Suomen ehkä kuuluisin rikoksista tuomittu raumalainen, Markus Jansson ts Rauman Leijona, on näemmä tulossa kohti poliittisen "uransa" päätä.
Seikka on pääteltävissä hänen blogistaan, tarkemmin sanoen sen kommenttiosiosta (Vaikka itse kirjoitukset tietenkin pistävät miettimään ukon mielentilaa). Huomatkaapa, jos luette tuota blogia (En linkitä siihen suoraan, mutta sen löytää helposti hänen nimellään.) että hänen viimeisimpään kirjoitukseensa on tullut kaksi vastausta, kuinka ollakaan molemmat ylistäviä. Sen sijaan aiempiin kirjoituksiin ja videointeihin, päivätty ennen elokuun puoltaväliä, on tullut vain 0-1 kommenttia per kirjoitus.
Huomattavasti vähemmän kuin aiempiin.
Vaikka ei voikaan tarkalleen sanoa jos ei ole Rauman Leijona itse, että paljonko hän sensuroi saamiaan kommentteja, niin hän lienee lisännyt sensuuria, koska kriittisesti suhtautuvia kommentteja ei enää ole esiintynyt.
Hänen tilinsä Youtubella lopetettiin hiljan, eikä mikään ihme kaiken jälkeen. Saa nähdä kauanko ukolla nyt kestää ennen kuin kuppi on lopullisesti nurin. Ruuti kun näyttää jo olevan joka tapauksessa vähissä tai ainakin kastunutta.
Että näillä Suomi nousuun.
Rauman Leijonalla ruuti vähissä?
Nurinkuppi
0
99
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156