Nyt on sammunut lasteni äidin elämänliekki.Nukkui hän ikuiseen uneen sairaudenmurtamana.Puolenvuotta kesti valmentautuminen siihen puheluun jonka sain.
Lapset 6 ja 7 vuotta heräävät aamulla huoneistaan tietämättään mitä heille kerron kun huomenet he toivottaa.
Olen eronnut ja lapseni luokseni jo muuttivat.Surutyö näin meillä alkaa ja myös muissa kodeissa jotka hänestä välittivät.Suuri on myös suru hänen uudella puolisollaan joka hänet vain hetken sai kanssaan elää.
Loppui kärsimys rauhaisaan uneen.Jäljelle hänestä jäi lapsemme joiden kanssa matkaan nyt eteenpäin.Onneksi minulla on nykyinen puolisoni ja hänen lapsensa.
Kiitos vielä sinulle että,jaksoit taistella lastesi vuoksi loppuun asti.
Keskiviikkona vielä toisensa näkivät ja: hei hei Äiti! -sanoen hyvästit jättivät. 3 kuukautta jäi syntymäpäiviin jolloin olisi 34v täyttynyt.
Mutta ei se ikää kato kun lähtö tulee eikä äitiä kaipaan jääviä lapsia.
Mutta toivon että saan elää lasteni rinnalla vanhuuteen asti jolloin on luonnollinen aika jättää tämä maa.
Lasteni nyt nukkuessa toivotan äitilleen rauhaisaa matkaa,missä sitten onkaan.Ja kiitos niistä yhteisistä vuosista jolloin olimme onnellisia.
"Hyvää yötä Suomi,missä sitten oletkin..."
Lapset 6 ja 7 vuotta heräävät aamulla huoneistaan tietämättään mitä heille kerron kun huomenet he toivottaa.
Olen eronnut ja lapseni luokseni jo muuttivat.Surutyö näin meillä alkaa ja myös muissa kodeissa jotka hänestä välittivät.Suuri on myös suru hänen uudella puolisollaan joka hänet vain hetken sai kanssaan elää.
Loppui kärsimys rauhaisaan uneen.Jäljelle hänestä jäi lapsemme joiden kanssa matkaan nyt eteenpäin.Onneksi minulla on nykyinen puolisoni ja hänen lapsensa.
Kiitos vielä sinulle että,jaksoit taistella lastesi vuoksi loppuun asti.
Keskiviikkona vielä toisensa näkivät ja: hei hei Äiti! -sanoen hyvästit jättivät. 3 kuukautta jäi syntymäpäiviin jolloin olisi 34v täyttynyt.
Mutta ei se ikää kato kun lähtö tulee eikä äitiä kaipaan jääviä lapsia.
Mutta toivon että saan elää lasteni rinnalla vanhuuteen asti jolloin on luonnollinen aika jättää tämä maa.
Lasteni nyt nukkuessa toivotan äitilleen rauhaisaa matkaa,missä sitten onkaan.Ja kiitos niistä yhteisistä vuosista jolloin olimme onnellisia.
"Hyvää yötä Suomi,missä sitten oletkin..."
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toivotan voimia jaksamiseen
Tuohon kirjoitukseen ei osaa muuta sanoa kuin
Jumala teitä kaikkia siunatkoon.
Lapsille jäi isä, joka nyt on tärkeämpi kuin ehkä koskaan.Voimia isälle!
Ja osanottoni suureen suruunne.
Anteeksi, että otin nimimerkkisi, en todellakaan huomannut että sinulla oli sama.
Jumalan siunausta teille.
Otan osaa suruunne. Sama tapahtui minulle viime kesänä, mieheni kuoli äkillisesti. Olin itse 5. kuulla raskaana, hän ei saanut koskaan tavata tytärtään.
Rakkaimpansa menettämisen jälkeen on vaikeaa jatkaa omaa elämäänsä, mutta onneksi meillä on lapsemme. Heidän takia meidän on jatkettava, jaksettava. Näin kuukausien jälkeen voin todeta, että vanha sanonta "elämä jatkuu" pitää todellakin paikkansa. Siitä voin kiittää ihanaa tytärtämme.
Nauti siis lapsistanne, näytä heille rakkautesi. He auttavat sinua eteenpäin. Voimia!
.. minä en ihan oikeasti usko, että tässä olisi ihan oikeasti oikea suruviesti, oikea tapahtuma. Sorry vaan kyynisyyteni.
Murheenmurtamalla, menetyksen aiheuttaman surun kohtaamalla ihmisella ei ole voimia kirjoitella nettiin tuntojaan.
Tietysti, voi olla niin että Eräs isä ei sure - ei ole tunnesidettä eikä siis suruakaan - onhan kyseessä hänen exä. Suru on vain surua lasten puolesta, heidän menetyksensä murhetta. Ei henk.koht. suru. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Silloin nettiin voikin kirjoitella ja pohtia.. tai sitten tarina on toiveajattelua.
Ja miten niin ei voisi sureva kirjoittaa nettiin?? Se voi jollakin toimia kuten esim. päiväkirja, joskus tunteita on helpompi purkaa tuntemattomalle, kuin kasvokkain toiselle ihmiselle. se on vähän kuin ääneen puhumista itselleen.
Olipa täällä jollain nettipalstalla rekan ja bussin törmäyksestä muutamalla naarmulla selvinnyt tyttö kertonut myös tarinansa.
Niisk.
Se oli niin järkyttävää, koskettavaa.
Niisk.
Paitsi että se ei ollut totta ollenkaan.
Tarinassa oli aivan selkeitä asiavirheitä, jokainen joka olisi järkeään käyttänyt, olisi sen tajunnut.
Se on äärimmäisen loukkaavaa ja aliarvioivaa niitä kohtaan, jotka olivat kokeneet / olleet mukana tuossa onnettomuudessa, ja joiden omaiset, ystävät, läheiset olivat loukkaantuneet ja menehtyneet em. onnettomuudessa sekä myös niitä kohtaan, jotka olivat ja tekivät auttamistyötään kaiken sen järkytyksen keskellä.
Tapasin OIKEITA ihmisiä, jotka olivat paikan päällä olleet, nähneet sen kaiken. He vaikenivat. He eivät osanneet pukea sitä kaikkea sanoiksi, millään tavalla. Heillä ei ollut "tarvetta" lörpötellä kauhukokemuksestaan muille.
Nykyään ihmisillä on niin helppo ja kiva elämä, jännitystä ja dramatiikkaa haetaan keksimällä omia traagisia tarinoita. Niihin eläydytään täysillä, niiskutetaan itsekin kuvitteelliselle elämänkohtalolleen.
Ja saadaan niin hitosti myötätuntoa muilta. Löytyy niitä tunteita muuten kuolleesta ihmisestä, elämättömään elämään.
Se kuuluu tietyyn ikävaiheeseen, kehitykseen. Siitä kasvaa yli onneksi.
Netti on hyvä foorumi tämmöselle.
edes vastaan tähän, mutta pisti ärsyttämään. Me kaikki reagoimme eri tavoin meitä kohdanneeseen suruun. Itse puhun mieheni onnettomuudesta koko ajan, uudelleen ja uudelleen käyn onnettomuusiltaa läpi.Ei väliä onko kuuntelija tuttu vai tuntematon. Mutta se on minun tapani tehdä surutyötä. Enkä tiedä mihin "ikävaiheeseen" kuulun, mutta voin kertoa, että koko suku reagoi samalla tavalla ja ihmisiä löytyy jokaisesta ikäryhmästä!
Anna siis meidän tehdä rauhassa surutyötämme, kukin omalla tavallamme. Tapaamasi ihmiset eivät ehkä olleet "valmiita keskustelemaan" asiasta, mutta puhumisen tarve tulee ennemmin tai myöhemmin. Kukaan ei voi pitää surua/ kokemusta sisällään ikuisesti.
Mukavaa kevään odotusta!
miksei ihminen voisi suruaan tuoda esille netissä?
se saattaa täyttää saman tyhjiön kuin esim.kirjeen kirjoittaminen jollekin.
se voi olla helpompaa puhua kasvottomana kuin repiä jonkun toisen edessä taas itsensä hajalle.
tarve puhumiseen on tietenkin jokaisella erilainen.
ystäväni menetti tyttärensä muutama vuosi sitten,hän puhui ja me muut kuuntelimme.
olimme paikalla ja annoimme hänen puhua.
hän purki suuren tuskansa ja surunsa meille ja myös kriisityöntekijöille.
kaikilla meillä on omat keinomme selviytyä.
Otan osaa suruusi, kuin myös lastesi suruun.
Sain runosi vierähtämään kyyneleet myös minun poskilleni.
Jaksamista teille onnellisuutta elämään!
Kauniisti kirjoitettu!!! Kaikesta päätellen olitte exäsi kanssa ystäviä.
Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi!! Ja myös exäsi miehelle, jolla ei varmasti ole helppoa!!
Lapsesi tarvitsevat sinua nyt enemmän kuin koskaan!
Kiitos kaikille asiaa koskettaneille.
Olen seurannut miten tämä s-viestini jonka tuoreeltani vuodatin,on poikinu mietteitä.Monet on ottanut osaa,paitsi tuo yksi katkera ihminen.
Lapseni ovat kumpikin tavallaan käymään läpi ikäväänsä.
En ole aiemmin kokenut isänä lapsen aitoa surua joka on heille uutta tapaa tuoda tuntojaan esille.Siinä valuu omatkin silmät kun pidät heitä sylissä ja lupaat että he selviävät tuskastaan.
Valokuva äitistä rintaa vasten,itkien niin ettei välillä ääntä kuulu.Ei siinä voi sanoin kuvailla lapsen tuskaa miten sen hänestä tunnet.
Emme ole yksin tämän asian kanssa.Tukijoukot on moninaiset ystävien ja koulun ja kunnankin taholta.Ja kiitos vielä teillekin jotka otatte osaa lasteni ja meitä kohdanneeseen suruun.
Anteeksi sille joka oletti tämän olevan keksitty jne.Sinulle sanoisin että,kun vastaava osuu kohdalle älä ainakaan itseäsi täällä pura.Joku toinen katkera-ihminen voi olla sinulle yhtä julma kuin olit meille.
Huomenna taas uusipäivä."Hyvää yötä Suomi,missä sitten lienetkin".