Kannatti käydä lenkillä tässä iltapäivällä. Reippaasti kanta edellä astellen. Reipastuivat ajatuksetkin. Yltiöpäisiksikinkö? Voipi olla. Perästähän kuuluu.
Kaikkeen inhimilliseen elämään kuuluu myös mokailut, valitettavasti. Aivan pieniähän sattuu useinkin. Impulssiiviseen luonteeseen mahtuukin sitten jo kaikenlaisia. Vanhemmiten tosin sitten hiukan viisastuu, useimmiten.
Tuli vain tässä mieleeni päivällä TV:stä Bramsin viulukonserttoa kuunnellessani, kun konserttisalissa joku yski häiritsevästi esityksen hiljaisessa kohdassa, että mahtoivatko aikanaan minun ja seuralaisteni väärässä paikassa suoritetut aplodit välittyä laajemminkin häiritsevinä.
Tämä on todella paha moka, mutta eihän sille enää mitään muuta voi kuin nauraa:
Siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta, kun vein silloisen ”musiikinystävät”-ryhmämme ensi kertaa Finlandia-talolle Radion sinfoniaorkesterin konserttiin. Konsertti myös radioitiin. En enää muista, mitä silloin esitettiin. Muistan vain sen, kuinka salissa päät kääntyivät katsomaan meitä parvelle (meillä oli hienot paikat sivuparvella!) aplodeeratessamme esiintyjille. No, kun esiintyjät lakkasivat soittamasta, tuli pitkä tauko, eikä kukaan muu aloittanut suosionosoitusten antamista, niin minäpä tyttö tietenkin, rohkeasti aloitin, johon joukkoni tietenkin yhtyi.
Mutta kyseessähän oli tietenkin vasta konsertin ensimmäinen osa; näitähän on Andante, Allegro jne., jolloin taiteilijat pitävät vain tauon. Yleisö on tällöin hiirenhiljaa.
Maan alle olisin silloin halunnut vaipua. Jälkikäteen olen kyllä miettinyt, että oliko se sittenkään suora lähetys, josko olisivat radiolähetykseen edes häirintämme poistaneet. Ja ajattelen tietenkin myönteisesti.
Mutta oppia ikä kaikki. Tässä tapauksessa tosin turhan rankasti. Mielestäni.
Mukavaa olisi kuulla toistenkin mokailuista, siis näin päivänvalon kestävistä kuitenkin. Vai olenko ainoa mokailija?
Kaikkeen inhimilliseen elämään kuuluu myös mokailut, valitettavasti. Aivan pieniähän sattuu useinkin. Impulssiiviseen luonteeseen mahtuukin sitten jo kaikenlaisia. Vanhemmiten tosin sitten hiukan viisastuu, useimmiten.
Tuli vain tässä mieleeni päivällä TV:stä Bramsin viulukonserttoa kuunnellessani, kun konserttisalissa joku yski häiritsevästi esityksen hiljaisessa kohdassa, että mahtoivatko aikanaan minun ja seuralaisteni väärässä paikassa suoritetut aplodit välittyä laajemminkin häiritsevinä.
Tämä on todella paha moka, mutta eihän sille enää mitään muuta voi kuin nauraa:
Siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta, kun vein silloisen ”musiikinystävät”-ryhmämme ensi kertaa Finlandia-talolle Radion sinfoniaorkesterin konserttiin. Konsertti myös radioitiin. En enää muista, mitä silloin esitettiin. Muistan vain sen, kuinka salissa päät kääntyivät katsomaan meitä parvelle (meillä oli hienot paikat sivuparvella!) aplodeeratessamme esiintyjille. No, kun esiintyjät lakkasivat soittamasta, tuli pitkä tauko, eikä kukaan muu aloittanut suosionosoitusten antamista, niin minäpä tyttö tietenkin, rohkeasti aloitin, johon joukkoni tietenkin yhtyi.
Mutta kyseessähän oli tietenkin vasta konsertin ensimmäinen osa; näitähän on Andante, Allegro jne., jolloin taiteilijat pitävät vain tauon. Yleisö on tällöin hiirenhiljaa.
Maan alle olisin silloin halunnut vaipua. Jälkikäteen olen kyllä miettinyt, että oliko se sittenkään suora lähetys, josko olisivat radiolähetykseen edes häirintämme poistaneet. Ja ajattelen tietenkin myönteisesti.
Mutta oppia ikä kaikki. Tässä tapauksessa tosin turhan rankasti. Mielestäni.
Mukavaa olisi kuulla toistenkin mokailuista, siis näin päivänvalon kestävistä kuitenkin. Vai olenko ainoa mokailija?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olen varmasti tehnyt paljon pahempia ja nolompia mokia pitkän elämäni aikana. Onneksi muistini on valikoiva, pahimmat pyyhkiytyy, luojankiitos.
Erään pikku-nolon jutun muistan, kun illanistujaisissa, keitin reteesti omasta paketista Presidentti-kahvia koko porukalle, yli 10 henkee. Ihmettelin vähän ilmeitä, kunnes maistoin. Minun tavanomaiset kolme mitallista yhteen kuppiin eivät oikein riittäneet 12 kupin keittimeen.
valikoivan muistin muassa on helpompi elää, otanpa opikseni Vai omaisinkohan sen jo!
(Nyt jo kiire reissuun)
Viime keväänä lähdin lomamatkalle kauniiseen Suomenmaahamme.Luulin reitin olevan jokseenkin tutun, mutta yhtäkkiä olinkin eksynyt. Olin hassussa paikassa nimeltä Retku. Kun sitten sieltä yritin taas ilman karttaa koti erämaita kohti suunnistaa, jouduinkin Halpaan. Uskokaa minua kumpikaan ei mikään nähtävyys.
Kotona odotti pilaantunut soppa, joka jätti kattilaani pysyvät jäljet.Mitenkähän tuosta sopasta pääsisi eroon?
Johan olit lähteissäs sopan keittänyt! Kuitenkin selviytyjäksi selvinnyt, hyvä!
Jos soppa vielä vaivaa, heitä se Huitsin Nevadaan.
USA:ssa olisi yhdytty aploodeihin!
Siellä muuten opin tavan taputtaa hyvän elokuvankin jälkeen!Osoita vain suosiotasi,kyllä se taiteilijoita imartelee,jäykkyys pois klassisiltakin areenoilta!
Joskaan en tiedä, miten USA:ssa käyttäydytään, mutta samaa mieltä olen kanssasi siinä, että taiteilijat herkkäsieluisina onnellistuvat suosionosoituksista - kukapa ei.
Se nyt vaan on sillä lailla... että sinfoniakappaleiden osien välillä ei kuulu aplodeerata, vaan vasta koko esityksen jälkeen. Ja sitten antaa niin sydämestään kuin minkä tunteen kukin on esityksestä saanut.
Sääntöä en ole nähnyt, mutta näin vain on käytäntö. Kenties taiteilijoille näin annetaan keskittymisrauha... kappalehan tavallaan jatkuu.
Ja vielä, mikä tärkeää, ohjelma kannattaa aina hankkia, senkin opin silloin.
Kun lentokone tulee Seutulaan/ Vantaan lento kentälle, niin miksi kaikki taputtaa?
En ole missään muualla kuullut tai nähnyt samaa .
Siis lennolla olevat ihmiset /matkustajat tekee niin, miksi?
En Amerikassakaan vaikka täälläkin on paljon hölmöjä minun lisäkseni.
Terv: Lokari 69.
Sikäli kuin tiedän, ulkomailla oopperassa kesken hyvän esityksen yleisö puhkeaa raivoisiin suosionosoituksiin vaatien tähteä ottamaan aarian uusiksi siitä vaan. Meillä ei hevin uskalleta ablodeerata ennen esityksen päättymistä.
näin olleen erittäin yleisen tavan, ainakin etelänmatkoilta palatessa. Muilla matkoilla en havainnutkaan. Olimme kenties iloisen tyytyväisiä onnistuneeseen laskuun, siis kiitos ohjaajalle. Varmaan myös kiitollisia, että taas olimme kotimaan kamaralla. Tuo tapa on melkoisesti hiipunut, huomaan.
- Tulee mieleen, enkö anna toisille puheenvuoroa, anteeksi... -
ja vastaan, että joskaan en useinkaan oopperassa käy, niin hyvin usein jonkun ihanan aarian jälkeen yleisö puhkeaa raikuviin suosionosoituksiin (ja minä höppänä huutelen "bravootani" antaumuksella!!! joskus joku muukin. Suomessa, ihan totta!). Siis kesken oopperaesityksen. Uusintaan saakka ulottuvia suosionosoituksia en ole nähnyt ja kuullut.
Tavat (niin hyvät kuin huonotkin) muuttuvat nopeasti. Ei kauan kun näin yleisönosostossa kyseltävän, saako oopperassa taputtaa kesken esityksen? Sehän on mukava vain Helena, kun osallistut keskusteluun, olethan sitäpaitsi avaaja. Hyvä teema tämä mokaaminen, kuka uskaltaa panna itsensä likoon. Kyllähän näillä palstoilla joutuu olemaan varpaillaan ettei mokaisi itseään - saatikka muita!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563
juuri lopettelen.
Täytyy ruveta valmistelemaan itseään sinne risteilylle lähtöön...
Hyviä, aurinkoisia päiviä kaikille!
Ja suur-kiitokset osallistumisistanne. Oli ilo tavata! Jatkakaa toki silti kaikinmokomin aiheesta tai sen vierestä. :)
Miksi täällä saa jokin Sefuna esiintyvä mellastaa
mielin määrin. Jokaisella ihmisellä on sanan vapaus. Ei tällä serifillä ole oikeitta otaa sitä keltään pois. Silloin kuin kirjoitukset asiallisia. Myöski sefun toimintaa on voitava arvostella.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563&posting=22000000006925596
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=4500000000000323
Tämä kummallinen tapa kuuluu olevan melko yleinen suomalaisten charter-lennoilla.
Luulen jonkun lentopelosta kärsineen suomalaisen aloittaneen sen. - Sitten toiset seuraavat esimerkkiä, varsinkin jos kuvittelevat tavan kuuluvan lentämisen "etikettiin".
Keksittäiskö yhdessä joku uusi juttu, mitä alkaisimme tehdä taputtamisen sijasta kun seuraavan kerran lennämme charterilla Suomesta?
Millaisen uuden tavan aloittaisimme?
Miten olisi:
- intiaanitanssi, heti kun istuinvyöt saa irrottaa?
- jumppa laulun tahdissa "pää, olkapää, polvet (ei varpaita)" ja taputukset joka väliin?
- yhteislauluna ensimmäinen säkeistö "Maamme- tai "Kas metsämökin ikkuna" -laulusta?
Laulua voisi tietysti jatkaa aina siihen asti, kunnes koneen ovet avataan. Samalla se uskomaton, hätäinen tungeksiminen käytävällä - jopa ennen istuinvyö-valon sammumista - voisi hieman helpottua.
Näitä tapojahan voitaisiin alkaa käyttää myös laiva- ja bussimatkoilla, ainakin silloin kun matkustetaan päätepysäkille asti.
Mitä sinä ehdottaisit?
Jos satut olemaan mukana seuraavalla lomamatkalennolla, lupaan seurata erimerkkiäsi.;))
Turvallista ja mukavaa matkaa!
Luuseriko ?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=4500000000000322&posting=22000000006875734
Elämäni moka sattui miltei puolivuosisataa sitten. Säällisesti sanoen se tapahtui intiimisti vuoteessa.
Se oli MOKA, jota koskaan en ole katunut ja sain MOKAn ohella puolisonkin, jota yhä jumaloin.
Hauska kuulla näin onnellisista mokistakin. (Kuiskaan tämän sinulle: minulle kävi samanlainen MOKA 44 vuotta sitten. Ollaan onnellisia!)
sellainenkin tunne,että moka oli,mutta siitä on nyt 49 vuotta ,kyllä kiitollisena muistelen niitä aikoja.
Mitalin toinen puoli, moka oli myös menettää,tämä silloin tehty moka,nyt vain muistot on jäljellä.
Ehkä ei aivan tätä mokaksi voi sanoa,mutta jatkoin noihin edellisiin.
Mokia taidan tehdä jatkuvasti,koska mikään ei nyt korostetuksi tule mieleen.
jossain asiassa ja menetit, jos ymmärsin. Yleistäkin varmaan, mutta harmillista riippuen tietenkin menetyksen suuruudesta.
Muistojenkirjoa vain! -
Pidin pikkupoikana itseäni poikkeuksellisen etevänä. (Miksi äiti tämän tästä torui tekosiani?) Siitä on lähes 70 vuotta, mutta muistan sen kuin eilisen päivän punastuen korviani myöten. Olimme enoni luona hänen maatilallaan.
Tavanomaisen ryytimaan vieressä oli mitättömän näköisiä kasveja sopivalla hyppyetäisyydellä toisistaan. Käytin tilaisuutta hyväkseni hypähdellen lehdeltä toiselle. Se oli enoni kessuviljelmä, jonka onnistuin tuhoamaan.
Vaikka enoni sotien seurauksena menetti koko maatilansa, se ei minusta ollut mitään aiheuttamaani vahinkoon verrattuna.
tietenkin, mutta miten reagoi enosi tähän "urheilulliseen leikkiisi"? (Anteeksi uteliaisuuteni!):)
Nolouttani lisäsi se, että kaikilla (paitsi äidillä ja minulla) oli hauskaa. Eno oli huvikseen pistänyt taimia maahan eikä pitänyt niitä kovinkaan tärkeinä. Luullakseni hän istutti uusia.
Minusta tuntuu, että koko laajassa suvussani minä olen se tyhmä mokaaja. Muut ovat viisaita ja ystävällisiä - kestämätön tilanne :).
Joltisenkin tuntien sanon "tsot, tsot!". :)
Hyvää päivänjatkoa!
Jäikö maatila rajan taakse? Entä järjestyikö uusi tila tilalle?
Mie oon syntynt Viipuris, karjalaisten kaupungis. Myös asuttiin Patterimäen kuppees. Se oli miun lapsuuven leikkipaikka. Meilt män kaikki. Miun lelutki jäi vihollisen sotasaaliiks. Eihän niitä kukkaa korvant.
Eno sai Keski-Suomesta korvaavan tilan. Kasvoi kessu sielläkin, mutta karuja olivat pellot Laatokan rantamaihin verrattuna.
Minun nimimerkkini Maalaismies on sikäli todenmukainen, että asun maalla. Mikään maanviljelijä en ole enkä ole ollut.
Paikallisessa kenkäkaupassa oli loppuunmyynti.
Olin aiemmin sovittanut kävelykenkiä, mutta hintavia olivat, kotimaiset, ja jätin ostamatta sillä kertaa.
Loppuunmyynti houkutteli taas liikkeeseen. Ne kotimaiset, suosikkini, olivatkin alle puolen hinnan siitä alkuperäisestä ja tietenkin, oli tilaisuuteni.
Ostin samanlaisia kenkiä kaksi paria, mustat ja tumman ruskeat.
Käytin niitä asuihin sopivasti, molempia pareja ja sitten se tapahtui. Olin kaikessa kiiressä ostoksille lähtiessäni, hieman ennen kaupan sulkemista, laittanut toiseen jalkaan mustan, toiseen ruskean kengän. Huomasin kaupassa, katselin ympärilleni ja mietin, mitä jos joku huomaa, enkä tiedä huomasiko, mutta poskiani kyllä kuumotti.
Jos nyt joku olisi kysynyt syytä eripari kenkiini, olisin sanonut, että vaivaisenluu vaivaa ja toinen pari on isompi. Oliskohan mennyt läpi?
Olipa hauska sattumus, moka. Vai oliko tuo iloisuus minulta jo vahingoniloisuutta!? Että toisillekin voi käydä moisia mokia! -
Kiitos, kun kerroit. Aaltosen kengät olivat tunnetusti hyvälestiset.