Kosminen rakkaustarina, osa 1.
Shirley MacLainen kirjassa ”Hopealanka” kerrotaan erikoinen rakkaustarina. Shirley on tunnetusti viimeisen päälle NewAge –ihminen, kiinnostunut mm. ufoista. Hänellä on David-niminen ystävä, siis ystävä, ei poikaystävä, ymmärrättehän eron. David oli tehnyt useita matkoja Peruun, Andeille Llocllapampa-nimiseen vuoristokylään. Shirley lähti kerran hänen kanssaan Peruun.
Hienosti Shirley osaa kuvata matkaa. Melkein tekisi mieli mennä myös… no ei. 4742 metrin korkeudessa oli kyltti ”Existen los platillos voladores contacto con ovnis” eli ”Lentäviä lautasia on olemassa. Ufo-yhteyspiste” (käännös kirjasta). ”Mitä tuo tarkoittaa?”, kysyi Shirley. ”Se tarkoittaa, että ihmiset näkevät täällä runsaasti ufoja ja kaikki tietävät sen eikä se pahemmin häiritse ketään”. ”Tulimmeko tänne katsomaan ufoja? Siksikö minä olen täällä?”. ”Ehkä”. ”Voi! Hyvä Luoja!” ”Juuri niin.”
Alkeellinen ’hotelli’, ei sähköä, ei kylpyhuonetta, maalattia ja matala kenttävuode, huopa ja harmaa tyyny, ei lakanoita, ei tyynyliinoja, savitiiliseinään oli lyöty muutamia nauloja. ”Kaappisi”, sanoi David. Vastapäätä ’hotellia’ oli savitiilitalo, jossa kyltti RUOKAA.
Kylpyhuoneeksi osoittautui Mantarojoki mineraalikylpyineen. Tässä joessa Shirley koki OOBE-ilmiön, hän leijui korkealla, korkealla ja ohut ’hopealanka’ yhdisti hänet fyysiseen ruumiiseensa.
Ohuessa ilmanalassa filosofiasta, uskonnoista keskustellessaan Shirley koki sisäistä rauhaa, ilman huolia ja maallisia murheita. Eräänä päivänä David sanoi: ”Minun täytyy kertoa sinulle jotain, Shirl. Tytöstä nimeltä Mayan”.
”Totta kai. Mitä vain haluat”.
”Kysele hiukan, että pääsen alkuun”.
”Selvä. Oliko teillä rakkausjuttu?”
”Oli. Mutta se ei ollut sellainen, jota voisi kutsua tavalliseksi rakkausjutuksi. Se oli pikemminkin kosminen rakkaustarina”.
”Ymmärrän. Mitä hän teki? Oliko hänellä jokin ammatti?”.
”Itse asiassa hän oli geologi. Hän oli täällä tekemässä kaivostutkimusta”.
”Täälläkö? Ahaa… Vuoristoheila, vai?”
”Ei. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että hän oli kaunein nainen, jonka olin koskaan nähnyt. Hän näytti melkein läpikuultavalta… hänen ihonsa hohti … hän liikkui kuin olisi virrannut. En voinut irrottaa katsettani hänen kasvoistaan. Se kertakaikkiaan tyrmäsi minut ja silti tunsin täydellistä ja ihmeellistä rauhaa.”
”Miltä hän muuten näytti?”
”Pieneltä ja sirolta. Paksut mustat hiukset, ihmeellinen, hyvin valkoinen kuultava iho ja tummantummat, melkein mantelinmuotoiset silmät. Kävelimme yhdessä, emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Meidän ei ikään kuin tarvinnut. Minusta tuntui melkein kuin hän olisi kuitenkin tiennyt, mitä ajattelin. Kysyin mitä hän teki täällä ylhäällä ja hän sanoi olevansa väkensä kanssa tekemässä geologisia tutkimuksia vuorilla. Kysyin mitä väkeä he olivat. Hän sanoi kertovansa myöhemmin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Hän sanoi kertovansa senkin myöhemmin. Sitten hän alkoi kysellä minusta. Mutta jostain käsittämättömästä syystä minusta tuntui, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä niin…. Joskus kun tapaa uuden ihmisen, on sellainen vaikutelma, että hän tuntee sinut ja ymmärtää sinua.”
”Entä sinä? Tuntuiko sinusta, että tunnet hänet?”
”Ei oikeastaan. Kävelimme yhdessä ja pian hän alkoi puhua kaikenlaisista asioista, maailmasta, hallituksista, erilaisista asenteista eri maissa, Jumalasta, kielistä. Se oli minulle pelkkää hepreaa, en ollut silloin perehtynyt mihinkään sellaiseen…. Hän puhui joidenkin maailmamme johtajien negatiivisesta energiasta ja siitä miten kansojen täytyi uskoa itseensä ja että tärkein suhde on sielun ja Jumalan välillä. Kysyin oliko hän joku jeesustelija. Hän nauroi ja sanoi, että hän oli jotain vielä kummallisempaa, mutta jos me todella olisimme ymmärtäneet mitä Jeesus puhui, kukaan ei sanoisi sitä kummalliseksi. Kysyin missä hän asui, mutta hän ei kertonut. Hän hymyili ja sanoi, että hänen oli lähdettävä, mutta että tapaisin hänet pian."
Shirley MacLainen kirjassa ”Hopealanka” kerrotaan erikoinen rakkaustarina. Shirley on tunnetusti viimeisen päälle NewAge –ihminen, kiinnostunut mm. ufoista. Hänellä on David-niminen ystävä, siis ystävä, ei poikaystävä, ymmärrättehän eron. David oli tehnyt useita matkoja Peruun, Andeille Llocllapampa-nimiseen vuoristokylään. Shirley lähti kerran hänen kanssaan Peruun.
Hienosti Shirley osaa kuvata matkaa. Melkein tekisi mieli mennä myös… no ei. 4742 metrin korkeudessa oli kyltti ”Existen los platillos voladores contacto con ovnis” eli ”Lentäviä lautasia on olemassa. Ufo-yhteyspiste” (käännös kirjasta). ”Mitä tuo tarkoittaa?”, kysyi Shirley. ”Se tarkoittaa, että ihmiset näkevät täällä runsaasti ufoja ja kaikki tietävät sen eikä se pahemmin häiritse ketään”. ”Tulimmeko tänne katsomaan ufoja? Siksikö minä olen täällä?”. ”Ehkä”. ”Voi! Hyvä Luoja!” ”Juuri niin.”
Alkeellinen ’hotelli’, ei sähköä, ei kylpyhuonetta, maalattia ja matala kenttävuode, huopa ja harmaa tyyny, ei lakanoita, ei tyynyliinoja, savitiiliseinään oli lyöty muutamia nauloja. ”Kaappisi”, sanoi David. Vastapäätä ’hotellia’ oli savitiilitalo, jossa kyltti RUOKAA.
Kylpyhuoneeksi osoittautui Mantarojoki mineraalikylpyineen. Tässä joessa Shirley koki OOBE-ilmiön, hän leijui korkealla, korkealla ja ohut ’hopealanka’ yhdisti hänet fyysiseen ruumiiseensa.
Ohuessa ilmanalassa filosofiasta, uskonnoista keskustellessaan Shirley koki sisäistä rauhaa, ilman huolia ja maallisia murheita. Eräänä päivänä David sanoi: ”Minun täytyy kertoa sinulle jotain, Shirl. Tytöstä nimeltä Mayan”.
”Totta kai. Mitä vain haluat”.
”Kysele hiukan, että pääsen alkuun”.
”Selvä. Oliko teillä rakkausjuttu?”
”Oli. Mutta se ei ollut sellainen, jota voisi kutsua tavalliseksi rakkausjutuksi. Se oli pikemminkin kosminen rakkaustarina”.
”Ymmärrän. Mitä hän teki? Oliko hänellä jokin ammatti?”.
”Itse asiassa hän oli geologi. Hän oli täällä tekemässä kaivostutkimusta”.
”Täälläkö? Ahaa… Vuoristoheila, vai?”
”Ei. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että hän oli kaunein nainen, jonka olin koskaan nähnyt. Hän näytti melkein läpikuultavalta… hänen ihonsa hohti … hän liikkui kuin olisi virrannut. En voinut irrottaa katsettani hänen kasvoistaan. Se kertakaikkiaan tyrmäsi minut ja silti tunsin täydellistä ja ihmeellistä rauhaa.”
”Miltä hän muuten näytti?”
”Pieneltä ja sirolta. Paksut mustat hiukset, ihmeellinen, hyvin valkoinen kuultava iho ja tummantummat, melkein mantelinmuotoiset silmät. Kävelimme yhdessä, emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Meidän ei ikään kuin tarvinnut. Minusta tuntui melkein kuin hän olisi kuitenkin tiennyt, mitä ajattelin. Kysyin mitä hän teki täällä ylhäällä ja hän sanoi olevansa väkensä kanssa tekemässä geologisia tutkimuksia vuorilla. Kysyin mitä väkeä he olivat. Hän sanoi kertovansa myöhemmin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Hän sanoi kertovansa senkin myöhemmin. Sitten hän alkoi kysellä minusta. Mutta jostain käsittämättömästä syystä minusta tuntui, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä niin…. Joskus kun tapaa uuden ihmisen, on sellainen vaikutelma, että hän tuntee sinut ja ymmärtää sinua.”
”Entä sinä? Tuntuiko sinusta, että tunnet hänet?”
”Ei oikeastaan. Kävelimme yhdessä ja pian hän alkoi puhua kaikenlaisista asioista, maailmasta, hallituksista, erilaisista asenteista eri maissa, Jumalasta, kielistä. Se oli minulle pelkkää hepreaa, en ollut silloin perehtynyt mihinkään sellaiseen…. Hän puhui joidenkin maailmamme johtajien negatiivisesta energiasta ja siitä miten kansojen täytyi uskoa itseensä ja että tärkein suhde on sielun ja Jumalan välillä. Kysyin oliko hän joku jeesustelija. Hän nauroi ja sanoi, että hän oli jotain vielä kummallisempaa, mutta jos me todella olisimme ymmärtäneet mitä Jeesus puhui, kukaan ei sanoisi sitä kummalliseksi. Kysyin missä hän asui, mutta hän ei kertonut. Hän hymyili ja sanoi, että hänen oli lähdettävä, mutta että tapaisin hänet pian."
Vastaukset 4
Vanhimmat
Herttasarjaa saa Ärrältäkin, tämä on ufopalsta.
Niin, ja vieläpä tuplana! Varmaan töpeksin jotenkin, kun "Osa1" ilmaantui kahdesti tänne.
On muuten ufokertomus. Sinulla oli oikeus olla lukematta kumpaakaan ja hankkia romantiikkasi Ärrältä.
Kaikki muut joukolla sitten liiteriin härpäkeitä vuolemaan ja herjoja heittämään toisille.
Mukavaa luettavaa! Lisäävaan!