Muuttunut 70+ palsta

Todettava on tässä muuttuvassa maailmassamme, että palstakin on uusien yrittäjien myötä saanut uutta ilmettä.
Vuosikymmeniä Ruunemannin avausten ollessa runsaimpia , olemme nyt saaneet ed.saitilta monia uusia kykyjä.
Aika hauskaa on seurata uusia tuulia, joskin pieni kaiho viipyy, tuttujen nimimerkkien poissaolosta!
Katt leija, Loreenaa ja kukkahame ovattko siirtyneet nimettömien joukkoon ? Eihän ikä sinänsä kirjoitusintoa vähennä, ei minulla ainakaan. Katselin juuri aamulla tiederetkeä Venäjän Siperiaan, missä mammuttien dna:ta pyrittiin ikiroudasta saamaan taltioitua kloonausta varten.
Hirvittävää oli nähdä ikiroudan sulaveden virtausta kesäaikaan siellä, mutta se liittyy ilmastomuutokseen, siitä ei nyt enempää.

Palstamuutokseen pitäytyen, mukavaa lauantaita koko kaartille!

60

1356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhatpaitsiossa

      Justiin Katleija teki aloituksen Pyhäjärvistä. Ei se vaan tunnu oikein vetävän. Nuo uudet vastailee vain toisilleen.

      • Luin Katleijan aloituksen, mutta se ei herättänyt minussa kiinnostusta. Kirjoitit, että uudet vastailevat vain toisilleen. Ei kai se ole mitenkään outoa, että tutuille vastataan, mutta jospa alkaisimme vastailemaan tuntemattomillekin siis kaikille eikä jaoteltaisi vanhoja ja uusia erilleen.

    • Onkohan niin, että mainitsemasi nimimerkit ovat kuten ounastelit siirtyneet puskiin.

      En oikeastaan ihmettele, häiriökäytös on nostanut päätään. Liekö muutosvastarintaa vai stalkkausta.
      Oliko häiriöitä ennen tuloani sitä en osaa sanoa koska en juurikaan seurannut palstaa ennen tänne tuloa. Vain joitakin satunnaisia kommenttejä kävin silloin tällöin laittamassa. Olen jättänyt kuuskymppiset, mutta tein sitä lukiessani omituisen havainnon, sieltäkin ovat tietyt nimimerkit hävinneet.

      Ei kai lie yllätys, että porukka piiloutuu. Pelko tulla vainotuksi lie syynä. Olen hyvä esimerkki, mutta vaino ei tule ajamaan minua koskaan puskaan. Ne huutaa, jotka pelkää.

      Odottelen kun ei ole minnekään kiire ; ) että nimimerkkini jätetään aloitusten ulkopuolelle ja saan asettua paikoilleni tasavertaisena keskustelukumppanina.

      • Voithan jälkeenpäinkin tutustua siihen, mitä palsta on ollut ennen meidän tänne saapumista.
        Vilkaisee vain jotain vanhaa ketjua tuolta arkistosta.

        Olen uteliaisuuttani kurkannut kuinka loistava tämä palsta on ollut aikaisemmin, silloin ennenkuin me tultiin pilaamaan tämä. Todennut vain, että totta on vanha sanonta "aika kultaa muistot".

      • Omaatulkintaasi
        Tellukka kirjoitti:

        Voithan jälkeenpäinkin tutustua siihen, mitä palsta on ollut ennen meidän tänne saapumista.
        Vilkaisee vain jotain vanhaa ketjua tuolta arkistosta.

        Olen uteliaisuuttani kurkannut kuinka loistava tämä palsta on ollut aikaisemmin, silloin ennenkuin me tultiin pilaamaan tämä. Todennut vain, että totta on vanha sanonta "aika kultaa muistot".

        Kuka täällä on väittänyt että palsta oli loistava ennen teidän tulia. Tuo on ihan omaa ilkeämielistä tulkintaasi.

      • Omaatulkintaasi kirjoitti:

        Kuka täällä on väittänyt että palsta oli loistava ennen teidän tulia. Tuo on ihan omaa ilkeämielistä tulkintaasi.

        Luultavasti sinä itse. Tai sitten olisiko täällä muitakin vaihtuvilla nikeillä kirjoittelijoita. Minulle vaihtuvat puskanikit ovat yksi ja sama sekava roskakasa/tunkio, en minä niitä jätteitä edes yritä eritellä toisistaan mitä siinä on.

      • aiheesta.nikitön

        Tulihan se sieltä. Nyt ilman vakinikkiä jostain ihan hyvästäkin syystä kirjoittava on mielestäsi roskaa ja tunkio ja jäte. Tuo korppis luokitteli paskaksi. Siinä meillä ystävällisiä fiksuja ja vaatimattomia tulokkaita palstalle. Ei nuo saastaiset törkyviestit yhtään jalostu vaikka miten äitelällä kuvalla ja sinisellä nikillä on kirjoitettu.

      • Pylykerö

        Todella vastenmielistä tekstiä aikuiselta ??? ihmiseltä. Rekisteröitymätön kirjoittaja ei ole roskatunkio, paina se mieleesi typerys! Täällä syytetään aina rekisteröitymättömiä roskaviesteistä. Vakio-rekisteröitymättömät eivät niitä lähetä, uskon näin. Ilkeää tekstiä tulee usein nimenomaan rekisteröityneiltä.

      • aiheesta.nikitön kirjoitti:

        Kyllä joo.
        Minä niputan kaikki vaihtuvat puskanikit yhdeksi ja samaksi. En minä ala vaivaamaan päätäni sellaisella, että onkos tuo nyt tällä kertaa minulle räyskyttäjä ehkä eri kuin edellisellä kerralla. Yksi ja sama epämääräinen tunkio.

      • Pylykerö kirjoitti:

        Todella vastenmielistä tekstiä aikuiselta ??? ihmiseltä. Rekisteröitymätön kirjoittaja ei ole roskatunkio, paina se mieleesi typerys! Täällä syytetään aina rekisteröitymättömiä roskaviesteistä. Vakio-rekisteröitymättömät eivät niitä lähetä, uskon näin. Ilkeää tekstiä tulee usein nimenomaan rekisteröityneiltä.

        Onnittelut sinullekin, Pylykerö, 70-vuotispäiväsi johdosta. Kylläpä aika kiitää ja lisää entisiä 60 palstalaisia ystäviä näkyy saapuvan tänne. Kiva.

      • Pylykerö
        Tellukka kirjoitti:

        Onnittelut sinullekin, Pylykerö, 70-vuotispäiväsi johdosta. Kylläpä aika kiitää ja lisää entisiä 60 palstalaisia ystäviä näkyy saapuvan tänne. Kiva.

        Se aika koittaa pian, mutta vielä en ole aivan 70 täyttänyt. Huonoa käytöstä ja luulotteluviestintää haukun taatusti, usko pois ! Itse en haukkumisia ketään kohtaan aloita.
        Älkää heittäytykö pyhiksi myöskään kirjautuneet! Ei teitä voi kiitellä ryhmänä ainakaan!!

        Jospa nyt alettais aikuistua, sekä 60 , että 70 .

        Jaha, halusit siis vain pistäytyä opettamaan aikuisia ihmisiä aikuisiksi.
        No sillä tavalla ..

      • Pylykerö
        Tellukka kirjoitti:

        Jaha, halusit siis vain pistäytyä opettamaan aikuisia ihmisiä aikuisiksi.
        No sillä tavalla ..

        Juuri niin. Katsotaan opitaanko käyttäytymistä. Tuo lapsekas ei enää huvita eikä kiinnosta.

      • Pylykerö kirjoitti:

        Juuri niin. Katsotaan opitaanko käyttäytymistä. Tuo lapsekas ei enää huvita eikä kiinnosta.

        No tuletpahan sitten taas pitämään komentoa.
        Jos sinua ei palsta huvita, niin mikäs me sille voidaan. Se tunne on ihan sinun omasi, eikä voi odottaakaan, että täällä kaikki alkaisvat toimimaan yhden Pylykerön mieliksi.

      • Uhytgfrde

        että täällä kaikki alkaisvat toimimaan yhden Pylykerön mieliksi

        Nyt vittu nukkumaan vanha kääkkä! juuri sinä kaiket päivät jaksat täällä suomi24 kitistä milloin mistäkin.

      • ÄLÄ_käytä_tuonkaltaisia

        sanoja, tekstisi on alatyylistä ja sivistymätöntä!

      • Omaatulkintaasi kirjoitti:

        Kuka täällä on väittänyt että palsta oli loistava ennen teidän tulia. Tuo on ihan omaa ilkeämielistä tulkintaasi.

        harvemmin täällä käyn
        mutta olen myös lukenut
        että palsta on ollut ennen niin rauhallinen
        ei minkäänlaista riitelyä
        mutta kun kuuskymppiset tuli seittemänkymppisiksi
        niin täällä ei kuulemma muuta tehdä kun tapella.

      • karavaanikulkee
        viivatiina kirjoitti:

        harvemmin täällä käyn
        mutta olen myös lukenut
        että palsta on ollut ennen niin rauhallinen
        ei minkäänlaista riitelyä
        mutta kun kuuskymppiset tuli seittemänkymppisiksi
        niin täällä ei kuulemma muuta tehdä kun tapella.

        Tuollaset viivatiinat ei paljon palstaa hetkauta. Kuka on väittänyt että täällä oli ennen rauhallista ? Haju. kiusasi ja ruune moitti. Oli naisten välien selvittelyjä. Ei semmosille tarvii korvaa lotkauttaa . Ette te uudet nyt niin ihmeellisiä ole, vaikka mite tärkeilette. Karavaani kulkee ilman teitäkin.

      • karavaanikulkee kirjoitti:

        kiitos kivasta ja mieltäylentävästä kommentistasi.

      • Pusikkoasukki
        Tellukka kirjoitti:

        Luultavasti sinä itse. Tai sitten olisiko täällä muitakin vaihtuvilla nikeillä kirjoittelijoita. Minulle vaihtuvat puskanikit ovat yksi ja sama sekava roskakasa/tunkio, en minä niitä jätteitä edes yritä eritellä toisistaan mitä siinä on.

        Pitäisikö mielestänne entisten kirjoittajien osallistua arvokkaisiin mielipiteenvaihtoihinne, kun kuitenkin olette sitä mieltä, että edeltäjänne ovat roskatunkiolta ja kirjoittajat jätteitä.
        Rupeaisivat teidänkin kirjoitelmanne haisemaan kuin Junttilann talon seinät.
        Saattaisi niiden arvo laskea.

      • kaukaakierrän
        Pusikkoasukki kirjoitti:

        Pitäisikö mielestänne entisten kirjoittajien osallistua arvokkaisiin mielipiteenvaihtoihinne, kun kuitenkin olette sitä mieltä, että edeltäjänne ovat roskatunkiolta ja kirjoittajat jätteitä.
        Rupeaisivat teidänkin kirjoitelmanne haisemaan kuin Junttilann talon seinät.
        Saattaisi niiden arvo laskea.

        Nuo tellukat ja korpikset voi sivuuttaa, ei kannata ruutia tuhlata. Onneksi haju paljastaa mädän, voi kiertää kaukaa.

      • Uhytgfrde kirjoitti:

        että täällä kaikki alkaisvat toimimaan yhden Pylykerön mieliksi

        Nyt vittu nukkumaan vanha kääkkä! juuri sinä kaiket päivät jaksat täällä suomi24 kitistä milloin mistäkin.

        Jaaha on elinkin palstalla!

      • viivatiina kirjoitti:

        harvemmin täällä käyn
        mutta olen myös lukenut
        että palsta on ollut ennen niin rauhallinen
        ei minkäänlaista riitelyä
        mutta kun kuuskymppiset tuli seittemänkymppisiksi
        niin täällä ei kuulemma muuta tehdä kun tapella.

        Ihan voisit käydä useamminkin.

      • hyhyhhhhh
        Ruuneman kirjoitti:

        Ihan voisit käydä useamminkin.

        VIIVAtiina. Elin ? Ai joo , nyt hokasin. Ompa ruune rivo !

      • Ruuneman kirjoitti:

        Ihan voisit käydä useamminkin.

        kiva kuulla
        en ajatellu asiaa ollenkaan tollei kun toi hyhyhyhhh
        kaikki positiivinen pitää ottaa vastaan
        harvoin niitä täällä kuulee
        kun työt taas ens kuussa muuttuu aamupainoitteisiksi
        niin on aikaa enemmän.

      • hyhyhhhhh kirjoitti:

        VIIVAtiina. Elin ? Ai joo , nyt hokasin. Ompa ruune rivo !

        enpä oo vuosikausiin kuullu tosta viivasta tiinan edessä
        mutta ihan kiva kun taas muistutit
        ikävä kyllä se tulee siitä kun ennen nimmarini oli -tiina
        kun se pelkkä tiina oli jo varattu ja monta muuta siihen viittaavaa
        sit tuli joku muutos eikä viivaa voinu enää käyttää
        niin ihan ajattelematta muutin sen viivan sanaksi viiva
        uskoin että näillä kymmenillä jo ajatellaan asioita muutenkin kun alapäällä
        mutta niin ei ollu kuuskymppisissä
        ja näyttää pahenevan vaan mitä korkeimmille kymmenille mennään
        mutta okei voit ajatella miten vaan
        itse en tykkää alatyylisestä vitsailusta
        ainoastaan tietyiltä hyvin tuntemiltani ihmisiltä sen hyväksyn
        ja voin jopa nauraa.

    • Niin, sielläkin on tottumus toisiinsa, kuten luonnollista onkin. Käväisin ulkona nauttimassa kesäisestä ilmasta, tosin vein roskapussit samalla ja istuin hetkeksi penkille nuuhkimaan siperianmännyn ihanaa tuoksua.

      Tuo ohjelma puiden elämästä on myös kiehtova,..kuvattuina kuin elävät olennot, joita ne tosiaan ovatkin omine aisteineen. Hurja ajatus, niiden ollen jo mittaamattoman kauan ennen meitä täällä. Ihania vehmaita hapentuottajia!

      Nuo pensaruusut aloittivat uuden kukinnon pihalla, heleää on uusi kukintansa ja nurmi viheriöi kuin ennenkin. On meitä hemmoiteltu upealla kesällä, liekö sitten pysyviä muutoksia ilmastossa on, sen näyttää aika.

      • Minulla on paljon puita rantapalstallani. Kolme komeaa ikivanhaa kuusta rantakivillä. Yksi ylitse muiden on nimeltään haltiakuusi. Sen rantaa kiertävissä juuristoissa asustaa haltiatonttu. Haltiatonttu valvoo ja varoittaa tarvittaessa.

        Niin, se tonttu ilmestyy vain lapsille, lapset näkevät aina vilahduksen tontusta kun kerron siitä heille ; ))

    • Voi sentään,..tempaat minut mukaan puiden maailmaan, jossa Ihana vanha Kataja tuli Hassun lapsen ystäväksi, uutena kun tulin palstalle.

      Tunsin kulkevani kuin metsässä, missä nimettömät puhuivat,..riipivätkin ihon ihan naarmuille, joita pakenin aukealle kallionlaidalle, missä tuo tuuhea katajavanhus soi turvaa.
      Eihän se hevin ystävystynyt kanssani, mutta hyväksyi lopulta sentään😊

      PS. En ole minäkään tutustunut 60:laisiin, mutta muutamat nimimerkit on eroittautuneet joukosta.
      Viihtykää ihmeessä omana itsenänne edelleenkin!

    • "Nuo uudet vastailee vain toisilleen. " kirjoittaa nimimerkki "vanhat.paitsiossa"Vastaan nyt vain omasta puolestani. Näitä arveluja miten ns. "sisäpiiri" toimii näkee täällä aina ajoittain. Ketä siihen kuuluu on minullekin mysteeri, mutta en edes ajattele asiaa. Yritän vastata kaikille jotka ovat jollain tavalla osoittaneet sanansa minulle, joko suoraan tai välillisesti. Kaikkihan me tuomme oman persoonamme ja taustamme mukanamme kun vaihdamme palstaa; valitettavan usein myös stalkkaajamme ja perässähiihtäjämme. Se on hinta jonka saamme maksaa siitä että olemme lähes omana itsenämme ja omalla kuvallamme mukana keskustelussa, jonka monet mieltävät toimivaksi ainoastaan täydellisen anonyymiuden ehdoilla. Suomi24 keskustelujen skitso perusajatus on että saa olla sekä yhteisöllinen että nettitrolli ja vieläpä vaihtaa nimimerkkiä kesken keskustelun.
      Minä taas koen että täällä 70 plussissa on paljon tuttuja joiden kanssa olen vaihtanut mielipiteitä aikaisemminkin; tosin olen seuraillut palstaa sporaadisesti vasta muutaman kuukauden ajan. Kaikkein paras vaihtoehto olisi yhdistää kaikki yli kuudenkymmenen täyttäneiden palstat; kiinnostuksen aiheet ja puheenaiheet ovay melkein identtiset kaikilla yli kuusikymppisten palstoilla.

      • Yksi erilaisuus muihin palstoihin verrattuna on pistänyt silmääni.

        Se ilmenee siten, että vastauksia ei kohdenneta. Siksi sait tiinan kanssa aikaan pahennusta kun vastailitte toisillenne.

        En päässyt esim. nimimerkki ...vanhatpaitsiossa... kanssa keskusteluyhteyteen tässäkään ketjussa.

        Siispä ehdotan hyvin yksinkertaista ratkaisua teille, jotka jo olette täällä pitemmän aikaa kirjoitelleet. Käyttäkää samaa puskanikkiä jos omillanne ette tohi kirjoittaa ja kohdistakaa vastaukset heille joille asian haluatte esittää.

        Muna voi antaa ohjeita kanoille, tiedän kokemuksesta, jälkikasvultani kritiikkiä saaneena, oikeassa he pääsääntöisesti ovat.

      • Makriina.ei.kirj

        Keskustelu on mielestäni keskustelua kaikkien kanssa, ei vain kahdenkeskistä mielipiteenvaihtoa.
        Olen osallistunut keskusteluihin katsomatta sen kummemmin, onko jutustelu ollut vain kahden nimmarin väleistä. Minusta mukaan meneminen on ihan OK.
        Jos haluan vastata jollekin määrätylle nimimerkille, napsautan "kommentoi" -näpykkää, niin vastaukseni menee jatkoksi alkuperäiselle kirjoittajalle.

        Mielestäni olisi pyrittävä siihen, että kirjoittajille ei muodostu kynnystä mennä mukaan, ainahan on hyväksi, kun asioita mietitään monelta kantilta.

        Tämän ketjun suunnittelijat eivät kyllä ajatelleet asiaa ihan loppuun asti. Monesti vastaukset tai mielipiteet putoavat niin kauas, etten enää itsekään tiedä, mihin se alkuperäinen teksti oikein katosi.

      • Makriina.ei.kirj kirjoitti:

        Huomenta@ Kiitos selvennyksestäsi, joka antaa vastauksen aijemmin esittämääni kysymykseen.

        Eli vastaus olisi kuulunut aloitukseeni.... Kuinkas näin on käynyt..... joka käsitteli juuri tätä ongelmaksi kokemaani vastaustapaa. Kun kysytään ei vastata ja vastataan vaikka ei kysytä.

        Hyvää alkanutta sunnuntaipäivää Korvesta.

      • Makriina.ei.kirj kirjoitti:

        Keskustelu on mielestäni keskustelua kaikkien kanssa, ei vain kahdenkeskistä mielipiteenvaihtoa.
        Olen osallistunut keskusteluihin katsomatta sen kummemmin, onko jutustelu ollut vain kahden nimmarin väleistä. Minusta mukaan meneminen on ihan OK.
        Jos haluan vastata jollekin määrätylle nimimerkille, napsautan "kommentoi" -näpykkää, niin vastaukseni menee jatkoksi alkuperäiselle kirjoittajalle.

        Mielestäni olisi pyrittävä siihen, että kirjoittajille ei muodostu kynnystä mennä mukaan, ainahan on hyväksi, kun asioita mietitään monelta kantilta.

        Tämän ketjun suunnittelijat eivät kyllä ajatelleet asiaa ihan loppuun asti. Monesti vastaukset tai mielipiteet putoavat niin kauas, etten enää itsekään tiedä, mihin se alkuperäinen teksti oikein katosi.

        Se vanha puumalli oli keskustelijoitten kannalta siitä hyvä, että näki selvemmin, mihin kommenttiin siinä vastasi. Ja näki kuinka mukavasti keskustelu rönsyili.
        Tämä pötkymalli taas suosii foorumin ylläpitäjää, kun saavat ujutettua mainoksia keskusteluketjun väliinkin ja niillähän tätä pidetään pystyssä.

        On minullakin ollut aina se joittenkin mielestä rumakin tapa, että menen kahden keskustelijan antoisan keskustelun väliin kirjoittamaan jotain. Joskus minulle on siitä ärähdettykin, mutta yleinen keskustelupalsta kun tämä on, eikä chatti, niin tunnen silti minulla siihen olevan oikeus.

    • Tuo on hyvä ohje, sitä käyttääkin muutama täällä Kristiina 23 esim. siteeraa muutamalla sanalla, joten perille meno on varmaa. Tuo nikittömät/rekisteröityneet on ollut jatkuva dilemma tälläkin palstalla.

      Ei hassumpi idea olisikaan palstojen yhdistäminen 60 jälkeen. Mitä suurempi määrä osallistujia, sitä runsaampaa aihealueetkin.
      Minusta valinnanvapaus on kävijämäärän kannalta hyvä, kun vain muistaa että vapautta seuraa vastuu. Palsta elää ja muotoutuu kirjoittajiensa personallisuuden mukaan. Elämä ei itsessäänkään aina ole seesteistä ja selkeää,..kyllä yhteisön pitää kestää inhimillisen elämän eri puoletkin. Jos ei kestä,..sitten karsiutuu mutta,...enpä nyt ihan paskoiksi sentään ketään leimaisi, vaikka kiukustuneena lähetinkin kiusaajan hevon perseeseen.

      • enkä.mene

        Vasat bsitten, kun rekisteröimätön ei voi kirjoittaa palstalle KÄYTTÄMÄTTÄ REKISTERÖITYÄ NIMIMERKKIÄNSÄ saavat palstalla kirjoittavat PUSKIKSETKIN mahdollisuuden kirjoittaa samalla puskanikillä vaikka vuoden, eikä REkattu nikki pääse puskasta heti pois ajamaan.

        Sinne hevonperseeseen josta itse taas huomautat, oletkin yrittänyt lähettää monia, sieltä puskastasi.

        Rekattuna en kirjoita, sellainen saa Sinut taas jahtaamaan "kärpäsiä hevon perseeseen!"

      • Taasko,....vain yhden kerran olen sitä käyttänyt, muita totuuksia on tosin joskus tullut lauottua, niinkuin Sinäkin nyt.
        Pysy vaan puskassasi turvassa! 😊

    • Aikuinen____

      Kun täytin 70 v. jämähdin heti tänne. Juuri tuon iän saavuttaneena sitä vähän nikotteli, että mitä tämä 70v. merkitsee. Jotain kamalaako. Hengissä yhä eikä paluuta ole edelliseen eikä haluakaan palata. Tämä on hyvä ja elinvoimainen ikä.

      Odotukset eivät olleet suuren suuret tämän palstan suhteen.
      Yllätyksekseni 70 palsta on yollut erittäin myönteinen tuttavuus 😍 aivan tavattoman ihania kommentteja olen saanut omiin aloituksiini ja toisten aloituksissa lukea. Syvällisiä, sydämellisiä, pohtivia ja aitoja ihmisiä on teissä kaemmin minua palstalla olleissa. Ihania olette 💗
      Rakastan tutustumista uusiin ihmisiin elävässä elämässä ja netissä. Jokainen ihana uusi ihminen antaa uskoa elämään ja hyvään meissä ihmisissä.
      Kirjoitin tuolla edellä, että jämähdin tänne. Tarkennan, että joksikin aikaa.

    • Terenttilä

      Nyt kolmannelle portaalle noustua viiskymppisistä aloittaneena puskanikkinä alati nimimerkkiä vaihtaneena olisi kai hyvä hieman vakiintua ottamalla käyttöön vakimerkki. Sitä miettien, juttuja vaihtelevasti seuraten että kommentoiden.

    • Palstan muuttumisprosessi näyttää melkeinpä itsestään täyttyvältä profetialta: onko se vääjäämätön prosessi jota ei voi pysäyttää vai onko edes tarpeellista puuttua hyvin toimivaan formaattiin ja alka sitä muokata oman mielensä mukaiseksi?
      Kaksi eri näkökantaa: molemmilla meriittinsä:
      vastata kohdistamalla kommentit
      vastata yleisesti, kaikille.
      Me jotka olemme hiljakkoin tulleet tänne "häiritsemään" teidän rauhaanne olemme kait tottuneet tähän "vastataan sille joka kysyy", mutta luetaan kaikki ja saa tulla mukaan kommentoimaan vaikka ei alunperin olisikaan ollut mukana keskustelussa: mitä useampi keskustelija sitä parempi.
      Toisaalta palstan käytäntö on ollut olla kohdistamatta vastauksia; en sitä aluksi huomannut edes, mutta korppis sen on nyt minulle selittänyt. Tämä tyyli taas tekee palstan vähemmän riitaisaksi ja "seesteisemmäksi".
      Hmmmm...en osaa oikein sanoa.
      ***
      Nyt kuorimaan päärynöitä sain ison muovikassillisen tyttäreltä. Pitäisi kai tehdä niille jotain.

      • Ramoona_

        Keskustelupalstankaan ei tarvitse eikä pidä olla muuttumaton, onhan suotavaa meidän kaikkien mukautua kulloisiinkin olosuhteisiin. En tosin pidä tällaista palstaa varsinaisena "olosuhteena", täältähän pääsee "siviiliin" milloin vain, voi valita mihin kommentoi ja mitä kertoo, voi jäädä tauolle tai kokonaan pois ilman suurempia seremonioita. Monelle kirjoittelu on mukavaa ajanvietettä, tapa selkiyttää omia ajatuksiaan, vaihtaa mielipiteitä - joskus vaihdossa voi jopa voittaa ;). Jopa terapeuttista tämä on parhaimmillaan, voi myös kokeilla runokynäänsä, siksi soisi tämänkin paikan olevan mahdollisimman viihtyisä, ei vain siedettävä. Saman arvomaailman jakavat viihtyvät yhdessä, harrastukset ja kokemuksetkin yhdistävät. Täällä on rikkautena eri seuduilta ja eri taustoista lähtöisin olevat kokemuksineen ja näkemyksineen. Ikuinen rekattu/rekkaamaton on hedelmätön keskusteluaihe, koska molemmilla tavoilla kirjoittaminen on sallittu säännöissä.

        Paloman kanssa olen samaa mieltä monesta, esimerkiksi keinotekoisesta ikäjaottelusta. Toki on kivaa, että saatiin tänne uusia kirjoittajia kuusikymppisistä . Toivottavasti tulitte vapaaehtoisesti ja viihdytte täällä. Voihan sukkuloida eri ikäryhmissäkin, pitäähän tuttuja käydä välillä moikkaamassa.

        Vietiin peuroille juuri metsään omenia, niitä kun riittää yli tarpeen tänä syksynä lähes kaikilla. Tuoremehuasemalla teetettyihin säilyviin mehuihin saa menemään isot lastit, ja se on kysyttyä tavaraa lastenlasten urheiluseurojen myyjäisissä, joihin me isovanhemmatkin lahjoitamme tavaraa. Olin innoissani, kun näin upeankeltaisia vahveroita metsätien varrella laajat esiintymät. Ne olivatkin liian ohutjalkaisia ja oranssinsävyisiä ollakseen kanttarelleja , valevahveroita mokomat ! Onneksi otin vain yhden näytteeksi ja tutkin kotona netistä, samalla vilkaisin tänne. Kesänlämmintä sunnuntaipäivää , ensi viikolla syksyyntyy !

    • hyvää-päivää

      Eikö se lorenaa käy tuolla 80 ? Katleija taitaa kirjoittaa enää harvoin mutta tuon järvijutun minäkin näin. Ei kuulemma kiinnosta järvet. Kukkahametta kiusattiin tosi törkeesti, ei ihme jos häipyi ja taisi aika sairaskin olla. Onkos joku jjoutavaa nähnyt ?

      • dalileija

        Miksi kaipailla ketään, mitään? Minua häiritsee turha tuttavallisuus. En huomaa, jos joku on lopettanut, sillä se ei haittaa.

      • muu-mi

        Joutava vaikuttaa Naamakirjassa vissiin.

    • UkkoUrajärveltä

      Eikös kukaan ole dalileijjaa kaipaillut ja sekös sinua häiritsee ?

    • Mrs.W

      Ikuisuuskysymys tällä palstalla näyttää olevan, että haikaillaan joitakin nimimerkkejä joita ei ole vähään aikaan nähty. Taitaa itkukin joskus päästä, ikävästä?

      Mutta me ihmiset vanhetaan, jokainen, ja kiinnostuksen aiheet muuttuvat. Tällaiset hölöhölö-palstat eivät vanhuuden asteelle (tai porteille) päässeitä välttämättä enää kiinnosta. Alkaa ilmestyä sairauksia, vakaviakin, ja kiinnostuksen kohteet vaihtuu vaikkapa syöpä- tai muiden sairauksien keskustelupalstoille. Ja hyvä muistaa että joskus kuollaankin...

      Mutta kirjoitellaan niin kauan kuin sormet näppylöille osuvat. Mukavaa sunnuntaipäivää!

    • Pylykerö

      Näiden sivujen pitää olla avoin kaikille ja kaikkien on saatava kirjoitella ilman sontatunkioksi nimittelyä! "Vanha kääkkä" (tuon nimityksen sain) on sitä mieltä, että jos jotkut haluavat kirjoitella keskenään, menkööt Facebookiin. Näillä palstoilla saa kirjoittaa rekisteröitymättä.
      Juuri nimittelijät ovat typeriä kääkkiä.
      Lopetetaanko nyt tämä jauhaminen ja puhutaan muusta?

      • Se "vanha kääkkä" tuolla oli kyllä minulle osoitettu.
        Niin, että äläpä ala pullistelemaan minun kunniamainintani siivellä.

    • katt..leija

      korpikirjailijan toivotan minäkin entinen palsta-aktivisti tervetulleeksi, samoin muutkin 60 :lta siirtyneet.
      korpikirjailija:"Onkohan niin, että mainitsemasi nimimerkit ovat kuten ounastelit siirtyneet puskiin."

      katleija-nikkini mainittiin ja ss arveli minun siirtyneen nimettömyyteen. En ole paljoa kirjoittanut edes nimettömänä. Oikeastaan olen kokenut kaiken äärestä toiseen tämän harrastuksen parissa.
      Kuusikymppisistä minäkin joskus aloitin innokkaana palstalaisena. Nyt kuuluisin jo tuonne kahdeksakymppisiin, mutta aika harvoin enää olen jonkun värittömän viestin ilmoille näpytellyt.
      Lukaisen kuitenkin melkein joka päivä palstan. Onhan täällä vanhoja tuttuja palstalaisia muutama vieläkin, joiden viestit aina lukaisen.
      Olen ihan aktiivisesti myös vieroittanut itseni tästä läppärin edessä istumisesta ja sen kautta tulevasta tarjonnasta. Mainitsen pari haittaa tästä harrastuksesta. Silmien kuivuminen ja väsyminen, kun vaatii jatkuvaa silmälasien pitoa, toiseksi jalkojen heikkeneminen. Näin vanhalla kunto rapistuu koko ajan. Kyllä istuminen myös väsyttää.
      Nyt näen piristymisen merkkejä palstalla teidän nuorempien tulossa. Syksy ja pimeä aika saapuu, hyvä on jos palsta saa väriä ja uusia ajatuksia.
      Nyt on kaunis päivä ja aurinko paistaa, ulos lähden joko kävelysauvoin tai rollaattorilla hakemaan omenoita tuolta puistosta.

    • Nyt on jo 17 palstan vakikirjoittajaa esiintynyt (kahvipirtti mukaanluettuna) joten hyvinhän ne pullat on uunissa. Saattaahan kesäaikakin tyhjentää rivejä, mutta syyskausi saa oleilemaan enemmän sisätiloissa.

      Uutta puhtia tuo tietenkin uudet kirjoittajat, ihan monikirjavia on kommentit pienine kärhämineen olleet tässäkin ketjussa.
      Aloittajana kiitän osallistujia hyvää jatkoa toivottaen!

    • Tuli vain mieleeni….oliko kukaan nykyisistä käyttäjistä mukana "ikinörteissä?" Vahinko että ryhmä kuivui kokoon, koska se vastasi hyvin minun toivomuksiani asiallisesta ja vastuullisesta keskustelusta foorumeilla.

      • Ramoona_

        Minä kirjoittelin aikani ikinörteissä tällä samalla nikillä, ja muistan kyllä Sinut. Muutama muukin nyt täällä kirjoittava oli siellä , mutta ilmoittautukoot itse. :)
        Mahtoiko rekisteröintipakko olla yksi syy kuihtumiseen, mutta ei saittia tietääkseni juurikaan mainostettu tai tiedotettu. Mukavaa siellä oli kirjoitella ja opin kuviakin laittamaan.

      • kat..leija

        Ikinörteissä kirjoittelin minäkin katleijana (ilman pisteitä) aktiivisesti aikoinaan ja muista hyvin sinut Paloma. Sehän oli ryhmä joka edellytti rekisteröitymistä.

    • Että.mitä.haluaakaan.ilm

      Viiva-Tiina - on kyllä vähän vihjaileva nikki.

    • huomioiva

      En usko viivatiinan tiedostaneen tuota yhteyttä. Pohjanmaalta se lähtöisin on viiruna!
      Jotkut kehoittavat aloituksessa välttämään henkilöön menemistä, itselle on luvallista sekä henkilö, että elin.

      • Anonyymi

        Kun nikki on tuo viiva-T., niin onhan se vihjailevassa mielessä valittu. Jää sillä tavoin mieleen.
        Ihan mukavaa sen haltija kirjoittelee.

    • Anonyymi

      On vuosi 2019!

      • Ohhoh!
        No, Hyvää Uutta Vuotta! sitten.

        Kylläpä aika rientää ...

    • Anonyymi

      Ketjun aloittaja kehuu uusia kirjoittajia. Ei tässä Anonyymi-nikkien maailmassa tunnista uutta eikä vanhaa kirjoittajaa.
      Jos sitten kirjoittaa nikillään, niin myönteistä voi lukea vain siltä, joka esittää arvionsa valokuvasta, jossa on kuvattuna jotakin muuta kuin takkuinen koiran kuono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe