Asumisoikeusasunnossa vesivaurioita

Huijattu.Olo

ja sisäilmaongelmaa. Tuore tapaus. Muutto oli heinäkuussa.
Esittelyssä kylpyhuoneessa tuntui pientä hajuhaittaa, mutta myynti antoi ymmärtää, että siivoamalla hoituu. Laajoista, koko asuntoa käsittävistä vesivaurioista ei kerrottu mitään.
Vajaan kolmen vuoden sisällä on ollut kolme eri asukasta, joista yksi vuokralla. Minä olen neljäs.
Kolmen viikon sisällä muutosta alkoi oireilu. Katosta löytyi isoja vesivauriojälkiä, joita on yritetty paikkailla. Kuulin muualta, että keittiö on uusittu vesi- ja homevaurioiden takia alle kaksi vuotta sitten.
Runsas tuulettelu helpottaa oireilua. Ilmojen viiletessä ikkunoita ja parvekkeen ovea ei voi kuitenkaan pitää auki vuorokauden ympäri. Luulen, että rakenteissa muhii ja katolta pääsee edelleen kosteutta rakenteisiin.
Tekninen isännöitsijä on hoitanut tätä rakennusta alle puoli vuotta. Häntä on informoitu, mutta on täysin epäselvää tullaanko korjaamaan, millä aikataululla ja pystyykö vaurioita edes korjaamaan.
Myynti sanoi, että voihan aina reklamoida eikä ota mitään vastuuta. Jossain pitäisi asua.
Onko vastaavanlaisia kokemuksia muilla? Miten asiat on hoituneet? Oma numeroni oli alle 100.000. Yksi numero on jemmassa, mutta se on huomattavasti isompi. Muutoista tulee myös kuluja.

34

3022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukavastaa

      Meillä myös. Meille sanottiin että kyllä se kuivuu ajan kanssa. Niille ei oikeasti tehdä mitään.

    • Ykshakija

      Huoneiston kunto ja kunnossapito

      Asumisoikeuden haltijan saadessa huoneiston hallintaansa huoneiston on oltava sellaisessa kunnossa kuin asumisoikeuden haltija kohtuudella voi edellyttää ottaen huomioon sopimuksen sisältö, huoneiston ikä, paikalliset asunto-olosuhteet sekä muut seikat.

      Talon omistajan on myös asumisoikeuden haltijan hallinta-aikana pidettävä huoneisto 1 momentissa tarkoitetussa kunnossa.

      8 §

      Käyttövastikkeen alentaminen talon omistajan sopimusrikkomuksen vuoksi

      Asumisoikeuden haltijalla on oikeus saada vapautus käyttövastikkeen maksamisesta tai kohtuullinen alennus käyttövastikkeen määrään siltä ajalta, jona huoneistoa ei sen hallinnan luovutuksen viivästymisen tai kunnon puutteellisuuden vuoksi ole voitu käyttää tai jona sen kunto on muuten ollut puutteellinen. Asumisoikeuden haltijalla ei kuitenkaan ole tällaista oikeutta, jos huoneiston luovutuksen viivästyminen tai sen kunnon puutteellisuus johtuu hänen vastuulleen kuuluvasta seikasta. Milloin kysymyksessä on hallinta-aikana syntynyt huoneiston kunnon puutteellisuus, asumisoikeuden haltijalla ei myöskään ole edellä mainittua oikeutta aikaisemmasta ajankohdasta kuin siitä, jolloin talon omistaja on saanut tiedon puutteellisuudesta.

      9 §

      Vahingonkorvaus

      Asumisoikeuden haltijalla on oikeus korvaukseen vahingosta, joka hänelle on aiheutunut 8 §:ssä tarkoitetusta talon omistajan sopimusrikkomuksesta, jollei talon omistaja osoita, ettei sopimusrikkomus eikä vahinko johdu laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta hänen puolellaan.

      • Phökokojj

        Täydin kohtuutonta, jos joutuu peräämään oikeuksiaan rankimman kautta. Eikö tosiaan onnistu järkipuheella?Taitaisi käydä kokopäivätyöstä. Toinen osapuoli nostaa prosessista kuukausipalkkaa, toinen maksaa


    • Terveys.mener

      Se ei aina ole hometta tai homeen lisäksi voi olla esimerkiksi sädesientä. Nimi on harhaanjohtava, sillä sädesieni kuuluu rihmabakteereihin. Se voi säilyä pitkään myös kuivuneissa rakenteissa ja on yksi vaaraallisimmista rakennusten kutsumattomista vieraista. Siellä se kilpailee elintilasta muiden mikrobien kanssa erittämällä myrkkyjä. Ne sairastuttavat, ei pelkästään itiöt.
      Niitä on monia lajeja. Mikrobi voi pureutua pienistä ihorikkoumista poskiin, kieleen, ikeniinin, nieluun, poskionteloihin, keuhkoihin, muualle kudoksiin ja kasvattaa kyhmyjä. Epäillään aiheuttavan myös syöpää.
      Alkuvaiheessa antibioottikuuri auttaa, pitkittyessä jopa puolen vuoden kuuri.
      Googlaa: sädesieni. Tietoa löytyy eri lajeista ja niiden haittavaikutuksista.

    • Juustokumina

      Mikä aso-yhtiö kyseessä ja mikä kohde?

      • HuijattuOlo

        Nämä ovat niitä asoja, jotka VVO myi espoolaiselle säätiölle 2014 tai 2015. Katu on Aallonmerkki. Asunnossa olisi muuten paljon hyviä puolia. Yksityinen vanhusten palvelutalokin on lähellä. Olen ollut vanhuuseläkkeellä jo monta vuotta.
        Talon katolla on terassiasuntoja ja terassi istuksineen on juuri tämän asunnon päällä. Lähellä on myös TA:n asoja.


    • 1818182

      Ei anna kovin hyvää kuvaa asoasumisesta. Nimim. Vasta harkitaan...

      • Pässit

        Niin kyllähän se kannattaa koko asumismuoto leimata kun yhden yhtiön asunnoissa on vikaa! :D sama kun sanoisi että kaikki omakotitalot on paskoja kun niistä vasta näitä homeongelmia löytyykin.


      • AsoissaOnEroja

        Asoyhtiöissäkin on eroja. Keskustelusteluketjun aloittaja kertoi tuossa aiemmin, että kohde on Aallonmerkki, joka on Asuntosäätiön Asokotien omistama asumisoikeusyhtiö. Olen asunut kolmen asoyhtiön asunnoissa (Asokodit, TA ja nyt Haso) viimeisen 5 vuoden aikana. Asokodit olivat näistä kallein ja huonokuntoisin sekä korotti kahden vuoden asumisen aikana vastiketta yhteensä 50 eurolla. Myös isännöinti tms. asumispalvelut eivät oikein toimineet eli kännäävän naapurin jatkuvaan häiritsevään metelöintiin ei puututtu virallisen valituksenkaan jälkeen.


      • Lypsylehmänen

        Asuntosäätiöhän osti valtavan määrän niitä vanhoja huonokuntoisia asuntoja, nyt maksattaa meillä asukkailla niiden kunnostuksen. Siksi Asuntosäätiö/asokodeilla kalleimmat vuokrat. Hyvä bisnes!!!


      • masokodit
        AsoissaOnEroja kirjoitti:

        Asoyhtiöissäkin on eroja. Keskustelusteluketjun aloittaja kertoi tuossa aiemmin, että kohde on Aallonmerkki, joka on Asuntosäätiön Asokotien omistama asumisoikeusyhtiö. Olen asunut kolmen asoyhtiön asunnoissa (Asokodit, TA ja nyt Haso) viimeisen 5 vuoden aikana. Asokodit olivat näistä kallein ja huonokuntoisin sekä korotti kahden vuoden asumisen aikana vastiketta yhteensä 50 eurolla. Myös isännöinti tms. asumispalvelut eivät oikein toimineet eli kännäävän naapurin jatkuvaan häiritsevään metelöintiin ei puututtu virallisen valituksenkaan jälkeen.

        Asokodit = vuokrattavana kaatopaikalle kuuluvaa purkujätettä törkeään hintaan. Kannattaa kiertää kyseisen firman läävät kaukaa, jos ne on rakennettu vuosina 1850-2018...


    • HuijattuOlo

      Lähettivät oman "kosteusmittaajan," joka viipyi asunnossa muutaman minuutin. Mittaaja löysi makuuhuoneen tuuletusikkunan yläpuolisesta betoniholvista muutaman niittausjäljen.
      Kosteusmittaaja ei kuitenkaan nähnyt katossa pitkin seinän vierustoja ja ikkunan yläpuolella olevia lukuisia pienempiä ja suurempia rikö edes noin 30 cm levyistä vesivauriojälkeä. Koska hän ei niitä nähnyt, ei hän niitä kohtia myöskään mitannut. Toisteli vaan, että kuivaa kuin mikä. Olohuoneessa ja kylpyhuoneessa ei mitannut ollenkaan. Kylpyhuoneessa ei käynyt ollenkaan.

      • Kkokke

        Pyytäkää kaupungin terveysviranomainen mittaamaan ja havainnoimaan. Pyyntökaavake pitäisi löytyä netistä.


    • Asoissa_vielä_toivoa

      Pyytäkää ihan toiset osaajat ja mittaajat / arvioijat kuin ko. asuintalonne omistajatahot on, jos mahdollista.

      Mutta vaikuttaa jotenkin epäilyttävältä jos asukkaan ilmoittamat ja kokemat havainnot asunnon tai kiinteistön muusta tilasta eivät tee vaikutusta ns. kiinteistöä hallinnoiviin tai siis sen omistavan tahon toimijoihin!?

      Tätä samaa on havaittu jokunen vuosi sitten valmistuneen Haso -kiinteistön kohdalla, joka oli vastaanottanut talon /talot At-rakennuttajalta hoitaakseen kuten muitakin kohteita näin toimitaan!
      Mutta hälyttävää on se kun ASUKAS ITSE JOUTUU tekemään uudesta valmistuneesta asunnostaan mm. puutelistan tai asunnon korjaustarpeet yms. - näistä on ollut juttua aikaisemminkin.
      Ja vielä allekirjoituksellaan HYVÄKSYMÄÄN viiveellä tai pikaisemmin tehdyt korjaus-tai muutostyöt yms.! ( Itse en edes 2-vuotis-tarkastelun lopputuloksia allekirjoittanut!


      Omalla kohdalla alkoi kiinteistössä tapahtua n. ½-vuoden kuluttua muutosta asuntoon sateiden ja viiman tultua syksyllä, havainnot olivat vesivuotoja rakenteissa joista reklamoin joka taholle, kun juuri tämä tunnettu ja edelleen jatkavan isännöintitoimiston edustaja (näin sanoen - ei enää kuvioissa mukana) ei meinannut saada mitenkään korjaavia toimenpiteitä aikaiseksi. Sen miehen jahkailu on ollut pitkin vuosia aivan saamatonta ja viipyilevää!

      Samoin asiantilasta saivat tiedon rakennuttaja tsto silloinkin Att, ja myös rakentajataho, edelleen At:n suosima ja käyttämä ja jopa palkitsema tunnettu yhtiö!!!

      H:gin Rakennusvalvontaviraston henkilöt eli käytännössä "vastuunpakoilijat" - eivät ottaneet asiaa sen enemmin käsittelyynsä, vaan hlö vastasi välinpitämättömästi erään "tarkastaja-naisen" Vehuvarpe nimeltään, ettei hän ja he neuvottele minun kanssani!?

      Korjaustoimia tehtiin ja tehtiin ( tai oltiin tekevinään) vähitellen tulleen talven mittaan ja ihan vääristä kohtaa rakenteissa, ja vuodot jatkuvat edelleen. Rakentajavastuutkin 2-v. olivat menneet jo umpeen niin hidasta isännöinnin liikkeet olivat!

      Ja viimein kun aikaa oli kulunut kaksi ja kolme vuotta saatiin oikea kohta paikkailtua yläkerran parvekkeen oven pielessä todella rumasti jollain silikoni tms. massalla!
      No ongelmat eivät jääneet vielä siihenkään ja edelleen nämä "vastuunsa pakoilijat" joutuivat toimintaan siis isännöinti joka on ensikäden toimija ja asioiden hoitaja!

      Tai tulisi olla, mutta huomatkaa mitään edellä kerrotuista ongelmista ei suoritettu ja korjattu itse isännöitsijöiden Ls-i t. toimesta ja valvonnassa vaan joka tehtävään joita oli useita muita oli kallis ostopalvelun mukainen asiantuntija alkuun ei sellainenkaan!

      Kysyin useamman kerran heitä joilla vastuut on, miten on mahdollista asukkaan kontolle sälytetään vastuut kaupungin omaisuuden tilasta ja kuntoon saattamisesta!? En koksaan saanut niihinkään vastauksia!

      Nyt toivon mukaan uuden toiminnan myötä jota aloitellaan vastuun ottaa kaupungin - eli Hason toimitusjohtaja, joka vastaa suoraan Haso-hallituksen kautta ( joka oli samaa laatua isännöinnin nuolijana näihin sakka koko porukan ohella) - omistajataholle kaupungille!
      Tämä järjestely tapahtui viimehetkellä ja jatkui liian pitkään varsin leväperäisenä ja suorastaan kontrollitta suuremmassa määrin ja muuttaa toivon mukaan myös ko. isännöinnin toiminnan toiselle mallille!

      • oeirue

        Niin millä perusteella olet tehnyt sen tulkinnan että olisi jätetty asukkaan vastuulle, sillä asukkaan vastuulla on pelkästään havaitsemiensa puutteiden ilmoittaminen, mutta sehän nyt ei vielä suinkaan tarkoita, että asukas tulisi milläänmuotoa vastuuseen rakennuttajan virheistä tai laiminlyönnistä, paitsi luonnollisesti silloin asukas voi joutua vahingonkorvausvastuuseen jos laistaa sen vaaditun puutelistan tekemisen.


      • Vahvemman.oikeus

        Tarkoittanee, että vaikka huoltoyhtiölle, isännöitsijälle ja hallitukselle ilmoittaa puutteista, korjaukset jätetään tekemättä = jätetään asukkaan niskoille, asukkaan omalle vastuulle. Välttämättä edes kuluttajavalituslautakunnan päätöksistä ei piitata, koska niillä ei ole pakottavaa lain voimaa.
        Seuraava vaihtoehto olisi alioikeus ja oikeudenkäynti maksaa. Alioikeuden päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen ja siitä edelleen korkeimpaan oikeuteen, jos valituslupa myönnetään. Prosessi kestää ja on kuluttava.
        Vastapuolella on hyvät lakimiehet ja 'asiantuntijat".. Lopputuloksena saattaa olla se, että asukas vain menettää rahansa. Se on tehokas pelote, jota kuulemma on käytetty.
        Ainakin pääkaupunkiseudulla asunnoista on pulaa, joten uusi asukas löytyy. Viime aikoina on kyllä jo näkynyt, että ainakin kalleimmat ja huonoimmat joutuvat etsimään uutta vuokralaista tai asoasukasta pitkäänkin.


      • oeirue
        Vahvemman.oikeus kirjoitti:

        Tarkoittanee, että vaikka huoltoyhtiölle, isännöitsijälle ja hallitukselle ilmoittaa puutteista, korjaukset jätetään tekemättä = jätetään asukkaan niskoille, asukkaan omalle vastuulle. Välttämättä edes kuluttajavalituslautakunnan päätöksistä ei piitata, koska niillä ei ole pakottavaa lain voimaa.
        Seuraava vaihtoehto olisi alioikeus ja oikeudenkäynti maksaa. Alioikeuden päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen ja siitä edelleen korkeimpaan oikeuteen, jos valituslupa myönnetään. Prosessi kestää ja on kuluttava.
        Vastapuolella on hyvät lakimiehet ja 'asiantuntijat".. Lopputuloksena saattaa olla se, että asukas vain menettää rahansa. Se on tehokas pelote, jota kuulemma on käytetty.
        Ainakin pääkaupunkiseudulla asunnoista on pulaa, joten uusi asukas löytyy. Viime aikoina on kyllä jo näkynyt, että ainakin kalleimmat ja huonoimmat joutuvat etsimään uutta vuokralaista tai asoasukasta pitkäänkin.

        Mitä ihmettä tämä höpinä oikein on olevinaan, asumisoikeustalon asukas on vuokralaiseen verrattavissa ja sen mukaan menee myös vastuut, siitä on asumisoikeuslaissa selvät paragraafit, eikä asumisoikeussopimuksen perusteella voi vaatia sen enempää.

        Sen sijaan jos asukas omalla toiminnallaan on aiheuttanut vahinkoja, esimerkiksi vesivaurion, ovat kyllä erikseen ja saattaa silloin tulla asukkaalle myös kalliiksi, vaikka asukas voi tietysti ruveta väittämään, että vaurio onkin ollut alunperin rakennuttajan eikä hänen aiheuttamansa, mutta on edesvastuutonta levitellä nettipalstoilla juttuja, että asukkaan tulisi tehdä rakennuksen vastaanottotarkastuksesta osaakaan, koska asukkaalla on vain pelkästään vastuu tehdä ilmoitus havaitsemistaan puutteista, mikä tarkoittaa normaalia huolellista havainnointia ihan samallatavoin kuin on asumisen aikana velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan puutteista.

        kas tässä laista poimittu:

        Asumisoikeuden haltijan ilmoitusvelvollisuus
        Asumisoikeuden haltijan on viipymättä ilmoitettava talon omistajalle huoneiston vahingoittumisesta tai puutteellisuudesta. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä.

        Jos huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa, asumisoikeuden haltijan on ilmoitettava siitä talon omistajalle ja varattava omistajalle mahdollisuus päästä huoneistoon.

        Asumisoikeuden haltija, joka laiminlyö 1 tai 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tai pääsymahdollisuuden varaamisen, vastaa laiminlyönnistään aiheutuneesta vahingosta.


        Ja sen allekirjoituksen osalta, niin ei ole sen kummoisempaa kuin rahtikirjan kuittaaminen, eihän siinäkään kukaan ala tutkimaan, oliko tavara minkälaisessa kunnossa, vaan sitten reklamoidaan jälkikäteen, jos jostakin ilmenee aihetta. Tuonkaltaisesta kun jättää kuittaamatta, saa vaan hirmuisen sotkun aikaiseksi. Aloittajalla voi tietty olla oma lehmä ojassa, tästä samasta kun valitettu palstalla aiemminkin.


      • HuijattuOlo

        Aloittaja on luku-ja kirjoitustaitoinen. Sisäilmaongelmasta, katossa näkyvistä vesivauriojäljistä, kosteusepäilyistä ja kylpyhuoneen lattian alkuperäisen muovimaton ratkeilevista saumoista ym. on kyllä ilmoitettu kirjallisesti sähköpostilla, mukana valokuvia.
        Kylpyhuoneen saumoihin laitettiin silikonia. Sinne jäi kosteus muhimaan. Ei kosteusmitattu.
        Jo esitteessä oli virheitä. Yhteisesittely, monta paikalla. Siinä ei ehdi tutkia yksityiskohtia, täytyy luottaa myös esitteeseen. Piti olla parketti ja klinkkeriä. Parketti osoittautui myöhemmin tammilautakuvioiseksi laminaatiksi. Klinkkeriä ei ole missään.
        Myöhemmin selvisi, tavattuani sattumalta entisen asukkaan ja talon toisen asukkaan, että homeen ja vesivaurioiden takia keittiö oli ollut "pakko uusia" vajaat kaksi vuotta sitten. Samalla jouduttiin irrottamaan parketit. Joka huoneessa on nyt uudehkot laminaatit. Katossa runsaasti vesivauriojälkiä.
        Saman kerroksen neljästä asunnosta kolmessa on ollut vesivaurioita parin-kolmen vuoden sisällä, tässä asunnossa pahimmat.Yksi on asunut neljä vuotta (ei vesivaurioita), muut uudempia.
        Ei ole tiedossa, mitä vesivaurioille on tehty. Vaikuttaisi, että vettä on tullut ainakin katolta ja yläkerran terasseilta. Katon ontelolaattoihin ilmeisesti porattu reikiä, joista vettä on yritetty päästää pois. Paljon myös tasoitusjälkiä, myös muuta. Mitkä vanhoja, mitkä uudempia?
        Naapurissa oli parvekkeen lasiset kattopanelit asennettu väärin, jolloin vettä tuli sinne sisään, samoin ilmeisesti tämän asunnon keittiöön. Nyt uudehkon asukkaat.
        Myös yläpuolella olevissa asunnoissa asukkaat ovat vaihtuneet kolmen vuoden sisällä. Tässä asunnossa minä olen neljäs vajaan kolmen vuoden sisällä. En ole saanut mitään tietoa aiotaanko jotain tehdä ja koska. Oireet pahenevat. Olen ollut monta päivä poissa, mutta palattuani oireilu jatkui.
        Tässä asiassa sähköposteihin ei ole vastattu kirjallisesti, vain puhelimella. Vesivaurioita ym. ei siis ole myönnetty eikä kielletty kirjallisesti. Taas kaksi viikkoa odotusta.
        Ota opiksi.


      • HuijattuOlo

        "Ota opiksi", sillä tarkoitin, että hyväuskoisuus joskus kostautuu, mahdollisesti ainakin tässä tapauksessa.
        Epäilyn siemeniä alkoi kyteä, mutta lopulta luotin siihen, että iso talo hoitaa asiat. Muitakin puutteita oli, mutta niistä osa hoidettiin ennen muuttoa, osa asumisaikana. Ei esim. käyttökelpoista hellaa, sähkötyöt kesken.
        Koska muutin heinäkuun puolivälissä, henkilökuntaa oli lomilla, mikä viivästytti silloin. Nyt on syyskuu.
        Ennen lopullista sopimusta ja rahansiirtoja pyysin toista esittelyä, mutta ehdotus tyrmättiin, "koska siellä on vuokralaiset" . Kaikki on kuulemma hyvin.
        Olen asunut ulkomailla vesi-ja homevaurioisessa asunnossa jonkin aikaa, Suomessa en koskaan ennen. Tämä olisi ollut paljossa ihana ja sopiva asunto.


      • Anonyymi
        HuijattuOlo kirjoitti:

        "Ota opiksi", sillä tarkoitin, että hyväuskoisuus joskus kostautuu, mahdollisesti ainakin tässä tapauksessa.
        Epäilyn siemeniä alkoi kyteä, mutta lopulta luotin siihen, että iso talo hoitaa asiat. Muitakin puutteita oli, mutta niistä osa hoidettiin ennen muuttoa, osa asumisaikana. Ei esim. käyttökelpoista hellaa, sähkötyöt kesken.
        Koska muutin heinäkuun puolivälissä, henkilökuntaa oli lomilla, mikä viivästytti silloin. Nyt on syyskuu.
        Ennen lopullista sopimusta ja rahansiirtoja pyysin toista esittelyä, mutta ehdotus tyrmättiin, "koska siellä on vuokralaiset" . Kaikki on kuulemma hyvin.
        Olen asunut ulkomailla vesi-ja homevaurioisessa asunnossa jonkin aikaa, Suomessa en koskaan ennen. Tämä olisi ollut paljossa ihana ja sopiva asunto.

        Kannattaisi kutsua iltapäivälehti paikalle.


    • TRUSTISSUES

      Kyllä se on niin, että asukas on oman asuntonsa paras asiantuntija. Tuntuu, että suuri välinpitämättömyys vaivaa omistajatahoja. Edes sovittuihin tapaamisiin viitsitä tulla. Sitten kysytään missä vika?

      • Kahvitauko

        Homman nimi Helppoa Rahaa ja Suojatyöpaikkoja


    • Ällöä

      Itse olen asunut 17 vuotta TA-asumisoikeuden kahdessa talossa eri paikkakunnilla, ei mitään ongelmia, nyt kohta vuoden Asuntosäätiön Asokodissa, jossa valtavan hidas ja typerä byrokratia, ja kaikki ollut päin seiniä alusta asti. Kämppä paskainen, remontit tarkistamatta, peilikaapin ovi rikottu sitten viime näkymän, jne., jne.Muutan pois heti kun pystyn.

      • Onnellaonosoite

        Kuulostaa tutulta.Isoissa vastikkeissa maksetaan huolto yhtiö ja isännöitsijät,maksetaan korjaus rahoja ja tyhjät saa vastineeksi.


    • onjuy

      Rakentamisen laatu on luultua parempaa. Tässä lainaus päivän Iltalehdestä
      Omistajien mielestä talon huolto ja korjaus on laiminlyöty. Heidän mukaansa esimerkiksi rakennuksen runko on vaurioitunut siten, että talo on halki. Tämä alentaa omistajien mielestä asuntojen kauppahintoja 10-20 prosenttia. Osakkeenomistajat kertovat ilmoittaneensa vioista sitä mukaa kun niitä on havaittu.

    • päättäjäthirteen

      Meillä kanssa kosteusvaurioita, mitään ei tehty isännöinnin puolelta. Ilmoitettiin ympäristövirastoon joka kysyi isännöinnistä onko mahdollisesti kosteusvaurioita. Vastaus oli ettei meidän asunnoissa voi olla kosteusvaurioita ja asia jäi siihen. Asukasta ei uskota vaikka olisi kuvia otettu läiskistä ja jäljistä. Nyt kolmessa asunnossa on kosteusvaurioita. Kahdessa niistä vaihtuu asukkaat jatkuvasti kun oireilevat.

      • Kokemusta-myöskin

        Hallintokanne hallinto-oikeuteen, läänin valvovalle viranomaiselle ( Avi ei auta mutta joku muu taho) - sekin yksi jos ei poliisi-ilmoitus suoraan haittaavista ongelmista - jossa ilmoituksen voi kohdistaa vaikka vastuulliseen henkilöön mahd. isännöintiin tai aso-yhtiön hallituksen puheenjohtajaan jne. - jotka yrittää vastuitaan siirtää eikä "nostaa esille"!


    • MuttaVoiMaksaaPaljon

      Tuottamuksellinen terveyden ja hengen vaarantaminen on viime kädessä poliisiasia, kun vikakohdat ja terveyshaitat on osoitettu eikä mitään ole tehty. Lääkäriltä lääkärintodistus, että oireet saattavat johtua asunnon sisäilmasta (lääkäri ei kirjoita, että oireet johtuvat sisäilmasta). Lääkereseptit mukaan. Joskus täytyy antaa kortisonipiikki, happihoitoa ja astmapumppu. Jos joutuu sairaalaan ensiapuun, Kanta.fi:stä voi tulostaa diagnoosit ja toimenpiteet. Kun terveys on mennyt, tapaus ei enää ole kuluttajansuoja- vaan poliisiasia ja rikos. Terveystarkastajia, asumisterveystarkastajia on kuulemma monenlaisia eikä ne aina uskalla tehdä paljoakaan, jos vastapuolena on "iso talo" juristeineen. Saattavat myös olla ylityöllistettyjä ja pitkät jonot.

    • Jdhep

      Mikä aloittajan tilanne on tällä hetkellä? Onko terveystarkastaja käynyt?

    • Anonyymi

      Kiinnostaa kuulla, onko jotain vastaavaa Haso Mamsellin aso-asunnoissa?

      • Anonyymi

        Onko omakohtaista kokemusta? Vai oletko tarjouksen saaja? Mietityttänyt sama asia.


    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että. Asuntosäätiö suhtautuu kosteusvaurioihin ja sisäilmaongelmiin varsin suurpiirteisesti. Ennenmuinoin Asuntosäätiöstä sai ihan fiksun vaikutelman, mutta kyllä viime vuosina meno on ollut uskomatonta.

      • Anonyymi

        Terveystarkastaja voi suosittaa tai velvoittaa tutkimaan ja korjaamaan. Ihan toinen asia on, mitä omistajayhteisö selittää tai väittää tehneensä, tekeekö mitään ja miten, tai jokin "muka toimenpide" - maalia päälle, näyttää hyvältä jonkin aikaa. Asumiskieltoon turvaudutaan harvoin.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4080
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3942
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      608
      3835
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2588
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2425
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      338
      2048
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2032
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1879
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1559
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1402
    Aihe