miksei se vaivaa autoja? taitaa olla huijausta koko homma!
Diesel bakteeri
26
1674
Vastaukset
- vai_niin
Saattaa liittyä siihen, että veneitä seisotetaan toistuvasti (kerran vuodessa) pitkiä aikoja (6-8 kk). Autojen polttoaineen vaihtuvuus aivan eri luokkaa. Tiedä häntä, saattaa olla tämäkin huijausta.
- Joakim1
Polttoaine tosiaan kiertää autoissa aivan eri tahtia eli tankki tyhjenee tyypillisesti muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Monissa veneissä tankki riittää koko kesän ajoihin. Bakteeri vaatii vettä. Veden pääsy tankkiin tapahtuu paljon helpommin veneessä ja vesiasemilla kuin maissa. Myös asemilla polttoainekierto on aivan toista luokkaa maissa.
- Autodieseliä
Diesel kannattaa monestakin syystä hakea kanisterilla mieluiten isolta autotankkausasemalta. Paljon halvempaa ja tuoreempaa kuin veneasemilla. Tietysti paljon kuluttavalla moottoriveneellä voi olla työlästä, mutta purjehtijana olen huomannut, että kesän alle 100 litraa kulkee tuolla tavoin ihan kätevästi.
- Joakim1
Autodieseliä kirjoitti:
Diesel kannattaa monestakin syystä hakea kanisterilla mieluiten isolta autotankkausasemalta. Paljon halvempaa ja tuoreempaa kuin veneasemilla. Tietysti paljon kuluttavalla moottoriveneellä voi olla työlästä, mutta purjehtijana olen huomannut, että kesän alle 100 litraa kulkee tuolla tavoin ihan kätevästi.
Näin olen tehnyt aina. Taitaa olla 2013 kun viimeksi tankkasin suoraan tankkiin. Tankki on 90 litraa.
- Yberpänikkä
Juu mäkin kannan kerran viikossa 400 litraa huoltikselta naftaa kanisterilla .ranteet on venynyt kesässä jo15senttiä eikä vituta yhtään kivaa kun saa veneiilä.
- Ggfdu
Yberpänikkä kirjoitti:
Juu mäkin kannan kerran viikossa 400 litraa huoltikselta naftaa kanisterilla .ranteet on venynyt kesässä jo15senttiä eikä vituta yhtään kivaa kun saa veneiilä.
Sammuta välillä se moottori. Laita ainakin kierroksia pienemmälle.
- Masaesbosta
Yberpänikkä kirjoitti:
Juu mäkin kannan kerran viikossa 400 litraa huoltikselta naftaa kanisterilla .ranteet on venynyt kesässä jo15senttiä eikä vituta yhtään kivaa kun saa veneiilä.
Ymmärrän huolesi tuosta rahdista, mutta meiltä löytyy kotisatamia, joiden naapurissa ei ole ranta-asemaa vieressä.
Muutama vuosi sitten satuin samaan laituriin erään moottoriveneilijän kanssa, joka peruutti siihen avolava pick-up autonsa.
Lavalla oli kaksi täyttä tynnyriä dieseliä, jotka se vene imaisi heittämällä. Kysyin eikö tuo ole työlästä raahata polttoaineet itse tänne rantaan. Hän sanoi, ettei lähellä ole mittaria, josta se olisi helpompaa lorotella.
- bak
Vastaus kysymykseen autosta tulikin jo. Omakohtaisen kokemuksen mukaan ei ole huijausta. Minulla oli sellainen diesellämmittimen tankissa. Kasvusto tukki putken tankista suodattimelle ja suodattimen. Kasvuston poisto vaatii mekaanisen puhdistamisen, siihen ei mömmöt auta. Mömmöt estävät kasvuston syntymisen.
- Jdkdjfjd
Oletko varma että kyseessä on kasvusto? Jos se onkin parafinoitunutta kesädisukkaa? Ei muuten lähde iha pienellä lämmöllä liikkeelle
- että_näin
Paras käyttää dieseliä jossa ei ole FAMEa - ainakin Nesteen mustaletkuinen on ko. ainetta.
- EIFamea
Kaikissa Nesteen dieseleissä puuttu tuo paska nimeltä FAME!
Jos kaipaat biokasvustoa ostat muilta asemilta!
- VPD6
Kyllä dieselbakteeri on todellinen ongelma, jos se pääsee pesiytymään polttoainejärjestelmään! On edessä työläs puhdistus operaatio. Volvo Pentalla suosittelevat omaa ainetta tankkausten yhteydessä. Muitakin vastaavia aineita on saatavana. Paikallisen veneliikkeen huoltomiehen mukaan joka kesä on muutamia tapauksia. Autoissa sitä ei juurikaan ole, koska lyhyet tankkausvälit. Yleensä veneissä tankkausvälit ovat pitkiä, ainakin viikkoja, usein kuukausia ja joskus tankataan vain kerran veneilykaudella yleensä syksyllä. Pääsääntöisesti tankkiin voi kertyä vettä vuotavan täyttöaukon tiivisteen kautta, tankatun polttoaineen mukana tai kondension seurauksena talven aikana. Parasta olisi ajaa syksyllä tankki mahdollisimman tyhjäksi ja tankata talveksi täyteen suoraan autojen tankkausasemalta tai pienten määrien ollessa kyseessä kuljettaa polttoaine kanisterilla veneelle. Satojen litrojen tankkien kohdalla tuo on aika hankalaa. Tästä syystä minäkin olen tankannut syksyllä lähimmällä venetankkaus pisteellä. Olen ajanut eri dieselveneillä n. 20 vuotta. Toistaiseksi ongelmia ei ole ollut...kopu kopu...
- ridgeforester
Ehkä se ei olekaan bakteeri. Se voi olla sieni tai olkoon mikä on. Joka tapauksessa ainakin olen havainnut polttoaineessa olevan sellaista harsomaista kamaa. Kun on lasikupillinen suodatin , niin sen näkee. Kun tuon huomasin , niin ostin sellaista saksalaisvalmisteista asuntoautoihin tarkoitettua kamaa litran peltipurkin, joka riittää 1000 litraan dieseliä. Edelliskesänä sitä käytin ja tänä kesänä ei enää ole harsomaista suotimessa näkynyt. Tyhjensin silloin kyllä sen lasikupin. Nyt taas laitoin sitä tankkiin , koska kohta on nosto.
Dieselin olen muuten aina kantanut kanistereilla maista. Aiemmin kannoin ST1:stä, mutta nyttemmin Nesteeltä. Kannan aina 30 litraa kerralla kun käyn veneeellä muista syistä.- Kannumiesi
Paljonkohan rantarosvoavat gasokauppiaat pki seudulla nettoaisivat jos laskisivat hieman hintaa? Monet voisivat jättää kannuhommat väliin. Pidän itse rajana maa-asema 25c. Ei ole tarvinnut stadissa meriasemalle mennä. Kumma kun muualla saaristossa pienemmillä volyymeillä riittä usein 15 - 20 c, jopa alle. Ei voi tarvita hakupalkkaa huoltamoyrittäj melkein satasta netto 300 litrasta dieseliä. Normikatteen päälle! Haen itse ja satku menee omaan taskuun.
- JanoinenHevonen
Kannumiesi kirjoitti:
Paljonkohan rantarosvoavat gasokauppiaat pki seudulla nettoaisivat jos laskisivat hieman hintaa? Monet voisivat jättää kannuhommat väliin. Pidän itse rajana maa-asema 25c. Ei ole tarvinnut stadissa meriasemalle mennä. Kumma kun muualla saaristossa pienemmillä volyymeillä riittä usein 15 - 20 c, jopa alle. Ei voi tarvita hakupalkkaa huoltamoyrittäj melkein satasta netto 300 litrasta dieseliä. Normikatteen päälle! Haen itse ja satku menee omaan taskuun.
Minäkin tein itselleni pientä sivubusinesta (siis vain omaan veneeseen) hakemalla dieseliä autoasemalta ja tienasin ainakin 80€ puhtaana käteen.
Harkitsin jopa tynnyrillä noutoa, sillä pääsen perävaunun kanssa letkun kantomatkan päähän, mutta koska osa ajoista suuntautui kauaksi kotivesiltä, niin tein tuon pienen tilin vain loppukauden ajoista.
Tuo lappopumppu on kätevä ja sillä on helppo lorotella aineet tankkiin.
Ymmärrän kyllä ettei moni tuohon rahtiin lähde, sillä se vaatii ainakin terveen selän kun niitä jerryjä raijaa.
Ne dieselostot oli helppo sovittaa muiden asiointien lomaan, eikä tarvinnut suuria koukkauksia niiden takia tehdä.
- GL37
Ainakaan Neste Futurassa ei ole famea. Laitan joka tankkauk StarBriten Startronia polttoaineeseen. Purjeveneen kierto on niin huono.
- 12-1
Toimin täsmälleen samoin. Avaan tankin 5 vuoden välein. Viime keväänä poistin tankin pohjasta mustaa pohja- v:ssä jo edellisestä tarkastuksesta saakka ollutta tahmeaa töhnää, jota oli yhteensä 20-30 millilitraa. Oliko se levää vai jotain muuta sakkaa, ei hajuakaan. Ongelmia vähäinen määrä ei olisi kuitenkaan aiheuttanut, vaikka olisi irronnut pohjasta ja kulkeutunut suodattimeen. Onko tuo musta levää, ei ole tietoa. Kaverilla oli kunnon kasvusto tankissa ja se oli ruskeaa.
- MustaaDiisseliä
12-1 kirjoitti:
Toimin täsmälleen samoin. Avaan tankin 5 vuoden välein. Viime keväänä poistin tankin pohjasta mustaa pohja- v:ssä jo edellisestä tarkastuksesta saakka ollutta tahmeaa töhnää, jota oli yhteensä 20-30 millilitraa. Oliko se levää vai jotain muuta sakkaa, ei hajuakaan. Ongelmia vähäinen määrä ei olisi kuitenkaan aiheuttanut, vaikka olisi irronnut pohjasta ja kulkeutunut suodattimeen. Onko tuo musta levää, ei ole tietoa. Kaverilla oli kunnon kasvusto tankissa ja se oli ruskeaa.
Kun ostin edellisen veneeni viime vuosikymmenellä ja sitten päätin ottaa sen paatin dieseltankin lähempään tarkasteluun, niin rähmä jota oli siellä tankissa useita litroja oli aivan mustaa.
Kun sitä seisotti astiassa, niin se laskeutui pohjalle, mutta ei tarvinnut paljoa heilauttaa kun se sekkoittui yhtenäiseksi mustaksi liemeksi.
Sitä oli jo tullut sakkakuppiinkin paljon, mutta tuosta massiivisesta saastumisesta huolimatta hienosuodatin ei kuitenkaan tukkeutunut.
Puhdistin koko linjaston ja vaihdoin tietysti suodattimen. Myöhemmin löysin vielä kerran sitä hienoa haituvaa, mutta sakkakuppiin asti se ei koskaan päässyt.
Viimeisimpinä vuosina en sitä saastumista enää tavannut. Uskon puhdistamisen onnistuvan ilman myrkkyjä (itse en käyttänyt)kunhan vain jaksaa sitä systeemiä hoitaa.
- JärkiKäteen
En ymmärrä miksi tästä tarvitsee enää edes keskustella kun asiaan on ollut ratkaisu jo vuosikausia. Nesteen dieselissä ei ole tuota ongelmaa ja on kaiken lisäksi kotimaista. Jos joku on niin tyhmä että jotain muuta veneessä käyttää, se on ihan oma valinta. Tietysti jostain voi löytyä veneasema jossa sitä ei ole ja on pakko ottaa, mutta muuten niitä kannattaa boikotoida ja antaa heti palautetta asemanpitäjälle.
- SonneEntgegen
Siinähän se jo tulikin esiin, kuten kirjoitit ;”Tietysti jostain voi löytyä veneasema jossa sitä ei ole ja on pakko ottaa”.
Kyllä minäkin viime kesänä asiaan tutustuin kun reviirinä oli puoli Suomea. Minullakin sitä soppaa menee litra/ M ,niin monelta eri asemalta täytyy tankata.
Kyllä sen pystyy pitämään kurissa perushuolellisuutta noudattamalla.
- pakteeri
Vähäsen aiheen sivusta, mutta .... Mitkä asemat myyvät Nesteen nesteitä? Neste nyt tietysti, mutta olen käsityksessä, että sekä TB että Shellkin myyvät Nesteen jalostmaa dieseliä. Onko tämä totta ja onko vielä muita?
- Jdkdjfjd
Taitaa tb ja shelli tuoda osan itse. Muuten on nesteen polttoaineita varmasti
- Ameeba
Bilteman löpörähmä skulaa hyvin,ei isompaa viidakkoa tankissa!käytetty jo monta vuotta dieselbiosidia .ei o kallista ja workkii!suodattimet vaihtaa keväällä pienen käytön jälkeen niin toimii!
- Uskon.Joulupukkiin
Joo ja mulla toiminut hyvin ihan tavallinen tärpätti. Eikö olekin ihmeellistä? Aina lorauttanut sekaan pari kertaa kaudessa, eikä ikinä mitään viidakkoa tankissa! Kyllä on ihmeaine! Eikä maksa paljoa. Tärpätissä on selvästi piileviä voimia?
- fame
Tärpätti, löpörähmä, vai Pepsodent ?
- semmiarorr
Veneessä mahdollisuudet saada vettä polttoaineen joukkoon on isommat kuin autossa. Veneasemien tankit on mitä on ja järjestelmään voi päästä vettä tankatessa tai vuotavasta korkista sateessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938