Lieventää itseääliä kohtalon murjoessa kovaa. Jaksaa, jaksaa ja jaksaa uskoa, että selviää. Ja selviää hyvin. Katkeroitumatta.
Kädet voi laittaa ristiin mustimpana hetkenään. Kun itsekin yrittää, niin Jumalakin auttaa, vaikkei osaisikaan uskoa kuten uskovaisiksi itseään sanovat.
Mistä sinä olet saanut voimaa jaksamiseen, kun on jossain vaikeassa elämänvaiheessa tuntunut, että nyt ei enää jaksa?
Oletko löytänyt samanlaisia elämäntapahtumia kuin omasi?
Kädet voi laittaa ristiin mustimpana hetkenään. Kun itsekin yrittää, niin Jumalakin auttaa, vaikkei osaisikaan uskoa kuten uskovaisiksi itseään sanovat.
Mistä sinä olet saanut voimaa jaksamiseen, kun on jossain vaikeassa elämänvaiheessa tuntunut, että nyt ei enää jaksa?
Oletko löytänyt samanlaisia elämäntapahtumia kuin omasi?
Vastaukset 21
Vanhimmat
En ole henkisesti koskaan ollut niin pohjalla, ettenkö olisi jaksanut. Elämänhalu on antanut voimia, ja olen kyllä rukoillutkin silloin. Fyysisesti taas olen ollut heikossa kunnossa aikanaan sydänleikkauksen jälkeen, mutta toipunut ajan kanssa hyvin. Olen joskus keskustellut saman leikkauksen läpikäyneitä, mutta melko itsesäälin vallassa oli viimeksi ainakin. No,..ehkä ei korjaantunut samalla lailla, mutta valitusta ja dramatiikkaa tuntui elämänsä olevan.
Viimeisin todettu sairauteni on hallinnassa, joten elän päivän kerrallaan, nauttien niistä iloista mitä tämä hyvinvointi antaa 😊
Kiitos, @sini.sirkku!
Kirjoitat "Elämänhalu on antanut voimia".
Saman olen havainnut itsekin.
Läheisen kuolema, avioerokin molemmat koettu, silloin suru on päällimmäisenä mutta se kuuluu asiaan vaikkei halua hyväksyä, kun surutyö on tehty sen hyväsyy.
Viisaan rauhallinen ja kypsä on kommenttisi, @Kaikensekestää: "vaikkei halua hyväksyä, kun surutyö on tehty sen hyväsyy."
Turhaa on kiukuttelu kohtaloaan vastaan ja katkeruus. Se on kuin potkisi tutkainta vastaan.
Olet ehkä mielestäsi avaamassa meille ikäihmisille mahdollisuuden keventää mieltämme sinun kysymyksiisi vastaamalla.
Ajatus on kaunis, mutta emme ole enää koulusi oppilaita. Et ole enää meitä opettava opettaja korokkeella liitutaulun edessä. Et voi enää kehottaa meitä kirjoittamaan ainekirjoitusta omista kokemuksistamme.
Parempi lähestymistapa olisi kertoa omista kiperistä elämäntilanteistasi ja kuinka olet niistä selvinnyt, läheistesi avulla vai Jumalan johdatuksella.
Ehkä me muutkin sitten saatamme vaipua muistelemaan omia pulmatilanteitamme.
Palstalla kirjoittelevien teksteistä ei mielestäni kuitenkaan löydy itsesääliä ja epäuskoa.
Tämä joukko on hyvinvoivaa eläkeläisporukkaa.
Kiitos kommentistasi @Makriina.ei.kirj !
Huomasin itsekin lukiessani aloitukseni, että siinä on todella mainitsemasi opettajamainen sävy. Tarkoitus ei ollut se. Mutta julkaistu, mikä julkaistu, korjaamaan en enää päässyt.
Kyllä aloitus perustuu omiin kokemuksiini. Ja selviämiseeni sen avulla, että jaksoin vaan jatkaa ja uskoa, että selviän.
Pois muuttanut aviomies kiusasi, kun en ollut sietänyt juopotteluaan ja piilokiusaamistaan ,Llähisuku ei hyväksynyt eroamistani varakkaan hyvän suvun vesasta ja sain halveksivaa kohtelua siltä taholta. Muutamat muutkin ihmiset olivat sellaisia, että kun huomasivat jonkun olevan vaikeassa elämäntilanteessa, niin lyötyä lyödään. Sain ystävällisyyttäkin ja tukeakin kyllä mutta sen antamisessa ovat monet varovaisia - pelkäävätkö ehkä, että tuentarvitsija ripustautuu vaivoikseen.... Oli ystävällisyyttä ja tukeakin. Viranomaiset asiallisia... Sairastuin ja jouduin jättämään puhetyön, kun puhjennut astma vei äänen. Verenpaine huiteli pilvissä ja vain vahvin yhdistelmälääke sen taltutti. Diabetes varoitteli tulostaan.
Yksi vahvuuteni oli, etten rakastanut miestäni liikaa. Jos ei olisi ollut lapsia ja yhteistä omaisuutta, niin ero olisi ollut helppo. Harmitti suunnattomasti, etten voinut lapsilleni antaa ehjää kotia.
Liianko sisukasko olin... Olisin voinut heti lyödä kintaat tiskiin jja muuttaa toiseen kaupunkiin. Halusin hoitaa hyvin omaisuutemme ja lisätä sitä eikä kuluttaa, siihen asti, kun ex myös haluaa sen myydä, jolloin saadaan asiallisesti hoidettua kaupat Halusin vielä alaikäisten lasteni saavan jatkaa tutuissa hyvissä kouluissaan.
Nykyään näen kärsivän näköisiä, nuoria yksinhuoltajanaisia, joiden tiedän joutuneen lähisuhdeväkivallan uhreiksi, tai tulleen rumasti jätetyksi miehen löydettyä "paremman", Toivon heidän jaksavan ja löytävän vielä hymyn silmiinsä, ilon elämäänsä.
Juu...onhan se kovaa...erota varakkaan suvun vesasta...köyhempi mies on helpompi jättää. Ai vahvuusko se ettei miestään rakasta...liikaa.... Ihmistä rakastaa tai sitten ei. Missä se liian rakastamisen raja on ? Taisit rakastaa alunperinkin vain sitä miehesi suvun varakkuutta, josta niin hyvää huolta pidit vielä eron jälkeenkin. Se kun oli arvokkainta avioliitossasi. Kuulostat hyvin kylmältä ja laskelmoivalta. En ihmettele että miehesi lähti.
omaisuus.sivuseikka:
hah,
taidat olla kateellinen " aikuinen " tyypille,
ei hänen jutustaan paistanu ollenkaan kylmyys,
päinvastoin sypatiseerasi jopa toisia onnettomia elämän potkimia eronneita pettyneitä naisia,
sinun jutustasi tuli vaikutelma piittaamattomasta kylmästä kateellisesta katkerasta vanhasta-piiasta
jolla koskaan ei ollu omaa miestä eikä koskaan saanu aitoa rakkautta osakseen,
Kiitos sinullekin kommentistasi @omaisuus.sivuseikka
Sinä tulkitsit noin kirjoittamani,. Koska jokainen katsoo maailmaa ja tekstejä sieltä omasta näpyttelypaikastaan hyvinvoivana tai sairaana, rikkaana tai köyhänä, niin saa varautua monenmoisiin näkemyksiin. Mä olen varautunut :)
@mielipide-
Kiitos havainnostasi! Kateellisuutta minäkin olin havaitsevinani hänen kommentissaan.
Tuo on kaikkein alhaisin suhtautumistapa. Kateuskortti vedetään esiin kun ei pysytä ottamaan vastaan muita kuin myötäileviä mielipiteitä. Haiskahtaa siltä että itse kirjoitit tuon nikillä mielipide-. Kuka nyt kadehtisi eron ja kiusaamisen kokenutta.
Että sellaiselta sinun näkövinkkelistäsi näyttää, @läpinäkyväää.
Näet jonkun läpi ja haistat palstakirjoittajan.
Huippua!
Tuohon ei palstan luulotautisinkaan ole kyennyt ennen sua.
Mutta, kovin ihmettelen ajatteluasi, että eron ja kiusaamista kokenutta ei voisi kadehtia. Ei nuo ole tappavia. Moni on selvinnyt hyvin. "Kaikki , mikä ei tapa, vahvistaa" tuumaili Friedrich Nietzsche ja niin tuumailen minäkin kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Kun sen pahimman alun kapeikon selvittää, niin sininen ulappa siintää taas.
Ei sulla sitten ollut mitään "läpinäkyvää"sanottavaa aloituksen aiheeseen vertaistuen merkityksestä?
Tartuit sanoihini liikaa rakastamisesta @omaisuus.sivuseikka 23.8.2018 19:20
kysyt
"Ai vahvuusko se ettei miestään rakasta...liikaa.... Ihmistä rakastaa tai sitten ei. Missä se liian rakastamisen raja on ?"
Silloin rakastaa liikaa, jos sallii itseään kohdeltavan huonosti ja nimiteltävän halveksivasti ja fyysisen väkivallan. Ensimmäinen lyönti pitää jäädä viimeiseksi lyönniksi. Se on liikaa rakastamista, jos jää nyrkkeilypussiksi ja menettää henkensä. Tuomita en voi heitä, jotka jäävät. En olisi itsekään omin avuin ja ilman oman vanhimman lapseni huolestunutta kehotusta ensimmäisen lyönnin aiheuttamassa shokissa heti osannut lähteä pois, hakea apua ja tehdä rikosilmoitus.
Aika kurimuksessa olet ollut ja siitä selviytynyt. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään, että naiset eivät suinkaan ole se heikko astia.
Usein näyttää siltä, että mies on selviytynyt voittajana esimerkiksi avioeroissa, on saanut pidetyksi oman omaisuutensa ja pystyy perustamaan uuden perheen tuosta vaan, mutta kyllä se vaimo useinmiten kuitenkin on se voittaja. Hän pärjää lasten kanssa, hän pärjää taloudellisesti pienemmilläkin tuloilla, hän uskoo tulevaisuuteen ja tietää, että lapset selviytyvät, kunhan nyt nämä kireimmät vuodet eletään. Hän osaa luopua vaatimuksistaan ja pystyy elämään tilanteen mukaan. Niin olet sinäkin jaksanut. Sisulla selvinnyt, etkä katkeroitunut.
Elämäsi tarina on varmaan monelle tuttu kuvio. Ei ihan vieras minullekaan.
Mutta nyt on minun taivaani kirkas eikä pilvenhattaraa, elämän illassa on hyvä olla.
Kiitos @Makriina.ei.kirj !
Sinä kirjoitat sujuvasti. Tekstiäsi on mukava lukea.
♪♫ muista, että ihmiselämään riittää, kun selviydytään ♪♫, lauloi Maarit
Se todellakin riittää.
Nainen heikompi astia? Fyysisesti pienempi , mutta usein sitkeää tekoa, myös hekisesti. Raakaa voimaa enää harvoin miehetkään töissään tarvitsevat. Vanhastaan on myös sanottu, että parempi ja kauniimpi puolisko. Puolisko ... ei, vaan osapuoli, itsenäinen ja kokonainen .
Onneksi Suomen nykynaisilla on mahdollisuus koulutukseen ja uraan päiväkotien ansiosta. Onneksi naisen yleensä ei enää tarvitse jäädä epätyydyttävään avioliittoon elantonsa takia. Lasten kannalta on onnellista, jos muiden muutosten ohella voi jatkaa tutussa turvallisessa koulussa. Joustavuus on suuri vahvuus.
Lasten kotonaoloaika on lopulta lyhyt, enintään 20 v. Jos elää pelkästään lasten ja miehensä kautta, ekäkeikä voi olla yksinäistä . On ihanaa, jos suku pitää yhtä, mutta heitä ei voi valita. Omat ystävät, entiset työkaverit ja omat harrastuspiirit ovat tärkeitä helireikiä,myös avioliitossa oleville. Yhteinen jälkikasvu ja omaisuuskin yhdistää, mutta eri yksilöitä kuitenkin ollaan ja on se niin kiva, kun on omaakin, itse tienattua rahaa. :)
Elämä ei vielä ole kovin kolhinut, mutta varmasti minunkin matkani varrelle on sairastumisen, luopumisten ja menetysten paikkoja varattu. Toisten ihmisten selviytymistarinat antavat uskoa siihen, että vakeistakin asioista pääsee yli ja toipuu.
Naisen osa ei aina ole paras mahdollinen. Aina ei koulutus ja moniosaaminen tuo taloudellista turvaa.
Eräs sukulaiseni avioitui nuorena ulkoministeriön palveluksessa olevan miehen kanssa. Vaimon elämä kului kotirouvana jatkuvasti maasta toiseen muuttaen, lapsien kasvattajana ja talouden hoitajana. Mitään ei heiltä tuntunut puuttuvan. Lapset kouluttautuivat ja ovat nyt hyvissä viroissa.
Eläkeaikansa pari vietti koti-Suomessa. Muistan, kun tämä sukulaistäti kerran iloitsi, että nyt hänelle vihdoin maksetaan ihan omaa rahaa! Ensi kerran elämässä. - Oli saanut kansaneläkkeen.
Meille muille oli syntynyt kuva loistossa ja diplomatiassa paistattelevasta eliittirouvasta, mutta nämä sanat avasivat minulle toisen todellisuuden.
Bisnesmielessä avarampi ajattelu ja myönteinen suhtautuminen on kuitenkin tuottoisampaa , sehän loisi hyvän pohjan ikääntymistä ajatellen . Kannattaa siis rakastua rahaan ei ihmiseen .
Äitini oli vahva nainen, joka opasti minut itsenäiseen elämään. Hänellä oli todella paljon vastoinkäymisiä, mutta jaksoi olla positiivinen. Hän painotti sitä, että naisella pitää olla ammatti, pitää selvitä yksinkin. Tässä iässä moni valittaa yksinäisyyttä varsinkin kumppanin poistuttua. Varmaan onkin vaikeaa, jos vasta näillä kymmenillä elää arkeansa yksin. Ihmissuhteisiin pitää panostaa koko elinkaaren ajan, ystäviä ei tipu tilauksesta. Elämän vaikeissa tilanteissa ystävät ovat kantaneet vaikeuksien yli, samoin äidiltä peritty positiivinen asenne elämään.
Naislesket selviytyvät paremmin. Naiset verkostoituvat, harrastavat, eivätkä jää avuttomiksi ja yksinäisiksi, kun puoliso kuolee. Se on suorastaan tutkittu tilanne. Elinikääkin on monta vuotta enemmän keskimäärin kuin miehillä.
Moni mies vastaavassa tilanteessa ei osaa edes aamupuuroaan keittää.
Vieläkö naiset hoivaavat poikansa ja miehensä avuttomiksi ja apua tarvitseviksi, vai onko hoidettavaksi heittäytyminen jokin miehinen ominaisuus?
Sinulla on ollut äidissäsi hyvä naisen malli @plussainen
"naisella pitää olla ammatti, pitää selvitä yksinkin" niin pitääkin!
Minun äidistäni ei voi valitettavasti sanoa samaa. Hänen ja sisarusteni mielestä oli kuolemanvakava katastrofi, kun nainen jäi lasten kanssa.
Ammatti oli ja on minullakin ja olin tottunut asioita hoitamaan ja blanketteja täyttämään yhteiskunnassa. Milipahakseni ja yllätyksekseni oma kähisukuni ei ymmärtänyt osaamistani vaan luulivat, että hyvä-sukuinen siippa oli kaiken järjestänyt. Oli siinä oma uskokin koetuksella alussa, kun en perheen ulkopuolisille silloin vielä halunnut kertoa kaikkia ikäviä yksityiskohtia.