Törmäilyä

Osui tässä uusin IS nenän alle ja tutkailin hieman lehdessä olevaa kolaritilastoa. Enpä tässä lähde kertaamaan tutkimuksen tekotapaa ja perusteita, mutta huomio tämäkin: jo hiukkasen ikääntyneet W201 ja W124 sijoittuivat verrannollisesti erittäin hyvin uusimpienkin autojen joukossa, turvallisuuden suhdeluku 2,9 ja 2,8 kun "vaarallisin" oli Pösö 106 luvulla 8,0 ja turvallisin tuorein Pösö 406 luvulla. 1,3.

Mutta se suurin yllätys - vanha sotaratsu W123 meni vielä hyvän matkan nuorempiaan karkuun lukemalla 2,6. Ei paha suoritus? W126:lle ei ollut vertailupohjaa, sillä tilastojen pohjana oli vähintään 100 kolaria, joissa on tullut loukkaantumisia tai kuolonuhreja. Ässillä ei taidettu tutkimuksen tekoaikana 1998-200 noin montaa kertaa Suomessa mällätä.
Eniten onnettomuuksia automalleittain -kategoriassa Mersu ei ollut edustettuna, mutta W202 näkyi olevan vähiten onnettomuuksia lokerossa.
8634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

MB:n korin yksi parhaita ominaisuuksia on
törmäystilanteessa sen hyvä muodossa pysyminen.
Olipa tuossa kerran esim. yksi 201-mallinen,
josta oli niistetty suurinpiirtein koko takapää
pois, mutta kaikki ovet toimivat vielä virheettömästi. Ja pysyivät myöskin kiinni.

Moni nykyauto on sellainen, että kohtalaisen
osuman jälkeen ei toimi enää mikään ovi.
Tai sitten ovet lentävät auki.

Äänestä

Yksi puolituttu karautti w115 Mersun ojaan, siitä kaksi kertaa katonkautta ympäri ja lopuksi oli tien toisella puolen pusikossa. Autossa ei ollut yhtään suoraa peltiä jäljellä, mutta kuskille (ajoi yksin) jäi vain mustelmat turvavyöstä. Koko homman aiheutti kolmion takaa tullut corolla, jota w115 kuski väisti. Vauhtia oli n.80km/h ennen rysäystä.

Äänestä

IS:n tutkimuksissa ei ole otettu huomioon autojen yleisyyttä katu liikenteessä. Vai kuinka muuten voi olla totta, että riskittöminpiin autoihin lukeutuivat kaikki vanhat Skoda mallit, ja myös Suzukit.
Totuuden vanhojen mersujen turvallisuudesta antavat EURONCAP testit, jotka eivät hirveästi mersuja kehu.. Tässä ote vuonna 1997 tehdystä testistä MB C-luokasta. Auto saavutti juuri ja juuri kaksi tähteä, ja hävisi näin mm. Carinalle ja Honda accordille.

"The Mercedes achieved a two-star front- and side-impact rating. In the frontal test, the C-class suffered excessive intrusion into the footwell area, where stiff structures that came into contact with the driver's right knee presented serious injury risks to his knee, thigh and pelvis. The C-class is due to be revised this autumn. For now, the car tested was fitted with driver and passenger airbags, which are standard equipment throughout Europe. It also had door-mounted airbags for additional side-impact protection. However in the side-impact test, with the seat set correctly for an adult male of average height, the door struck the dummy's chest before the side airbag had fully inflated. If the seat were set further back for a taller driver it was not clear from the test results how much more or less effective the airbag might have been"

  • Mutta Mersuja jos mitä on liikenteessä paljon,123 ylöspäin.Ei esim.edellisessä otsikossa mainittuja Liikenteessä harvinaisia tötteröjä. Pitää osata tulkita tilastoja oikeein.Esim. jotain saksalaisia
    tilastoja Ei voi verrata suomen vastaaviin,koska yleensä Saksan talvi ei ruostuta Autoja. Sitä vartenhan saksasta tuodaan ruosteettomia autoja korinvaitotarkoituksessa.Järjen käyttö on käsittääkseni sallittua.

    Äänestä

  • p.j.j. kirjoitti:

    Mutta Mersuja jos mitä on liikenteessä paljon,123 ylöspäin.Ei esim.edellisessä otsikossa mainittuja Liikenteessä harvinaisia tötteröjä. Pitää osata tulkita tilastoja oikeein.Esim. jotain saksalaisia
    tilastoja Ei voi verrata suomen vastaaviin,koska yleensä Saksan talvi ei ruostuta Autoja. Sitä vartenhan saksasta tuodaan ruosteettomia autoja korinvaitotarkoituksessa.Järjen käyttö on käsittääkseni sallittua.

    Käytävät myös suolaa Saksassakin. Ruosteettomat yksilöt seisovat talvisin?

    Äänestä

  • Mersumies kirjoitti:

    Käytävät myös suolaa Saksassakin. Ruosteettomat yksilöt seisovat talvisin?

    esimerkiksi keskivaiheilla maata ( esim. Köln ),
    voi olla pakkasta ja lunta vain muutamana päivänä
    talven aikana. Eli mistä päin auto tulee, vaikuttaa paljon asiaan.

    Äänestä

pahaa iltapäivälehdistä, mutta tämänkaltaiset tutkimukset kannattaisi jättää asiantuntijoiden tehtäväksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaapo kirjoitti:

Osui tässä uusin IS nenän alle ja tutkailin hieman lehdessä olevaa kolaritilastoa. Enpä tässä lähde kertaamaan tutkimuksen tekotapaa ja perusteita, mutta huomio tämäkin: jo hiukkasen ikääntyneet W201 ja W124 sijoittuivat verrannollisesti erittäin hyvin uusimpienkin autojen joukossa, turvallisuuden suhdeluku 2,9 ja 2,8 kun "vaarallisin" oli Pösö 106 luvulla 8,0 ja turvallisin tuorein Pösö 406 luvulla. 1,3.

Mutta se suurin yllätys - vanha sotaratsu W123 meni vielä hyvän matkan nuorempiaan karkuun lukemalla 2,6. Ei paha suoritus? W126:lle ei ollut vertailupohjaa, sillä tilastojen pohjana oli vähintään 100 kolaria, joissa on tullut loukkaantumisia tai kuolonuhreja. Ässillä ei taidettu tutkimuksen tekoaikana 1998-200 noin montaa kertaa Suomessa mällätä.
Eniten onnettomuuksia automalleittain -kategoriassa Mersu ei ollut edustettuna, mutta W202 näkyi olevan vähiten onnettomuuksia lokerossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu