Kunnanjohtajan esitys

Haiskahtaa

Jo on aikoihin elettykun kunnanjohtaja esittää kunnan ostettavaksi jotain koneita yritykselle. Eihän se näin voi mennä. Mikähän suhde kunnanjohtajalla on tähän yritykseen, haiskahtaa pahalle.

43

1766

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätä_on_tavattu

      Tämähän on Perhon tyyliä, varsinkin tämän yhden yrityksen osalta. Onkohan omistajuudella jotakin vaikutusta? Varmasti asiasta kuitenkin valitetaan ja se viivästyy.

    • dickk

      siis aivan pöyristyttävää

    • kkjjhhgfd

      Yrityksen johto ohjailee kunnajohtajaa hienovaraisesti miten pitää toimia, jotta yritys saa parhaat ja halvimmat rahoitukset. Toivottavasti asia haudataan. Jos kunta lainaa rahat, sen jälkeen aion laittaa anomuksen myös itse kuntaan yrityslainasta. Omassa yrityksesä ei muuta eroa ole kuin se,etten ole lessu ja työtekiöitä vähemmän. Tosin lainakin olis hiukan pienempi.

    • Päätös

      Mitenkä kunnanjohtajan esitykselle kävi?

    • Onks_tietoo

      Kepari:
      "Perhon kunnanhallitus saa maanantaina eteensä kunnanjohtajan esityksen, jonka mukaan kunta ostaisi puunjalostuslaitos Jet-Puulle 145 000 euron hintaisen tukinmittausjärjestelmän.

      Kunnanjohtaja Lauri Laajalan esityksen mukaan taustalla on Jet-Puun toimitusjohtajan Jukka Jokelan yhteydenotto, jossa on pyydetty kuntaa apuun tehostamaan yrityksen toimintaa."

      Jokohan kokous on päättynyt?

    • Äänin_4-3

      On päättynyt:
      Perhon kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunta ostaa puunjalostuslaitos Jet-Puulle 145 000 euron hintaisen tukinmittausjärjestelmän. Kunta aikoo ottaa uutta lainaa, jotta se voi hankkia tukinmittausjärjestelmän Jet-Puulle. Yritys sitoutuu lunastamaan järjestelmän kunnalta vuoden 2023 loppuun mennessä.

      Mitenkään yksimielinen ei päätös ollut. Kunnanhallituksen jäsen Rauli Kivelä esitti, että ehdotus
      valmisteltaisiin ja tuotaisiin uudelleen käsittelyyn, mutta tämä ehdotus raukesi äänin 4-3. Käsittelyä jatkettiin ja lopulliseen päätökseen tukinmittausjärjestelmän hankkimisesta päädyttiin niin ikään äänin 4-3. Päätös matkaa edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

      Kuntaliiton lakimies pitää menettelyä poikkeuksellisena.

      • Julkisuutta

        MOT on enemmän kuin kiinnostunut miten tämä menettely on Perhossa mahdollista.


    • aaltomari

      siis käsitinkö oikein että yrityksen omistajat eivät nyt tällä kertaa pyytäneet tukea vaan laitetaan työntekijä puhematkalle. Kyllä omistajien omasta taskusta tuo raha löytyy. miksi pitää sitten lähteä kerjuureissulle vai onko tässä mikä takana. Toivottavasti valtuusto ei lähde tähän mukaan vaan osaavat seisoa omilla jaloilla ja ajatella kerrankin muita kuntalaisia.

      • Päätöksiä

        Nyt vaaditaan valtuustolta selkärankaa torpata hallituksen esitys. Eihän näin voi toimia sisäänlämpiävässä Perhossakaan. On menty liian pitkälle tässä koplauksessa minkä syyt ovat arvattavissa.


    • YmmärtäkääJo

      Riskit, rahoitus, investoinnit. Ne kuuluvat veronmaksajille.
      Tuotot kuuluvat yrittäjille, eliitille.

      • Pankki

        Jos ja kun on kyse yritystoimesta, niin luotot pitää hakea pankeista. Kunta ei ole pankki.


    • kkaesa

      Millä tolalla mahtaa olla taloudenpito ja suhteet rahoittajiin kun ei tuon kokoisessa (liikevaihto 10,3 M€) yrityksessä pystytä kohtalaisen pientä hankintaa rahoittamaan ilman kunnan apua!? käsittämätöntä. yrityksen ylin johto ja talousjohto vastuuseen eikä veronmaksajat

    • Ainakäsipitkällä

      Onko jetta-konsernin rahat lopussa, kun ensin pyydettiin rahaa tukin hankinta takaukseen ja nyt pitäis saada laite investointiin. Painakaa ensin hommia nykyisillä laitteilla ja kun saatte kassaa kasvatettua, niin sen jälkeen hommatkaa uusia laitteita, niin jos kerta pankki ei teille lainaa.

    • Kumma_juttu

      Mitähän rahoittajat miettivät kun tuon kokoinen yritys joutuu pyytämään 150t€ hankintaan kunnan apua? Mikä on yrityksen taloudellinen tilanne?

    • vesiperä

      Siis eikö kellään kokouksessa istuvalla tule mieleen että ei tämä ole oikein. Ja toinen seikka jos kunta on tarkka jääväysasioista niin miten ei kunnanjohtaja ole asiaan puuttunut?
      ja jossakin on ollut että ei samaa uskontokuntaan kuuluvien voida katsoa osallistuvan päätöksen tekoon. Eli nyt maanatain kokouksesta kaikki tietyn uskontokunnan edustajat pitäisi istua asiankäsittelyn ajaksi hyllylle. silloin säilyisi edes joku luottokelpoisuus.

      • Roskakoriin

        Valtuuston ainoa oikea päätös - roskakoriin koko esitys,piste.


    • Miksi_kunnalta

      Onkohan tilanne tv mainoksen mukainen jossa kysytään, että hidastaako kassavaje yrityksesi toimintaa? Yritysluotto.fi auttaa, saat luottopäätöksen samana päivänä.
      Tässähän on valmis ratkaisu, jättäkää kunta rauhaan.

      http://test.yritysluotto.fi/

    • Hämärän.rajamailla

      Onks lopun alkua..., konkkako tulossa?

    • HUOLESTUNUT

      Lukekaa Perhonjokilaakson pääkirjoitus 13,09,18. Onneksi Suomessa on vielä lahjomaton ajantasalla oleva lehdistö.

      • Informaatio

        Toivottavasti lehdistö raportoi nuppikohtaisesti miten kukin äänestää valtuustossa tästä järjettömästä esityksestä.


    • Valituksia_tulee

      Näin kävi:

      Perhonjokilaakso
      ‏ @perhonjokilaaks
      13 min13 minuuttia sitten

      Jaa 11, Ei 8. KH esitys hyväksyttiin.
      0 vastausta 0 uudelleentwiittausta 0 tykkäystä
      Perhonjokilaakso
      ‏ @perhonjokilaaks
      14 min14 minuuttia sitten

      Jaa-äänet kunnanhallituksen kannalla. Peltokankaan esitys on ei.

    • Minullakin_on_investoint

      Minäkin tuon toiminimellä kiertävänä myyntimiehenä verotuloja kunnan kassaan ja alkaapi tuo mersssuni olemaan loppu. Kenelle kuntaan toimitan pyynnön uudesta merssussta. 100 000 € riittää ihan hyvinkin, ei kalliimpaa autoa tarvitse, olen vähään tyytyväinen. Kiitoksia merssussta näin etukäteen jo.

      • Aukaisivatpandoranlippaa

        Näitä pyyntöjä alkaa nyt tulemaan. Nyt on ennakkopäätös tehty. Muutakuin vain vähänkin osaa pyytää, niin kunnan saa ostamaan kaikille yrittäjillä laitteita, mitä vain osaavat pyytää


      • Holhoukseen

        Sääliksi käy päättäjiä, taloudellista osaamista ei pätkääkään. Kunta pitää laittaa valtiovallan holhoukseen ja siirtää kaikki päätösvalta pois kunnalta.


      • NÄIN

        OLEPPA HYVÄ. 145000, OLEPPA HYVÄ


    • Eilainaarahalaitoksilta

      Asiakastieto Oy:n karua luettavaa: 18.09.2018 KL4 Suuri konkurssiriski

      • Niinpäniin

        Pitkäaikaista lainaa rahoituslaitoksilta lähes saman verran kuin liikevaihto????


      • Luottotieto

        Nyt viimeistään voi unohtaa Jetta talopaketin tilaamisen.


    • Kumma_juttu

      Täytyy olla tiukka tilanne kun ajattelee kuinka helppoa rahoitusmarkkinoilta yrityksillä on saada lainaa pienemmälläkin korolla. Meneekö raha todellisuudessa ko. mittalaitteen hankintaan?

    • Quubo

      Mitä tuo kl4 tarkoittaa? T tyhmä

      • Rahatlopussa

        Kl4= konkurssivaihtoehtoa ei voi sulkea pois


      • minähänse

        "Konkurssiuhkaluokka" luokkia on 5, 1-5 jossa 5 on "erittäin suuri konkurssiriski"


    • Julkisuuskohu

      Ja voi voi 200 000 varilalle eipä ollut kohua? Pienempi yritys niin ei haittaa.

      • Niinpäs

        Ja Valmistulelle myönnettiin 450 000e eikä kohua


    • Eetvarttiii

      Tässä tapauksessa tuo oman pääoman osuus 2 prosenttia kertoo kaiken. Vakkuksia ei ole, lainaa ei tipu.

    • Kaipaankonkretiaa

      Eikö olisi reilu peli kun nämä kaikki arvostelevat taloustaiturit esittäisi myös realistisen vaihtoehdon missä tuo mitätön summa toisi paremman tuoton kunnalle kuin pitäessään sahaa pystyssä...

      • Pohjanäkyvissälisäävain

        Nii-in. Meinaatko, että tekohengittämällä pidetään väkisin sahaa pystyssä? Konkurssi on monesti uuden alku, kun taas, että kunta laittaa rahansa sahaan ja konkurssin kuitenkin koittaessa rahat jää pesään. No nyt on rahahanat kyseiseen firmaan aukaistu ja tämä avustuspyyntö ei tule jäämään viimeiseksi kyseiseltä firmalta, jos ja kun kassassa pohja heillä häämöttää


    • Taloustaidottomanpuhetta

      Tuolla edellä jo mainittiin rahaa olevan tarjolla ja se on halpaa joten ihmetellä täytyy jos jonkun uuden alku olisi muka kiinni vanhan konkursista, höpöhöpöpuhetta. Tosiasiat täytyy tunnustaa, puumarkkinat elää murrosvaihetta näiden uusien bio-tehtaiden myötä ja se hankaloittaa myös sahojen elämää, moni iso ja moderni saha on sanonut puun hinnan olevan kestämättömällä tasolla joten tuskimpa niitä uusia alkuja noin vain syntyy ja jos syntyy niin valmiiden materiaalivirtojen viereen kasvukeskuksiin hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Edellä mainitut lähtökohdat on lähimmillään Kokkolassa, Äänekoski-Jyväskylän tai Seinäjoen seudulla.

    • LarsLeeviLeavings

      Eikö kukaan uskalla sanoa ääneen? Kyseessähän on vain ja ainoastaan LLL-mafia.

      • Ihmetellään

        Onpa Perhossa tosiaankin varsinaista mafia-touhua, en ymmärrä miksi kuntalaiset hyväksyvät moisen menettelyn jos tuo pitää paikkansa.


    • Hullua_hommaa

      Koko Suomessa on, nyt tämän mafian takia lakkoillaan ja tehdään Suomelle miljoonien eurojen vahingot. Tarkoitan pääministeriä ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtajaa.

      • Valitettavasti

        Valitettavasti, näin näyttää olevan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      86
      6338
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3160
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1716
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe