Järjenvoitto

siivetön

Onnea Ylivieskan luontoa rakastaville Myllyt kaatuu.

65

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luontovoitti

      Juurinäin. !

    • appiukko

      Voi tätä ilon ja onnen päivää!!!

    • ennuste

      Tämä oli vain erävoitto.Tuuliyhtiö ei varmasti jätä asiaa tähän.
      Todennäköisesti tekee uuden kaavahakemuksen.On sen verran suuri hunajapurkki tiedossa.

      • uskonnäin

        Voi olla, mutta joutuvat tekemään aikamoisen työn taas ja kustannuksia syntyy. Jokunen maanomistaja tuntuu olevan jo epävarma sopimuksestakin ja eikös ne mene uudelleen neuvotteluun, jos tulee muutoksia. Maanomistajat ovat kuulleet, että tuulivoimayhtiöt jättävät myllyjen purkamiset loppukädessä maanomistajille, tuulivoimayhtiö vaihtaa omistajaa yleensä monta kertaa toiminta-aikana ja se viimeinen yhtiö sitten todetaan varattomaksi. Ja lasku jää maanomistajalle. Just sen takiahan ne yhtiöt ei osta maita, vaan vuokraa. Tosi ketkua porukkaa. Käy melkein jo sääliksi nuo maanvuokraajat. Nykyisten vuokrattujen maiden ympärillä ei myöskään tunnu olevan enää ollenkaan halukkuutta vuokraukseen. Aika varmaa on, että jää luu huijareitten käteen. Ja lisäksi näissä nyt kyllä-äänen antaneissa on ainakin pari, jotka ovat koko ajan keikkuneet siinä rajalla. Kunhan saavat vielä lisää tietoa, kääntynevät vastustajiksi. Niin siinä yleensä on käynyt, kun luulot ovat vaihtuneet tiedoksi.


      • ldjskghjh
        uskonnäin kirjoitti:

        Voi olla, mutta joutuvat tekemään aikamoisen työn taas ja kustannuksia syntyy. Jokunen maanomistaja tuntuu olevan jo epävarma sopimuksestakin ja eikös ne mene uudelleen neuvotteluun, jos tulee muutoksia. Maanomistajat ovat kuulleet, että tuulivoimayhtiöt jättävät myllyjen purkamiset loppukädessä maanomistajille, tuulivoimayhtiö vaihtaa omistajaa yleensä monta kertaa toiminta-aikana ja se viimeinen yhtiö sitten todetaan varattomaksi. Ja lasku jää maanomistajalle. Just sen takiahan ne yhtiöt ei osta maita, vaan vuokraa. Tosi ketkua porukkaa. Käy melkein jo sääliksi nuo maanvuokraajat. Nykyisten vuokrattujen maiden ympärillä ei myöskään tunnu olevan enää ollenkaan halukkuutta vuokraukseen. Aika varmaa on, että jää luu huijareitten käteen. Ja lisäksi näissä nyt kyllä-äänen antaneissa on ainakin pari, jotka ovat koko ajan keikkuneet siinä rajalla. Kunhan saavat vielä lisää tietoa, kääntynevät vastustajiksi. Niin siinä yleensä on käynyt, kun luulot ovat vaihtuneet tiedoksi.

        Eikös käytetyt myllyt jää maanomistajan harmiksi?
        Siitä oli ohjelmaa tässä taannoin.


    • wordworldaaa

      Entäs ydinvoimalahanke? Venäjä (= Rosatom) kusettaa ja kieroilee (tietenkin) niin paljon kuin kerkeää ja kaikenmaailman asioissa!
      Kun Venäjä kieroilee ydinvoima-asioissa, on siis tietenkin hieno asia, koska näin me joilla on vielä järkeä päässä, ymmärrämme, ettei ydinvoimala tule Pyhäjoelle ikinä pystyyn nouseman!

      Merenpinta nousee, halusittepa sitten tai ette. Merijärveä myöten mahdollisesti ollaan veden alla jossain vaiheessa ( 10-30 vuoden päästä, about) ja ydinvoimala kelluu meressä Pyhäjoella! ?

      • ekovihreä

        Enpä usko, että tuo ydinvoimala koskaan valmistuu. Ja toivon, että ei valmistu. Tuulivoimalat on ok, kunhan ne on riittävän kaukana ihmisasutuksesta ja luontoarvot otetaan huomioon. Erityisesti kannatan energian säästämistä kaikin mahdollisin tavoin. Kulutuksemme on nykyään järjetöntä kaikinpuolin.


    • voiteitähölmöjä

      Mua nousee meri laskee jos oot yli 5v. muistat kuinka kauas ranta on paennut kalajoelta.

      • iisocksoon

        Höpö, höpö! Napajäätikkö sulaa aika nopeaa ja merenpinta, mitä suurimmalla todennäköisyydellä nousee, vaikka tekisimme mitä, ilmaston lämpenemisen estämisen kanssa!


    • vähänvaravaltuutettuja
      • aikoihineletty

        Mielenkiintoinen lista. Raudaskylän valtuutetutko kaikki kannatti teollisuusaluetta omalle kylälle? Melkosta sakkia, seuraavissa vaaleissa voi olla aika vaikea kalastella ääniä omalta kylältä, sen verran vähemmistössä kannattajat.


    • OlithanSinäkinJonossa

      Äänestämällä Kepua,kokoomusta ja vieriöitä myllyjä tulee joka kylälle.

      • Myllynen

        Muistakaahan tuulimyllytaistelijat tämä


    • mietintää

      Muistakaapa kaikki nuo nimet ensi vaaleissa. Laittakaa ylös miten kukakin äänesti. Ja kun etsitte omaa ehdokasta, kysykää enimmäisenä mielipide tuulivoimaloiden rakentamisesta.

      Muistakaa myös, että eduskuntavaalit ovat jo lähellä. Ylivieskan kansanedustaja äänesti myllyjen puolesta. Kylien ihmisten äänet voi olla häneltä nyt pois. Nivalasta tulee vahva ehdokas, ei voi laskea senkään varaan, että menisi läpi naapurikuntien tuella.

    • OlithanSinäkinJonossa

      Miksi pitäis kepua äänestää,onhan niitä muitakin puolueita.sipilällä kova halu laskia äänestysikä rajaa,että lestat ja muutkin kepulaiset kerää kaikki tenavansa autoon ja äänestään niinkuin isät sanoo.

    • Maksaja

      Ei ääniä enää tuulimylläreille. Muistakaa ihmiset jos jokin asia on liian hyvää ollakseen totta,.Niin se ei ole totta. Tuulivoimaan sopii mainiosti tulette sen näkemään.

      • lawwinter

        Keskusta tukee tuulivoimarakentamista. Kannattaa pitää mielessä, kun valitsee ketä äänestää.

        Ohi aiheen, mutta kerronpa että olen lähestynyt sähköpostilla useita keskustan kansanedustajia aiheena tuulivoimarakentaminen Kalajokilaaksossa. Yksikään näistä lähestymistäni keskustan kansanedustajista, joista kaksi Oulun vaalipiiristä, ei ole viitsinyt vastata minulle. Se on sitä keskustan välittämistä.


    • Enollutjonossa

      No ei kai kukaan, jolla vähänkään on järkeä pidä tuulivoimaloita hyvinä? Ne jotka kannattaa, saa poikkeuksetta siitä jotain hyötyä. No, ehkä poisluettuna vihreät, joilla on aate yhtä kova kuin aikoinaan kommunisteilla, sama mitä asioista tietävät sanovat, se ei horjuta uskon mahtavaa voimaa.

      • donneet

        No ei kai kukaan, jolla vähänkään järkeä on, pidä ydinvoimaa hyvänä! Ne jotka kannattaa, saavat siitä jotakin hyötyä ( mm.Lehto Group ym. vastuuttomat yritykset!)

        Pahimmasta päästä ovat vanhat kuppaset ukot, jotka itsepintaisesti ovat sitä mieltä, että kaikki jotka vastustavat ydinvoimaa, ovat yhteiskunnan elättejä ja "viheriöitä". Se, kun aika on kelkasta tipauttanut, eikä oikein ymmärretä mitään muuta vaihtoehtoa kuin oma typerä näkökulma ja ennen kaikkea, kun mikään EI SAA, EIKÄ VOI MUUTTUA ! ?


      • Enollutjonossa

        Mitä ihmettä sinä taas vaahtoat? Älä kovin kiukuttele, se ei tee hyvää sydämelle, verenpainekin voi nousta. En kannata ydinvoimaa. Ja tottakai siinäkin on hyötyjät ja häviäjät, ihan sama kuin tuulivoimassakin. Molemmissa luonto ja lähialueen ihmiset ovat häviäjiä, voittajia ovat ne, joiden taskuun eurot kilahtaa.

        Ja jos minua tarkoitat, en ole vanha, enkä kuppainen enkä edes ukko. Huomautan, että sinulla on rumaa kielenkäyttöä. Vihreistä puheenollen, juuri hehän ovat jämähtäneet menneisyyteen, jota mm. tuulivoimaloiden alkeellinen tekniikka edustaa. Suuret alueet kaunista luontoa pilataan, häiritään eläimistöä, tuhotaan ihmisen elinympäristö, romahdutetetaan noiden teollisuusalueiden liepeillä olevien kiinteistöjen arvo (eli tuhotaan monen ihmisen elämä), eli hirveä "savotta" lähes ei-minkään vuoksi. Tuulivoimaloiden tuotto on heikko ja ne tarvitsevat varavoimaa, esim. öljystä tai turpeesta. Kummallinen ajatusmaailma, jos tuossa on jonkun mielestä jotain modernia ajatelua, jotain järkeä ja sillä jotenkin oudolla tavalla suojellaan luontoa. Suomalaiset ja ilmeisesti erityisesti pohjanmaalaiset ovat todella yksinkertaista ja helposti höynäytettävää sakkia.


    • Lyytimuori

      Tuulimylly halkaisi merikotkan – Kokkolan edustan yksi merikotkista kuoli onnettomuudessa

      • ölyöäly

        Paljonkos Tshernobylissä meni ?


    • mitäsesanosieläeimitää

      Kyllä halmeenpää ja pylväs puhaltaa siihen ilmaa! kerro kerro kuvastin missä korruptio pashasin.

    • eitietoa

      sernopyyli onkin venäjällä,mutta myllyt suomessa

      • ägyy

        Jep ja Pyhäjoelle ryssien toimesta ollaan suunnittelemassa, kiikun kaakun ydinvoimalaa! ? Miettikääpä sitä!


    • äänestänjaloilla

      Mikähän on mykän kanta tuuli asiaan?

      • Myösäänestäjä

        On tuulimyllärien juoksupoikia.


    • asiauuestaanesille

      Kyllä kepu on sinnikäs ja yrittää ajaa Ylivieskalaiset pakolaisiksi. Valtuutetut saaneet ilmeisesti provikkaa?

    • AdiosVaan

      Voi luoja miten ne kehtaa tehdä itsensä noin naurunalaisiksi? Kohta nauraa koko Suomi Ylivieskan tuulimyllyfirmojen juoksupojille ja -tytöille. Ei ole näköjään pienintäkään järjenhäivää näillä pölvästeillä allekirjoittajilla. Siinäpä se aika kuluu ja varjo venyy, kun pyöritellään samoja asioita vaikka vuodesta toiseen, eipä tarvitse miettiä oikeita ongelmia. Näkyy ottavan luonnonpäälle monella, pitää oikein kunnolla inkuttaa ja polkea jalkaa: "Kun minä haluan! Haluan!". Mutta tämähän se on täällä aina jarruna, pitää lyödä päätä petäjän kylkeen, riidellä, olla kade ja katkera, haluta kostoa. Sanoka minun sanoneen: tämä on tämän kärpäsenkakan lopun alkua. Siis Ylivieskan. Ei nuoret halua tämmöseen takapajulaan.

    • varmatieto

      Tanan tunarit, Koskaan ei tule ne myllyt.

    • mättää

      keskustapuolue varmistaa vaalitappion näillä toimillaan.Mädännäisyys ja demokratian kunnioituksenpuute näkyy toimissa. Taitaa purkanpurijalta mennä toimi sillä Nivalassakin on vastustus suurta.

    • KeskustaVanhus

      NYon piru merrassa kärkinen haluaa tuulimyllyt ylivieskaan,teheny aloitteen uuvelleen käsittelyyn.

    • cmsldknf

      Onhan siellä ny muitaki juntteja ku vaan keput näitä härveleitä haluamassa. Eikös kokoomuksestakin kaikki ja tietysti vihreät. Siinä on tämän kaupungin tunarilauma, kiukuttelevien henkisesti pikkulasten tasolla olevien itsekeskeisten pölvästien joukko. Ei ihme, että kaupungin asioita ei saada hoidettua, kun pitää kiukutella, kun ei osata hyväksyä häviötä. Käy itsetunnon päälle. Sitä luullaan olevansa jotain itsevaltiaita, kun on oikein päästy valtuustoon. Todellisuudessa ovat pelkkää roskasakkia, jota samanlainen roskasakki sinne äänestää.

    • uuqd

      Vaan siitä (taas) hirveää tulee,kun demarit pääsee valtaan! Eivät oikein ymmärrä mitä sillä vallalla tehdään, mutta vittuillaan kuitenkin ja senhän demupellet ovat aina osanneet; )

    • PenaLin

      Tässähän alkaa vähitellen kannattaa Linkolan Pentin ajatuksia valtaapitävistä.

      • gjgtit

        Niin ja ei pelkästään valtaapitävistä, vaan myös liittyen ilmastonmuutokseen, josta Pentti Linkola varoitteli jo vuosia sitten! Nyt sitten yritetään saada paukapäitä maailmalla ymmärtämään, että niitä päästöjä on alennettava, ennen kuin hukka perii!


      • juupatijuu

        Mutta kun ei ne paukapäät ymmärrä. Rakentelevat tuulivoimaloita ja leikkivät lillukanvarsilla. Totuus on karu, kulutusta on leikattava todella rajusti, jonnekin 50-luvun tasolle. Uudet energiasysteemit vain jatkavat kulutusta. Eipä taida ihminen pelastua, ellei tule joku valtava katastrofi ja suurin osa ihmiskunnasta menehtyy ja pieni porukka aloittaa alusta ja toivottavasti välttelee kehitystä. Toisinsanoen, kaikki on pielessä ja mikään näistä nykyteoista ei vaikuta kärpäsenkakkaakaan luonnon pelastumiseen. Lajituho on hirmuista. Metsiä hakataan hullunkyytiä maailmanlaajuisesti ja näköjään sitä pitää harrastaa Suomessakin. Jokainen kaadettu puu on huono asia, joten ei pitäisi villeimmissä unissakaan kaataa sitä hehtaaritolkulla minkään myllyjen tai muunkaan takia. Meret on karmeassa tilassa, maa köyhdytetty tehoviljelyllä. "Maailma hukkuu roskaan ja paskaan". Ihmiset tyhmentyy.

        Ei voi vihreitä enää nauramatta kuunnella. Linkola oli oikeassa; vihreillä on olemattoman pieni mahdollisuus onnistua luonnon pelastamisessa, mutta muilla ei sitäkään. Ikävä kyllä vihreät eivät kulje tietä, joka meidät pelastaisi. Siksi alan kannattaa Linkolan ajatuksia yhä vahvemmin.


      • jyjygjy

        Tämä tai nämä asiat nyt eivät enää ole pelkästään"viheröitten" asia, vaan kaikkien asia, se pitäisi juuri NYT kaikkien ymmärtää, vielä kun keretään jotain tekemään!


      • huooookaus

        No sitä nyt ei kukaan odotakaan, että tuo rupusakki mitään järkevää saisi aikaan. Pönttösakki, joka hyysää vierailijoita uusiksi kuluttajiksi tänne kylmään pohjolaan. Ei tänne pitäisi ottaa yhtäkään uutta kuluttajaa etelästä, aivan aivotonta hommaa. Tuolta porukalta on se punainen lanka kadonnut jo aikoja sitten. "Pelastetaan maailma tuulivoimalla!"...voi ristus!


    • kässijurkkainen

      Olette kyllä typeriä, mutta mitä voi muuta odottaa sukurutsa lesta seudulla, myllyistä ei ole mitään haittaa kenellekkään

    • Övergrat
      • alsdkfhsl

        Taitaa olla maan tapa ja Ylivieskan siinä samalla. Monikohan tuolla valtuustossa pystyisi tuulivoimaloista äänestämään, jos rehellisesti jääväisivät itsensä kun on aihetta. Lähes kaikilla niillä on sukulaisia tai vähintäänkin hyvä veli-kamuja, jotka tuostakin mafiahommasta saa mania. REhellisyys ja suoraselkäisyys on katoamassa oleva luonnonvara.


    • SaikadaigAduu

      Niinhän se kepulaisten Paula Haapakoskikin asuu isän talossa ja isän maalle tulosa mylly. Eipä oo ihme jos lehen palstalla niitä faktoja pyytelee.

      • Ddvfvgkdc

        Eikös tuo Haapakoski oo Ylivieskan päättäjiä ja jonka ukolle petataan apteekkarin paikkaa Ylivieskaan, kannattaa varmaan kumarrella noita kepulaisia kohtaan.


      • SXzvfbhl

        Millä nimellä hakee apteekkarin paikkaa?


      • rehtireiska

        Onko totta, että isänsä maille tulossa mylly? Tuohan pitää ehdottomasti nostaa esille, eikös tuo ole jääväyksen paikka? Apteekkari kai on jo valittu. Lieneekö sitten miehensä, en tiedä, kun en tunne. Ihmetellyt vaan tuonkin myllykiihkoa, mutta tuohan tottakai selittää asian. Kuinkahan monen kohdalla ei jääviysasiat kestä päivänvaloa? Rupeiskohan Kalajaska selvittämään valtuutettujen sidonnaisuudet? Mitä arvelette? Taidan ottaa yhteyttä. Vai kysymmekö suoraan valtuutetuilta, rehellisinä ihmisinä varmasti vastaavat kyselyyn, julkaistaan se sitten asianmukaisissa paikoissa.


    • valtavatkulut

      Suurin ympäristö tuho aiheutetaan sillä tuotannolla, jolla tuo
      tappiollinen tuotannon ala pidetään pystyssä.
      Kaikki sen tuotannon arvo on turhaa kulutusta luonnolle.
      Mikään muu ei saastuta
      yhtä paljon koska verorahat tulevat hiili- ja atomivoimalla
      tehdystä vientituotannosta.

    • selevänteki

      Kylläpä on törkeää porukkaa. Omaan pussiin pelataan minkä ehitään. Vaikka kaikenlaista on tähän ikään tullu nähtyä, niin tämä alkaa olla jo samanlaista tunarointia kuin aikoinaan vieska energian myynti. Eiköhän vaan ollu kepulit silloinkin pääjehuina heilumassa. Miten siitä sakista vois päästä eroon? Nykyään niillä on vielä viherhipit kaverina. Kepu tekee rötökset ja vihreät säestää nätisti. Kokkarit nyt tekee mitä vaan että saa roikkua mukana. Meikäläinen ainaki nostaa kytkintä. Oikiastaan koko pohjanmaan joutaaki täyttää ydinvoimaloilla ja tuulivoimaloilla ja loput voi peittää lietelannalla, sehän se on kepuloisten märkä päiväuni. Tämähän on oikiastaan ainoa osa tätä maata, jossa ei oo niin mitään, pelkkää rumaa puskaa ja peltoaukioita. Sekin vähä mitä on, pilataan.

    • ahasseee

      Demarit vauhdissa ja vielä pahemmasta päästä näemmä! Demujen ois parasta pitää suutaan pienemmällä, kun siinä tuppaa käymään yleensä niin kuin perussuomalaisille, että se "älykkyys" jää kirjoituksissa kuitenkin sen verran ala-arvoiselle tasolle, kun ei se kapasiteetti ihan riitä!

      Pysykää siellä tehtaissa tai missä nyt sitten olettekaan ja jättäkää ilmaisu fiksummille!

      • kyllälähtee

        Voi sua kepu-reppanaa, melkein käy sääliksi teidän tuleva järjettömän suuri vaalitappio. Tämä on kepuloisten lopun alku, kiittäkää siitä typeryyttänne. Valitsitte vielä puheenjohtajaksenne uudelleen koko kansan vihaaman huijarin kaiken sen sössimisen jälkeen Mikä teitä vaivaa tyhmyyden lisäksi? Ja kuule, ei kaikki ole demareita, jotka teitä inhoaa. Eikä edes persuja, vaikka se alkaa kyllä tuntua vähitellen houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. On myös tällaisia puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomia niinkuin minä. Ei ole olemassa mulle riittävän hyvää puoluetta. Mutta kepua en äänestäisi kuin aseella uhaten. Maaseudun pilaaja ja tuhoaja nro 1. No jaa, kyllä viherhippiäiset on ihan siinä samalla viivalla.


      • Kepulikartanolle
        kyllälähtee kirjoitti:

        Voi sua kepu-reppanaa, melkein käy sääliksi teidän tuleva järjettömän suuri vaalitappio. Tämä on kepuloisten lopun alku, kiittäkää siitä typeryyttänne. Valitsitte vielä puheenjohtajaksenne uudelleen koko kansan vihaaman huijarin kaiken sen sössimisen jälkeen Mikä teitä vaivaa tyhmyyden lisäksi? Ja kuule, ei kaikki ole demareita, jotka teitä inhoaa. Eikä edes persuja, vaikka se alkaa kyllä tuntua vähitellen houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. On myös tällaisia puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomia niinkuin minä. Ei ole olemassa mulle riittävän hyvää puoluetta. Mutta kepua en äänestäisi kuin aseella uhaten. Maaseudun pilaaja ja tuhoaja nro 1. No jaa, kyllä viherhippiäiset on ihan siinä samalla viivalla.

        Täysin samaa mieltä.


    • tietäähäntuon

      Pysytää, pysytään ja tehdään oikeita töitä. Ei tukiaisten toivossa katella mistä sais ilmaiseksi myllynpohjat vuokrattua. Ja myllyn raadot tietysti maanomistajien lasten iloksi?

    • kalajoella

      Kaksi tuulimyllynraatoa ollut jo
      toistakymmentä vuotta odottamassa
      kuka vastaa purkukustannuksista.
      Koskaan ylivieskaan rakennettuja
      myllyjen jälkiä ei kukaan tule korjaamaan luontoon.

    • fvbhgj

      Missä kalajoen purettavat myllyt on?

    • yfuyää

      Mitähän siitä tulee, jos nyt edes pystyyn Pyhäjoella ydinvoimala nousee, se kun on merenrannalla? Mitäpä ajettelitte tehdä, kun merenpinta nousee ja se paskalaitos lilluu meressä!?

      Kuka vastaa mm. purkukustannuksista, nimim. "kalajoella" ?

      • saasteetonta

        Nuku huoleti kaikkeen on varauduttu.


      • Ei-myllyjä

        Tässäkin näkee että tuuliyhtiöt yrittää määrätä yli demokraattisen päätöksenteon. Sitä ei pidä sallia.


      • Voittokotiin

        Luin tänään Keparista tuosta Kalajoen tuulipuistokaava-asiasta. Hyvä Kalajoki!


      • pahaatekee

        Semmosta peliä, on ne niin rehtiä jengiä nuo tuulivoimayritykset! Toivottavasti Ylivieskan pölvästivaltuutetut ymmärtää mihin ovat sotkeutuneet. Onkohan Ylivieskassa sama homma ja siksi on hinnalla millä hyvänsä saatava kaava läpi? Tuulivoimabisnes ei ole tavallista yritystoimintaa, se on mafiaa, joka ei kaihda mitään keinoja tavoitellessaan omaan etuaan. Mutta kun ajatteleekaan ketä Ylivieskan valtuustossa ja hallituksessa istuu, niin itku pääsee, niin vähillä eväillä siellä ollaan mukana liehumassa. Toisaaltahan se on niin, että kuntalaiset saavat sellaiset päättäjät kuin ansaitsevat, harmi vaan, että siinä joutuu koko kunta vaikeuksiin. Ylivieska on tuhon tiellä, todentotta. Jokainen jolla on älyä, häipyy täältä kiireesti. Sellaiset täällä on nyt tunnelmat yhä enenevässä määrin, varsinkin nuorten keskuudessa.


      • Herkkola
        pahaatekee kirjoitti:

        Semmosta peliä, on ne niin rehtiä jengiä nuo tuulivoimayritykset! Toivottavasti Ylivieskan pölvästivaltuutetut ymmärtää mihin ovat sotkeutuneet. Onkohan Ylivieskassa sama homma ja siksi on hinnalla millä hyvänsä saatava kaava läpi? Tuulivoimabisnes ei ole tavallista yritystoimintaa, se on mafiaa, joka ei kaihda mitään keinoja tavoitellessaan omaan etuaan. Mutta kun ajatteleekaan ketä Ylivieskan valtuustossa ja hallituksessa istuu, niin itku pääsee, niin vähillä eväillä siellä ollaan mukana liehumassa. Toisaaltahan se on niin, että kuntalaiset saavat sellaiset päättäjät kuin ansaitsevat, harmi vaan, että siinä joutuu koko kunta vaikeuksiin. Ylivieska on tuhon tiellä, todentotta. Jokainen jolla on älyä, häipyy täältä kiireesti. Sellaiset täällä on nyt tunnelmat yhä enenevässä määrin, varsinkin nuorten keskuudessa.

        Se on kyllä harmi että nuoret ei mm. tuulivoimaloitten takia tule Ykaan. Meidänkin naapuriin oli tulossa perhe, mutta kun kuulivat voimalasuunnitelmista, eivät tulleetkaan. Siinä olis vanha pari lähtenyt ja tullut nuori perhe tilalle. Ykaa ei kiinnosta näköjään tänne muuttajat eikä täältä lähtijät. Tärkeintä päättäjille on nyt saada voimalat hinnalla millä hyvänsä. Eikä seurauksia ajatella. Kovat ajat Ykalla edessä kun asukasluku on nyt lähtenyt laskuun niin sieltä ei helpolla nousta ja yksi suuri syy tulee olemaan tuulivoimalat. Kuka tykkää asua kaupungissa joka on ympäröity teollisuusalueilla? Ja on paljon niitä jotka haluaa maalle, nyt se maaseutu pilataan, joten kaikki nämä menevät muualle. Näin se vain menee. Kun kaikki ei halua pikkukaupungin keskustan tuntumaan sinne peltopläntille vieriviereen naapureitten kanssa.


      • lawwinter
        Herkkola kirjoitti:

        Se on kyllä harmi että nuoret ei mm. tuulivoimaloitten takia tule Ykaan. Meidänkin naapuriin oli tulossa perhe, mutta kun kuulivat voimalasuunnitelmista, eivät tulleetkaan. Siinä olis vanha pari lähtenyt ja tullut nuori perhe tilalle. Ykaa ei kiinnosta näköjään tänne muuttajat eikä täältä lähtijät. Tärkeintä päättäjille on nyt saada voimalat hinnalla millä hyvänsä. Eikä seurauksia ajatella. Kovat ajat Ykalla edessä kun asukasluku on nyt lähtenyt laskuun niin sieltä ei helpolla nousta ja yksi suuri syy tulee olemaan tuulivoimalat. Kuka tykkää asua kaupungissa joka on ympäröity teollisuusalueilla? Ja on paljon niitä jotka haluaa maalle, nyt se maaseutu pilataan, joten kaikki nämä menevät muualle. Näin se vain menee. Kun kaikki ei halua pikkukaupungin keskustan tuntumaan sinne peltopläntille vieriviereen naapureitten kanssa.

        Niin juuri Pohjois-Pohjanmaan maaseutu tuhotaan tuulivoimaloilla. Pohjoispohjalaisten pitäisi vähintään pistää pystyy jättimäinen mielenilmaus Helsingissä. Ei ole oikein, että yhdelle alueelle Suomessa keskitetään ympäristöä heikentävää toimintaa.


    • lawwinter

      Kävin lukemassa suomi24-keskustelut/uusiutuva energia. Sieltä kopiointia:

      https://www.talouselama.fi/uutiset/te/4fa746fb-866d-304d-be64-d274d41e9a5c?ref=ampparit:beb5

      EU:n energiakapinallisen linjaus: kaikki tuulivoimalat vaihtavat paikkaa, tukku ydinvoimaloita tekoon/Talouselämä 12.1.2019

      Lainauksia jutusta:
      "Puolan hallitus suunnittelee kaiken tuulivoimatuotannon siirtämistä merelle. Maan energiaministeriön tuoreen strategian mukaan tänä vuonna pidetään viimeiset huutokaupat maatuulivoiman rakentamisesta, eikä niissä myytäviä lupia ole tarkoitus uusia voimaloiden elinkaaren päättyessä noin 20 vuoden kuluttua."

      "Puolan maaseudulla on viime aikoina ollut voimakas kansanliike tuulivoimaloita vastaan. Suuri osa maan tuulivoimaloista sijaitsee lähellä asutusta, ja tuulivoimaa vastustava Stop Wiatrakom -kansanliike on ollut voimakas juuri Zalewskan tukialueella Ala-Sleesiassa."

      No niin, puolalaiset ovat kyllästyneet lähellä asutusta oleviin tuulivoimaloihin. Milloin ne kielletään Suomessa? Kaksi kilometriä on ehdoton minimietäisyys tuulivoimalasta asutukseen, eikä sekään riitä kun tuulivoimalat kasvattavat kokoa.

    • lawwinter

      Ja linkki samaan uutiseen englanniksi:

      https://wentworthreport.com/2019/01/04/polish-government-wind-turbines-on-land-will-be-scrapped-within-17-years/

      Ja sieltä lainaus: " Modern, tall wind turbines could be built only on farmland with no residential houses within 2 km, which is almost impossible in Poland."

      Lainaus kuvatekstistä: [Windturbines are] Too noisy at sub-audible low frequencies, harmful to human health.

      No niin tästäkin: Muualla maailmassa tai ainakin Puolassa tunnustetaan, että 2 km on minimietäisyys asutukseen, samoin myös matalataajuisen äänen haitalliset vaikutukset terveyteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe