Vihervasemmisto

Vihervasemmisto on kuulemma haukkumanimi. Sitä en ihan tarkkaan tiedä, kenen, tai keiden käyttämä. On kuulemma halla-Ahon keksimä. Onko vasemmisto SDP ja vasemmistoliitto? Ilmeisesti. Sitten asiaan. Työläisiä on suomessa yli 2 miljoonaa, joten he kuuluvat vasemmistoon, jos muuta luulevat, väärässä ovat. Kai vihreitäkin tarvitaan, vai onko väärää puhetta, että maapallo ei voi hyvin.
Itse näin kokoomuslaisena ihmettelen, miten paljon ´´vihervassareita´´ haukutaan. Se porukka on ainut, mikä ajaa työläisten ja opiskelijoiden aseman parannusta suomessa. Kokoomus on koko ajan, yli 10 vuotta hallituksessa ajanut meidän asiaa ja hyvin on ajanutkin. Keskusta nyt pettää aina, joten jätetään keskustelusta pois. Nyt näyttäisi siltä, että Demarit ehkä pääsee hallitukseen, siis meidän kokoomuslaisten kanssa, hyvä niin. Ai miksi, no nykyiset hallituskumppanit häviävät suunnan muutoksesta jopa tuuliviirille, myrskyssä.
Muutama tunnus millainen vihervassari on. Ansio alle 70000 euroa, koulutustaso heikko, ei korkeakoulutusta, (ei koske vihreitä) kuukausi kesälomaa, viikko talvella, ei paljon lomamatkoja, paitsi jos saavat lainaa matkaa varten. Luulevat tietävänsä politiikasta, yhteiskunnasta, yleisistä asioista paljon, siis Luulevat. Elämän kohokohta, kun saavat ensimmäisen uuden toyota corollan, harmaan hankittua, velaksi, noin 50 vuotiaana. Siinä muutama vihervassarin tunnus merkki. Heitä on siis yli 2 miljoonaa. Meidän kokoomuslaisten onneksi, ovat luulleet olevansa kokoomuslaisia äänestäessään.
Että näin.
8525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

siis "meidän kookoomuslaisten"? Voi hlvtti. NIMIM KRPÄ KATAINEN: mitä luulet että kohtapuolin tapahtuu Suomessa? Sisällissota.
Näin itse perussuomalaisena itsekin ihmettelen kokoomuksen suurta äänimäärää,ottaen huomioon miten pientä porukkaa tukevat,ja luulet näköjään itsekin kuuluvansa heihin,koska olet jo bemarisi maksanut? Hyväveli-pahaveli asetelma purkautuu väkivalloin,sinäkin tulet menettämään kaiken.Ellet jo ole.

vitun onnellinen idiootti

1Äänestä
  • Kansanedustaja puhuu asiaa, Katso ! Youtube : Teuvo hakkarainen palokan abc.

    Äänestä

PS.
Onnelliset idiootit ovat vapauden suurimpia vihollisia

Urho Kekkosen kootut

Äänestä

Ei tule sisällissotaa, ei yhteiskuntarauha mene, eikä tapahdu paljon muutakaan, karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kerron miksi olen kokoomuslainen. Kokoomus ajaa minun asiaani, muutama esimerkki. Jos sijoitan hyvin, maksan tietenkin veroa, jos taas huonosti, saan vähentää tietyn osan tappioista verotuksessa, tulee se tappio sitten mistä tahansa sijoituksesta. Nyt Orpon agendassa on, että veroa maksetaan vasta kun myy, eli osakevaihtoa voi tulevaisuudessa tehdä ilman verojen maksua. Palkka vero alas on myös järkevää politiikkaa, siirrytään verotus kulutukseen. Eläkeikä ylös, elinajan odote on noussut huimasti. Kokoomus ei haikaile mennyttä aikaa vaan parantaa tulevaa aikaa. Tuossa muutama. Toivon todella, että mitä puoluetta kukakin äänestää, se ajaa heidän asiaansa. En ole koskaan haukkunut äänestämääni henkilöä, tai puoluetta, vaan tiedän mitä saan. Äänestys oikeus ollu 40 vuotta.
Toivon myös, että perussuomalaiset kokoavat linjansa tulevissa vaaleissa. Vahinko vain, että niin kauan kuin Halla-Aho on puheenjohtaja, perussuomalaiset eivät koskaan pääse päättämään asioista hallituksessa.k

Äänestä
  • Maksa bemaris. Paras mutkissa on citroen xantia 3.0 activa. Googlaa ellet usko. Pesee mutkissa kaikki urheiluautot. Kokoomus suolesta. Toverot ylös ja tasaverot alas. Sillain tulee oikeita töitä. Eikä nykyisiä tempputyöllistettyjä.

    Äänestä

persuhallitus vasta kun musulmaanit raiskaavat oman perheen jäsenen?

Äänestä

Kyllä, kyyylä, kylä, kyllä. Taas teki kokoomus parhaansa heitä äänestäneille. Helppo lähteä vaaleihin keväällä, hallituspaikka varma, jos haluavat itse sinne mennä. En tiedä, mitä keskustan ja sinisten ´´kannattajat´´ tuumaavat budjetista. Ainut pieni kosmeettinen vika oli sijoitusten ylärajan jääminen 50 tuhanteen, siis ettei tarvitse maksaa veroja vasta kun realioitaessa. Ei liiku meidän kokoomuslaisten agendassa, muslimit, eikä mitkään maahanmuuttajat. Jos perussuomalaiset meinaa niitä vastustaessaaan ottaa vaalivoiton niin onnea, sitä persut tarvitsee, eikä sekään auta, oppositio odottaa taas. On vähän huono tehdä vaaliteema ulkomaalaisista, 2000 tulee tänne vuodessa ja 1500 lähtee parempiin maihin huomatessaan suomen keskiluokkaisten onnettoman tulotason. Pieni tuloisista puhumattakaan. Ihan näoin lopuksi. On hienoa elää ja olla suomen maassa, kun järjestää asiansa oikein, eikä tarvitse vihata ketään heti aamusta ja illalla viimeiseksi, ei edes naapuriaan.

Äänestä

ei oo halla-ahon vaan sipilän lanseeraama... Paskapuhetta että olisi halla-ahon keksimä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


katainenK kirjoitti:

Vihervasemmisto on kuulemma haukkumanimi. Sitä en ihan tarkkaan tiedä, kenen, tai keiden käyttämä. On kuulemma halla-Ahon keksimä. Onko vasemmisto SDP ja vasemmistoliitto? Ilmeisesti. Sitten asiaan. Työläisiä on suomessa yli 2 miljoonaa, joten he kuuluvat vasemmistoon, jos muuta luulevat, väärässä ovat. Kai vihreitäkin tarvitaan, vai onko väärää puhetta, että maapallo ei voi hyvin.
Itse näin kokoomuslaisena ihmettelen, miten paljon ´´vihervassareita´´ haukutaan. Se porukka on ainut, mikä ajaa työläisten ja opiskelijoiden aseman parannusta suomessa. Kokoomus on koko ajan, yli 10 vuotta hallituksessa ajanut meidän asiaa ja hyvin on ajanutkin. Keskusta nyt pettää aina, joten jätetään keskustelusta pois. Nyt näyttäisi siltä, että Demarit ehkä pääsee hallitukseen, siis meidän kokoomuslaisten kanssa, hyvä niin. Ai miksi, no nykyiset hallituskumppanit häviävät suunnan muutoksesta jopa tuuliviirille, myrskyssä.
Muutama tunnus millainen vihervassari on. Ansio alle 70000 euroa, koulutustaso heikko, ei korkeakoulutusta, (ei koske vihreitä) kuukausi kesälomaa, viikko talvella, ei paljon lomamatkoja, paitsi jos saavat lainaa matkaa varten. Luulevat tietävänsä politiikasta, yhteiskunnasta, yleisistä asioista paljon, siis Luulevat. Elämän kohokohta, kun saavat ensimmäisen uuden toyota corollan, harmaan hankittua, velaksi, noin 50 vuotiaana. Siinä muutama vihervassarin tunnus merkki. Heitä on siis yli 2 miljoonaa. Meidän kokoomuslaisten onneksi, ovat luulleet olevansa kokoomuslaisia äänestäessään.
Että näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu