Välinpitämättömyys on pahimmasta päästä nykyajan sairauksista. Jo 50-luvun lopulla tämä sairaus nosti vakavasti päätään, kun rokotteet väen väkisin haluttiin säästää. Polion muunnokset eivät propagandaa mitenkään vähentäneet, päinvastoin. Sairauksien muuntelusta tuli bisnesten taivas. Nuorten paniikkihäiriöt ja masennus rokotteiden lisääntymisen myötä toivat myös uuden sekoilujen alun mielialalääkkeineen. Nuoret alkoivat yhä enemmän oireilla aivotoimintahäiriöiden myötä. Tatuoinnit ja lävistykset kokivat ennennäkemättömän nousun. Kiinalaisen lääketieteen luennot lienevät ainoa oppisuunta, jossa tätä ihon tolkutonta myrkkypiirtelyä ja metallilävistyksiä on mielenterverveyden näkökulmasta käsitelty. Muuta terveydenhoitoa ei voisi vähempää kiinnostaa. Lääkärit eivät vahingossakaan nosta nuorten hätää esille, vaan kuulostelevat, että mitähän se THL oikein aikoo nykynuorten lääkitysten
lisäämiseksi vielä tehdä. Lääkäriliitto häpeärangaistuksineen ei myöskään ole ollut omiaan lisäämään kollegojen aktiviteettia.
Muuntunut rokotepoliovirus ihmisten suolistossa ja jätevesissä on tympeää rokotevastaista huomionhalua, eikä kunnon tiedeuskon kouluttama moiseen sorru. Krooniset sairaudet lisääntyvät ennennäkemättömin tavoin. Kaikki sairaudet ovat lisääntymään päin, vain sairauksien nimikkeet muuntuvat.
Jotta mikään ei korjaantuisi, estetään edistys lyttäämällä havainnoijat foliohatuiksi ja hörhöiksi. Mielenterveyden häiriöt ilmenevät monin tavoin toisia syyttelemällä. Kuvitellaan, että omat pelot voi kevyesti ratkaista lääkitsemällä ne muut. Heidän mielestään tämä ei ole väkivaltaa, vaan tieteellisen kehittelyn tulosta, jolla omaa erinomaisuuttaan saa luvallisesti pönkittää, kunnes erehdykset korjataan. Tieteellinen erehtyminen on sallittua, mutta tieteen ulkopuolinen kritiikki tuomittavaa hörhöilyä ja foliohattuisuutta. Heittäydytään mitään ymmärtämättömiksi, ikään kuin tämä kaikki rokotteiden myötä seurannut olisi jotenkin kohtalon ivaa, sattumalta siunattua, jolle emme voi yhtään mitään, kun pelottaakin aina niin tolkuttomasti. Kun varusmies rokotesuman jälkeen sairastuu aivokalvon tulehdukseen tai paniikkihäiriön ja masennuksen vuoksi joutuu jättämään koulutuksensa, ollaan huuli pyöreänä ja mistään tietämättömänä, vaikka joka ikinen tietäisi.
Entä sitten kun mökkien mummotkin tietävät. Kuinka tästä aiotaan päästä yli. Millä keinoin. Viime vuosisadan puolivälissä tähän olivat vielä kaikki mahdollisuudet, ne, jotka jätettiin käyttämättä. Entä nyt, pakkorokotteet vaiko pakkorokottamattomuus. Vaikka rokotteet lopetettaisiin tällä sekunnilla, immuniteettiin syntyneiden vahinkojen korjaaminen kestää vielä pitkään, sukupolvien taa. Millä rahasummalla lukemattomat syntyneet rokotevauriot aiotaan korvata. Vai kerrotaanko, että tämä oli se hinta, mikä erehdyksistä on totuttu maksamaan.
Vastuuttomuus on se tauti, mikä johti ihmiset jahtaamaan ja pakkolääkitsemään toisiaan. Ajteltiin, että tieteellisin keinoin toisen ihmisen saa pakotettua terveeksi. Itsensä kohdalla tuo on vaikeaa, mutta toisen kohdalla ah niin helppoa. Piikki ja pieni punoitus, mikä tuossa nyt muka mättää. Pakkopiikittäjää ei käsitellä mielenterveyden näkökulmasta toisin kuin piikitysten kaihtajaa, joka tuomitaan itsensä suojelusta. Väkivalta saa uusia muotoja ja terveydenhoidon nimissä paniikkihäiriökin on normaalia ja sallittua nykysairautta, josta ei sen kummemmin tarvitse hätäillä.
Entä sitten kun rokotemantrat kääntyvät ja pelko iskee todella. Kuinka tämä väen väkisin synnytetty kaaos oikein aiotaan selvittää. Millä puolustellaan. Silläkö, että tiede korjaa taas itseään, kunhan se tästä jotensakin tokenee.
ÄLY HOI ! ÄLÄ JÄTÄ JÄRKIKULTA PÄÄTTÄJIÄ!
15
324
Vastaukset
- BSHunter
"Nuorten paniikkihäiriöt ja masennus rokotteiden lisääntymisen myötä toivat myös uuden sekoilujen alun mielialalääkkeineen."
Mitään tällaista korrelaatiota rokotteiden ja mielenterveysongelmien välillä ei ole kyllä havaittu koskaan. Ylipäätään ajatus siitä, että rokote voisi vaikuttaa mielenterveyteen, on järjetön. Rokotuksessa elimistöön laitetaan tehottomaksi tehtyjä taudinaiheuttajia, jotta elimistön immuunijärjestelmä luo niille luontaisen vasta-aineen. Jos väittää että rokote aiheuttaa mielenterveysongelmia tai autismia, niin sitten aivastusten, asvaltti-ihottuman, haavojen, naarmujen ja muidenkin vastaavien tapahtumien, joissa taudinaiheuttajaa joutuu elimistöön ja elimistön valkosolut aktivoituvat, pitäisi aiheuttaa mielenterveysongelmia.
Väitteessäsi ei ole mitään järkeä.
Ihmiset muuten elävät nykyään keskimäärin paljon pidempään kuin aiemmin ja elävät pidempään juuri niissä maissa, joissa rokotetaan. Tämäkään ei sovi yhteen väitteesi kanssa.
Maailma ja tutkijat eivät ole missään salaliitossa keskenään pientä kansalaista vastaan, vaan tutkijat ja asiantuntijat ovat ihan niitä samoja pieniä kansalaisia, kuin kaikki muutkin. Rahantekovälineenä rokotteet ovat huono vaihtoehto lääketeollisuudelle, joten siitäkään ei ole kyse.
Mistä se muuten johtuu, että aina kun törmää tällaisiin huuhaa-juttuihin, niin niiden kirjoittajat ovat järjestään toistaitoisia ja loogiselta ajattelultaan selvästi jotenkin vammautuneen oloisia. Maailmaan on yli sadan vuoden ajan pumpattu ties mitä kemikaaleja ja myrkkyjä, maailmansodissa vieläpä suoraan ihmisiä vastaan. Elintavat ovat muuttuneet täysin ja meret on täynnä mikromuoveja, mutta nämä hölmöläläiset kuvittelevat rokotteiden aiheuttavan terveysongelmia :)- maailman_menoksi
Se että muutkin hölmöilevät ja saastuttavat ihmistä ja luontoa ei ole mikään peruste sulkea silmiä oman alan toiminnalta.
Muovin vaaroista ja metsien aukkohakkuiden ongelmista ovat hörhöt kantaneet huolta jo silloin, kun tämä hörhöys herätti pelkkää hilpeyttä. Yhä useammin kädet nostetaan pystyyn. Pakon edessä myönnytykset sitten tulevat. Puhdas suomalainen vesijohtovesikin sisältää kaikenlaista, muovin lisäksi hormonaalista ehkäisyä ja monenlaista muutakin lääkitystä, jota sieltä on hyvin vaikea puhdistaa.
Rokotteiden haitat eivät vähene sillä, että olemme myös mikromuovin kyllästämiä. Rokotteet ovat kipeä asia. Tavattoman pitkälle niiden kanssa on onnistuttu menemään, ja nyt kun pitäisi kääntää suuntaa, ollaan voimattomia, liian sairaita. Menevät maine, rahat ja terveys. Tosin tuota viimemainittua ei parane myöntää edes pakon edessä. Rokotteiden piti tuoda rahaa ja estää pelätyt sairaudet. Mutta köyhät ja sairaat ovat edelleen kanssamme. Miten tässä näin pääsi käymään, vaikka huuhaapalkintojakin jaeltiin tiheään tahtiin. - BSHunter
maailman_menoksi kirjoitti:
Se että muutkin hölmöilevät ja saastuttavat ihmistä ja luontoa ei ole mikään peruste sulkea silmiä oman alan toiminnalta.
Muovin vaaroista ja metsien aukkohakkuiden ongelmista ovat hörhöt kantaneet huolta jo silloin, kun tämä hörhöys herätti pelkkää hilpeyttä. Yhä useammin kädet nostetaan pystyyn. Pakon edessä myönnytykset sitten tulevat. Puhdas suomalainen vesijohtovesikin sisältää kaikenlaista, muovin lisäksi hormonaalista ehkäisyä ja monenlaista muutakin lääkitystä, jota sieltä on hyvin vaikea puhdistaa.
Rokotteiden haitat eivät vähene sillä, että olemme myös mikromuovin kyllästämiä. Rokotteet ovat kipeä asia. Tavattoman pitkälle niiden kanssa on onnistuttu menemään, ja nyt kun pitäisi kääntää suuntaa, ollaan voimattomia, liian sairaita. Menevät maine, rahat ja terveys. Tosin tuota viimemainittua ei parane myöntää edes pakon edessä. Rokotteiden piti tuoda rahaa ja estää pelätyt sairaudet. Mutta köyhät ja sairaat ovat edelleen kanssamme. Miten tässä näin pääsi käymään, vaikka huuhaapalkintojakin jaeltiin tiheään tahtiin.Metsien aukkohakkuut eivät edelleenkään tietääkseni ole ympäristöongelma, koska eroosio ei ole Suomessa mikään ongelma, eikä eroosiota aiheudu pelkästään siitä jos johonkin tekee avohakkuun. Päinvastoin vanhat metsät - vaikka niitäkin tarvitaan - ovat ekologisesti köyhiä, kun taas avohakkuupaikoilla lajien kirjo on paljon suurempi.
Muovien ongelmista olen itse hörhöillyt vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta silloin sitä ei kuunneltu. Siihen oli silloinkin ihan perusteet, eivätkä tutkimukset sitä mitenkään kiistäneet.
Aloitat puhumalla rokotteiden haitoista, aivan kuin ne olisivat tosiasia tai merkittävä ilmiö. Siltä asia voi vaikuttaa jos uskoo kaikkea soopaa mitä internetistä löytää. Tosiasiassa rokotteiden väitetystä haitallisuudesta ei tunnu millään löytyvän näyttöä, vaikka rokotevastustuksen maallikkosaarnaajat niistä jatkuvasti puhuvat.
Tiede ja ammattilaiset on yhtä mieltä, pornotähti, jotkut b-luokan julkkikset, vaihtoehtopillerikauppiaat ja näiden hysteriaan ajamat "huolestuneet kansalaiset" ovat toista mieltä.
Kuten eilen kerroin, amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lääkärit rokotuttavat lapsensa ja lastenlääkäreistä vielä suurempi osa omat lapsensa ja vieläpä laajemmalla rokotekirjolla kuin tavalliset lääkärit. Mutta uskokaa vaan ennemmin pornotähteä ja vaihtoehtobisnesmiehiä... - Ajan_haasteet
BSHunter kirjoitti:
Metsien aukkohakkuut eivät edelleenkään tietääkseni ole ympäristöongelma, koska eroosio ei ole Suomessa mikään ongelma, eikä eroosiota aiheudu pelkästään siitä jos johonkin tekee avohakkuun. Päinvastoin vanhat metsät - vaikka niitäkin tarvitaan - ovat ekologisesti köyhiä, kun taas avohakkuupaikoilla lajien kirjo on paljon suurempi.
Muovien ongelmista olen itse hörhöillyt vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta silloin sitä ei kuunneltu. Siihen oli silloinkin ihan perusteet, eivätkä tutkimukset sitä mitenkään kiistäneet.
Aloitat puhumalla rokotteiden haitoista, aivan kuin ne olisivat tosiasia tai merkittävä ilmiö. Siltä asia voi vaikuttaa jos uskoo kaikkea soopaa mitä internetistä löytää. Tosiasiassa rokotteiden väitetystä haitallisuudesta ei tunnu millään löytyvän näyttöä, vaikka rokotevastustuksen maallikkosaarnaajat niistä jatkuvasti puhuvat.
Tiede ja ammattilaiset on yhtä mieltä, pornotähti, jotkut b-luokan julkkikset, vaihtoehtopillerikauppiaat ja näiden hysteriaan ajamat "huolestuneet kansalaiset" ovat toista mieltä.
Kuten eilen kerroin, amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lääkärit rokotuttavat lapsensa ja lastenlääkäreistä vielä suurempi osa omat lapsensa ja vieläpä laajemmalla rokotekirjolla kuin tavalliset lääkärit. Mutta uskokaa vaan ennemmin pornotähteä ja vaihtoehtobisnesmiehiä...Rokotteiden haittoja on jo alun alkaen mitätöity. Mikäli näin ei olisi ollut, tilanne tänä päivänä olisi vallan toinen.
Lasten rokotesairastumisista ja -kuolemista on vaikea puhua. Niin vaikea, että siitä on tullut tabu. Syyllisyyden tunto ajaa niin lääkärit kuin vanhemmatkin puhumattomiksi. Nyt on jo mahdotonta perääntyä. Niinpä vian täytyy olla hörhöydessä. Hörhöt näkevät olemattomia. Lasten neurologiset häiriöt, puhumisen viivästyminen, ylivilkkaus, oppimisen vaikeutuminen ja lukuisat muut nykysairaudet kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen, kuuluvathan? Täytyyhän niiden kuulua?
”Terveen lapsen” ensimmäiset vuodet saattavat olla jatkuvaa yöllistä heräilyä, selittämätöntä itkuisuutta, korvatulehduksia, syömishäiriöitä, puheen ja liikkumiskyvyn viivästymistä. Se että jotain on vialla ja pahasti, siitä ei parane puhua, sillä normaalin rajoissahan aina liikutaan, tapahtui mitä hyvänsä. Se että lapsi kolmivuotiaanakaan ei ole oppinut vielä kuivaksi, on juurikin sitä edistyksellistä rokotteellista nykylääketiedettä.
Avohakkuut ovat selvästikin sinun juttusi, niin kauniisti niistä haastelet.
Muuten ammattilaiset eivät ole yhtä mieltä, kuten emme mekään. Ammattilaiset pelkäävät ja päivä päivältä pelko sen kun syvenee. Pelko ei ole kiva kumppani ja syyllisyys vielä vähemmän.
Provosoit tarkoituksellisesti, mutta on niitäkin, jotka ottavat provosi ihan tosissaan, ja puhuvat rokotteiden maailmanvalloituksellisesta pelastustyöstä. - BSHunter
Ajan_haasteet kirjoitti:
Rokotteiden haittoja on jo alun alkaen mitätöity. Mikäli näin ei olisi ollut, tilanne tänä päivänä olisi vallan toinen.
Lasten rokotesairastumisista ja -kuolemista on vaikea puhua. Niin vaikea, että siitä on tullut tabu. Syyllisyyden tunto ajaa niin lääkärit kuin vanhemmatkin puhumattomiksi. Nyt on jo mahdotonta perääntyä. Niinpä vian täytyy olla hörhöydessä. Hörhöt näkevät olemattomia. Lasten neurologiset häiriöt, puhumisen viivästyminen, ylivilkkaus, oppimisen vaikeutuminen ja lukuisat muut nykysairaudet kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen, kuuluvathan? Täytyyhän niiden kuulua?
”Terveen lapsen” ensimmäiset vuodet saattavat olla jatkuvaa yöllistä heräilyä, selittämätöntä itkuisuutta, korvatulehduksia, syömishäiriöitä, puheen ja liikkumiskyvyn viivästymistä. Se että jotain on vialla ja pahasti, siitä ei parane puhua, sillä normaalin rajoissahan aina liikutaan, tapahtui mitä hyvänsä. Se että lapsi kolmivuotiaanakaan ei ole oppinut vielä kuivaksi, on juurikin sitä edistyksellistä rokotteellista nykylääketiedettä.
Avohakkuut ovat selvästikin sinun juttusi, niin kauniisti niistä haastelet.
Muuten ammattilaiset eivät ole yhtä mieltä, kuten emme mekään. Ammattilaiset pelkäävät ja päivä päivältä pelko sen kun syvenee. Pelko ei ole kiva kumppani ja syyllisyys vielä vähemmän.
Provosoit tarkoituksellisesti, mutta on niitäkin, jotka ottavat provosi ihan tosissaan, ja puhuvat rokotteiden maailmanvalloituksellisesta pelastustyöstä."Rokotteiden haittoja on jo alun alkaen mitätöity. "
Vaikea mitätöidä mielikuvituksen tuotetta. Tutkimukset osoittavat, että teikäläisten väittämiä haittoja ei vaan ole olemassakaan. Ymmärrätkö että se että sinä uskot haittoja olevan, ei tarkoita että haittoja oikeasti on. Ainoa tunnettu ja silloinkin erittäin, erittäin harvinainen haitta oli sikainfluenssarokote, jota kiirehdittiin liikaa.
"Lasten rokotesairastumisista ja -kuolemista on vaikea puhua."
Jos niitä tapahtuisi väittämällänne tavalla, mikään ei estäisi puhumasta niistä. Jos maailmassa jaetaan kymmeniä miljoonia rokotteita vuodessa (todennäköisesti satoja miljoonia) niin totta kai voi käydä niin, että jokin rokote on saastunut tai viallinen ja joku yksi ihminen jossain kuolee, mutta sama pätee myös ruokaan, sähkölaitteiden valmistusvirheisiin, autojen valmistusvirheisiin, lentokoneitakin putoaa joskus ja taloja sortuu toisinaan. Näihin verrattuna äärimmäisen harvinaiset rokotteiden laatuongelmat (jotka vieläpä tapahtuu yleensä kehitysmaissa) ovat erittäin, erittäin harvinaisia.
On järjenvastaista puhua jostain asiasta, kuten se olisi yleinenkin juttu, vaikka se on äärimmäisen harvinainen. Uskallatko muuten astua ovesta ulos? Salama voi iskeä ja tappaa. Todennäköisesti salama tappoi viime vuonna paljon useampia kuin rokotteet, mutta rokotteet myös pelastivat lukemattomia ihmisiä lapsista alkaen.
"”Terveen lapsen” ensimmäiset vuodet saattavat olla jatkuvaa yöllistä heräilyä, selittämätöntä itkuisuutta, korvatulehduksia, syömishäiriöitä, puheen ja liikkumiskyvyn viivästymistä"
Juu ihmiset ovat yksilöllisiä. Et sinä oikeasti voi olla niin hölmö, että kuvittelit kaikkien syntyneen tip-top täydellisinä ennen rokotteita? Ei ole muuten mitään järkeä yhdistää rokotteita näihin asioihin, koska rokotteilla ei mekanisminsa puolesta ole mitään mahdollisuuttakaan aiheuttaa näitä ongelmia ja kuten teille on tuhat kertaa sanottu, rokotteita on tutkittu vuosikymmeniä ja näitä teidän mielikuvittelemianne haittavaikutuksia rokotteilla ei ole. Eikä se muutu siitä vaikka itkisit, potkisit ja mankuisit, että kun mun mielestä on.
"Avohakkuut ovat selvästikin sinun juttusi, niin kauniisti niistä haastelet. "
Käsitykseni avohakkuista perustuu siihen, mitä asiasta on aikanaan opetettu. En ole perehtynyt uusimpaan tutkimusnäyttöön asiasta, mutta sen aikaisen opetuksen mukaan liian laajat avohakkuut ovat huono asia, mutta rajallisesti tehtynä hyvä asia, koska vanha metsä on lajiköyhä. Raivattu metsäpohja on lajirikkaampi, mutta parhaassa vaiheessa metsä on "keski-ikäisenä". Silloin on vielä lajikirjoja ja silloin metsä toimii tehokkaimmin hiilinieluna. Voin olla väärässä, mutta en usko että sinulla on varsinaisesti faktatietoa, että olisin väärässä - jos löydät tutkimuksen (ei siis mielipidekirjoituksen, vaan tutkimuksen), josta käy ilmi että olen väärässä, luen sen mielelläni.
"Muuten ammattilaiset eivät ole yhtä mieltä, kuten emme mekään. Ammattilaiset pelkäävät ja päivä päivältä pelko sen kun syvenee. "
Tämä on aivan sama roska-argumentti, jota kreationistit käyttävät väittäessään maapallon olevan 6000 vuotta vanha ja että evoluutio ei ole tottta. He väittävät ammattilaisten ja tutkijoiden olevan keskenään ristiriidassa ja että tämä heidän puolensa olisi saavuttamassa enemmän kannatusta. Näin ei ole kummassakaan tapauksessa. Toki satojen tuhansien tai miljoonien ammattilaisten joukosta löytyy aina muutamia sähläreitä, mutta ammattilaiset tietävät kyllä rokotteiden, lääkkeiden ja lääketieteen toimivan ja ylivoimainen enemmistö rokottaa itsensä ja lapsensa. Jos joku lääkäri sitten onkin eri mieltä ja julkaisee mielipiteensä, sama uutinen kiertää rokotevastustajien keskuudessa vuosikaudet uudestaan ja uudestaan, niin ehkä teillä on muodostunut sellainen mielikuva, että rokotevastaisuus olisi yleinenkin ilmiö ammattilaisten keskuudessa.
On muuten hämmästyttävää, kuinka samanlaista rokotevastustajien ja kreationistien toiminta on. "Tutkimuksia" on vähän ja ne ovat erittäin laaduttomia. Käytetään myös vanhentuneita tutkimuksia, joiden jälkeen on opittu paljon uutta ja asiat ovat muuttuneet. Tutkimukset ja "asiantuntijat" molemmissa ryhmissä ovat usein henkilöitä, joilla ei ole mitään koulutusta tai koulutus ei liity mitenkään käsiteltävään asiaan. Sitten löytyy molemmista ryhmistä muutama oikeakin ammattilainen, mutta näissäkin on nähty että se mitä he itse tutkivat ammatissaan on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä he näissä vastarintaryhmissä levittävät. Samaa on myös se, että toisaalta he vetoavat tutkimuksiin, mutta vaikka sitten olisi kymmenen tutkimusta jokaista heidän tutkimustaan kohtaan, niin niiden tuloksia ei hyväksytä, vaikka maallikkokin näkee että ne on paremmin tehty ja vaikka maallikkokin ymmärtää heidän tutkimustensa virheet.
Kreationisteista olen oppinut sen, että en edes yritä käännyttää heitä, koska he ovat mieleltään lukittuneita ja mikään määrä tutkimuksia, todisteita ja näyttöä ei riitä kääntämään heidän päätään. Sama pätee teihin. - Veljeyden_puristuksessa
BSHunter kirjoitti:
"Rokotteiden haittoja on jo alun alkaen mitätöity. "

Kreationisteista olen oppinut sen, että en edes yritä käännyttää heitä, koska he ovat mieleltään lukittuneita ja mikään määrä tutkimuksia, todisteita ja näyttöä ei riitä kääntämään heidän päätään. Sama pätee teihin.Nykyisin uskonnoissa käännytetään paljon vähemmän kuin lääketieteeseen pohjautuvassa terveydenhoidossa. Pappi ei kerro, että lapsesi jää ilman päiväkoti- tai koulupaikkaa, jos et tee, kuten hän määrää, tai että sinua sakotetaan tai verotetaan enemmän, ellet alistu. Näinhän monin paikoin jo menetellään. Tarkoituksena onkin käännyttää alamaiset yhteen uskoon, jossa paratiisi on mahdollista jo täällä maan päällä. Orwellin Iso Veli nostaa taas päätään, eikä kukaan tunnu voivan yhtään mitään.
Kerrot ettet yritä käännyttää, mutta käännytät silti. Nimittelet eri tavoin asiaa lähestyviä ja käsittelet heitä kuin vajaaälyisiä. Koet ylemmyyttä ja haet turvaa koulutuksesta. Mietippä hiukkasen, ketkä tätä maailmaa oikeasti harhaanjohtavat. Juurikin ne arvostuksestaan kiinni pitävät koulutetut, jotka eivät suostu nöyrtymään, eivät edes lasten elämän tähden. Arvostuksen menettäminen on sen verran raju muutos, ettei sitä ole mahdollista psyykkisesti kohdata, joten toista suuntaa edustavaa on parempi rökittää ja vetää matto hänen jalkojensa alta.
Toki saat nimitellä rauhassa. Tämäntyyppinen käytös käy joskus terapiasta. Nimittely jos mikä kuvastaa pelkoa omasta riittämättömyydestä. Lääketieteellisessä koulutuksessa kerrotaan toki jotain rokotteista, mutta enin osa jätetään kertomatta. Se osa, jota sielläkään ei haluta ymmärtää, kuten tutkimuksiin liittyvät epäkohdat, jotka edelleen sivuutetaan kohteliaasti hymyillen. Rokotteen hyötyä mainostettaessa rokotetta vertaillaan jopa toisentyyppiseen rokotteeseen, ja tätä kutsutaan kaksoissokoksi, vaikka oikeampi nimitys umpimähkäisyydelle olisi kaksoisshokki.
Kun epäilet, etten oikeasti voi olla niin hölmö, että kuvittelisin lasten syntyvän samanlaisina, olet oikeassa, en todellakaan voi. Rokotetutkijat sitä vastoin uskottelevat lasten olevan samanlaista massaa, jota verovaroin saa piikitellä mielin määrin ilman, että eroavuutta ilmenisi. Lähes sata prosenttia rokoteohjattua massaa kertoo kaiken niin sanotusta ihmisen yksilöllisyydestä. Omasta pussista maksettuna rokotteet eivät löisikään leiville, vaan ammatinvaihto odottaisi vääjäämättä.
Avohakkuista sinua on opetettu väärin, joten opettajasi pitäisi saattaa vastuuseen moisesta disinformaatiosta. Ehdotan, että kaikessa rauhassa tutustut avohakkuun kauneuteen. Siihen, kuinka kannotkin on revitty maaperästä irti, ja tämän jälkeen koko maapohja myllätty liikkumiskelvottomaksi. Kaikki maapohjaa ja tulevaa metsää ravitseva on raijattu tehokkaasti pois, minkä jälkeen näky on sanalla sanoen karmea. Marjat ja sienet eivät tykkää, yhtä vähän kuin metsissä samoilevat, kun taas nykytaiteen harrastaja voi tykätäkin tätä lajirikkauden surrealismia kuvatessaan.
Provosoit, koska se on sinusta hauskaa, ja saanhan minäkin näin palstatilaa hämmästellessäni proosallista kuvitteellisuuttasi. Ilmiselvästi uskonnollisuus kiehtoo sinua myös. Tässä kohtaa meillä on sama maku. Ajatus elämän rajallisuudesta ja ajan niukkuudesta. - BSHunter_
Veljeyden_puristuksessa kirjoitti:
Nykyisin uskonnoissa käännytetään paljon vähemmän kuin lääketieteeseen pohjautuvassa terveydenhoidossa. Pappi ei kerro, että lapsesi jää ilman päiväkoti- tai koulupaikkaa, jos et tee, kuten hän määrää, tai että sinua sakotetaan tai verotetaan enemmän, ellet alistu. Näinhän monin paikoin jo menetellään. Tarkoituksena onkin käännyttää alamaiset yhteen uskoon, jossa paratiisi on mahdollista jo täällä maan päällä. Orwellin Iso Veli nostaa taas päätään, eikä kukaan tunnu voivan yhtään mitään.
Kerrot ettet yritä käännyttää, mutta käännytät silti. Nimittelet eri tavoin asiaa lähestyviä ja käsittelet heitä kuin vajaaälyisiä. Koet ylemmyyttä ja haet turvaa koulutuksesta. Mietippä hiukkasen, ketkä tätä maailmaa oikeasti harhaanjohtavat. Juurikin ne arvostuksestaan kiinni pitävät koulutetut, jotka eivät suostu nöyrtymään, eivät edes lasten elämän tähden. Arvostuksen menettäminen on sen verran raju muutos, ettei sitä ole mahdollista psyykkisesti kohdata, joten toista suuntaa edustavaa on parempi rökittää ja vetää matto hänen jalkojensa alta.
Toki saat nimitellä rauhassa. Tämäntyyppinen käytös käy joskus terapiasta. Nimittely jos mikä kuvastaa pelkoa omasta riittämättömyydestä. Lääketieteellisessä koulutuksessa kerrotaan toki jotain rokotteista, mutta enin osa jätetään kertomatta. Se osa, jota sielläkään ei haluta ymmärtää, kuten tutkimuksiin liittyvät epäkohdat, jotka edelleen sivuutetaan kohteliaasti hymyillen. Rokotteen hyötyä mainostettaessa rokotetta vertaillaan jopa toisentyyppiseen rokotteeseen, ja tätä kutsutaan kaksoissokoksi, vaikka oikeampi nimitys umpimähkäisyydelle olisi kaksoisshokki.
Kun epäilet, etten oikeasti voi olla niin hölmö, että kuvittelisin lasten syntyvän samanlaisina, olet oikeassa, en todellakaan voi. Rokotetutkijat sitä vastoin uskottelevat lasten olevan samanlaista massaa, jota verovaroin saa piikitellä mielin määrin ilman, että eroavuutta ilmenisi. Lähes sata prosenttia rokoteohjattua massaa kertoo kaiken niin sanotusta ihmisen yksilöllisyydestä. Omasta pussista maksettuna rokotteet eivät löisikään leiville, vaan ammatinvaihto odottaisi vääjäämättä.
Avohakkuista sinua on opetettu väärin, joten opettajasi pitäisi saattaa vastuuseen moisesta disinformaatiosta. Ehdotan, että kaikessa rauhassa tutustut avohakkuun kauneuteen. Siihen, kuinka kannotkin on revitty maaperästä irti, ja tämän jälkeen koko maapohja myllätty liikkumiskelvottomaksi. Kaikki maapohjaa ja tulevaa metsää ravitseva on raijattu tehokkaasti pois, minkä jälkeen näky on sanalla sanoen karmea. Marjat ja sienet eivät tykkää, yhtä vähän kuin metsissä samoilevat, kun taas nykytaiteen harrastaja voi tykätäkin tätä lajirikkauden surrealismia kuvatessaan.
Provosoit, koska se on sinusta hauskaa, ja saanhan minäkin näin palstatilaa hämmästellessäni proosallista kuvitteellisuuttasi. Ilmiselvästi uskonnollisuus kiehtoo sinua myös. Tässä kohtaa meillä on sama maku. Ajatus elämän rajallisuudesta ja ajan niukkuudesta."Nimittelet eri tavoin asiaa lähestyviä ja käsittelet heitä kuin vajaaälyisiä."
Jos joku ehdottaa vakavissaan, että puu pitäisi kaataa sahan sijaan silakalla, niin kyllä siinä hieman toistaitoisena toista helposti pitää.
"Rokotetutkijat sitä vastoin uskottelevat lasten olevan samanlaista massaa, jota verovaroin saa piikitellä mielin määrin ilman, että eroavuutta ilmenisi."
Lapsen ja aikuisten vastustuskyky tosiaan toimii yhteneväisesti siinä mielessä, että kun elimistölle osoittaa ulkopuolisen haitan, niin se luo siihen vasta-aineet, eli vastustuskyvyn. Jos ihmiset eivät ole "samanlaista massaa", kuten sinä asian haluat esittää, niin anna joku esimerkki siitä missä päin on lapsia joilla on aivot mahassa ja maksa päässä, joiden suonissa virtaa vihreää verta tai jotka hengittävät veden alla.
"Avohakkuista sinua on opetettu väärin"
Eli sinulla ei ole mitään näyttöä asiasta, kunhan on oma mielipiteesi joka perustuu estetiikkaan, ei biologiaan. Pysyn aiemmassa kannassani, kunnes näen näyttöä siitä että rajalliset avohakkuut olisivat metsälle huono vaihtoehto.
"Ilmiselvästi uskonnollisuus kiehtoo sinua myös. "
Ehkä minua kyllä ensisijaisesti otti päähän kreationistien tapa vääristellä asioita, valehdella ja levittää omia valheitaan samalla kun hyökkäilivät tutkijoita, kouluja ja tiedettä vastaan.
- BSHunter
Samalta kirjoittajalta myös toinen kirja : Vaccine Safety Manual for Concerned Families and Health Practitioners, 2nd Edition: Guide to Immunization Risks and Protection
https://www.amazon.com/Vaccine-Safety-Concerned-Families-Practitioners/dp/188121737X
Ja Youtube video vielä : https://www.youtube.com/watch?v=CoT10nxZrVo- BSHunter
Jälleen joku lainannut nimimerkkiä valetiedon levittämiseksi - kertoo paljon vaihtoehto/antivacciiniliikkeestä.
Kyseisen kirjan kirjoittaja on tunnettu antivacciini ja löytyy hömppätieteilijöiden listalta.
Pelkästään se, että antivacciinit joutuvat aina vetoamaan aivan kelvottomiin julkaisuihin ja oikean tieteen kumoamiin "hutkimuksiin", kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Jos antivacciineilla olisi todellisia, luotettavia tutkimuksia tai näyttöä, he vetoaisivat niihin väittäessään rokotteita vaarallisiksi.
Vaihtoehtolääketiede on kymmenien miljardien bisnes maailmalla ja salaliittoteoreetikot lomittuvat ihmisryhmänä hyvin pitkälti näihin vaihtoehtopillerien myyjiin, antivacciineihin, niihin jotka luulevat hallitusten pimittävän alienien tai reptiliaanien maailmanvaltiutta, tai jotka uskovat NWO:hon.
On valitettavaa, että väärän tiedon levittäminen ei ole rangaistavaa. Mielipide on vapaa, mutta väärän tiedon esittäminen faktana pitäisi olla rikos. - 33vacciiniaSaanut
BSHunter kirjoitti:
Jälleen joku lainannut nimimerkkiä valetiedon levittämiseksi - kertoo paljon vaihtoehto/antivacciiniliikkeestä.
Kyseisen kirjan kirjoittaja on tunnettu antivacciini ja löytyy hömppätieteilijöiden listalta.
Pelkästään se, että antivacciinit joutuvat aina vetoamaan aivan kelvottomiin julkaisuihin ja oikean tieteen kumoamiin "hutkimuksiin", kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Jos antivacciineilla olisi todellisia, luotettavia tutkimuksia tai näyttöä, he vetoaisivat niihin väittäessään rokotteita vaarallisiksi.
Vaihtoehtolääketiede on kymmenien miljardien bisnes maailmalla ja salaliittoteoreetikot lomittuvat ihmisryhmänä hyvin pitkälti näihin vaihtoehtopillerien myyjiin, antivacciineihin, niihin jotka luulevat hallitusten pimittävän alienien tai reptiliaanien maailmanvaltiutta, tai jotka uskovat NWO:hon.
On valitettavaa, että väärän tiedon levittäminen ei ole rangaistavaa. Mielipide on vapaa, mutta väärän tiedon esittäminen faktana pitäisi olla rikos.VAIN AIVAN TÄYDELLINEN IDIOOTTI EI OSAA REKISTERÖIDÄ NIMIMERKKIÄÄN!
- Oikeusjakohtuus
>... On valitettavaa, että väärän tiedon levittäminen ei ole rangaistavaa. Mielipide on vapaa, mutta väärän tiedon esittäminen faktana pitäisi olla rikos.
Todellakin väärän tiedon levittäminen pitäisi olla rikos. Oikean tiedon kertominen sen sijaan pitäisi olla pakollista, rangaistuksen uhalla, vaikka joskus se voisi vaikealta tuntuakin.- KorkeinTuomari
Olet rikollinen ja tuomitsen sinut elinkautiseen vankeuteen puheittesi ja kirjoitustesi perusteella.
Täten julistan elinkautisen tuomion BSHunterille perättömien kirjoitustensa perusteella. - BSHunter
KorkeinTuomari kirjoitti:
Olet rikollinen ja tuomitsen sinut elinkautiseen vankeuteen puheittesi ja kirjoitustesi perusteella.
Täten julistan elinkautisen tuomion BSHunterille perättömien kirjoitustensa perusteella.Olen täysin samaa mieltä. Se BSHunter joka varasti nimimerkkini ja levitti valheita, kuten että rokotteet ovat vaarallisia ja kehtasi vielä levittää pillerikauppiaan kirjan myynti-ilmoitusta (totta kai pitää olla kirja mitä myydä, vaihtoehtolääketiedehän on myymistä ja rahantekoa) nimimerkilläni, ansaitsee elinkautisen!!!
Terveisin se oikea ja alkuperäinen BSHunter - Heheheheeeee
BSHunter kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä. Se BSHunter joka varasti nimimerkkini ja levitti valheita, kuten että rokotteet ovat vaarallisia ja kehtasi vielä levittää pillerikauppiaan kirjan myynti-ilmoitusta (totta kai pitää olla kirja mitä myydä, vaihtoehtolääketiedehän on myymistä ja rahantekoa) nimimerkilläni, ansaitsee elinkautisen!!!
Terveisin se oikea ja alkuperäinen BSHunterOlet ilmeisesti se aito ja oikea BiSeksuaalinen Hunter.
- Skeptikko
Todella hieno aloitus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009