Eeva "Totanoinniin, tota" Hannula

Radio Hämeen toimittaja Eeva Hannula hokee jatkuvasti tota, tota, tota ja totanoinniin niin paljon, että välillä on ihan pakko pistää radio kiinni, kun alkaa ärsyttää. Eikö se itse huomaa tai eikö kukaan ole kehdannut sille sanoa tuosta ärsyttävästä tavasta? Viimeksi taas tänä aamuna 27.8. Kuuntelisi joskus nauhalta omaa puhettaan, niin toivottavasti huomaisi.
292181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Sanoisipa , " et niinku" kuulostaisi nykykersalta .

Äänestä

Ilmeisesti ohjelmia ei kukaan kuuntele radion johdossakaan. Hokemasta voisi huomauttaa. Ammattitaitoa on jättää hokemat pois.

Äänestä

Toimittajien ulosanti on enemmän tai vähemmän takeltelevaa yleensä vuorossa olevaa aamujuontajaa lukuunottamatta.

Äänestä
  • Mahtaa olla melkoisen stressaavaa hommaa varsinkin ikääntyneille radiotoimittajille. Teknistä näppäryyttä kun vaaditaan. Myös kesä/talviaika -siirtymät saattavat aiheuttaa vaikeuksia pitemmän päälle.

    Äänestä

  • Näin on☹

    Äänestä

Nuo YLE Hämeen aamuohjelmat ovat järkyttävää kuunneltavaa nykyisin. Heidi Kyrö voisi etsiä uusia hommia. Aivan lapsellista höpötystä ja sitten "tota noin täti" lukemassa aamu-uutisia. Ei hemmetti, miten alas voi mediatalo mennä. Heidi Konosen tapaisia fiksuja älykköjä kuulijat kaipaavat.

Se, että tuntee "tota noin" muutaman laulajakollegan, niin se ei tee kenestäkään toimittajaa.

Äänestä
  • 👆😟 älä sinä höpötä !
    Heidi Kyrö on juuri mukavan pirteä ja heleäsointinen aamuääni radioon!
    Tuo YLE Hämeen aamuohjelmat on juuri Heidin ansiosta iloista ja mukavaa kuunneltavaa, pidä Heidi linjasi ja aamuäänesi, kaikkia ei tarvitse miellyttää!

    Hyvää jatkoa Heidille !🌷

    Äänestä

Sanoisin tota että Eeva on ihana lemppari mulle

Äänestä

"Totanoinniin" oli taas äänessä tänä aamuna 28.8. ja että otti kupoliin nuo kymmenkunta "totanoinniinta" joka lauseessa.

Äänestä

… siis noin minuutin puheenvuorossa lähes kymmenkunta "totanoinniinta".

Äänestä

Heidi Kyrö on ihana, ääneltään niin pirteä, mutta voisi keksiä jotakin muutakin sanottavaa kuin lukea HäSan uutisia aamu toisensa jälkeen.

Äänestä

Eikö ihminen itse huomaa noita täytesanojaan? Jos ei, niin jonkun on siitä hänelle sanottava. Miten voi julkisessa tiedotusvälineessä olla noin puhetaidoton toimittaja? Jos olisin pomonsa, niin ottaisin asian esille viimeistään kehityskeskusteluissa tai tulevissa YT-neuvotteluissa.

Äänestä

Onneksi "tällä haavaa" on poistunut kuvasta.

Äänestä

Ei voi kuunnella Eevan raspikurkkua, äkkiä radio kiinni!

Äänestä

Heidi Kyrö tekemään taustajuttuja eikä vaan juontamaan. On niiiiiiiiiiiiiiiiin paljon parempi ääni kuin Eevalla.

Äänestä

Kanavaa siis kuuntelevat muutkin kuin lehmät maalla navetassa.

Äänestä
  • Henkistä väkivaltaa eläinraukoille.

    Äänestä

Puolen miljardin vuosibudjetilla mällätään. Kyllä ohjelmien täytyy olla hyviä.

Äänestä

En ole koskaan Eevan kuullut sanovan tota noin, mutta kai se sitten on tota noin joskus sen sanonut. Ei mulla tota noin muuta.

Äänestä
  • Totanoin et ole kuullut Eevan sanovan muutakaan koska totanoin et sen lässytystä koskaan kuuntele.

    Äänestä

Jos asiaa lähdetään pohtimaan hieman tarkemmin, niin jopa ministeritasolla on hyväksyttävää sanoa "tuota" ja sitä käyttävät monet muutkin. Tota onkin lyhenne sanasta tuota, joten kovin paha etikettivirhe "tota" nyt ei kuitenkaan ole.

Äänestä

Julkiseen puheeseen eivät kuulu turhat täytesanat tota tai totanoinniin - kamalaa kuunneltavaa tiedotusvälineistä. Toimittajien - jos keiden - tulisi harkita miten puhuvat.

Äänestä

"Totanoinniin" taas äänessä tänä aamuna.

Äänestä

Kyllä Eevaa vielä sietää, mutta se kesätäti, joka sössöttää ja höpisee niitä ja näitä.
En pysty kuuntelemaan radio hämettä aamulla 6.10- 10.00 aikana. Kuinka kauan
tämä siellä vielä jorisee? Toivotaan pikaista korjausta tähän!

Äänestä

Heidi Kyrö on ärsyttävä turhanjauhaja, hössöttää koko aamupäivän, naisten sukkahousuista, kännyköiden tarpeettomuudesta, naisten tisseissä, ym.ym. Täysin
turhanpäiväistä ja ala- arvosta höttöö. Lukee säätä, ainakin 5-6 kertaa vuoronsa aikana. Ei hyvä, ei!

Äänestä

Sitä "Totanoinniitä" en voi sietää ollenkaan. Läppään radion kiinni heti kun kuulen sen urinan. heidi Kyrö on ihanan pirteä ja nuorekas. Ääni on kuin musiikkia korville, eikä tarvitse kuunnella niitä tota tota tota -höpinöitä.

Äänestä

Entäs iltapäivien Anna-Mari Raaska?

Äänestä

Tuntuu siltä, että kuka tahansa pystyisi lukemaan alueuutiset sujuvammin kuin nykyinen kaarti.

Äänestä
  • Hannulaa ei saa päästää haastattelemaan ketään koskaan. Totanoiniita on sietämätöntä kuunnella!!! Ei se uutisia lukiessa sitä hoe, kun uutiset on etukäteen kirjoitettu, mutta ne hastattelut ja muut vapaamuotoisemmat selostukset...kamalaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


AamuradionKuuntelija kirjoitti:

Radio Hämeen toimittaja Eeva Hannula hokee jatkuvasti tota, tota, tota ja totanoinniin niin paljon, että välillä on ihan pakko pistää radio kiinni, kun alkaa ärsyttää. Eikö se itse huomaa tai eikö kukaan ole kehdannut sille sanoa tuosta ärsyttävästä tavasta? Viimeksi taas tänä aamuna 27.8. Kuuntelisi joskus nauhalta omaa puhettaan, niin toivottavasti huomaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu