Onko kellään kokemuksia Akono -nimisestä firmasta? Tarjoaa mm. ilmanvaihtohormien puhdistusta.
Akono-kokemuksia?
21
1638
Vastaukset
- Omakotiasuja
Kallis, varsinkin työmenetelmiin nähden
- Puhelinmyyjän_uhri
Siistimminkin homman voisi hoitaa, eli tekee minkä lupaa, mutta siivous jää muille.
Ja aika perusvarusteilla homma hoidetaan, kuten tikkaista loppuu mitta kesken.
Jos tilaushetkellä kuunneltaisiin ajo-ohjeet perille ja kohteen erityispiirteet, niin homma voisi lähteä joustavasti käyntiin.
Saattaisin toisen kerran suosia kotimaista ja paikallista. - OKT_Pirkkala
Halvempi oli kuin 5 vuotta sitten meillä käynyt. Muutama minuuttia myöhässä paikalle, mutta muuten mukavanoloinen huoltomies ja puhdasta näytti tulevan.
- OKT_Tampere
Aivan luokattoman huonoa toimintaa!
Ei suorita edes niitä toimenpiteitä jotka luvataan. Siivoominen ja itse putkista irtovan paskan kerääminen jää itselle. Ilmamäärät mittaavat vain poistopuolesta, ei tulopuolesta ollenkaan. Arvioivat ihan silmämääräisesti kun tunnin verta ensin valittaa asiakaspalveluun. Ensimmäinen esimies löytyy ruotsista, eli suomen kieli loppuu asentajaan ja asiakaspalveluun. En Ikimaailmassa suosittele kenellekkään. Suosikaa kotimaista hyvää työtä. Asentaja ei oikein pysty sanomaan/ymmärrä edes joka sanaa kielimuurin vuoksi.
Älkää vaan menkö tähän lankaan niin kuin me!! - OKT-vm.1989-Akaa
Irroitettiin epäpuhtaudet putkista, muttei imetty moskaa pois, joten viikon päästä suodattimet tukossa ja ilman laatu sen mukaista.
On itse puhdistettava irrotettuja pölykasoja ja vaihdettava suodattimia, joihin kasat jäävät, jos jäävät.
Luulimme saavamme ammattimaisemman työn ja tuloksen.
Lasku vasta tulossa.- Anonyymi
En missään nimessä suosittele. Linjoja ei alipaineistettu, eli irroitetut moskat edelleen putkistossa. Poisto/tuloilman suhdetta ei mitattu eli ilmanvaihto ei välttämättä toimi. Sanoisin, että tämän firman käynnin jälkeen on tilattava ammattilaiset hoitamaan homma loppuun.
- AnuÖhberg
Meillä homma toimi hienosti ja ollaan tyytyväisiä.
- TainaCaruso
Suosittelen lämpimästi. Erinomainen palvelu, huoltomies asiantunteva, jälki siistiä.
- JanneW
Kaikki toimi hienosti. Hyvää palvelua. Koti siisti käynnin jälkeen. Kaikki toimi loistavasti.
- Hellunen
Onneksi tilasin palvelun! Puhelimessa asioinnista lähtien palvelu oli erittäin ammattitaitoista ja ystävällistä. Sain kysyä rauhassa asioita ja kaikki sopimukseen tuleva asia toimitettiin myös kirjallisena. Palvelu tapahtui ajallaan, mies oli erittäin ystävällinen ja kohtelias ja siisti jälkensäkin lopuksi. Ei olisi paremmin voinut mennä! Olen tyytyväinen kaikin puolin. Suosittelen siis!
- Laiskanallu
Kukapa sen kissanhännän nostaa jos ei kissa itse.
- Minnakatarina
Hyvää ja osaavaa palvelua!
Suosittelen! - MikaAlavesa
Ei mitään moitteita! Työ suoritettu jälkiä jättämättä. Lisäksi positiivista oli se että asentaja oli erittäin ystävällinen selittäen mitä tekevät jne. Jäi hyvä kuva ja voin suositella muillekkin.
- Tjk2255
Myyjä myi vaikka mitä, paikalle tullut kaveri ei tehnyt juuri mitään, vänkäämällä hinta puolitettiin, mutta oli edelleen kaksinkertainen työhön nähden. Tuli 2 asiointia kerralla ensimmäinen ja viimeinen
- Omakehu
Kehumisessakin pitäisi olla joku kohtuus.Tyhmempikin tajuaa että firman omat miehet asialla.
- Anonyymi
Huonot kokemukset. Jo kahdesti peruttu etukäteen sovittu aika viimetingassa. En voi suositella.
- Anonyymi
Uudella maalla on loistava tekijä osasi homman paremminkuin hyvin neuvoi miten voin itse vaikuttaa sisäilman laatuun paras huoltomies ikinä annoin vielä palkinnon työstä
- Anonyymi
Joo toi uudemmaan herra saa 10/5 meillä oli huippuimuri rikki osasasi kertoa mistä saa apua erinomaista jälkeä kiitos
- Anonyymi
En voi suositella on kyllä kallis vaikkei se olekkaan asentajan vika peruttiin ennen kuin aloitettiin kyllä sen suomalaista olla pitää
- Anonyymi
Paljon on ilmaa hinnoissa. Myyjät ei oikeastaan tiedä mitään tehtävästä työtä, myyvät vaan kovasti koska saavat siitä provision. Työ laadusta en tiedä, toivottavasti edes saa rahalle vastinetta.
- Anonyymi
Akono jo lopettanut toimintansa Suomessa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3993032Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12279Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k612219Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll171897Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1681419Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel31287Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011079Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,38894Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee100850Sun seurassa oli turvallinen olo
Yhteisiä vietettyjä aikoja muistelen. Yllätit mut kerran tavalla josta tulin äärettömän onnelliseksi 😘 Olkoon tämä nais38822