Suojassaoon

, kun kerran unista aloitit..
noin 7 vuotta sitten , oli sota. Katselin kaikkea ylhäältä taivaalta alaspäin. Näin tuttuja taloja, metsiä ja peltoja, muutamia ihmisä kiireissään juoksemassa. Oli kesä ja Suomen lippu salossa, mutta maisema oli jotenkin harmaa ja autio. Ketään ei näkynyt töissään pelloilla. Yritin tunnistaa ihmisten kasvoja, mutta en nähnyt niitä tarpeeksi hyvin sieltä ylhäältä päin. Jouduin vain katsomaan, enkä voinut mitään.

Näin minä toistakin unta, tai , mitä se oli, en oikein tiedä. .näin sen täällä, käydessäni lukemassa.
Siitä on varmaan yhtä kauan.
Näin susia ja ihmisiä. Oli tyttö, joka pelasti yhden loukkaantuneen suden ja heistä tuli ystäviä. Kohta heitä kahta alkoi seurata pieni lauma muita susia, sulassa sovussa kaikki. Lauma päätyi kaukaa vuorilta kaupunkiin, jota en tuntenut. Sudet kävivät jostakin syystä vihaisiksi ja pelottaviksi ihmisille, jopa sille tytölle ja se hänen pelastamansa susi kuoli. Sudet ajoivat ihmiset pakoon kaupunkeihinsa ja valtasivat kadut. Tilanne oli kaoottinen ja alkoi sota susia vastaan. Taivaalla risteili sotakoneita ja osa heistä tuhosi niitä susia ja pelasti ihmisiä, mutta osa tuhosi ja tappoi ihmisiä yhdessä susien kanssa., eikä niistä tiennyt kuka oli kuka. Kaikki oli täyttä sekamelskaa, mustaa, hajotettua, tuhottua.
Koin sen hyvin voimakkaasti ja elävänä silloin. En tiedä miksi.
Se jäi vaan mieleen jotenkin outona.

Totta sitä hetkeä odotan että näen lapseni viellä 💖

Unijutut ovat joskus kyllä hauskoja, mutta tuollaista unijuttua missä ihmiset ja omaisuudet tuhoutuvat, voisivat olla kuin kauhuelokuvia... minä näen joskus unia jostain tyttökavereista joissa ei ole ole kammottavuuksia yleensä.

kaipaamissamme poisnukkuneita