kosmetologi suositteli sinkkitabletti kuuria,sanoi nopeuttavan aknearpien paranemista.miten on?
sinkkitabletit
I love beer
41578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi!
Itse olen syönnyt sinkkiä (osittain tuohon tarkoitukseen). Olen myös tehnyt ja kokeillut kaikenlaisia muitakin konsteja samaan aikaan, joten on aika vaikeaa arvioida, että mikä on auttanut ja mikä ei. En kuitenkaan usko, että juuri sinkillä on ollut suurtakaan osaa aknearpieni suhteen. Tämäkin on tietysti hyvin yksilöllistä. Iho ja elimistö kuitenkin tarvitsee sinkkiä jonkin verran. On kuitenkin hyvää tietää, että sinkin liikasaantikaan ei ole hyväksi. Se nimittäin häiritsee kuparin hyväksikäyttöä ja kuparista riippuvien entsyymien toimintaa. Kannattaa kuitenkin ihmeessä kokeilla.
Olen myös kuullut sinkin auttavan, ja kun meillä on vauva perheessä, ja vauvalle sinkkivoidetta ärtyneeseen ihoon, niin olen sitä nyt kokeillut myös näppyihin "yönaamiona", ja kyllä tuntuu auttavan. Ei se näppyjen tuloa estä, mutta auttaa ihon paranemisessa... Jos joku haluaa kokeilla niin sitä saa ihan tavallisesta ruokakaupasta vauvantarvikkeiden luota, natusanin valkoinen tuubi.
Kuinka usein olet käyttänyt tätä voidetta? Laitatko joka yö naamaan?
mä en vittisi laittaa paljon koskaan voidetta namaani. kun mulla on jo0skus kuiva iho ja pistän siihen voidetta, niin kas kummaa: kuivuus on kadonnut ja iho muuttunut finnimereksi.