Mitkä keinot ovat teillä auttaneet?

Käynyt läpi hussin pakkooire verkkoterapian setraliini joskus kun ajatukset vaan pyörii niin katkaisen opamoxilla. Mindfullness ja varsinkin ajatusten seuraaminen siellä o ehkä parhaiten auttanut. Päätöksen että pakkoajatusten takia en väisyele mitään tilanteita. Itsellä siis harm eli ajatukset että teen joll2kintai itselle jotain. Varsinkin terävät esineet aiheuttaa ahdistusta. Liikunta ja säännöllinen elämän rytmi etenkin nukkuminen. Väsyneenä oifeet pahenee vuomattavasti.

Vanhempi pakko-ajattelija.
Nuo mainitsemasi pakko-ajatukset ovat hyvin tuttuja myös minulle 67 v. miehelle. Olen paininut myös aika lapsuudesta asti kuvailemiesi ajatusten kanssa. Olen käynyt pitkissä terapioissa ja saanut lääkitystä jota käytän edelleen. Seronil 60 mg ja rivatril 2 mg, joista otan puolet kumpaakin, tosin taas pimeyden lisääntyessä olen jo lisännyt rivatrilin siihen 2 mg, ehkä joudun lisäämään seronilinkin tuohon 60 mg.
Tämä on jokasyksyinen asia, mutta aina niin uusi, että vaikka tilanteen tietää niin, aina se tulee uutena. Tarkoitan tuota lääkityksen lisäämistä, mutta myös näiden pakko-ajatusten lisääntyminen.
Vahingoittamisen pelko, terävät esineet jne. kuten itsekin kuvailit, kuuluvat myös minun pakko-ajatuksiini.
Ulkoilu, kuntoliikunta, urheilu ja musiikki kuten laulaminen ja soittaminen ovat olleet pelastusrenkaani.
Olen selvinnyt pimeästä ajasta ja kun tietää, että päivä ei lyhene joulukuun, oliko se 20 päivän jälkeen vaan alkaa pidetä ja valo lisääntyy niin, että sen tammikuun lopulla jo huomaa silmissäkin, myöskin pakkoajatukset ja masentuneisuun alkaa helpottamaan.
Minulla on lapsia ja lapsenlapsia, joka ilta rukoilen, että heille ei sattuisi mitään pahoja asioita, koska he ovat minulle myös rakkaita. Ehkä näihinkin rukouksiin liittyy usein liikaa pakonomaisuutta.
Toivon ja uskon, että sinäkin pääset näiden ajatusten kanssa eteenpäin ja löydät mieltäsi rentouttavia asioita, jolloin pakko-oireet jäisivät taka-alalle.
Älä jättäydy yksin, vaan hae ammattiapua ja kerro rohkeasti näistä pakko-ajatuksistasi, sillä et todellakaan ole ainut joka kärsii samanlaisista oireista.
En ole kuin kerran aikaisemmin vuosia sitten avautunut näille sivustoille, mutta nyt, kun itselläkin on taas hiukan vaikeata näiden pakko-ajatusten kanssa, niin halusin kirjoittaa ja ehkä olla myös vertaistukena sinullekin omalla avautumisellani.
Apua on saatavilla, hyviä lääkkeitä on kekesitty näihin oireisiin, monesti sen sopivan lääkityksen hakeminen voi kestää tovin.
On olemassa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita terveyskeskuksissa, niihin kannattaa hakeutua vaikka kuinka pelottaisi ja hävettäisi.
Kun minulla on ollut vaikeita aikoja ja olen sanonut, että "en nyt ainakaan mihinkään julkiseen palveluun mene, siellä voi olla joku tuttu", on puolisoni sanonut minulle, että eiköhän siellä muutkin ole samalla asialla, ja tottavie näinhän asia on.

juu huomannut myös selkeästi että tämä syksy on hankalempaa aikaa vaikka lähtökohtiin nähden tilanne on kohtuullinen tai jopa hyvä. pitäisi alkaa vähentämään lääkitystä pikkuhiljaa ensivuoden puolella. Saas nähdä mitä tuo sitten tuo tullessaan. Eipä siinä jos oireet pahenee niin sitten voidaan palata takaisin. Pakkoajatuksia on ehkä vähemmän mutta sellaista yleistä ahdistuneisuus on lisääntynyt pimeän aikana ja turha huoli ja sitä kautta ahdistus että jotain pahaa sattuu tai työt menee ja nämä jää pyörimään päähän. Opamox en ole viitsinyt paljon käyttää. Lähinnä illalla kun aiheuttaa kumminkin melkoisen väsymyksen tätä nykyään (ottanut 30 mg n kerran 1-2 viikossa.
tuo nettiterapia ja altistus auttanut oikeasti ja tätä tosiaan arjessa harrastan esimerkiksi puukkojen vieressä en lähde tilanteesta vaan jään ihan uhallaankin nyt huomaa että aina ei edes näissä tilanteissa tule ahdistusta toisaalta joskus tulee.

Oma strategiani tämän sairauden kanssa on ollut se että täytyy viivyttämällä viivyttää impulssiin vastaamista ja paras on jos siihen ei vastaisi ollenkaan. Tärkeintä on kuitenkin toteuttaa pakkoajatuksen tuoma toiminto vasta siinä vaiheessa kun mieli on tasaantunut ja ei enää niin ahdista. Sietämällä ahdistavaa ajatusta ja pitkittämällä siihen reagoimista pikku hiljaa totut siihen tunteeseen joka ikävästä ajatuksesta seuraa kunnes se on enää vain ikävää taustamelua. Pahassa pakko-oire kierteessä kun on niin tämän toteuttaminen on äärimmäisen raskasta mutta lopulta se palkitsee ja on sen arvoista. Täysin huoletonta ja stressivapaata elämä ei tämän sairauden kanssa koskaan tule olemaan mutta pakko yrittää ottaa kaikki irti näistä korteista mitä on jaettu.

Yleensä saan pakko-oireet halintaan terapeutin neuvoilla ja ihan loogisella ja terveellä järjellä. Jos tarkistelen, niin päätän, että nyt olen parhaani tehnyt, jos virhe tulee, niin sitten ei voi enää mitään. Myös inhimillisiä erehdyksiä aina sattuu kaikille. Aika harvoin on pakko katkaista Temestalla. Se on sitten se viimeinen keino, jos muue ei auta. Sietäminen auttaa joskus, ajattelen että kaikki on oikeasti hyvin, mieli vain valehtelee.
Ajattelen joskus oireista, että ne ovat vain sairauttani, en todellisuudessa esim. halua vahingoittaa itseäni tai muita, jos sellaisia pakko-ajatuksia joskus tulee. Se ei tarkoita, että olisin paha tai itsetuhoinen, se olisi aivan eri asia. Olen syönyt myös Cipralexia aika kauan. Toimii minulla.

Tsemppiä