Elokuvissa kävin

ahkerasti 1970-luvulla Helsingissä. On ollut taukoa, kun ei telkkariakaan ole. Pitäisikö tuo harrastus elvyttää,kun lehdessä oli, että Astrid Lindgrenistä on tulossa elokuva. Hän oli syntynyt samana vuonna kuin äitini ja molemmat naiset olivat sen ajan naisiksi edelläkävijöitä. Äidistäni ei tullut kuuluisaa, mutta ei moni tuon ajan suomalaisista naisista hankkinut ammatillista koulutusta, asunut yksin ja elättänyt itseään. Hän matkusteli joustavasti busseilla, junilla, laivoilla. Tässä ikäluokassa on vieläkin naisia, jotka eivät osaa käyttää julkisia kulkuneuvoja. Ovelta pitää hakea henkilöautolla.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä tietää, että "Pepin äidistä" on tekeillä elokuva. Kyllä edellisen sukupolven naiset ansaitsevat kaiken kunnioituksen, olivat he sitten osaansa tyytyväisiä tai hiukan "radikaaleja". Myös oma äitini lukeutui jälkimmäiseen ryhmään, vaikka ei erityisen aktiivinen ulospäin ollutkaan.
Joskus tosiaan tapaa tällaisia tervaskantoja,"iättömiä" ihmisiä. Itse olen saanut tuntea useitakin. Viimeksi minulla oli kursseilla 91-vuotias kämppäkaveri...
Meidän kunnan kulttuurilautakunta järjestää syksyin. keväin sarjan matineaelokuvia. Joskus olen katsonut ne kaikki läpi, viime vuonna en "ehtinyt". Saa nähdä miten käy nyt.
Tasokkaita elokuvia ovat olleet ja monet niistä käsittelivät vanhuutta, väheneviä voimia ja oman elämän tilitystä.
Kun silmäni tällä hetkellä rasittuvat helposti, lukeminen on jäänyt vähemmälle ja tulee katseltua tavallista enemmän telkkaria. Kyllä sieltä hyviäkin elokuvia tulee, ellei tule, niin Areenalta löytyy....

1Äänestä
  • Lukuaikani oli 1950- ja 1960-luku. Ahmin kaikki lainakirjat. Sitten tuli opiskelu- ja työaika. Piti lukea ammattikirjallisuutta. Nyt eläkeläisenä teen ihan muuta. Hoidan lapsenlapsia, olen järjestötyössä, seurustelen, raivaan metsiä. Mitähän 80 -ikä tuo uutta tähän elämään vai onko vanhan kertausta?

    1Äänestä

  • peppii kirjoitti:

    Lukuaikani oli 1950- ja 1960-luku. Ahmin kaikki lainakirjat. Sitten tuli opiskelu- ja työaika. Piti lukea ammattikirjallisuutta. Nyt eläkeläisenä teen ihan muuta. Hoidan lapsenlapsia, olen järjestötyössä, seurustelen, raivaan metsiä. Mitähän 80 -ikä tuo uutta tähän elämään vai onko vanhan kertausta?

    No. Joku kirjailija taisikin sanoa, että lukeminen on elämisen korvike. Jos jaksaa olla aktiivinen ja elämä tuntuu täydeltä vaikka noissa askareissa, mitä mainitsit, niin mikä sen parempaa ?
    Samoja harrastuksia on osin minullakin ja yritänkin pitää pitää painopisteen niissä. Joskus tuntuu kuitenkin hyvältä nollata aktiivista tapahtumista vaikka tällä kirjoittelulla. Se on kyllä minulle sellaista itsensä äärelle asettumista enemmän kuin vaikka järjestötyö, mikä virkistää eri tasolla.
    Metsän raivaus ? Terapeuttista ja monin verroin kuntosalia tehokkaampaa varmasti.
    Joskus takavuosina pääsimme tutun metsää raivaamaan, enää minusta ei taitaisi olla. Käsien nivelrikko ainakin estäisi...

    1Äänestä

Olen kiinnostunut Olavi Virran elämästä kertovasta elokuvasta. Se tulee ensi-iltaan lokakuun alussa. Olen pois Suomesta, mutta aijon etsiä sen käsiini heti kun on mahdollista. Ehkä minua viehattää nyt, kuten suomalaisia naisia viiskytluvullakin Olavin sametin pehmeä ääni ja tyypillinen "liian varhain liian paljon" teema, mikä on syössyt niin monen kuuluisan taiteilijan omassa elämässään perikatoon.

Äänestä
  • Tuli mieleeni, että olenhan minä vähän lukenut kirjoja eläkeläisenäkin. Elämänkerrat ovat kiinnostavia esim. Unto Monosesta, Ahti karjalaisesta ja AIV:stä kirjoitetut.

    1Äänestä

  • peppii
    11.9.2018 10:27

    Minä en ole viimeaikoina käynnyt oikeassa teatterissa katsomassa elkokuvia, koska luen mieluummin kirjoja ns. laidasta-laitaan.

    Paha tapani on ollut päiväruokailun jälkeen (levolla) katsella telkkarista noita vanhoja elokuvia, mutta eilinen oli todella pettymys, sillä ykköseltä tuli se Pikku Ilona karitsoineen, mutta vitosella olikin Laulu tulipunaisesta kukasta ja sehän oli jotenkin muistoissani, että on muka ihana?

    Voi mitä paatosta, mutta pakotin itseni katsomaan sen loppuun ja totesin, että on sitä nuorena ollut hieman....., jos ei ole vanhempanakaan sen kummempi, koska lopun katsoin tietenkin siitä Pikku Ilonasta karitsoineen.

    Olihan nuokin katselmuksia menneisiin, mutta ei minua kiinosta nykyisetkään esitykset, siis TV:stä, missä kiroillaan, tai kohelletaan liikaa.

    1Äänestä

juu miekin menin elokuviin..oli se rakkauden kieli...1 ja 2 sillon kutaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peppii kirjoitti:

ahkerasti 1970-luvulla Helsingissä. On ollut taukoa, kun ei telkkariakaan ole. Pitäisikö tuo harrastus elvyttää,kun lehdessä oli, että Astrid Lindgrenistä on tulossa elokuva. Hän oli syntynyt samana vuonna kuin äitini ja molemmat naiset olivat sen ajan naisiksi edelläkävijöitä. Äidistäni ei tullut kuuluisaa, mutta ei moni tuon ajan suomalaisista naisista hankkinut ammatillista koulutusta, asunut yksin ja elättänyt itseään. Hän matkusteli joustavasti busseilla, junilla, laivoilla. Tässä ikäluokassa on vieläkin naisia, jotka eivät osaa käyttää julkisia kulkuneuvoja. Ovelta pitää hakea henkilöautolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu