut pommituksillaan Syyriassa. Ei kai nyt Venäjä Syyrian sotaa aloittanut ja kapinallisa tukenut vaan on puolustanut laillista hallintoa ISIS ja kapinallisa vastaan. Miten itseään "totuus"mediaksi kutsuva YLE päästele ulos moista moskaa. Luulisi, että joku taso sentään propagandaskin sentään pidettäisiin.
Uskomatttoman typeriä asiantuntijoita YLEllå
Funlandiankansalainen
10169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomi on tässä asiassa Yhdysvaltain virallisen ulkopolitiikan pelinappula. Tuo politiikka kokee Venäjän ja Putinin viholliseksi. Esimerkiksi Trumpin ja Putinin sovinnollinen tapaaminen Helsingissä oli myrkkyä tämän sotalinjan ajajille, kuten Suomen valtamedialle.
YLE teki tänään valtavan pitkä jutun Wikileaksista, jota se syyttää Venäjän kätyriksi!? Sivusto näet uskalsi ihan kyseenalaistaa muutaman länsimaiden väitteen Venäjän toiminnasta. Ja sehän on muka osoitus "hirveästä" Venäjä-mielisyydestä??? Huhhuh!
Suomi on asetettu etulinjaan venäjänvastaisessa taistelussa.
Eli tarkoitat Ruotsin puolesta taistelemisessa?
Suomalaiset lapselliset jo koulussa aivopestyt idiootti nuoret joista huomiohakuisimmat häiriintyneet haluavat itsensä mediaan töihin tai eduskuntaan uskovat ja levittävät opetettuja huuhaa uskomuksiaan tajumatta että ovat vain pelinappuloita WHO ja Usan Deep State suuressa suunnitelmassa hävittää länsimaiden sivistys Euroopasta kalergi suunnitelman mukaan. Ne Ketkä omistaa Mediat ja pankit ja nukke presidentit esim Ranskan Marconijoita ja ne valitut manipuloivat kansakuntien rikkoja miljardöörit pyörittävät valkoiset Eurooppalaiset tuhoon hallitakseen kaikkea. Eliittinä itsensä näkevillä on myös pyrkimys Venäjän valloitukseen sodalla.
Typeriä salaliittoteorioita. Ei tuollaista ole olemassa. Sen sijaan YLE ja muukin valtamedia on täynnä vihervasemmistolaisia anarkistikukkahattutätejä ja -poikia, suvakkeja.
YLE on valemedia. Kaikki maahanmuuton kritisointi on rassismia. Natsien potkiminen on ok, ja potkimatta jättäminen rassismia. YLE uutisoi näyttävästi että Turussa rauhallisella marssilla olleet olisivat hyökänneet jonkun kimppuun, ja hyökkääjät muka olivat natseja. Pitäneekö paikkansa?
Valemedia YLE ei uutisoinut, että mielenosoituksia rauhallisesti seuranneiden kimppuun hyökättiin. Hyökkääjät olivat anrkisteja ja antifasisteja. Mutta kun kohteet olivat YLEn mielestä natseja, se oli ok.
Ilmeisesti tämäkin kirjoitukseni on rassismia. Joku varmaan sanoo minua kohta natsiksi.
Eihän ole yhtään mietitty ketkä katsovat Ylen ja MTV:n aamuohjelmia. Heikompaakin heikko taso, jossa muutama ihminen solkkaa omaa hapatustaan. Pikkuporvarit eivät halua kertoa politiikan uutisia, kun eivät niistä mitään ymmärrä, Tästäkö pariskunnatkin maksavat liki kolmesataa euroa vuodessa. Pelkkää hömppää, jossa mitä hirveämpiä maailmanparantajia raahataan ruutuun, ikäänkuin niillä olisi jotain mielenkiintoista tai yhteiskunnallisesti tärkeää kerrottavaa.
Onko muuten tehty tutkimuksia ketkä aamuohjelmia katsovat. Eivät varmaan aktiivisessa työelämässä olevat tai koululaiset ainakaan, mutta ehkä pitäisi miettiä että 1,5 miljoonasta eläkeläisestä aika moni katsoo. Sinne vaan sitten hipit ja räppärit haastatteuun...ei vois vähempää kiinnostaa aikuisväestöä.
Pitää oikein ihmetellä, miten myös uutisissa on molemmilta kanavilta vain USA-uutisia. Ihan kuin tärkeä uutinen olisi onko "lippu puolitangossa vai ei valkoisessa talossa vai ammuttiinko taas pari ihmistä jossain päin USA". Vaikuttaakin, että EU:n tai muun Euroopan uutisia ei ole kerrottavana, saatika muun maailman. Kotimaan uutisia ei meillä varmaan saa nykyään kertoa ollenkaan, ellei joku katastrofi ole tapahtunut. Mihin ovat kadonneet kaikki ammattitaitoiset uutisten tuottajat, tekijät. Palkatkaa nyt kunnon väekä uutistoimitukseen, sellaisia jotka ymmärtävät niistä jotain.
Meidän pitää maksaa Yle veroja jotta pikkulapsen tasolla olevat,häiriintyneet ja mielenvikaiset aivopestyt valehtelijat kertovat satujaan mediassa aamusta iltaan. Joka ei näe totuutta uuskommunistisesta valta pyrkimyksistä maailmassa on todella tyhmä ja satumaailmaan lumottu nolla. Usan demokraatit,mustat,islamistit joita juutalaiset,ökymuslimit rahoittaa ottaakseen kaiken vallan ja omaisuuden pois valkoisilta Euroopassa ja Venäjällä.
Kauheinta em on että valkoiset kristityt ovat mukana tuhoamassa omaa kansaansa hurmaantuneina korruptioon ja harha aatteisiin kuten Ilmastomuutos ja kasvissyönti joita käytetään hämäämään ihmisiä jotta he eivät näe todellisia ongelmia joita maahan tunkeutuneet kehittymättömät aiheuttavat.
Suurin ongelma maailmassa on liika väestö Afrikassa ja arabimaissa. Em eivät pysty rakentamaan omissa maissaan mitään ja tuovat Eurooppaan vain väkivaltaa ja sekasortoa.
Eurooppaa afrikkalaistetaan ja tyhmät eivät tajua mitä tapahtuu.
Tauteja tuo ihmiskuona ainakin mukanaan kuljettaa, tästä tosiasta vaietaan, tämänkin tosiasian sanojaa syytetään rasistiksi, ihmeellistä, eikö totta. KOIRAKIN tarvitsee rajan ylitykseen passin ja rokotustodistuksen lisäksi karanteerin, mutta eihän kantaväestöä tarvitse eikä saa suojella, sellainen toiminta on rasismia.
MTV teki sen jälleen, tai jätti tekemättä. HIVistä kerrottaessa lähinnä pyöritetään ympäripyöreitä. Ei kerrota erästä olennaista asiaa. Hmoilla on erittäin suuri osuus tilastoissa. Maittain on hieman vaihtelua, mutta kolmannes on tolkuttoman paljon. Tilastot kertovat. Onko tämän kertominen kiellettyä? Eikö uskalleta kertoa?
Tässäkin asiassa ei pelkästään YLE, vaan myös MTV elävää 'totuuden jälkeistä aikaa'.