Seurusteleminen ei-lestadiolaisen kanssa

Jokuko haluaa lestan puolisokseen?!

Jos haluat mahdollisesti vaikeampaa uskonelämää, mene hänen kanssaan naimisiin. Jos haluat helpompaa uskonelämää, hänet kannattanee unohtaa.

lestojen konklaavi luovuttaa hedelmänsä "vääräuskoisen" turmeltavaksi? Jos ja kun arvata pitää niin vastaus on negatiivinen, mutta selkiäähän tuo kun tartut toimeen.

Aikuiset ihmiset valitsevat ihan itse, tai itse asiassa kaksi yhdessä valitsee seurustelevatko he keskenään.

Kokemus on osoittanut, että ei- lestadiolaisen seurustelukumppanin valinneet ovat jo siinä vaiheessa luopuneet lestadiolaisesta identiteetistään hyvin pitkälle.

Uskovan naidessa epäuskoisen, siitä syntyy aina vääjäämättä ristiriitoja parin välille, enkä puhu nyt siis lastadiolaisista pelkästään , vaan yleensä uskovista, joilla on usko Kristukseen. Yleensä sellainen uskova hakeutuu toisten uskovien pariin, josta saattaa sitten puolisokin löytyä. 46 vuoden kokemuksella totean että erittäin hyvä puolison uskova saa toisesta uskovasta. Päivääkään ei ole tarvinnut katua aviokumppanin valintaa jonka Jumala hyvyydessään teki.

Sitä tarkoitin, mitä kirjoitin. Sydämestään uskova, tai tässä tapauksessa lestadiolainen, ei edes harkitse ieksen vetämistä (avioliiton solmimista) epäuskoisen kanssa. Tällaisen ratkaisun harkitseminen osoittaa siis jo sen, ettei henkilö ole enään sydämestään uskova.

Monissa tapauksissa on käynyt niin, että kahdesta aviossa olevasta epäuskoisesta toinen tulee uskoon, josta sitten alkavat ongelmat avioliitossa.

Esimerkiksi nuoruudessaan uskosta luopunut luopiokristitty on avioitunut epäuskoisen kanssa. Myöhemmin hän saa armon uskoa.

Näin syntyvät seka-avioliitot uskovien ja eiuskovien välillä.
Valvova kristitty ei avioidu epäuskoisen kanssa. Valvomattomille tulee näitä vahinkoja. Seuraukset ovat arvaamattomia. Onnellisimmissa tapauksissa epäuskoinenkin puoliso tulee myöhemmin uskoon.

Usko ei ole kuitenkaan automaatti, vaan avioliitto vaatii paljon työtä pysyäkseen antoisana tunnesuhteena.

Onnistuneen avioliiton perusasiat voi jumalatonkin oppia. Ja uskovainenkin voi alkaa luottamaan "tuuriin" tai "onneen". Avioliiton hoitaminen on työtä ja yhdessä oppimista. Tisen tarpeiden huomioiminen ja toisen kunnioittaminen ovat tärkeät avaimet. Jos keskinäinen kommunikaatio ei toimi, niin ei voi oppia tuntemaan toista tunteiden tasolla. Vasta tunnesuhde on hyvä suhde. Eli kummankin tunteet ovat vuorovaikituksessa keskenään.

Toinen suree yhdessä toisen kanssa ja toinen iloitsee yhdessä toisen kanssa, näin lyhyesti sanoen.

Todelliset Kristukseen uskovat voivat mennä yhteen. Lahkohenkinen uskova voi sanoa toiselle, että vain heidän uskonsa pelastaa. Sellaisen kanssa ei kannata käyttää aikaa. Joku herätysliike on syntynyt 100-200 vuotta sitten ja kuitenkin he sanovat olevansa ainoita oikeita. Sellaiselle olen sanonut, että teillä on valtava vastuu, kun maailmassa valtaosa kokee uskonasiat eri tavalla. Nuo mielestään oikeassa olevien pitäisi viedä tuo heidän sanomansa kaikkialle ja se ei ole mahdollista. Herralla on paljon lapsia, jotka eivät tiedä mitään esim. määrätystä liikkeestä.

Jumalan tuntee omansa ja samasta Hengestä ja myös tuntevat toisensa Jumalan lapseksi. Todellinen Jumalan rakkaus sitoo kyllä raittiin hengellisen omaavat keskenään. Jos ei hyväksy meiden uskoa, silloin on paras pysyä omassa parsissaan.

Olen vuosikymmenien aikana löytänyt hyviä uskonystäviä mm. kansanlähetyksestä, vapaakirkosta, luterilaisista, helluntailaisista ja baptistien keskuudesta. Olemme tehneet jopa hengellistä työtä ja näyttää siltä, että silloin Herraa iloitsee omiensa toimista.

Arvidsonnilla on oikea ymmärrys kristinuskosta ja myös lakihenkisten kristittyjen (heidän jotka luottavat itseensä ja yhdistyksiinsä) eristäytymiskäyttäytymisestä. Tämä on hyvin valitettavaa ja hyvin laajalle levinnyt ongelma kristinuskon piirissä. Nyt on alkanut ilmaantua erilaisia pienryhmiä myös, sinänsä hyvin yksilöiden kohtaamisen kannalta, mutta opillisesti harhautuvat herkästi kun ovat vain muutamien henkilöiden tulkintojen varassa. Yleensä sellaisten henkilöiden jotka eivät kesta uskonsa koettelemista.

Mä seurustelin ainakin salaa. Tavattiin milloin missäkin. Oli tosi raskasta kun piti salata. Joskus poika kaverini tuli hakeen mua kotoa.Oma isäni olikin tullut kotio. Kaverini ei tiennyt kuinka jyrkkä isäni oli. Oli kysynyt mitäs haet ?Ajoi tietty pois. Äitini oli lempeämpi joskus jopa keitti kahvitkin kavereilleni.
Itse kun tulin kotiin sain sellaisen huudon ja suorastaan selkääni.😓

Siskoni meni naimisiin ja oli 32v siinä liitossa. Lopulta puoliso kuoli. Ja varmasti oli onnellinen liitossaan. Useasti oli heillä esliinana kun käytiin jossain🤔

Kiitos tästä edellisestä viestistä. Meidän perhepiirissä lapset valitsivat ei lestadiolaiset puolosot. Me kunnioitimme ja kunnioitamme aikuisten lastemme valintoja. Valitettavasti osa heistä päätyi eroon, eri syistä. Mutta emme kanna kaunaa lastemme exillekkään. Kaikki läheisemme ovat samanarvoisia ja meillä uskovilla isovanhemmilla on tärkeä esirukoilijan tehtävä niin kauan kun elämme.

Tässä taas kerran muistutan että kenestäkään ei voi tehdä uskovaa henkilön oman tahdon vastaisesti. Jeesus puolestaan kutsuu kaikkia öuotuja pelastukseen tasapuolisesti. Kun uskovina osoitamme rakkauden tekoja, se on aina vahvinta saarnaa. Tämä asia avautuu aikanaan, tai jää avautumatta.

"Kiitos morkkista "
Hienosti kiteytetty: Rakkauden teot ovat vahvinta saarnaa. Eivät mitkään kiellot ja vaatimukset.