Alustus. Ikää lähes 60 vuotta. Asunut suomessa koko ikäni. Sitten vähän ajatuksia maastamme.
1970-80-90, vielä 2000 luvulla suomi oli rauhallinen maa ilman vastakkainasettelua. No ei ole enää. En ota kantaa mistä johtuu ja kuka on oikeassa. Persut vastustaa ulkomaalaisia, tai yleensä kaikkea ei suomalaista asujaa. Työtä tekevät hyljeksii työttömiä. Osa haukkuu vihervassareitä tietämättä keitä he ovat. Kaupunkilaiset hyljeksii maalaisia ja vaativat silti suomessa tuotettua ruokaa. Joku kannattaa äärioikeistoa, jopa natseja, kommunisteja on ollut aina, vuodesta 1917, he vastustavat nyt ketä milloinkin. Naiset alkaa pikku hiljaa vihaamaan miehiä ( me too kampanja) Nyt on alettu halveeraamaan jopa vanhuksia ja vammaisia, koska tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.
Ennen vasemmisto vihasi oikeistoa ja oikeisto vasemmistoa, Raumalaiset Porilaisia ja siinä se.
En ole ajattelusta huolimatta saanut selville, että ketä hyödyttää, kun Suomi on sekaisin, ehkä ryssiä ja Vladia. Noo pientä on meno jenkkeihin verrattuna suomessa. Itse seurailen sivusta ja pyrin nauttimaan jäljellä olevasta elämästä, kuinka kauan se sitten kestääkään.
Mihinmenetsuomi
9
313
Vastaukset
- faari
Ja viikonloppuna nähdään minne menee Ruotsi. Meno on vauhdikasta, kuten Persuilla vajaa 4 vuotta sitten. On siinä kansankodissa ihmettelemistä kun vaalitulosta katselevat. 20% kansasta eli SD svensk demokraterna saa saa 8 miljoonaa Ruotsalaista sekaisin. Mitä tekevät Suomalaiset, siis ruotsin suomalaiset. SD on vaatinut, että eivät saisi äänestää, jos on kaksoiskansalaisuus ja muutenkin toivotettu lähtemään kotimaahansa, eli suomeen. Eivät kuulemma tarvitse finjeeveleitä mihinkään. Patriotismllä ja nationalsmilla ratsastetaan nyt ympäri maailmaa. No seurataan taas sivusta. Sitä vaan mietin, että koska alkaa kolmas maailmansota???????
- aporkinaali2
Ei ala kolmas maailmansota kuten luullaan,sitä käydään jo. Taloudelle on tärkeintä ettei ihmisillä ole identiteettiä,on vain numeroita. Isänmaallisuus on haitaksi koska silloin ihminen luulee kuuluvansa johonkin josta voi olla ylpeä. Rodut sotketaan jotta saadaan harmaata massaa,tunteettomia veronmaksajia. Lisää maksajia vaikka väkisin,muslimit hoitaa tahdot tai et.
PS. muslimeilleko me tätä planeettaa säästetään? miksi? Ihmiselle täysin asuinkelvoton planeetta jo lähivuosina. Kiitos markkinavoimien perseennuolijasuvakeille. - faari
Asia on varmaan noinkin. Kerrotko vähän vanhemmalle, eli minulle, mistä tulee sana suvakki ja mitä se tarkoittaa. Olen sitä koittanut vähän kysellä saamatta vastausta. Itse olen yrittänyt tulla kaikkien kanssa toimeen provosoimatta ja provosoitumatta, jopa naapureiden. Aika hyvin olen ilman riitoja selvinnyt tähän saakka. Noo vaimoa ei lasketa, välillä tulee sanomista.
- aporkinaali21
Suvakki on ihmisenkaltainen kädellinen,joka hyväksyy kaiken (siis aivan kaiken) suurimmatkin kuvittelemasi synnit jos ne liittyvät johonkin vieraaseen kulttuuriin. Suvakki huomaa olleensa väärässä ehkä silloin kun hänen tyttärensä esittelee vanhemmilleen uutta poikaystäväänsä somaliasta,hampaat ei mahdu pään sisäpuolelle,ja takaraivo on oudon mallinen.
Kun tytär kertoo lähtevänsä afrikkaan seitsemän uuden serkkupoikansa kanssa ja palaavansa heti takaisin kun "sukulaiset" antavat luvan,on myöhäistä (ja rasistista) kieltää moinen häämatka.
Suvakki vihaa Suomea ja kaikkia jotka yrittävät sitä suojella. - aporkinaali2134
Ihmisen ihonväri ei kerro ihmisestä mitään.Mutta jos joku sanoo olevansa muslimi,kertoo tästä paskasta kaiken.Ei ole olemassa maltillisia muslimeja,on vain muslimeja,näin kertoi muslimi nimeltään Husu,median rakastama paskamuslimi,kansanedustaja,vaan minkä kansan?saatananpaskakansan.
- aporkinaali21345
ISLAM on SYÖPÄ!
- faari
Siis suvaitsevainen on suvakki. Myönnän olen aika suvaitsevainen. Sohvalla viihdyn hyvin nykyään. Työkseni tein ns. komennus hommia, aloitin 1980 luvulla. Meitä ei suvaittu suomen telakoilla, veimme kuulemma heidän työt ja teimme ne huonosti. Sitten siirryin Ruotsiin, siellä kukaan ei pukahtanut suomalaisuudesta mitään. Olin myös norjassa, ottivat hyvin vastaan, siellä oli jos minkä maalaisia töissä. Pikkasen olin tuossa keski-euroopassa kuljettimia asentelemassa. Hyvin ottivat vastaan meidät. Joka kerta kyllä sanoin mistä maasta ollaan. Hyvin suvaitsivat meitä. Kuten aloitin tämän keskustelun, niin missään muussa käymässäni maassa ei ole ollut niin paljon vihapuhetta kuin suomessa. Ei muuten, mutta kun suomalaiset tappelee keskenään ulkomaalaisista, niin kuka mahtaa olla voittaja?? Ei suomalainen ainakaan. No itse en viitsi muuta kuin seurata sivusta, kun suomalaiset vit...ee toisilleen, en näe järkeä osallistua siihen. Mutta pitäkää lippu korkealla ja puolustakaa vahvasti omaa näkemystänne, kattellaan sitten mihin se johtaa.
Esimerkki. Kuka oli voittaja, kun Suomalainen potkaisi toista Suomalaista rintaan ja kaveri kuoli, toinen sai 4 vuotta vankeutta? Riidan kohde tallustelee edelleen hesan katuja. - aporkinaali21345
Myös komennuksilla eurooppaa kiertäneenä huomannut saman asian,arvostavat suomalaisia.Puheääni nousee oktaavilla kun mainitsee olevansa Suomesta.Ahvenanmaa lienee ainut poikkeus.Suomi on maailman paras maa,ei pilata sitä tuomalla maahan meitä vihollisinaan pitäviä alkuasukkaita.
Jos natsi tappaa nistin torilla niin so wat?- suomalainenolen
Olen täysin samaa mieltä vaikka olenkin porista lähtöisin.
Suomi on suomalaisille paras maa(AdolfEhnrooth)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692311Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721772Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711450Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2481406- 831242
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701195- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3391141