Kosminen rakkaustarina, osa 1.
Shirley MacLainen kirjassa ”Hopealanka” kerrotaan erikoinen rakkaustarina. Shirley on tunnetusti viimeisen päälle NewAge –ihminen, kiinnostunut mm. ufoista. Hänellä on David-niminen ystävä, siis ystävä, ei poikaystävä, ymmärrättehän eron. David oli tehnyt useita matkoja Peruun, Andeille Llocllapampa-nimiseen vuoristokylään. Shirley lähti kerran hänen kanssaan Peruun.
Hienosti Shirley osaa kuvata matkaa. Melkein tekisi mieli mennä myös… no ei. 4742 metrin korkeudessa oli kyltti ”Existen los platillos voladores contacto con ovnis” eli ”Lentäviä lautasia on olemassa. Ufo-yhteyspiste” (käännös kirjasta). ”Mitä tuo tarkoittaa?”, kysyi Shirley. ”Se tarkoittaa, että ihmiset näkevät täällä runsaasti ufoja ja kaikki tietävät sen eikä se pahemmin häiritse ketään”. ”Tulimmeko tänne katsomaan ufoja? Siksikö minä olen täällä?”. ”Ehkä”. ”Voi! Hyvä Luoja!” ”Juuri niin.”
Alkeellinen ’hotelli’, ei sähköä, ei kylpyhuonetta, maalattia ja matala kenttävuode, huopa ja harmaa tyyny, ei lakanoita, ei tyynyliinoja, savitiiliseinään oli lyöty muutamia nauloja. ”Kaappisi”, sanoi David. Vastapäätä ’hotellia’ oli savitiilitalo, jossa kyltti RUOKAA.
Kylpyhuoneeksi osoittautui Mantarojoki mineraalikylpyineen. Tässä joessa Shirley koki OOBE-ilmiön, hän leijui korkealla, korkealla ja ohut ’hopealanka’ yhdisti hänet fyysiseen ruumiiseensa.
Ohuessa ilmanalassa filosofiasta, uskonnoista keskustellessaan Shirley koki sisäistä rauhaa, ilman huolia ja maallisia murheita. Eräänä päivänä David sanoi: ”Minun täytyy kertoa sinulle jotain, Shirl. Tytöstä nimeltä Mayan”.
”Totta kai. Mitä vain haluat”.
”Kysele hiukan, että pääsen alkuun”.
”Selvä. Oliko teillä rakkausjuttu?”
”Oli. Mutta se ei ollut sellainen, jota voisi kutsua tavalliseksi rakkausjutuksi. Se oli pikemminkin kosminen rakkaustarina”.
”Ymmärrän. Mitä hän teki? Oliko hänellä jokin ammatti?”.
”Itse asiassa hän oli geologi. Hän oli täällä tekemässä kaivostutkimusta”.
”Täälläkö? Ahaa… Vuoristoheila, vai?”
”Ei. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että hän oli kaunein nainen, jonka olin koskaan nähnyt. Hän näytti melkein läpikuultavalta… hänen ihonsa hohti … hän liikkui kuin olisi virrannut. En voinut irrottaa katsettani hänen kasvoistaan. Se kertakaikkiaan tyrmäsi minut ja silti tunsin täydellistä ja ihmeellistä rauhaa.”
”Miltä hän muuten näytti?”
”Pieneltä ja sirolta. Paksut mustat hiukset, ihmeellinen, hyvin valkoinen kuultava iho ja tummantummat, melkein mantelinmuotoiset silmät. Kävelimme yhdessä, emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Meidän ei ikään kuin tarvinnut. Minusta tuntui melkein kuin hän olisi kuitenkin tiennyt, mitä ajattelin. Kysyin mitä hän teki täällä ylhäällä ja hän sanoi olevansa väkensä kanssa tekemässä geologisia tutkimuksia vuorilla. Kysyin mitä väkeä he olivat. Hän sanoi kertovansa myöhemmin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Hän sanoi kertovansa senkin myöhemmin. Sitten hän alkoi kysellä minusta. Mutta jostain käsittämättömästä syystä minusta tuntui, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä niin…. Joskus kun tapaa uuden ihmisen, on sellainen vaikutelma, että hän tuntee sinut ja ymmärtää sinua.”
”Entä sinä? Tuntuiko sinusta, että tunnet hänet?”
”Ei oikeastaan. Kävelimme yhdessä ja pian hän alkoi puhua kaikenlaisista asioista, maailmasta, hallituksista, erilaisista asenteista eri maissa, Jumalasta, kielistä. Se oli minulle pelkkää hepreaa, en ollut silloin perehtynyt mihinkään sellaiseen…. Hän puhui joidenkin maailmamme johtajien negatiivisesta energiasta ja siitä miten kansojen täytyi uskoa itseensä ja että tärkein suhde on sielun ja Jumalan välillä. Kysyin oliko hän joku jeesustelija. Hän nauroi ja sanoi, että hän oli jotain vielä kummallisempaa, mutta jos me todella olisimme ymmärtäneet mitä Jeesus puhui, kukaan ei sanoisi sitä kummalliseksi. Kysyin missä hän asui, mutta hän ei kertonut. Hän hymyili ja sanoi, että hänen oli lähdettävä, mutta että tapaisin hänet pian."
Shirley MacLainen kirjassa ”Hopealanka” kerrotaan erikoinen rakkaustarina. Shirley on tunnetusti viimeisen päälle NewAge –ihminen, kiinnostunut mm. ufoista. Hänellä on David-niminen ystävä, siis ystävä, ei poikaystävä, ymmärrättehän eron. David oli tehnyt useita matkoja Peruun, Andeille Llocllapampa-nimiseen vuoristokylään. Shirley lähti kerran hänen kanssaan Peruun.
Hienosti Shirley osaa kuvata matkaa. Melkein tekisi mieli mennä myös… no ei. 4742 metrin korkeudessa oli kyltti ”Existen los platillos voladores contacto con ovnis” eli ”Lentäviä lautasia on olemassa. Ufo-yhteyspiste” (käännös kirjasta). ”Mitä tuo tarkoittaa?”, kysyi Shirley. ”Se tarkoittaa, että ihmiset näkevät täällä runsaasti ufoja ja kaikki tietävät sen eikä se pahemmin häiritse ketään”. ”Tulimmeko tänne katsomaan ufoja? Siksikö minä olen täällä?”. ”Ehkä”. ”Voi! Hyvä Luoja!” ”Juuri niin.”
Alkeellinen ’hotelli’, ei sähköä, ei kylpyhuonetta, maalattia ja matala kenttävuode, huopa ja harmaa tyyny, ei lakanoita, ei tyynyliinoja, savitiiliseinään oli lyöty muutamia nauloja. ”Kaappisi”, sanoi David. Vastapäätä ’hotellia’ oli savitiilitalo, jossa kyltti RUOKAA.
Kylpyhuoneeksi osoittautui Mantarojoki mineraalikylpyineen. Tässä joessa Shirley koki OOBE-ilmiön, hän leijui korkealla, korkealla ja ohut ’hopealanka’ yhdisti hänet fyysiseen ruumiiseensa.
Ohuessa ilmanalassa filosofiasta, uskonnoista keskustellessaan Shirley koki sisäistä rauhaa, ilman huolia ja maallisia murheita. Eräänä päivänä David sanoi: ”Minun täytyy kertoa sinulle jotain, Shirl. Tytöstä nimeltä Mayan”.
”Totta kai. Mitä vain haluat”.
”Kysele hiukan, että pääsen alkuun”.
”Selvä. Oliko teillä rakkausjuttu?”
”Oli. Mutta se ei ollut sellainen, jota voisi kutsua tavalliseksi rakkausjutuksi. Se oli pikemminkin kosminen rakkaustarina”.
”Ymmärrän. Mitä hän teki? Oliko hänellä jokin ammatti?”.
”Itse asiassa hän oli geologi. Hän oli täällä tekemässä kaivostutkimusta”.
”Täälläkö? Ahaa… Vuoristoheila, vai?”
”Ei. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että hän oli kaunein nainen, jonka olin koskaan nähnyt. Hän näytti melkein läpikuultavalta… hänen ihonsa hohti … hän liikkui kuin olisi virrannut. En voinut irrottaa katsettani hänen kasvoistaan. Se kertakaikkiaan tyrmäsi minut ja silti tunsin täydellistä ja ihmeellistä rauhaa.”
”Miltä hän muuten näytti?”
”Pieneltä ja sirolta. Paksut mustat hiukset, ihmeellinen, hyvin valkoinen kuultava iho ja tummantummat, melkein mantelinmuotoiset silmät. Kävelimme yhdessä, emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Meidän ei ikään kuin tarvinnut. Minusta tuntui melkein kuin hän olisi kuitenkin tiennyt, mitä ajattelin. Kysyin mitä hän teki täällä ylhäällä ja hän sanoi olevansa väkensä kanssa tekemässä geologisia tutkimuksia vuorilla. Kysyin mitä väkeä he olivat. Hän sanoi kertovansa myöhemmin. Kysyin mistä hän oli kotoisin. Hän sanoi kertovansa senkin myöhemmin. Sitten hän alkoi kysellä minusta. Mutta jostain käsittämättömästä syystä minusta tuntui, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä niin…. Joskus kun tapaa uuden ihmisen, on sellainen vaikutelma, että hän tuntee sinut ja ymmärtää sinua.”
”Entä sinä? Tuntuiko sinusta, että tunnet hänet?”
”Ei oikeastaan. Kävelimme yhdessä ja pian hän alkoi puhua kaikenlaisista asioista, maailmasta, hallituksista, erilaisista asenteista eri maissa, Jumalasta, kielistä. Se oli minulle pelkkää hepreaa, en ollut silloin perehtynyt mihinkään sellaiseen…. Hän puhui joidenkin maailmamme johtajien negatiivisesta energiasta ja siitä miten kansojen täytyi uskoa itseensä ja että tärkein suhde on sielun ja Jumalan välillä. Kysyin oliko hän joku jeesustelija. Hän nauroi ja sanoi, että hän oli jotain vielä kummallisempaa, mutta jos me todella olisimme ymmärtäneet mitä Jeesus puhui, kukaan ei sanoisi sitä kummalliseksi. Kysyin missä hän asui, mutta hän ei kertonut. Hän hymyili ja sanoi, että hänen oli lähdettävä, mutta että tapaisin hänet pian."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kosminen rakkaustarina, osa 2.
Shirley MacLaine ystävänsä Davidin kanssa Perussa. David kertoo miten hän tapasi Mayan -nimisen naisen Perun Andeilla, ja rakastui.
"Hän ilmestyi seuraavana päivänä ja puhui lisää. Aina tärkeitä asioita. En pystynyt ymmärtämään mitä oli tekeillä. Hän sanoi kertovansa minulle kun aika koittaisi… Kävelimme vuorilla joka päivä. Ja joka päivä hän löysi minut riippumatta siitä missä kävelin. Eräänä päivänä hän alkoi puhua ihmisen sielusta ja mitä se oli. Ennen kuin tapasin Mayanin en välittänyt tippaakaan siitä oliko elämää kuoleman jälkeen tai oliko Jumalaa olemassa … Ja sielut – varjelkoon!
Vähän ajan kuluttua tajusin sen kuulostavan siltä kuin hän antaisi minulle tärkeää tieteellistä tietoa. Hän sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa se muistiin, koska jonain päivänä voisin välittää sen oikealla henkilölle… Ehkä sinä olet se oikea henkilö.”
”Minäkö?”
”Ehkä. Hän sanoi, että minun pitäisi äänittää kaikki mitä hän opettaa.”
”En ymmärrä miksi et antanut aineistoa minulle aikaisemmin”.
”Sen vuoksi kuka hän on.”
”Kuka hän oli? Mitä sinä tarkoitat?”
David punastui. ”Kysele lisää”.
”Mayan. Se on eksoottinen nimi. Mistä se oli?”
”Tarkoitatko mistä maasta tai kaupungista?”
”Niin. Kuvauksestasi päätellen hän oli hyvin eksoottinen. Oliko hän ehkä Polynesiasta?”
”Ei. Kauempaa.”
”Kauempaa… mitä sinä tarkoitat… kauempaa idästäkö? Oliko hän Japanista tai Kiinasta?”
”Ei, ei kauempaa idästä vaan ylempää”.
”Ylempää”?
”Niin. Ylempää ja kauempaa”.
”David, mitä on tekeillä? Mistä sinä puhut? Kerro minulle. Mistä hän saattoi olla, kun sitä on niin vaikea sanoa? Toiselta planeetaltako?”
David kääntyi. ”Sinä keksit! Sinä arvasit sen. Olet oikeassa”.
”Mitä Herran tähden? Mitä sinä sanoit? Että Mayan oli toiselta planeetalta?”
”Kyllä, kyllä ja kyllä! Sen vuoksi sitä oli niin vaikea kertoa. Mayan todisti sen useita kertoja. Minä kerron siitä sinulle.”
….
Seuraavana päivänä Shirley katseli taivaanrannalla näkyviä Jäähuippuja ja kysyi: ”Mitä muuta tuolla ylhäällä on kätkössä kuin ufot, joista paikkakuntalaiset Lörpöttelevät?.
David sanoi: ”Kun kerran kysyt… Mayan sanoi, että huippujen välissä oleviin laaksoihin on mahdotonta päästä maitse. Siksi ne ovat heille turvallisia.”
”Kertoiko Mayan tarkasti mistä hän oli?”
”Tietysti. Seulasista.”
”Jaa. Epäilitkö sinä koskaan hänen väitettään, että hän tuli avaruudesta?”
David nauroi. ”Lasketko sinä leikkiä? Ajattelin, että olin jossain saanut kotipolttoista viskiä. Tai sitten hän oli. Tietenkään en uskonut häntä. Itse asiassa olin avoimen vihamielinen. Sitten eräänä aamuna paljon ennen kuin kukaan muu oli ylhäällä hän neuvoi minua menemään noitten kukkuloitten juurelle ja katsomaan tiettyä huippua. Minä tottelin…. Katsoin taivaalle ja juuri sen huipun yli tuli yksi niistä lentävistä kiekoista, joista olin kuullut maalaisten kertovan. Minun täytyy kertoa, että hän torui minua, koska olin pakottanut hänet käyttämään ’se uskoo joka näkee –tekniikkaa’. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt olla älykkäämpi ja ennakkoluulottomampi.”.
”Tarkoitatko herkkäuskoinen kuten minä?”
”Minähän sanoin sinulle aluksi, että oikea älykkyys on ennakkoluulottomuutta.”
Ilta-ateriana oli munuaismuhennosta viinikastikkeessa ja kuumia vastaleivottuja sämpylöitä ja vastakirnuttu voi valui reunojen yli. Keittäjä, vanha nainen sanoi Davidille, joka osasi espanjaa: ”Kaunis yö tänään. Hyvä yö astronomeille”.
David kysyi ohimennen naiselta: ”Oletteko te koskaan nähnyt ufoa?”
”Kyllä vain, monia. Ja setäni on nähnyt niiden lentävän suoraan Titicacajärveen ja katoavan. Hän pelästyi ensin, koska hän luuli, että hänestä oli tulossa loco.” Hän osoitti päätään. ”Mutta sitten monet hänen ystävänsä sanoivat, että he ovat nähneet saman ja hänelle tuli parempi olo.”
Shirley kysyi: ”Mitä te luulette niiden olevan?”
”Vieraita avaruudesta. jokainenhan sen tietää”.
”Luuletteko, että ne ovat ystävällisiä?”
”En tiedä. Luulen niin. He asuvat korkealla vuorilla ja lentävät kiekoillaan piiloon vuoren alle niin ettei heitä löydetä.”
David sanoi: ”Tuolla tavoin kaikki käyttäytyvät kaikki täällä. He ovat tottuneet siihen. He ihmettelevät miksi jotkut ihmiset kuten me ovat niin uteliaita. He nauravat astronomeille, jotka tulevat tänne tutkimaan ja odottavat. He sanovat, että kiekot eivät tule koskaan esiin kun he ovat täällä”.
”Ja monet ovat siis nähneet heitä?”
”Jokaisella jonka kanssa olen täällä puhunut on oma kokemuksensa lentävistä kiekoista. _ Joka ainoalla_.”
Shirley kysyi: ”Mistä minä löydän Mayanin, David?”
”En minäkään löydä Mayania. Kaipaan häntä hirvittävästi ja palaan aina tänne toivoen, että hän ilmestyisi. Hän muutti elämäni. Kaikki mitä nykyisin ajattelen johtuu siitä mitä minä opin häneltä. Hänen ansiostaan löysin rauhan itsestäni. Ja haluan jakaa sen sinulle.”
MacLainen Hopealanka-kirjan pääjuoni on kuitenkin hänen ei-kosminen, tuhoon tuomittu rakkautensa tunnettuun eurooppalaiseen vasemmistopolitiikkoon, joka oli korkeassa virassa. Ruotsalaiset uskovat, että tämä 'Gerry' oli Olof Palme, sillä Shirley nähtiin usein Tukholmassa.
Davidin neuvon mukaan Shirley meni kuuluisan perulaisen meedion luo. Nainen oli automaattikirjoittaja, hän kirjoitti sanskriitin kielellä, joskus pimeässäkin, vaikka ei tietenkään osannut tuota kieltä. Meedio sanoi: "Näen miehen, joka seisoo ikkunassa, katsoo valkoista lunta ja ymmärtää, että teidän on mahdotonta olla yhdessä."
Vasta kun Shirley oli lähdössä Perusta David kertoi mikä oli Mayanin ehdotus: Shirleyn oli kirjoitettava kirja kokemuksistaan. Opetettava tuota filosofiaa, jonka David oli välittänyt ja joka oli nauhoitettu.
Monenlaiset "sattumat" olivat johtaneet heidät yhteen. David kysyi: "Muistatko kaverin, joka toi sinulle kolme kiveä masaipäälliköltä, jonka olit tavannut Afrikassa?" Shirley muisti tuojan, joka ei esitellyt itseään, mutta kertoi, että päällikkö oli kysynyt oliko hän amerikkalainen ja tunsiko hän Shirley MacLainen. Kaveri oli sanonut, ettei varsinaisesti tunne, mutta tietää henkilön. Päällikkö oli antanut kolme värikästä kiveä, terveyden, viisauden ja turvallisuuden amuletteja, ja ne piti toimittaa Shirleylle.
Shirley kysyi: "Mistä hitosta sinä tiedät tuosta kaverista?"
"Se olin minä. Sitten paljon myöhemmin Mayan kertoi, että meidät johdatettiin yhteen, koska olimme tunteneet toisemme edellisissä elämissä, ja sinä haluaisit jonakin päivänä todistaa sen."
Allekirjoittanut saattaa joskus kiusata lukijoita noilla jutuilla, mutta ne ovat selvästi uskonnollisia ja kuuluvat muulle foorumille.