Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisen ja miehen ratkaisematon ristiriita

Sekä naisen että miehen geenit panevat toimimaan keskimäärin vain ja ainoastaan yhden periaatteen mukaan, mikä käyttäytyminen tuottaa eniten jälkeläisiä. Useimmat ihmiset kuitenkin ajattelevat, että olisi jokin ylimaallinen moraalikoodi, jonka mukaan kaiken täytyy tapahtua. Tällaista koodia ei ole. Vaikka kuinka vaatii sellaisen noudattamista, ihminen toimii alitajuisesti tavalla, joka on lisääntymisen ja geenien yleistymisen kannalta hyödyllisintä.

Ihminen käyttää toista henkilöä hyödykseen joko suoraan tai näennäisen altruistisesti, yhteisön avulla. Kun ihminen rakastuu, hän pyrkii omimaan toisen tarkoitustaan varten. Hän on enemmän tai vähemmän mustasukkainen, jotta toisen resurssit eivät valuisi toisaalle. Hän haluaa omistaa toisen kokonaan.

Miehellä ja naisella ovat eri strategiat. Koska nainen voi saada elämänsä aikana vain rajoitetusti lapsia, hän on miehen suhteen erittäin kranttu, koska hänen on varmistuttava, että hankkii lapselleen vain priimageenejä. Koska mies voi saada moninkertaisesti lapsia, hänen kannattaa satsata määrään enemmän kuin laatuun.

Molemmilla sukupuolilla on myös rinnakkaisstrategia. Kahden huoltajan lapsi jää eloon ja jatkaa sukua useammin kuin yksinhuoltajan. Ääritapauksessa tämä tarkoittaa naiselle, että jos hän ei onnistu saamaan priimamiestä, hänen kannattaa kuitenkin paritella salaa priimamiehen kanssa, ja solmia vähemmän priiman kanssa aisankannattajasuhde. Näin hän varmistaa lapselleen priimageenit. Aisankannattaja on toki parempi, kuin jäädä yksinhuoltajaksi.

Ääripäät ovat Sveitsin yläluokassa ja Englannin alaluokassa. Sveitsin yläluokassa on n. 2 % lapsia, joille väestökirjanpidossa on merkitty väärä isä, Englannin alaluokassa n. kolmasosa. On selvä, että Sveitsin yläluokan naisilla ei ole parempaa siittäjää kuin oma aviomies, Englannin alaluokan naisilla taas on pilvin pimein tasokkaita vapaaehtoisia miehiä.

Miehen kaksoistrategia perustuu siihen, että suurin jälkeläistuotto tulee silloin, kun perheen lapset hoidetaan yhdessä puolison kanssa, mutta lapsia tehdään runsaasti myös yksinhuoltajanaisten kanssa.

Toisen omimista haittaa mustasukkaisuus. Nainen pyrkii toimimaan niin, ettei mies voisi käydä vieraissa. Siksi hänelle on kehittynyt evoluution mukana pitkälle menevä piilo-ovulaatio. Mies joutuu jatkuvasti vartioimaan häntä, ettei hän kävisi vieraissa. Vaimo vielä tehostaa vaikutusta sitomalla miehen antamalla runsaammin seksiä kuin muut eläinnaaraat.

Omistushalulle ja halulle vieraisiin, ei ikinä löydy ratkaisua. Monet vakuuttavat yksiavioisuuttaan, mutta todellisuudessa ihmisellä on elämänkaaren ollessa puolivälissä ollut noin 15 seksipartneria.

Ei ole olemassa sellaista moraalikoodia, jota ihmiset noudattaisivat, ja vaikka kuvittelevat noudattavansa, tulevat aina vaatineeksi toiselta enemmän, kuin mistä itse ovat valmiit luopumaan. Edes kompromissi ei ole mahdollinen. Biologiset ominaisuudet ovat eri yksilöillä eriasteiset. Onnellinen se, joka on sattunut saamaan vain lievään omistushaluun ja lievään mustasukkaisuuteen johtavat geenit. Muita ei voi auttaa.

Nämä ovat tiedostamattomia suuntauksia, evoluutin mukana geenistöön syöpyneitä. Ne ovat käyttäytymisemme todellisia despootteja, mutta useimmat luulevat, että vain tietoinen määrää käyttäytymistä. Psykologistit kuvittelevat, että nämä olisivat väärinymmärryksiä. Eivät ole. Ne ovat ratkaisemattomia eturistiriitoja. Kaiken takana on evoluution välttämätön ehto, omien geenien runsastuminen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

rennostiM kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu