Nuorta poikaa hotelissa (Koko novelli)

novelpro

Aamiaisella huomioni kiinnittyi neljän nuoren miehen ryhmään. Parikymppiset urheilulliset miehenalut olivat ihan mukavaa silmäniloa ja toivat mielen piristystä yksinäiseen hotelliaamuun. Erityisen tyytyväisenä panin merkille heidän asiallisen käytöksensä: ei äänekästä kielenkäyttöä eikä muutakaan itsetehostusta, joka oli niin tyypillistä sen ikäisille nuorille.

Ensin katseeni kiinnittyi pitkään, näyttävännäköiseen poikaan, joka tuntui nähneen jo joltisenkin verran vaivaa niin varhain aamulla saadakseen tummat hiuksensa asettumaan muodikkaasti keskeltä harjalle. Nuorukainen oli kieltämättä komea, mutta hän tuntui olevan pelkkiä pitkiä raajoja, joita pursui rennosti niin pöydän alta kuin pöydän päältäkin. Yleisvaikutelma meni rennosta suorastaan velton puolelle, mistä merkitsin ajatuksissani pienen miinuksen nuorukaisen tilille.

Kaiken lisäksi poika taisi huomata arvioivan katseeni, ainakin hän alkoi silloin tällöin vilkuilla minuun päin, mikä sai minut vähän hämmentymään. Mahtoiko hän ihmetellä, miksi tällainen keski-ikäinen täti-ihminen tuijotti häntä? Tai ehkä hän oli tottunut eri-ikäisten naisten katseisiin, sillä niitä hän varmasti sai osakseen minne ikinä menikään.

Jätin kuitenkin nuoren komistuksen katselun vähemmälle, ja siirsin katseeni pöydän toiseen päähän. Siellä istuva nuorukainen oli suotta jäänyt kaverinsa varjoon, sillä mitä enemmän häntä silmäilin, sitä enemmän aloin pitää näkemästäni. Hän oli komeaa kaveriaan huomattavasti pienempi, suorastaan pienikokoinen, mutta hänellä oli kauniit, poikamaiset kasvot ja hänelle sopi paljaaksi ajeltu päälaki.

Kun kaljupäinen poika kävi hakemassa lisää syötävää, huomasin hänen liikkuvan ketterin askelin. Huomasin kuvittelevani, millainen vartalo löytyisi löysien vaatteiden alta, ja olin varma, että pitäisin näystä, joka paljastuisi. Hän vaikutti sopusuhtaiselta, jäntevältä, hyvin poikamaiselta, mutta ei missään tapauksessa lapselta. Olin varma, että hänellä olisi seksikäs vartalo ja herkullinen urheilijan tiukka takapuoli. Upea nuori mies, ajattelin ja melkein punastuin ajatuksiani. Juuri sellainen kunnollinen söpö urheilijapoika, jollaista jokainen äiti toivoisi itselleen, lisäsin mielessäni. Vaikka ajatukseni eivät suinkaan olleet pelkästään äidilliset.

Annoin katseeni arvioida vielä nelikon kahta jäljelle jäänyttä jäsentä, mutta he eivät sytyttäneet samalla tavalla. Toisesta näinkin pelkän selän, ja toinen, sinänsä ihan mukavan näköinen nuorukainen, jäi kyllä kahden kaverinsa varjoon.

Siinä poikia vaivihkaa tiiraillessani tuli aamupala nautituksi, ja hieman huokaisten nousin pöydästä. Heitin mielessäni hyvästit komeille pojille, ja ajattelin, että satunnainen kohtaaminen hotellin aamiaishuoneessa jäisi varmasti ainoaksi tapaamiseksi, enkä näkisi heitä enää koskaan. Samassa karistin heidät jo mielestäni, ja kiinnitin ajatukseni edessä olevaan työpäivään. Siitä tulisikin raskas, olin lupautunut vetämään 8 oppitunnin kurssin. Aloittaisimme yhdeksältä ja lopettaisimme vasta neljältä iltapäivällä. Ja ennen aloitusta minun pitäisi vielä ehtiä vähän järjestellä kurssimateriaalejani.

***

Olin alun perin ajatellut lähteä kurssin jälkeen ajamaan kotiin. Onneksi olin jossain vaiheessa tullut toisiin ajatuksiin! Rankan päivän jälkeen pitkä ajomatka kotiin olisi tuntunut tosi raskaalta, varsinkin kun ulkona oli sateinen ja syksynhämärä keli. Onnittelin itseäni siitä, että olin varannut hotellihuoneen toiseksikin yöksi. Nyt ei ollut kiirettä lähteä, voisin kaikessa rauhassa vähän rauhoittua pitkän työpäivän jälkeen, käydä jossain ravintolassa syömässä ja vähän hemmotella itseäni.

Tunsin itseni hieman yksinäiseksi. Olisi ollut mukavaa, jos olisi ollut joku kaveri. Olisi voinut ruuan jälkeen lähteä vaikka iltaa istumaan johonkin pubiin, jos olisi ollut juttuseuraa. En oikein tuntenut kaupungista ketään, vain muutaman tyypin yliopistolta, joihin olin ollut yhteydessä kurssin järjestelyjen suhteen. En minä heille kehtaisi soittaa. Parasta oli varmaan vain käydä syömässä ja vetäytyä hotellihuoneeseen. Jospa telkkarista tulisi jotain mukavaa. Sitä paitsi väsyttikin siihen malliin, että tuskin olisin kovin jaksanut iltaelämässä riehuakaan.

Päätin, että en lähtisi merta edemmäs kalaan, vaan tyytyisin hotellin ravintolaan. Siellä oli alkuillasta yllättävän paljon väkeä, vapaata pöytää sai etsiä, eikä sittenkään löytänyt. Ajattelin jo palata hotellihuoneeseen takkia hakemaan, ja kierrosta kaupungilla toisen ravintolan löytämiseksi, kun silmääni osui perimmäisestä nurkasta kuuden hengen pöytä, jossa kaksi vastakkaista reunapaikkaa olivat vapaina. Ja ketkä olivatkaan vallanneet ne neljä muuta paikkaa? Samat neljä nuorukaista, joita olin katsellut aamiaisella!

19

9301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Sain yllättävän rohkeudenpuuskan ja menin heidän luokseen.
      – Hei, olisiko tässä pöydän päässä vapaata, kysyin.
      Näin komean tumman nuorukaisen katseesta, että hän oli tunnistanut minut.
      – On siinä tilaa, totta kai, istu seuraksi vain, hän sanoi minulle. – Mehän taidettiinkin nähdä jo aamiaisella.

      Jostain syystä tunsin punastuvani. Poika siis oli kuin olikin huomannut minut! Ajatteliko hän ehkä, että tuosta tuijottaja-akasta ei näköjään pääse eroon ollenkaan? Vai imartelinko itseäni, jos tulkitsin kuitenkin pojan ilmettä niin, että hän suorastaan ilahtui minun paikalle ilmestymisestäni?

      – Mekin tultiin vasta justiin, ei olla ehditty ruokiakaan tilata, poika selitti minulle. Samassa tarjoilija toi poikien oluet, ja minä pääsin kätkemään hämmennystäni juomatilauksen tekemiseen.

      Ajattelin, että pojat varmaan jatkaisivat omia juttujaan ja saisin istua pöydän reunassa aika lailla omissa oloissani. Vielä mitä! Pojat alkoivat osoittaa aivan ällistyttävää kiinnostusta minua kohtaan. He alkoivat kysellä, miksi olin kaupungissa, ja selittivät, että heillä itsellään oli keilaturnaus, joka jatkuisi vielä seuraavana päivänä. Poikien laji oli siis keilailu! Aika erikoinen lajivalinta, minä kommentoin. Pojat näyttivät hämmästyneiltä, ja selittivät, että keilailun harrastajissa oli paljon nuoria.

      Alkuhämmennys meni nopeasti ohi, ja ateria sujui mukavasti poikien kanssa rupatellessa. Komea tumma kaveri oli eniten äänessä, kaunis klanipääpoju ei paljoa puuttunut puheeseen, ja hänestä sai yllättäen hieman ujon vaikutelman.

      – Onkos sinulla millaisia iltasuunnitelmia, tumma komistus kysäisi jossain välissä. Selitin, että ei huvittanut yksinään lähteä minnekään, ja siksi olin ajatellut viettää iltaa ihan vain hotellihuoneessa.

      – No eihän sinun tarvitse yksin lähteä, tässähän sinulla on seuraa. Meinattiin poikien kanssa mennä vielä jonnekin ottamaan tuoppi tai kaksi. Lähde mukaan!

      – Ette kai te tällaista vanhaa tätiä halua porukkaanne, minä nauroin ja sain kalasteltua pojilta juuri sellaisen kohteliaisuuden, mitä toivoinkin.

      – Ethän sinä mikään vanha täti ole, vaan kaunis viehättävä nainen parhaassa iässä, lipeväkielinen hurmuri sanoi, ja loi minuun sellaisen katseen, että ihan henkeä salpasi.

      – Mielellänihän minä tuollaisten gentlemannien seuraan liityn, kiirehdin sanomaan, ennen kuin pojat alkaisivat katua tarjoustaan.

      ***
      Se pubikierros venyi melko pitkäksi, kun otti huomioon, että minä olin muka väsynyt, ja pojilla oli toinen turnauspäivä vielä edessä. Mutta miksi minä olisin kiirehtinyt? Aamulla ei ollut hätää minnekään, ja nuorten miesten huomion keskipisteenä oli tosi miellyttävää ja imartelevaa olla. Minulla ainakin oli kovin hauskaa kun kuuntelin nuorten juttuja ja kertoilin kaskuja kouluttajavuosiltani. Kaipa pojatkin viihtyivät, ainakin he pontevasti vastustivat, kun kainosti ehdotin, että lähtisin jo hotelliin nukkumaan.

      Alkoholiakin tuli nautittua, ei mitenkään runsaasti, mutta ihan riittävästi. Riittävästi siihen, että nuoret miehet alkoivat loppuillasta vaikuttaa aivan sietämättömän seksikkäiltä, ja että mielessä alkoi pyöriä ajatuksia, joita en alkuillasta ollut uskaltanut päästää tietoisuuteen.

      Kumman ottaisin, jos saisin valita, kyselin itseltäni. Komean flirttailevan tummatukan, vai söpön ujon kaljupääpojan? Samaan hengenvetoon tolkutin itselleni, että ei tässä nyt mitään sen kummempaa tapahtuisi, ei tässä mitään valitsemaan pääsisi, eihän tuollaiset nuoret pojat tällaisesta keski-ikäisestä tädistä olleet sillä lailla kiinnostuneita. Eikä minullakaan taitaisi tosi paikan tullen rohkeus riittää. Vaikka olisihan se melkoinen kokemus, jos tästä nyt saisi jommankumman hotellihuoneeseen yövieraaksi…
      Vihdoin viimein sitten suunnattiin takaisin hotellille päin, enkä voinut mitään sille tunteelle, että varsinkin tumma komistus suorastaan tyrkytti itseään tarjolle. Olihan se todella komea poika, mutta jotenkin pojan itsevarmuus ja päälle käyvä flirtti saivat minut araksi. Ajattelin, että mieluummin sittenkin ujo söpöläinen, ja kun loin poikaan katseita, hän vastasi niihin arasti, niin että vatsassa oikein nipisti. Yhtäkkiä olin päätökseni tehnyt.

      – Odotas vähän, sanoin söpölle kaljupääpojalle, ja vedin hänet vähän eroon toisista. – Minun huoneen numero on 509, kuiskasin pojalle. – Älä kerro muille.

      – Mitäs siellä supatellaan, toiset pojat alkoivat kysellä tumma komistus etunenässä. Minä näytin söpölle pojalle hys-merkkejä ja jatkoin matkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Luulen, että se minua eniten piirittänyt komea poika jotenkin arvasi, mistä oli kyse, sillä hän meni jotenkin tyytymättömän näköiseksi, ja alkoi tivata kaljupäältä, oliko hän sopinut minun kanssani jostain.

      – Ei me mitään sovittu, kaljupäinen söpöläinen sanoi pontevasti, ja loi sitten minuun salaliittolaisen katseen. Polvissa melkein heikotti. Tarkoittiko se sitä, että poika oli ymmärtänyt kutsuni, ja hyväksynyt sen?

      • Krapulapaska

        Aamiaisella tunsin vatsassa musertavan aallon. Alkoholiakin tuli nautittua runsaasti . Ilma purkautui risahtaen pakaroiden välistä, niin että vatsassa oikein nipisti. Kiskoin housuja alemmas ja takapuoli alkoi purkaa lastiaan alleni sykäysten tahtiin. Mä en vaan kerta kaikkiaan pystyny pidättelemään. Mutta ei se minua harmittanut tippaakaan, kun työnsin käteni alushousujen sisälle.


    • novelpro

      Odottelin kärsimättömänä hotellihuoneessani. Mitään ei tapahtunut. Aloin ajatella, ettei poika sittenkään tulisi. Olisihan se nyt ollutkin melkoinen ihme, että sellainen nuori söpö kaveri olisi kiinnostunut minusta. Vakuutin itselleni, että juuri tätä olin odottanutkin. Ei tässä ollut mitään syytä olla pettynyt, turha se nyt olikaan mitään toiveita elättää. Vaikka kieltämättä mielessä kävi, että jos olisin valinnut sen tumman komistuksen, minun ei olisi varmaan tarvinnut mennä yksin himoissani nukkumaan. Jos suoraan sanon, niin vähän harmitti.

      Samassa käytävästä kuului hiljaisia askelia. Pidätin hengitystäni, kun ne pysähtyivät oveni taakse. Sitten kuului hiljainen, tuskin kuuluva koputus. Ryntäsin aukaisemaan ovea. Oven takana seisoi kaljupäinen nuori söpöläinen ja loi minuun aran katseen.

      – Tule sisälle, sanoin, ja hetken aikaa tunsin olevani jokin sadun paha noita, joka houkutteli nuoren viattoman sankarin ansaan.

      – Käy istumaan. Haluatko jotain juomista? touhotin pojalle, joka seisoi keskellä pientä hotellihuonetta epävarman näköisenä.

      – Voisihan sitä vielä jotain, poika sanoi epäröivästi ja istui huoneen ainoaan nojatuoliin.

      – Voidaanhan me juoda vaikka vaan limsaa, minä ehdotin ja kätkin jännitystäni baarikaapin penkomiseen. – Tai eihän meidän tarvitse välttämättä juoda enää mitään, lisäsin ja katsoin poikaa.

      Hän näytti kovin nuorelta ja epävarmalta – ja todella hellyyttävältä. Arasteluni katosi yhtäkkiä kun katselin pojan kauniita kasvoja.

      – Tule tänne, sanoin ja ojensin käteni poikaa kohti. Hän nousi ja tuli ujosti luokseni. Mitään sanomatta painauduimme toisiamme vasten, kiersin käteni pojan ympärille ja rutistin häntä syliini. Hän ei ollut paljoa minua pitempi, painoin poskeni hänen poskeaan vasten, hamusin huulillani hänen korvaansa ja poskea, sitten huulemme kohtasivat. Poika vastasi arasti suudelmaani. Hän painautui tiiviimmin syliini ja suudelmat muuttuivat kiihkeämmiksi.

      Sitten taisimme molemmat kokea jonkinlaisen häkeltymisen hetken. Suudelmat loppuivat ja erottauduimme toisistamme vähän kauemmaksi.

      – Olisiko ihan mahdoton ajatus, että oltaisiin tuossa sängyllä vähän aikaa sylikkäin, ehdotin varovasti viime hetken ujouden puuskassa.

      – Jos sä vaan haluat, poika sanoi.

      Menimme sängylle vaatteet tukevasti päällä. Kietouduimme toistemme syliin. Poika alkoi hengittää katkonaisesti, ja tunsin jotain kovaa lanteitani vasten, kun hän painautui minuun kiinni.

      – Himottaa, poika vikisi. Tartuin häneen lujemmalla otteella ja kiipesin hänen päälleen. Sitten aloin riisua pojalta paitaa. Alta paljastui laiha, mutta jäntevä ylävartalo. Liu’utin kättäni pitkin hänen paljasta ihoaan, suutelin pojan rintaa ja vatsaa. Poika voihki ja huohotti.

      – Mä en kestä kauaa, jos sä jatkat noin, poika inisi, kun tapasin käsilläni pojan seisokin farkkukankaan läpi. Aloin availla pojan vyötä, farkkujen vetoketju avautui risahtaen. Poika oli niin kiihottunut, että hän tarvitsi pikaista helpotusta. Kiskoin pojan housuja alemmas, ja paljastin hänen seisovan kalunsa alushousujen sisältä.

      Poika voihki nautinnosta, kun lipaisin kielelläni pojan kalua. Sitten otin sen varovasti suuhuni. En ehtinyt tehdä paljoakaan, kun tunsin pojan jännittyvän. Ilma purkautui pojan keuhkoista nautinnon huohotuksiin, ja ehdin hädin tuskin päästää pojan kalun suustani, kun se alkoi purkaa lastiaan sykäysten tahtiin.

      – Anteeksi, poika vikisi nolona. – Tää koko juttu on niin uskomaton, ei mulle voi tapahtua mitään näin ihanaa. Mä en vaan kerta kaikkiaan pystyny pidättelemään.

    • novelpro

      Ei se mitään, hupsu poika, minä kuiskuttelin hänen korvaansa ja silittelin hänen paljasta päätään kuin pientä lasta. – Tässä on ihan hyvä näin.

      Ja mikäs minun oli siinä olla. Lepäsimme sylikkäin ja nautimme toistemme läheisyydestä. Sitten nousin ylös siksi aikaa että riisuuduin alasti. Poika katseli riisuutumistani kuin nälkäinen ruokaa, ja minä puolestani katselin hänen kaunista alastonta vartaloaan, kun hän makasi sängyllä. Se oli juuri niin seksikäs, kuin aamulla olin kuvitellut! Laskeuduin takaisin sängylle ja painauduin pojan päälle ja tunsin nuoren miehen paljaan ihon omaa paljasta ihoani vasten.

      – Kuinka vanha sinä olet, kysyin pojalta.

      – Yhdeksäntoista, hän sanoi ujosti. Minun olisi tietysti pitänyt kauhistua pojan nuoruutta, mutta jotenkin vastaus vain lisäsi hellyyden tunteitani.

      – Olisinpa minä edes viisitoista vuotta nuorempi, huokaisin kaipaavasti.

      – Sinä olet ihan oikean ikäinen noin, poika sanoi. – Todella kaunis nainen.

      ***

      Poika oli valmis toteuttamaan toiveeni kuin innokas koiranpentu. Yhtä hellyyttäväkin hän oli hieman kömpelöine hyväilyineen ja arkoine suudelmineen. Mutta minä nautin hetkistä hänen kanssaan taatusti enemmän, kuin olisin nauttinut sen itsevarman komean hurmurin kokeneemmista otteista.

      Vähitellen aloin kuitenkin unohtaa hellyyden ja aloin tuntea yhä suurempaa himoa. Käänsin pojan vatsalleen alleni ja kävin hänen päälleen. Purin häntä korvasta ja työnsin käteni hänen alleen. Suukottelin hänen selkäänsä ja hyväilin vatsaa, menin alemmas kunnes käteni löysivät hänen taas jo pystyyn tavoittelevan kalunsa. Silmäni ihailivat pojan kiinteitä pakaroita, juuri niin seksikästä takapuolta, kuin olin kuvitellut sen olevankin. Haukkasin hampaillani kiinni pojan kankkuun, ja tunsin, miten hänen kalunsa jäykistyi käsissäni.

      Vedin toisen käden pojan alta ja aloin varovasti sormellani hyväillä poikaa pakaroiden välistä. Ensin hän hieman yllättyi ja jäykistyi paikoilleen, mutta kun työnsi sormeni hieman syvemmälle, tajusin, että poika piti siitä mitä tein.

      – Tota kukaan ei oo koskaan tehnyt mulle, poika huohotti. Hän liikutteli seksikästä takapuoltaan hitaasti puolelta toiselle sormeni hyväilyn tahtiin, ja se näytti niin himottavalta, että en voinut enää hillitä itseäni. Otteeni muuttuivat rajummiksi ja poika haukkoi henkeä ällistyksestä.

      – Nyt minä haluan sinut, huohotin pojalle. Käänsin hänet ympäri selälleen, rullasin kondomin paikoilleen, kävin kahareisin hänen päälleen ja aloin ohjata hänen seisovaa kaluaan sisälleni. Se tuntui uskomattoman hyvältä, ja kiihotustani lisäsi, kun näin pojan autuaan ilmeen. Aloin liikutella lanteitani pojan kalu syvällä sisälläni, ja tahtini kiihtyi nopeaa tahtia. Pitkä esileikki oli tehnyt tehtävänsä. Pian tunsin, miten orgasmi lähestyi, ja sitten sain sen. Nautinnon syke täytti tajuntani.

      Poikakin kiihottui nopeasti ja turhan pian hän laukesi ja nautinto oli ohi. Mutta ei se minua harmittanut tippaakaan! Ihana rento olo valtasi minut, ja valtava hellyys nuorta poikaa kohtaan, joka oli antanut minulle niin ihanan nautintojen illan. Rutistin poikaa syliini ja sopertelin hänen korvaansa jotain sellaista typerää, että hän oli paras rakastaja mitä minulla koskaan oli ollut. Ihan vain senkin takia, että pojalle jäisi minusta mahdollisimman hyvä muisto. Sillä halusin hänen muistavan minusta vain hyviä asioita.

      ***

      Jäimme vielä pitkäksi aikaa sänkyyn suukottelemaan ja hellittelemään toisiamme. Minusta oli ihanaa olla pojan päällä, silitellä hänen paljasta päälakeaan ja kauniita kasvojaan, kuiskutella helliä sanoja hänen korvaansa ja katsella hänen onnellista ilmettään.

      – Kyllä toiset kaverit nyt on kateellisia, hän sanoi jossain vaiheessa, ja minä tunsin taas musertavan hellyyden aallon ja rutistin poikaa puolikuoliaaksi.

      -Kateeksi käy sitä tyttöä, joka joskus saa sinut aviomiehekseen, minä puolestani kujersin pojan korvaan. – Sinä olet jokaisen naisen unelma, lisäsin, painoin huuleni pojan kauniille huulille, ja uppouduin hellän suudelman pyörteisiin.

      En olisi halunnut sen yön päättyvän koskaan, mutta totta kai, aamu tuli liian aikaisin, ja haikea eron hetki. Poika olisi halunnut vaihtaa puhelinnumeroja, mutta minä kieltäydyin. En halunnut uusien tapaamisten pettymysten himmentävän kaunista muistoa, joka tuosta yöstä jäi.

      Olen viime viikkojen aikana monena iltana yksin nukkumaan mennessäni haikeana muistellut tuota tapaamista. Oletkohan sinä, nuori söpöläiseni, muistellut minua?

      -LOPPU-

      • bomaris

        kiitti kun lisäsit :)


    • sokls

      Hyvä tarina :)

    • joimakkal

      Härski juttu :)

      • hehmetti

        aikas :)


    • Lyydiaaa

      Tää oli tosi hyvä! Kaunis tarina.

    • nihmoras

      kiva hotelli juttu

    • mesmosdf

      Ihana novelli :)

    • kahamr

      jebaa kamaa

    • Sekuritus

      Ei ollut.

    • AviomiesVuosimallia1967

      Nuoresta pojasta, opiskelijapojasta, on meilläkin vaimon kanssa kokemus. Terveisiä vain jos tätä luet, muistat varmaan. Lehti-ilmoituksen kautta löysimme toisemme, ja kun fiksu ja filmaattinen olit, järjestimme sinulle aivan erikoisen palvelun. Sait olla ensimmäinen mies vaimolle kuukautisten jälkeen, päästä ennen minua vaimon leveitten avioreisien väliin. Sen tarpeessa siellä jo oltiin, herkkänä ja turvoksissa. Mitäs me laskimme, 13 vuotta ikäeroa. Ja kuinka arvostit sitä luottamusta, että sait olla naiseni kanssa paljaaltaan. Ja kyllä siementä tulikin, vielä aamuyön kolmannessakin yhdynnässä.

      • roitpokas

        kyllä, niin se on


    • tis9d

      kovasti oli hyvä :)

    • tiis9

      kiihotti :)

    • reeops

      tämä oli ihan hyvä

    • remopsd

      kiva hotellipano

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe