paniikki vie ainakin minun elämästäni suurimman osan ajasta..nyt onkin pahin paniikin aiheuttaja aikohin, avomies lähdössä 2 yöksi matkalle ja minun pitää jäädä yksin kotiin. paanikit iskevät nyt jo pelkästä ajatuksesta.! En todellakaan ymmärrä miten siitä selviän. tässä se huomaa kuinka riippuvaiseksi on ajan mittaan muista tullut. itse kohta 23 ja sairastanut n.7-vuotta. ahdistus taas aivan valtavaa ja tuntuu että lääkkeistä ei mitään apua. Ja matkustaminenkaan ei enää onnistu,vielä pari vuotta sitten jotenkin ei enää..ei mitenkään..ja vielä jos jonkun vieraan kyydissä pitäisi mennä,ei ei ja ei..Toivottavasti täältä saisi kohtalotovereita ja jotain vinkkejä olon helpotukseen..lääkkeenä on nyt ixel ja alprox tarvittaessa..Voimia kaikiille! =)
Paniikin valtaama elämäni
N22**
131761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uskomatonta miten tunteet hallitsevat meitä. Tuo tunne on niin tuttu, hätäilin ennen kaikesta, piti aina tietää ihmisten menot todella tarkkaan, piti aina olla joku paikka mihin mennä jos jollain läheisellä oli menoja.
Poikaystäväni tuli aina meille, kun en kyvennyt lähtemään mihinkään.
Aina kun sitten menin poikaystävälleni näin viimeistään yöllä painajaisia ja heräsin siihen kun ahdisti ja tuntui epätodelliselta.
Pitää vain uskoa itseensä, pitää uskoa ettei paniikki koko elämää kestä kun vain taistelee vastaan, itselläni ei kovinkaan montaa vuotta taistelua paniikin kanssa ole, joten en ihan pysty sanomaan mikä sinua juuri nyt auttaisi. Neuvon kuitenkin kääntymään lääkärin puoleen, ellet käy jo terapiassa, lääkkeet eivät tuo lopullista helpotusta.
Ystävä, sinun ei tarvitse jaksaa yksin. Itse käyn terapiassa (3 krt/viikko) ahdistuksen ja pelkotilojen vuoksi. Terapiassa on alkanut selviämään seksuaalisen hyväksikäytön ja nykyisen pahan olon yhteys. Asioilla on aina syynsä. Ihminen on monimutkainen kapistus. Onneksi mielen kiemuroita on mahdollista selvittää -yksin ei tarvitse kaikkea kestää.
Moi! Vai noin ikävästi on asiat sinulla:( Minullakin on ollut paniikki jo yli vuoden. Välillä on helpompia jaksoja mutta aina se palaa. Oireina mm. pelottaa kokoajan, epätodellinen tunne(onkohan tämä totta vai unta),hermostuneisuus, huimaus, ja erittäin hullut ajatukset. En ole uskaltanut kertoa juuri kenellekkään aika hankala rueta selvittämään tämmöistä asiaa ei kukaan kuuntele. Miten helposti sinä sait lääkkeet ja hävettikö mennä lääkäriin? Minä olen 20vuotias nainen ja seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa. Jospa se tästä. Yritä sinäkin jaksaa vaikka ei se helppoa ole kun ei edes kauppaan voi mennä kyllä vituttaa!!
täällä. muutama vinkki: itsensä rauhoittelua, uskomista itseen (pärjään kyllä), ajatukset pois paniikihäiriöstä (keksi muuta tekemistä), kuuntele jotain rauhallista musiikkia, näillä on itsenkin pitänyt ja pitää selvitä edelleen. voimaa sinulle. terveisin: tutux
tuttuakin tutumpi tunne. itse olen päässyt etenemään sillä, että keskityn muuhun. helpon kuuloista, mutta vaikeampi toteuttaa. eli tee ristikkoa. kuuntele ihanaa, lempimusaasi. soita kaverille tai tutulle. pakota itsesi toimimaan tai tekemään pientä askaretta. jos vain olet ja istut, niin pahemmin ajatukset jumii paniikkiin.
pyydä joku läheinen yöksi tai iltakylään. turvattomuuden tunne helpottuu, kun on joku jolle kertoa että nyt on paha olo.
käy rentouttavassa saunassa tai suihkussa. hoida itseäsi. polta tuoksukynttilää. anna itsellesi lupa kohdata tunteet, ne pelottavimmatkin.
kysy itseltäsi mitä kauheaa voi tapahtua kun rakkaasi on poissa? huomaat itsekkin, että ei yleensä mitään. tunne vain sitoo sinua. ja ruumisiisi alkaa panikoida.
tee paperille lista ajatuksistasi. vahvuudet jäädessäsi yksin ja vaikka pelot ja ahdistukset mitä yksinoleminen sinussa tuottaa.
kun antaa asioille nimet ja näkee ne, on helpompi käsitellä ne.
toivon sinulle jaksamisia.
samassa veneessä keikkuva. mutta paniikin jo selättävä välillä....
Oon nyt 23-vuotias tyttönen. Mulla todettiin paniikkihäiriö n.2 vuotta sitte, ja sillon jouduin jättämään koulunki kesken sen takia. Viime lukuvuoden olin koulussa, ja kaikki meni suht hyvin, mutta tää vuosi on ollu ihan hirveetä rämpimistä. Monta kertaa oon meinannu luovuttaa (masennuksen ja paniikin takia). Nyt on taas huono vaihe paniikin kans menossa... Tällä hetkellä paniikki ilmenee pahoinvointikohtauksina...ja ku mä vielä pelkään maailman eniten oksentamista. Ei oo yhtää hyvä yhdistelmä. Välttämiskäyttäytymistä alkaa taas ilmentyä, ja pelkään, että kohta oon taas neljän seinän vanki. En halua! Mutta ku tuntuu, ettei oo voimia taistella vastaankaa. Tunnen itseni niin heikoksi ton sairauden rinnalla...
Mä oon myös niin katkera. Miks pitää kärsiä tällasesta sairaudesta, joka ei välttämättä parane koskaa?! MIKS??!!!! Mä haluaisin elää normaalia elämää...ilman että tarvis aina suunnitella kaikkea niin hirmu tarkkaan etukäteen ja ilman että tarvis perua jotai menemisiä viime tipassa, ku on paha olla. Mä haluaisin nauttia nuoruudestani ja elää omaa onnellista elämääni, mutta ei...ei prkle se onnistu! Mä oon vaan taakkana...lähinnä poikaystävälle... Ei sekää varmasti kohta jaksa. Mä en jaksa.
En tiiä liittykö tää yhtää aiheeseen...sainpahan purkaa pahaa oloani...
Hei,et luovuta nyt!Oisko sulla semmosta ystävää/henkilöä jolle voisit puhua pahasta olostasi!!Minun ahdistusta helpottaa kun voin purkaa itseäni Esim.poikaystävälleni,hänellä myöskin paniikkihäiriö.Saamme tukea toisiltamme kun tuntuu ettei jaksa enää..!Paniikkiakalla oli myöskin hyviä neuvoja,kuinka helpottaa pahaa oloa.Älä anna paniikin vallata mieltäsi.voisit vaikka ruveta keksimään itsellesi jotain tekemistä kun tuntuu että kohtaus iskee päälle..saisit ajatukset pois siitä!No,helpommin sanottu kuin tehty mutta täytyy yrittää..periksi et saa antaa!Muista että jokaisesta hyvästä päivästä pitää iloita!Minulla tämä on jokapäiväistä taistelua joskus menee hyvin pitkän aikaa ja sitten taas tulee takapakkia.Itsekkin olen miettiny et miks just mun piti saada paniikkihäiriö.En oo siihen vastausta keksiny.Nolottaa ihan myöntää,että oon kateellinen ns.tavallisille ihmisille jotka pystyy olemaan ja elämään normaalisti.Ei tarvitsisi miettiä kuinka selviytyä taas yhdestä päivästä eteenpäin..!Voimia sinulle fragil angel..muista että et ole yksin tämän sairauden kanssa!!=)
Voi miten olikaan helpottavaa huomata että muilla myös samanlaista PASKAA..Joo niistä kavereista niitä ei juurikaan ole ja ne ketä on niille on täysin turhauttavaa tästä olosta puhua nei ei todellakaan tajua YHTÄÄN.. ja poika ystävä täysin terve ja äärimmäisen posiitivinen ihminen joten myös hänelle puhuminen jotenkin vain turhauttaa..terapiassa käyn ihmisellä kenelle en osaa puhua, pitäis jostain riipiä voimia terapeutin vaihtoon..ja nyt sitten elkanu myös viina sotkea elämää kaiken muun tämän lisäksi eli noidankehä täysin valmis..suhteessani en tiedä olenko onnellinen vai en mutta riipuvainen olen sen tiedän olkoot sitten ihmissuhteet vaikka epätyydyttäviä..saa nähdä miten kauan pää läjässä kestää yksin näitä asioita miettiessä ja käännellessä..päivät menee kotona sohvalla ja joskus harvoin saa jopa jotain tehtyä,tekemättä jäävistä asioista sitten poden jumalatonta huonoa omaa tuntoa..oliskohan jossain Chat missä voisi jutella teidän kohtalotovereisen kanssa kun täältä "live" maailmasta en sellaisia löydä..*Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä*
Moi,taas!Minä en ole käynyt terapiassa, koska en voisi ajatellakkaan kertovani tästä jollekkin tuntemattomalle ihmiselle.On tämä niin arka asia minulle.Varmasti hyvä terapeutti voisi tuoda apua tähän ongelmaan.Jotenki en saa itsestäni irti sitä, että menisin terapeutilta hakemaan apua!Eikä minulla ole kuin yksi ystävä jolle olen pystynyt puhumaan tästä asiasta,poikaystäväni lisäksi!Tuntuu tosiaankin siltä,ettei kaikki tätä ymmärrä.Ei edes ystäväni,joita ei ole paljon mutta jokainen on minulle erittäin tärkeä.Poikaystävälläni on laaja ystäväpiiri ja hän on avoimesti kertonut kaikille, että hänellä on paniikkihäiriö..etteivät säikähdä jos hänelle iskee kohtaus päälle.Hän sitten ihmettelee miksi minä en kerro tästä asiasta ystävilleni.No,kun en vain kykene siihen ja jotenki häpeän itseäni ja sitä että minulla on tälläinen ongelma!Viina ei ole ratkaisu paniikkihäiriöön.Se saa sinut hetkellisesti tuntemaan itsesi voimakkaaksi ja ehkä unohtamaan ongelmasi mutta seuraava päivä on kuitenki aina edessä.Eikä se krapula todellakaan auta asiaa.Toki on mukava lähteä ystävien kans joskus viihteelle mutta pitää muistaa ettei se viuna ole mikään lääke tähän!Koita pitää lippu korkella..ja jaksamisia sinulle!!=)
Voi tästä paniikista riittäisi kyllä puhuttavaa vaikka kuinka paljon.Itse olen ihan yllätynyt että kuinka paljon tuota paniikkia onkaan ihmisillä, se siis on aika yleistä mutta siitä harvemmin vain puhutaan..Itselleni paniikki tuli n.kohta vuosi sitten ja oli se kyllä kauheaa aluksi varsinkin kun ei tiennyt mikä on luulin että sekoan kokonaan ja siinä samassa piti sitten vielä jaksaa hoitaa vuoden ikäistä tyttöäni, oli se raskasta aikaa mutta toisaalta tuntuu taas että ihanaa kun siinä vieressä oli joku jonka takia jaksaa.Itse tässä jo olen kerran kerennyt lopettamaan lääkkeiden syönnin lääkärin "määräyksestä" ja vähän aikaa menikin ihan mukavasti kunnes tuli taas sellainen kohtaus että apua sentään, en pystynyt kävelemään kaikki vaan heilui ja oksensinkin kerran ja oli viikonloppu ja seuraava päivänä meillä oli vielä muutto edessä..Se oli kauheeta , mutta siitäkin selvittiin.Ja lääkkeen syönnin jouduin alottamaa uudestaan , se vasta päähän ottikin.Aika hyvin kyllä lääkkeillä pärjää mutta herää kysymys että joutuuko niitä syömään kauankin, muutenki olen niin huono syömään mitään lääkkeitä ja hyvä että muistan ottaa koko lääkkeen.Itselläni puhuminen sellaisen ihmisen kanssa joka tietää mistä puhuu ja lukeminen tästä paniikista on kyllä auttanut jonkin verran.Tää on vaikeeta tiedän sen mutta koitetaan selvitä ,eiks jep?
..kuulla noin pahoista paniikkihäiriöistä. itselle iskee n. 6kk välein semmonen paha.
Pienempiä ehkä joka toinen kk. kerran olen joutunut käymään päivystävällä mikä antoi rauhoittavia ja se auttoi. En ole kertonut kohtauksista kenellekkään muulle kuin tyttöystävälleni.
Paniikkihäiriön riski kasvaa jos on paljon stressiä tai muuten vaan masentaa. Kun olen ollut iloinen ei ole pelkoa paniikista. Olen myös oppinut hallitsemaan kohtauksia, en yleensä hermostu enää niistä koska tiedän mitä ne ovat ja tiedän etteivät ne tapa. ne myös menevät nopeammin ohi eivätkä ole enää niin pahoja.
Ja muistakaa... olen aina selviytynyt kohtauksista täysin yksin (paitsi kun kävin päivystävällä). En pelkää enää niitä, mutta kyllä se aina ahdistaa kun niitä tulee.
TSEMPPIÄ.
Moi!N22
Miten on menny tämä päivä? Minä olin töissä ja kävin kaupungilla oli hauskaa. Kohta lähden lentopalloa pelaamaan. Kuitenkin vielä sinne voi mennä. Olen nimittäin päättänyt että menen minne vain kävi miten kävi!! Aamulla taas ei ollut päässä yhtään ajatusta. Hauskaa loppupäivää!
Moikka kaikki ihanat :)
Laitelkaa postia tulemaan niin vaihetaan sillein ajatuksia :) Nyt vielä en pääse niin tiiviisti vastaamaan mutta muutaman viikon päästä oma kone, että sitten kyllä :) Elikkä [email protected]
Oottelen kovasti! *VOIMIA JA HALAUKSIA*