Henkilö omii toisen persoonan

Sellainen jolla on sairaalloisen huono itsetunto. Oma minäkuva on epävakaa, eikä siten ole oikein itselläänkään käsitystä siitä millainen on. Tuollaiset ihmiset ottavat myös hyvin helposti vaikutteita toisilta ja vahingossakin kopioivat muiden käytöstä, heillä on hyvin vähän omaa tahtoa.
Tässä vain minun näkemykseni, en ole psykologi, vaan vastaan kokemuksesta. Nuorempana minulla oli tuollainen kaveri, joka kopioi aina jotakuta. Kopioinnin kohde tosin vaihteli, yhdessä vaiheessa se olin minä, sitten se oli eräs ystäväni ja sitten yksi muu. Hän kopioi mielipiteiden ja käytöksen lisäksi myös ulkoisen tyylin siltä henkilöltä jota milloinkin kopioi.

Empaatti, psykopaatti, sosiopaatti, narsisti. Nämä kopioi, ensimmäinen tahtomattaan. Empaatti on oma itsensä kun muita ei ole läsnä ja kokee rasitteena tapansa. Loput pysyvät roolissaan kunnes saavat sen mitä hakevat toisen persoonasta ja loisivat.

Jossain vaiheessa elämää nuorempana joskus vielä kahdenkympintienoillakii vaihe jossa oli muutama tyyppi joiden kaltainen halusin olla, ja heidän menemisiä ja kiinnostuksen kohteita tuli jäljiteltyä. Jotenkin liittyy kai siihen ettei pysty hyväksymään itseään ja ajattelee ettei kelpaa sellaisena kuin on omana itsenään vaan kokee, että tämä toinen ketä jäljittelee on sellainen jollaisena olisi jotenkin parempi? Joskus yritin olla kuten se cool tyyppi kenellä oli aina jotain muka hauskaa sanottavaa jokaiselle ja joskus sellainen masentuneempi tapaus. Näitä molempia löytyi niistä keiden tyyliä ja
suhtautumisia eri asioihin tuli jäljiteltyä ja otettua käyttöön omassa elämässä.

Tästä ei ole tullut puhuttua kenellekkään koska vaikka olen erilaista keskusteluapua (ammattiapua) saanut kokenut ettei kenenkään kanssa osaa luontevasti puhua ja ettei toinen ymmärrä asioita ainakaan niinkuin ne tarkoitan. Nykyisin tosin kyllä taidan olla oma tylsä itseni ilman mitään idoleja keiden kaltaisiksi haluaisin tulla, olla.

kokeilkaas tätä; DISSOSIAATIOHÄIRIÖ ja se vaatii kyllä sitten lapsuuden trauman. Siis juuri sellaisen, mitä ei raha korvaa ikinä, esim. sota, kolari, vaikea ja epäonnistunut kirurginen toimenpide etc. Toisen persoonaan ON helppo sen jälkeen pujahtaa ja ajatella juurikin olevansa joku muu ja keksiä itselleen tarina unohdetun tilalle. Kuinkahan monta tarinaa on esim jenkeissä näitä, että on ihan jonkun toisen identiteetti uusi nimi, auto, ammatti, pukeutuminen ja kotisuomessa sitten ihan vaan se kari, joka korjaa autoja. DISSOSIAATIOHÄIRIÖSSÄ persoona on jakautunut sivupersooniin, mutta sitä ei saa sekoittaa skitsofreniaan, mikä on melko samanlainen. Punainen lanka on juuri se trauma. Skitsolla sitä ei kyllä välttämättä ole. jostain syystä psykiatrit ei mielellään diagnosoi DISSOSIAATIOTA, mitä en kyllä ymmärrä. Se olisi monelle väärinymmärretylle helpotus.

Täällä on aika paljon omia mielipiteitä siitä, mitkä voisi olla syynä, mutta itse lukemani perusteella kyse on siitä, että tuollaisella henkilöllä ei ole omaa identitetttiä. Eli ei ole päässyt ehyyn identiteettiin koskaan ja tästä syytä omii ympäriltä identiteettejä ja persoonallisuuksia, koska heillä ei itsellään ole sellaista, jonka he hyväksyisivät ja joka olisi ehjä. Tätä esiintyy eniten epävakapersoonallisuushäiriöisillä.

Tapasin kerran jostain netin palvelusta sellaisen kenellä oli omien sanojensa mukaan diagnoosina "Estynyt persoonallisuus" erikoinen tuttavuus kyllä. Tapasimme muutamia kertoja kunnes eräässä tapaamisessa jostain suuttui ilman selkeää syytä enkä sen koommin ole tavannut häntä.

Minä en vieläkään ole suostunut olemaan Sirpa, Sari, joku Leena jne, vaikka heitä on persoonaani yritetty tuputtaa vuosikymmeniä. Onko se sairautta?

Anna konkreettisia esimerkkejä, mitä tuo henkilö on ominut ja miten se omiminen on tullut esiin? Kuvaile tilanteita.

Hei ootteko nähneet elokuvan Kellokosken prinsessasta?? Siinä oli mun mielestä just sellanen joka sairasti DISSOSIAATIOTA. Mun mielestä virheellisesti on väitetty hänen olleen skitsofreenikko ja siksi se olikin sellainen traama mun mielestä. Juuri niin; teki yhtäkkiä yllättävän matkan Ruotsiin, mihin skitsofreenikko ei kyllä pysty. No ei pysty, sillä skitsofrenia etenee koko ajan, mutta DISSOSIAATIOHÄIRIÖINEN elää koko ajan siinä toisessa persoonassaan, mikä pelastaa aukot muistissa, koska persoonallisuus keksitään kokonaan uudestaan. Elikkä sillee todellisuudentaju on kuitenkin tallella. Vanhana-iäkkäänä potilaana kuitenkin tunnusti olevansa Anna eikä prinsessa. Sitä ei voida kuitenkaan tietää, että mitä oikeasti tapahtui, mutta elokuvassa sillä hahmolla oli mun mielestä dissosiaatio."
Voit hyvinkin olla oikeilla jäjillä. Dissosiaatio on ollut huonosti tunnettu ja diagnosoitu ihan viime vuosiin Suomessa. Valitettavasti useampikin tästä kärsivä on saanut väärän skitsofreniadiagnoosin ja elinikäisen lääkityksen.
Dissosiaatio on vakava ja valtavan monimuotoinen sairaus. Onneksi sitä on alettu ymmärtää paremmin jo Suomessakin. Traagista ajatella miten monta elämää se on tuhonnut kun apua ei ole osattu antaa eikä siihen ole resursseja!

Selvisi että hänellä on tosiaan epävakaa persoonallisuus. Ei kai sitten itse huomaa omivansa toisten piirteitä. Hän omii ne niin perustavanlaatuisesti että itse alkaa pohtimaan olenko minä itse jotenkin sekaisin.

Jos esimerkiksi minä pitäisin talvesta, kissoista ja vaikka sinisestä väristä niin jonkin ajan kuluttua ne on hänen lempiasioitaan, vaikka sitä ennen oli jotain aivan muuta. Jos minä tai muut hänen tuttunsa on luonteeltaan jotain muuta kuin hän, niin hetken päästä hän on napannut ne omasta mielestään kai mielenkiintoiset piirteet. Tyyliasioissa sama juttu ja monissa ajatuksissa. Pitää niitä ominaan ja puhuu niistä niin kuin hän olisi ne keksinyt ja aina ollut sellainen. Muut vain matkivat häntä. Välillä tosi ahdistavaa.


- Hämmentynyt77