-99 Passat Variant TDI, 270 tkm. Jakohihna vaihdettiin merkkiliikkeessä eilen. Samalla tarkastettiin hehkutulppien kunto (ei vaihdettu).
Hain auton huollosta, ajoin kotiin ja yritin lukita ovia. Ikinä ei ole keskuslukon kanssa ollut mitään ongelmia, lukuunottamatta etuovien jäätymistä muutamia kertoja. Nyt kuitenkin keskuslukko ei suostunut toimimaan ollenkaan. Aikani paineltuani avaimen kauko-ohjainta kaikki muut paitsi kuskin ovi meni lukkoon. Kuskin ovikin lukittui avaimella. Kauko-ohjaimella ne eivät kuitenkaan avautuneet enää sen jälkeen.
Tällä hetkellä lukot toimivat ihan miten sattuu. Ainoa mikä toimii OK on takaluukun lukko, avautuu ja sulkeutuu etuoven lukosta avaimella kääntämällä sekä kauko-ohjaimella. Samanaikaisesti ovien lukot eivät kuitenkaan toimi. Pidin autoa tänään 22C hallissa 6 tuntia, arvelin että jäätyneet. Ei auttanut. Ovet lukittuvat joka yrityksellä ihan eri tavalla. Toisinaan menee kuskin ovi lukkoon ja muut eivät. Sitten taas etuovet lukittuvat ja takaovet eivät. Välillä menee ristiinkin eli esim. vasen etuovi ja oikea takaovi lukittuvat ja muut eivät.
Avaamisessa ihan sama juttu eli avautuvat ihan kuin arvonnan perusteella.
Avaimella lukkoa käännettäessä ainoastaan se etuovi johon avain on työnnetty toimii "järkevästi" eli avautuu ja lukittuu oikein. Muut ovet lottoarvonnan mukaan.
Ihmeellisintä on, että välillä ei lukossa olevaa ovea saa edes sisäpuolen kahvasta vääntämällä auki vaikka lukon nuppi nousee normaalisti ylös.
Voiko olla mahdollista, että huollossa on tehty jotain joka on saanut sähköjärjestelmän sekoamaan? Aikaisemmin ei siis mitään vikoja esiintynyt.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja selitä siellä asia jos ne vaikka yrittäis jotain
Kerroppa jos syy löytyy. Omassa autossa ongelmat alkoivat pesun jälkeen. Edellinen omistaja oli aina kuivattanut auton sisähallissa pesun jälkeen, itse en tajunnut tuota heti tehdä kun edellisessä toyotassa ei mokomaa vikaa ollut.
sama juttu pesun jälkeen keskuslukitus sekaisin kuskin puoleinen takaovi ei tottele ollenkaan
Samantyyppistä vaivaa on etuovessa. Oletan että johtuu lukon kulumisesta etuovessa, koska muut lukot toimii aina. Etuovessa täytyy olla jokin jousi joka vaatii vaihtoa tms. Ongelmaa oli kaverin paljon ajetun mersunkin kuskin ovessa.
Olisi kiva kuulla mitä lukossa tulisi huoltaa jotta kosteus / jäätymisvaivat saa pois.....
katoppa tai kokeile kulj.puol. lattiamatto onko kenties märkä.siel on keskusmukavuusjärjestelmän ohjainlaite.kun ne lukot aina oireilee pesun jälkeen.ekaks kannattaa kuitenkin putsata tuulilasin alta se vesikaukalo varsinkin akun alta ja jar.tehostimen alta,siel on vesireiät ja ne on tod näk tukossa ja vesi tulvii sisälle,tai voi olla tulvinnu jo pitkään ja teköö tuhojaan mattojen alla.