Löysin hyvän kirjoituksen psykoterapeutilta, joka on itse selviytynyt masennuksesta:
http://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/
"Mitä jos väittäisin sinulle, että masennus ei ole sairaus? Mitä, jos kertoisin, että masennuslääkityksen hyödyt ovat hyvin tehtyjen tutkimusten mukaan hyvin vähäiset verrattuna lumelääkkeisiin, ja että niiden sivuvaikutusten ja hankalien vieroitusoireiden takia en omasta kokemuksestani voi suositella niitä kenellekään? Mitä jos sanoisin, että toipumisen mahdollistaa ihan jokin muu kuin lääkitysKerron tässä kirjoituksessa mm. siitä, millainen ajattelutapa minua auttoi toipumaan masennuksesta, josta kärsin yli 10 vuotta. Kerron myös, miksi uskon, että jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa.
Tässä kirjoituksessa puhun erityisesti kokemusasiantuntijan äänellä. Minulla on yli vuosikymmenen omakohtainen kokemus masennuksesta. "
http://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/
"Mitä jos väittäisin sinulle, että masennus ei ole sairaus? Mitä, jos kertoisin, että masennuslääkityksen hyödyt ovat hyvin tehtyjen tutkimusten mukaan hyvin vähäiset verrattuna lumelääkkeisiin, ja että niiden sivuvaikutusten ja hankalien vieroitusoireiden takia en omasta kokemuksestani voi suositella niitä kenellekään? Mitä jos sanoisin, että toipumisen mahdollistaa ihan jokin muu kuin lääkitysKerron tässä kirjoituksessa mm. siitä, millainen ajattelutapa minua auttoi toipumaan masennuksesta, josta kärsin yli 10 vuotta. Kerron myös, miksi uskon, että jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa.
Tässä kirjoituksessa puhun erityisesti kokemusasiantuntijan äänellä. Minulla on yli vuosikymmenen omakohtainen kokemus masennuksesta. "
Vastaukset 44
Vanhimmat
niin no se on vähän myöhästä enää pyydellä anteeksi kun on pakko lääkitty vuosia..
Kirjoittaja itse koki lääkityksen ja vieroituksen ja meni sitten opiskelemaan psykoterapeutiksi. Tutustui tutkimuksiin ja niihin psykiatreihin, jotka kritisoivat valtavirtapsykiatriaa.
Suomessa vielä vaan jylläävät nämä "masennus on sairaus kuten muutkin" -mantrat. Ja käypähoitosuositukset, joissa käsketään pilaamaan psykoterapiakin lääkkeillä. Me ollaan takapajula.
On itsestään selvää, ettei masennus ole sairaus sen enempää kuin ilokaan. Mikään ihmistunne ei ole eikä voi olla sairaus. Sairauksia ei määritellä sillä tavalla. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä viranomaiset, lääkäriliitot, etujärjestöt, tutkimusryhmät tai presidentti sanoo. Tiede ei ole demokratia. Vain faktat merkitsevät. Se, jolla on faktat hallussa voittaa väittelyn riippumatta siitä onko hän todistusaineiston kanssa yksin vai onko samaa mieltä useampi.
Mielisairauksien, tai kuvaavammin mielikuvitussairauksien, kohdalla tilanne on erityisen selvä. Vain materia voi olla sairas tai terve kirjaimellisessa merkityksessä. Mieli, kuin sielu tai henkikään, eivät ole materiaa. Täten ne eivät voi olla sairaita tai terveitä yhtään sen enempää kuin talous, tavat, teot, kulttuuri tai arvot. Edellä mainitut voivat olla sairaita vai kielikuvallisesti eli metaforisesti.
Voidaan sanoa, että Suomen talous on sairas. Mutta taloutta ei voida operoida tai lääkitä. Talouden tervehdyttämiseksi tarvitaan talouspoliittista päätöksentekoa. Vain materia, kuten sydän, maksa, aivot, haima, keuhkot ja niin edelleen, voivat olla sairaita kirjaimellisesti. Ihmiset tuntuvat sekoittavan aivot ja mielen keskenään. Virhe on yhtä merkittävä kuin sekoittaa keuhkot ja sielu keskenään. Aivot ja keuhkot voivat olla sairaita tai terveita, mutta mieli ja sielu eivät, paitsi kielikuvallisesti, koska niitä ei ole tieteellisesti katsoen olemassakaan. Aivosairaus on eri asia kuin mielisairaus! Keuhkosairaus on eri asia kuin sielunsairaus! Aivo- ja keuhkosairaudet ovat objektiviisia asioita. Mieli- ja sielunsairaudet ovat subjektiivisia eli mielipideasioita. Se kuka on mieleltään tai sielultaan sairas on arvioijan tai arvioijien mielipiteestä kiinni. Se kuka on tai ei ole aivo- tai keuhkosairas määritetään objektiivisen näytön perusteella.
Mielestäni on huvittavaa, että jotkut ihmiset tosissaan uskovat psykiatriaan. He ovat lukeneet ja luottaneet mediaan, viranomaisiin ja etujärjestöihin, joilla ei ole levittää kuin hyvää propagandaa.
Tyypillinen sairautensa kieltäjä.
Näihin ns "vainotuihin" olen törmännyt aina silloin tällöin pitkän työurani aikana.
Kielletään psykiatria, (todellista lääketiedettä), muka huuhaauskomuksena.
Ällistyttävää on kuitenkin, että samanaikaisesti uskotaan esim luonnonlääkitykseen!
Masiksesta paranee syömällä milloin mitäkin "kamomillaa".
Aivojen toiminta on sähköinen.
Synapsit välittävät sähköimpulssit välittäjäaineiden kautta.
Välittäjäaineet ovat laskeneet masentuneen aivoissa.
Lääkkeillä pyritään lisäämään ko aineita.
Ei KORJAAMAAN tuhoja.
Ehkä tulevaisuudessa lääketieteen keinoin voidaan korjata tuhotkin.
"Aivojen toiminta on sähköinen.
Synapsit välittävät sähköimpulssit välittäjäaineiden kautta.
Välittäjäaineet ovat laskeneet masentuneen aivoissa.
Lääkkeillä pyritään lisäämään ko aineita.
Ei KORJAAMAAN tuhoja.
Ehkä tulevaisuudessa lääketieteen keinoin voidaan korjata tuhotkin. "
Ex Lähihoitsu yrittää kerskua tietämyksellään :D Ai ihan sähköistä toimintaa, vaaau!
Voisitko osoittaa minulle kokeet, millä tätä välittäjäaineiden laskua mitataan potilaalla
ennenkuin sitä aletaan lääkitsemään?
Minä en ainakaan potilaana lähtisi korjaamaan enää tämmöisiä laskuja ilman että edes tiedetään onko mitään laskua. Sehän on kuin veisi auton korjaajalle joka ei edes tutkisi mitä korjaa ennenkuin alkaa korjaamaan. Lääkkeillä joiden toimintamekanismia ei täysin ymmärretä. Tuohan on ihan täyttä arpapeliä potilaan aivoilla.
Ja esittele tutkimukset minkä pohjalta voidaan mainita että kaikilla ns masennuspotilailla on laskeneet välittäjäaine/serotoniinipitoisuudet.
Voitko myös osoittaa ettei masennuslääkkeistä synny minkäänlaisia vajauksia välittäjäaineissa mistä puhut tai tuhoja pitemmässä käytössä, esittelemällä laajoja tutkimuksia pitkäaikaisen käytön seuraamuksista aivoissa.
Aivan, et voi. Sanomasi on humpuukia. Välittäjäaineiden epätasapaino, vajaus aivoissa, niin kyseistä teoriaa ei edes lääketieteen piirissä enää pidetä sellaisena että sitä esiteltäisiin teoriana miksi masennuslääkkeet muka toimii - korjaamalla välittäjäaineiden vajausta tai epätasapainoa.
Nykyään voitte kusettaa työssänne ihan muilla teorioilla potilaita napsimaan lääkkeitä.
Et taida tuntea niitä ;) Toki muutama ajasta jäänyt hoitsu varmaan vieläkin käyttää sinun teoriaasi
Psykiatriassa aina teoriat keksitään. Ne voidaan aina kumota ja keksiä parempi.
Toki lääkkeillä voi joillekin olla suotuisia vaikutuksia, koska ne ovat psykoaktiivisia aineita minkä vaikutuksista toiset pitää ja toiset ei. Se on omasta mielestäni ollut paras teoria siihen miksi lääkkeet toimii joillakin ja toisilla ei. Niilläkin keillä ne toimii, niinsanotusti, taetta pitemmästä toimimisesta ei ole, ja lääkkeen myönteisen vaikutuksen lisäksi siitä tulee sivuvaikutuksia, mitkä ovat osa lääkkeen toimintamekanismia, sellaisia syntyy jos veivaillaan serotoniinin kanssa esimerkiksi. Parhaiten ilmiöstä on kirjoittanut Joanna Moncrieff. Sinä edustat näkemyksissäsi lääkkeen toimintamekanismista hänen disease centered modelia, mutta mielestäni drug centered model osuu enemmän naulan kantaan.https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/
Toinen mielenkiintoinen kirjoitus joka kertoo miksi psykiatriset lääkkeet eroavat fyysisten sairauksien hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä:
https://joannamoncrieff.com/2018/06/29/drug-treatment-in-medicine-and-psychiatry-papering-over-important-differences/
" Ei KORJAAMAAN tuhoja.
Ehkä tulevaisuudessa lääketieteen keinoin voidaan korjata tuhotkin. "
Epäilen suuresti. Nykyään kun psykiatria on päättänyt ottaa hyppäyksiä takaisin psykokirurgiaan silpomaan ihmisten aivoja ja huumaamaan heitä ketamiinilla ;) Huumesuunta on vaan voimistunut, yhä erilaisten huumeena pidettyjen hoitojen tullessa kokeiluun
Suunta on ollut enemmänkin sellainen, koko psykiatrian että poistetaan kärsimys sähköttämällä ihmisaivoja, ja huumaamalla jne Masennukseen suhtaudutaan kuin johonkin petoon joka pitää tukahduttaa eri keinoin, biologisesti. Psykiatriassa masennus yritetään kuin kartoittaa aivoista ja ajatellaan että kun mahdollisimman paljon sörkitään aivoja, niin se häviää. Valitettavasti lopputulos voi olla aloitusta pahempi, tosin potilaille sitä ei myönnetä, koska hoitokeinot on muka niin haitattomia ;)
Psykiatrian motto hoidoissaan voisi olla "rapatessa roiskuu" ;) Itse en enää anna omia aivojani heidän koekentäkseen. Saavat omaa aivo-obsessiotaan toteuttaa muiden neitseellisillä, ei jo vuosikausia lääkityillä, moneen kertaan kemiallinen toiminta uusiksi myllätyillä aivoilla. Oli aivan ihanaa lopulta lopettaa lääkekierre, psykiatriaa uskomalla tuskin niin olisin tehnyt.
Mikäli psykiatriassa löydettäisiin joku masennuksen hoidon graalin malja joka poistaisi masennuksen loppuiäksi niin en sitä kokeilisi. Sen verran epäilyttävältä ja epäinhimilliseltä ajatukselta tuntuisi tuo., Yleensä negatiivisten tunteiden ja kärsimyksen tukahduttaminen kun vie koko tunneskaalasta jotain, ja psykiatrian hoitokeinot usein vievät jotain poiskin. Niin seksuaalisuudesta, latistamalla tunteira tai kognitiota, pitemmän päälle tai varastamalla muistia. Sen päivän kun näkisi kun psykiatria kartoittaa maailman monimutkaisimman ilmiön, aivojen toiminnan ja haitattomasti korjaten tuhoja auttaa ihmisiä turvallisesti tuhoamatta osaa heistä. :D
Toki luontaistuotteista voi saada apua ja usein haitattomammin. Itselläni ne tehoavat mukavasti levottomiin jalkoihin, uni paranee ja ei niin univajeen takia masenna. Kamomillatee voi rentouttaa jotain mutta kai nyt jokainen tajuaa ettei mikään tuollainen yksittäinen asia masentunutta mielialaa pelasta. Lääkkeetkään. Itse uskon ruokavalion ja ravinteiden merkitykseen, mistä nykyajan psykiatria ei paljoa ammenna. Myöskin kaikenlaisten elämäntapakeinojen ja liikunnan apuun. Nykyään niistä ei paljoa ammenneta, Johtuen varmaan siitä että jollakin on intressejä kylvää lääkkeitä.
En itse pitänyt itseäni mielisairaana silloin kun olin erittäin neuroottinen."Mielisairauksia" voisi paremminkin nimittää aivojen häiriötiloiksi jotka käytännössä aina johtuu siitä mitä ihmiselle on tapahtunut elämässä,itsellä paska lapsuus/nuoruus ja erittäin huonot ihmissuhteet.
Psyykelääkkeistä en ole saanut minkäänlaista apua mihinkään,pidän niitä huijauksena ja varsinkin noita vuosikausia jatkuvia lääkityksiä pelkästään vahingollisina.
Ei. Mielisairaus on aina metafora. Kyse nimen omaan ei ole aivojen häiriötilasta. Asialla ei ole mitään tekemistä aivojen kanssa. Lueppa kommenttini ylempää, jotta ymmärrät perusasiat.
Ihminen reagoi elämäntapahtumiin sen mukaan mitkä ovat hänen arvonsa, kokemuksensa, tuntemukset siinä hetkessä jne. ja vaikka kaikki ihmisreagoiminen näkyy aivoissa valojen loisteena fMRI-kuvauksessa, mitään häiriötä siinä ei ole. Kuvissa kuuluu näkyä valoja, Muutoin henkilö on kuollut.
Jos joku tykkää käyttää huumeita, esimerkiksi sitalopraamia, sertraliinia, fluoksetiinia, paroksetiinia, duloksetiinia jne., ja vielä kokee, että aineilla on miellyttävä vaikutus, ei tämä todista mitään siitä, että aine korjaisi jotain oletettua puutosta tai muuta vikaa tai, että kyseessä olisi jokin sairaus. Tälläinen kemiallinen epätasapaino tai tulehdus tai muu kehollinen tai aivollinen vika aivoissa ihmiselämän kärsimyksen taustalla on täyttä valtio-psykiatrian levittämää propagandaa, jonka syrjässä sinäkin roikut kiinni.
Eli jos minä toistelin jotain lausetta usein jopa tuhansia kertoja( esim. joskus minulla oli pakottava tunne siitä että joku asia piti toistaa tasan 100 kertaa mutta luonnollisesti kun olin rimpsun käynyt läpi aloin välittömästi miettimään että toistinko sen nyt varmasti 100 vai kenties 99 tai 101 eli täytyi aloittaa alusta ja tiesin koko ajan että tämä on täysin järjetöntä mutta en voinut tunteelle mitään) niin sillä ei ole mitään tekemistä aivojen kanssa? Pohjelihasko sen tunteen minulle loi lol?
Minulla oli toki muunkinlaisia neurooseja,esim. tarkistuksia ym.Näitä oli minulla 1-2 luokalla ja sitten vielä voimakkaampana 16-24 vuotiaana.
Linkissä olevan artikkelin kirjoittajalla on mielenkiintoinen näkökulma, mutta toisaalta hän sortuu itse ajattelutapaan joka ei ole täysin looginen.
Yksinkertaistettuna kirjottajan pääagenda on, että masennus ei ole sairaus vaan normaali reaktio vaikeaan elämäntilanteeseen. Vaikean elämäntilanteen purkamiseksi on käytännössä kaksi keinoa: ihmisen itsensä muuttaminen tai olosuhteiden muuttaminen. Kirjoittaja tarjoaa ratkaisuksi ihmisen itsensä muuttamista. Tässä logiikka hieman horjuu, sillä jos kerran masennus on normaali reaktio, miksi se onkin yhtäkkiä sellainen joka pitäisi ihmisestä muuttaa?
Oli masennus sairaus tai ei, niin lääkityksen kuin ihmisen itsensä muuttaminen ovat keinoina tavallaan samassa kategoriassa. Näiden molempien yksi keskeisistä funktioistahan on, että jollei pysty muuttamaan vaikeaa elämäntilannetta, on oltava jotakin keinoja kestää siinä.
Kirjoittajan osalta vaikea elämäntilanne oli lopulta purettavissa koska kyseessä oli vaikea ihmissuhde. Tässä kirjoittajalla oli mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen ja itsensä muuttaminen tuki tuohon mahdollisuuteen tarttumista mikä on toki hyvä asia.
Mutta on myös paljon sellaisia asioita joita ei voi - ainakaan lyhyellä tähtäimellä - muuttaa, vaan ne on kestettävä. Ensisijainen tavoite toki pitäisi olla vaikean elämäntilanteen purkaminen, mutta se ei aina ole mahdollista henkilön itsensä eikä ammattiauttajienkaan toimesta. Kaikki tilanteet eivät välttämättä ole myöskään ohimeneviä. Tästä esimerkkinä on paljon näilläkin palstoilla esiin tuotu parisuhteen sekä vastakkaisen sukupuolen taholta tulevan arvostuksen puute ja tästä seurannut turhautuminen ja yksinäisyys.
On melko yhdentekevä kysymys onko esimerkiksi noista lähtökohdista syntyvä masennus sairaus vai ei, ihmistä pitäisi silti pystyä tukemaan elämäntilanteensa kestämisessä. Jos lääkitys tai lääkityksen ja terapian yhdistelmä auttaa tuossa paremmin kuin ei mikään, minusta molemmilla on paikkansa ja merkityksensä.
Masennus ei ole sairaus. Se ei ole mielipideasia. Kaikki ihmistunteet ovat määritelmän mukaisesti normaaleja, eli eivät sairauksia. Sairaus on fyysinen/kemiallinen poikkeavuus ihmiskehossa. Ihminen ei voi tuntea epänormaalisti. Jokainen tunne on aina normaali, koska henkilö tuntee siinä tilanteessa juuri niin kuin juuri hänen kuuluukin tuntea. Tunteiden määritteleminen sairaudeksi vaatisi, että pitäisi osoittaa objektiivisesti, että henkilö ei tunne tilanteessa, kuten hän normaalisti tuntisi, mikä on mahdotonta, koska emme pysty kelaamaan ajassa taakse päin tai hakemaan mistää tietoa siitä miten hänen sitten olisi pitänyt tuntea, jotta tunnereaktio olisi ollut se normaali. Kuka edes määrittelisi normaalin? Silti jotkut tykkäävät uskoa näin. Huomatkaa, että olettamuksen mukaan, jossa masennus olisi sairaus pitäisi myös onnen olla sairaus, ja kaikkien muidenkin tunteiden. Ajatus tunteista sairauksina on absurdi.
"On melko yhdentekevä kysymys onko esimerkiksi noista lähtökohdista syntyvä masennus sairaus vai ei"
Et ymmärrä psykiatristen "sairauksien" sairaus-statuksen lakimerkitystä. Määrittelemällä esimerkiksi masennus sairaudeksi lain edessä, kuten nykyisellään on, tai jättämällä määrittelemättä, on valtaiset yhteiskunnalliset seuraamukset. Määrittelemällä mielisairaus lain edessä oikeaksi sairaudeksi ja sen osaksi ominaisuus, jonka mukaan henkilö ei kontrolloi itseään, voidaan kyseisen ihmisen vapaus riistää mielenterveyslain nojalla ja alistaa hänet aivoja vaurioittaviin toimenpiteisiin. Huomaa ero laki- ja tieteellisen määritelmän välillä! Tieteellisesti (de facto) mielisairauksia ei ole olemassa. Lain edessä (de jure) on.
Näinpä. Tosin tuota mutkistaa sitten kun puhutaan vaikka pedofiliasta, narsismista pyromaniasta tai itsemurhasta. Nämäkin ovat tunnepohjaisia asioita vaikka niihin myös fyysistä ihmisen/omaisuuden vahingoittamista liittyykin. Sitä ei voi täysin selittää päätöksellä tehdä vain jotakin. Tiedekään ei vissiin ole kovin yksimielinen vaikka pyromanian syistä.
Mutta mikään käytös ei ole eikä voi olla sairaus. Sairauksia ei, edelleenkään, määritellä niin. Sairaus on fyysinen tai kemiallinen poikkeavuus ihmiskehossa. Myöskään mikään ajatus tai tunne ei ole eikä voi olla sairaus samaisista, edellä mainituista syistä.
Pyromania on hyvä esimerkki psykiatrisesta jargonista, joka sekoittaa ihmisiä, kuten sinut. Pyromania tarkoittaa käytännössä selvällä suomen kielellä, että joku on sytyttänyt tai sytyttelee toisten omaisuutta tulee ilkavaltaa tehdäkseen. Ei se ole sen kummempaa. Ei siihen mitään neurologiaa tai astrofysiikkaa tarvita asiaa selittämään. Jotkut saa kiksejä toisten ihmisten tai heidän omaisuutensa vahingoittamisesta.
Itsemurha on toinen teko, jonka ympärillä tuntuu olevan paljon epätietoisuutta ja mystiikkaa. Itsemurha on teko siinä missä kauppaanmeno. Ihmiset joilla on nälkä hakeutuvat kauppaan, kun taas ihmiset, jotka eivät enää halua elää tappavat itsensä.
Asiat ovat juuri niin yksinkertaisia kuin ne kuulostavatkin, mutta kiitos valtio-psykiatrian propagandan, ihmiset ovat pää pyörällä siitä mitä on olla ihminen.
Niin. Yksinkertaistettuna tietysti noin, mutta asioita on tarkasteltava syvällisemmin jos ja kun halutaan ymmärtää ihmisyyttä paremmin. Selitys "saa vain kiksejä" on hyvin pinnallinen. Samoinhan voisi sanoa anorektikosta että on vain "halu olla syömättä". Maalaisjärkikin sanoo että taustalla on jotain muuta. Vaikka niitä ei luokiteltaisi sairauksiksi, ei se poista ettei ne olisi todellisia ongelmia ihmisille. Vaikeille ilmiöille on ehkä pyrittävä jonkinlaisia syitä löytämään että niitä voidaan ennaltaehkäistä myös.
Toki, mutta nyt puhut jo eri asiasta. Syyt minkä takia joku polttelee toisten omaisuutta tai jättää syömättä ovat monimuotoiset. Jokaisella on enemmän tai vähemmän eri syyt taustalla. Joku haluaa kostaa, joku tykkää näyttää todella laihalta, tai näkee, ehkä virheellisesti, että olisi muita selvästi lihavampi eikä pidä siitä.. Syyt siihen minkä takia joku haluaa kostaa tai miksi joku haluaa olla niin laiha ovat taas erilaiset.
Ymmärrettävä asia tässä on, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä sairauksien kanssa.
Masennus on oire, ei sairaus. Jos omia ongelmiaan ajattelee masennuksena joka on fyysinen sairaus, joka on vaan yhtäkkiä putkahtanut jostain, joka tarvii lääkkeitä, saattaa olla näkemättä oikeasti mikä omassa elämässä on vialla. Masennuksella yleensä on joku syy, vaikkei aluksi tajuakaan mikä syy sille voisi olla. Masennus voi auttaa tekemään hyödyllisiä muutoksia ja oppimaan itsestä. Joskus viimeisenä keinona. Se on kehon reaktio johonkin. En sano että ihmisen täytyy muuttaa itseään masentuneena, vaikkakin monessa tapauksessa siitä on hyötyä.
Lamaannuttava ja tuskaisuuttakin aiheuttava tila voi olla kasvun alku.
Kärsimys on osa elämää. Se vain on. Nähdäkseen kaikki kauniit sävyt elämästä, oppiakseen arvostusta, voi olla tarpeen joskus käydä pohjalla. Itse mielummin syleilen kaikkia niitä synkimpiäkin kokemuksia nähdäkseni myös latistumatta ilman lääkkeitä ne muutkin puolet. Otan nykyään elämän sellaisena kuin se on.
Masennus voi auttaa löytämään arvoja, minkä perusteella elämä voikin yhtäkkiä olla parempaa.
Lääkkeissä ongelmana on se, että ne voi estää ihmistä käsittelemästä asioita syvällä pinnan alla ja myöskin aiheuttaa omia ongelmia itsessään. Erkaannuttaa ihmistä siitä kuka on. Aiheuttaa ongelmia parisuhteissa. Sanotaan, että lääkkeet ei muuta persoonallisuutta, mutta itse koin, että ne muuttivat.
Monelle masennus on oikeasti kyvyttömyyttä kohdata synkkyyttä ja itseään. Kyvyttömyyttä käsitellä tunteitaan. On helppoa mennä lääkäriin joka määrää lääkkeet ja sanoo, ota tästä.
Elämän perusluonne, mitä se on? Mikä on normaali?
Olen myös samaa mieltä, että masennukseen voi itse vaikuttaa. Ajatus - tarvii lääkkeitä mennäkseen terapiaan tai muuttaakseen vaikkapa elintapoja pikkuhiljaa ei todellakaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa.
"Sanotaan, että lääkkeet ei muuta persoonallisuutta, mutta itse koin, että ne muuttivat."
Psykiatrisen käsittelyn tarkoitus on nimen omaan muuttaa henkilön persoonaa. Siihen perustuvat kaikki psykiatriset toimenpiteet sähköshokittamisesta, kemikaaleihin ja lobotomiaan. Sitä ei vaan kerrota uhrille.
Masennus on siunaus:
"Pekka Ervastin mukaan masennus on hyvä merkki, sillä silloin korkeampi itse puhuttelee ihmistä."
http://www.ruusuristi.fi/julkaisut/artikkelit/masennus-henkisena-koetinkivena.
Kirjoitan tämän vähän huumorimielessä, koska nykyään tuollaista näkemystä on vaikea ymmärtää. Kuitenkin lienee niin, että masennuksella ainakin voi olla joku viesti kerrottavanaan.
Itselleni masennus ehkä olisi halunnut kertoa, että tavoittelen elämässäni vääriä asioita, elämänpolkuuni kuulumattomia asioita, ehkä.
Syksyn viileys käynnistää taas lihaskipuni, tämäkin masennuksen aihe on opittava kohtaamaan.
masennuslääkkeiden helvetillisestä vaikutuksesta on
A Lubitz, joka tappoi lentokoneella 149 ihmistä, syötyään 9 erilaista masennuslääkettä.
Masennus on nimenomaan sairaus.
Masentuneella mm aivojen serotoniinipitoisuus on laskenut.
Mielihyvää tuottavat hormonipitoisuudet ovat ovat niin matalia, että niitä voidaan lisätä mielialalääkkeillä.
Aivot toimivat sähköisillä impulsseilla, jotka vaativat välittäjäaineet.
Ei sähköimpulssit kulje "tyhjässä kallossa", kuten täällä näyttää olevan käsitys näillä ns "asiantuntijoilla".
Edelleenkin. Ei ole luottavaa näyttöä että kaikilla masennus on peräisin ja seurausta aivojen serotoniinipitoisuuden laskusta. Olet vissiin lukenut liikaa lääkefirmojen esitteitä 2000 - luvulla SSRI - lääkkeiden kultakaudella. https://joannamoncrieff.com/2014/05/01/the-chemical-imbalance-theory-of-depression-still-promoted-but-still-unfounded/ Jopa Britannian Helsingin yliopistoa vastaava oppilaitos, Royal College of Psychiatrists on sanonut, että kemiallinen epätasapaino on liian yksinkertaistettu kuvaus masennuksen taustalla, eivätkä seiso enää sen takana. https://twitter.com/rcpsych/status/893154811973185536 2006 vuonna kyseisen opinahjon sivuilla oli vielä mainintoja kemiallisista epätasapainosta masennuksen yhteydessä, vaikka enää ei ole. Myytti on elänyt sitkeänä, vaikkei sillä ole edes kunnollista tieteellistä tukea takanaan. Monet kuulevat edelleenkin syyksi lääkityksilleen kemiallisen epätasapainon. Aku Kopakkala kirjoitti kirjan "Suuri serotoniinihuijaus", missä hän kritisoi masennuslääkkeiden liikaa määräämistä. Siinä myös tutkitaan kriittisesti vallitsevaa hoitokäytäntöä, jonka keskiössä ovat serotoniinitasapainoon vaikuttavat lääkkeet - sekä sen taustalla olevaa lääketeollisuuden tutkimusta. Hänellä on teoria, jonka mukaan lääkkeet pitkään käytettynä voivat altistaa masennuksen kroonistumiselle.
On myös tulkinnanvaraista, onko masennus sairaus siinä missä diabetes, koska sille ei ole löydetty mitään pitävää patologiaa, biologista syytä aivoissa. Toki se voi invalidisoida jotkut ja aiheuttaa kärsimystä, ja siinä mielessä sitä voisi pitää sairautena. Toki sanoilla voi saivarrella, että masennus on sairaus tai on olematta sairaus. Se on tulkinnanvarainen asia.
Nykylääketieteen mukaan ei tiedetä miksi SSRI lääkkeet toimii. Nykyään niiden toimintamekanismin ajatellaan johtuvan siitä, että niiden on havaittu lisäävän esim. hermokasvutekijöiden määrää, uusien hermoyhteyksien muodostumista ja jopa uusia hermosoluja aivoissa. Tässä ilmiössä on kyse neurogeneesistä. Lääkkeet suositellaan yhdistettävän terapiaan, koska ne yhdessä toimivat parhaiten ja sängyssä makaaminen lääkkeitä napsien tuskin tulee auttamaan henkilöä nousemaan tilanteesta. Toisaalta myös aivojen vaurioituminen kuten aivovaurio (TBI) voi aiheuttaa neurogeneesiä eli uusien aivosolujen syntyä eli aina tällainen tehostettu neurogeneesi ei ole mikään positiivinen asia.
Suomen Kuvalehdessä vastikään julkaistu artikkeli:
"...olisi tärkeää kytkeä lääkkeiden käyttö kokonaisvaltaisempaan elämänmuutokseen. Castrénin mukaan hoidossa pitäisi huomioida ympäristö, elämäntilanne ja yhteisöllisyys. Uusien hermoyhteyksien syntyä helpottavat lääkkeet voivat toimia terapian apuna.
Lääkkeet eivät myöskään olleet ainut tapa palauttaa rottien ja hiirien aivoja muovautuvaan tilaan, vaan sama muutos saatiin tutkimuksessa aikaan rikastuttamalla niiden elinympäristöä ja lisäämällä liikuntaa."
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/masennuslaakkeille-on-annettu-vaara-nimi-edes-tutkijat-eivat-taysin-ymmarra-miksi-laake-tepsii-masennukseen/?shared=1037354-943b19c3-500
Säännöllisen liikunnan onkin tutkimuksissa todettu olevan yhtä tehokkaita tai jopa tehokkaampia kuin masennuslääkkeet masennusoireisiin. Liikunta suurentaa hippokampusta, mitä masennus tai liika stressi voi pienentää. Liikunta ei aiheuta ns. lopetusoireita, eikä liikunta tuhoa seksuaalisuutta siinä sivussa, mitä lääkkeet voivat tehdä, vaikka niistä monesti yksinomaa positiivisia asioita kuten neurogeneesiä hehkutetaan. Suomessa Käypähoitosuositus on korostuneen lääkekeskeinen, vaikka terapia voi olla hyvin tehokasta myös masentuneille ja masennus voi mennä ohi ilman lääkeinterventioita. http://www.benfurman.com/blog/2017/08/04/suomalainen-depression-kaypa-hoito-suositus-on-maailman-laakekeskeisin/ Osalla lääkkeet leikkaavat tunteita https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201802152200746174_we.shtml, ja terapiasta ei ole tällöin välttämättä hyötyä, minkä takia masennukseen johtaneet asiat jää vaille käsittelyä ja tällöin lääke on käytännössä laastari.
Lisäksi jokaisen valveutuneen lääkkeenkäyttäjän kannattaa tiedostaa nämä kaksi asiaa:
1) Masennuslääkkeet (yleisimmin käytetyt, SSRI-lääkkeet) voivat aiheuttaa haittavaikutuksena oireita, mitkä luetaan myös yleisesti ja esimerkiksi masennus BDI - kyselyssä masennuksen oireiksi
- unettomuus
- motorinen levottomuus
- seksuaalinen haluttomuus
- väsymys
- painon nousu ja lasku
- itsemurha-ajatuksia
Miksi näitä kutsutaan masennuslääkkeiksi? Joskus masennuslääkkeitä verrataan masennuksen hoidossa kuin insuliiniin, jolla hoidetaan diabetesta. Aiheuttaako insuliini diabeteksesta?
2) Masennuslääkkeet voivat lopetusoireina aiheuttaa oireita, mitkä myöskin luetaan masennuksen oireiksi
kuten mm.
- unettomuus
- väsymys
- masentuneisuus
- ahdistuneisuus
- ärtyisyys
Joskus masennuksen oireena pidetään myös fyysisiä oireita. Masennuslääkkeiden lopettaminen voi aiheuttaa monia erilaisia fyysisiä oireita kuten päänsärkyä , pahoinvointia, puutuneisuutta, huimausta ja vatsavaivoja.
Miksi lääke jonka pitäisi auttaa masentunutta lisäämällä "mielihyvää tuottavia hormonipitoisuuksia" aiheuttaa tällaista?
Mitä aivokemioille tapahtuu lääke lopettaessa?
Tuo insuliinivertaus on sikäli jännä, että osa sanoo ettei insuliinilla pitäisi kakkostyypin diabetesta hoitaa ollenkaan, vaan VHH-ruokavaliolla, paastolla ja liikunnalla. Tästä puhunu mm. Jason Fung ja Antti Heikkilä. Voisi ajatella että lääketehtaiden kusetus siis yltää kaikkialle.
Aikamoinen propagandapläjäys taas Suomen Kuvalehdeltä. Muuta en rehellisyyden nimissä odottanutkaan. Castrenkin puhuu ihan huuhaata, tapansa mukaisesti.
"Ei ole luottavaa näyttöä että kaikilla masennus on peräisin ja seurausta aivojen serotoniinipitoisuuden laskusta."
Hetkonen. Missä on sinun näyttösi siitä, että kellään masentuneisuus johtuu 'aivojen serotoniinipitoisuuden laskusta'? Väitteesi on tieteellisesti huuhaata.
"On myös tulkinnanvaraista, onko masennus sairaus siinä missä diabetes"
Ei ole. Masennus ei ole sairaus eikä voi olla sairaus. Se on ihmistunne, tai -kokemus. Et osaa lääketieteen perusasioita. Miten määrittelet sairauden?
"Toki se [masennus] voi invalidisoida jotkut ja aiheuttaa kärsimystä, ja siinä mielessä sitä voisi pitää sairautena. Toki sanoilla voi saivarrella, että masennus on sairaus tai on olematta sairaus. Se on tulkinnanvarainen asia."
Ei voida pitää sairautena, paitsi kielikuvallisesti. Kielikuvallisesti mikä vaan on sairaus. Esimerkiksi homoseksuaalisuus. Mielikuvitussairaudet ovat subjektiivisia, oikeat sairaudet objektiivisia. Se mikä on sairaus (kirjaimellisesti/lääketieteellisesti) ei tietenkään ole tulkinnanvarainen asia.
"Nykylääketieteen mukaan ei tiedetä miksi SSRI lääkkeet toimii."
Tiedetäänpäs. SSRI-aineet ovat stimulantteja, kuten kokaiini ja amfetamiini. Ei kai se ihme, jos olo on ainakin alkuun energisempi ja vauhdikkaampi ja läppä taas lentää. Totuuden kertominen on vaan poliittisesti, ja sosiaalisesti, epäkorrektia. Mainitsemasi neurogeneesi taas on merkki nimen omaan aivojen vaurioitumisesta. Se on epäedullinen seuraamus, kuten osasit myöhemmin oikein korjata.
"Tuo insuliinivertaus on sikäli jännä, että osa sanoo ettei insuliinilla pitäisi kakkostyypin diabetesta hoitaa ollenkaan, vaan VHH-ruokavaliolla, paastolla ja liikunnalla. Tästä puhunu mm. Jason Fung ja Antti Heikkilä. Voisi ajatella että lääketehtaiden kusetus siis yltää kaikkialle. "
En kiellä, mutten ole asiaan perehtynyt. Otin insuliinin esimerkiksi, koska useasti masennuslääkkeiden käyttöä masentuneelle verrataan insuliinin käyttöön diabeteksen hoidossa.
Siinä missä masennuslääkkeet voivat aiheuttaa masennuksen oireita, käsittääkseni insuliinin käyttö ei kumminkaan tällä tavoin tee diabeteksen oireita. Lisäksi diabetes on biologisin mittauksin todennettavissa.
Olen myös hyvin paljon kanssasi samoilla linjoilla, että elämäntapakeinoja kannattaa hyödyntää niin paljon kuin mahdollista ehkäistäkseen erilaisia kroonisia sairauksia ja parantaakseen tervevydentilaa. Nykylääketiede tarttuu pillereihin monesti hyvin matalalla kynnyksellä.
No voi h*lvetit teidän kanssanne!
Luuletteko, neropatit, että masentunut toimii kuin ns terve.
Ja v*tut.
Masentunut istuu päivät pitkät löhötuolissaan
Ja tuijottaa teeveetä
Syö roskaruokaa
Hyvä jos kerran viikossa raahautuu suihkuun
Kauppareissu on helvetillinen urakka
Ja te Älypäät täällä viisastelette kuinka pitää kuntoa hoitaa.
Olette niin v*ttumaisia viisastelijoita.
Siellä istutte tunkkaisesta kopperossanne.
Ja muka kirjoitatte hyvinkin viisaita kommentteja.
Höh.
Mitä roskasakkia
Ettekä edes älyä tehdä kaikkien toivomaa ratkaisua:
Ostaa köyttä ja mennä metsään.
Komppaan. Tunkkaisesta ja pierunhajuisesta kämpästä lähtee paha löyhkä.
Ja sairaus tai ei tosiaan ..se on pelkää semantiikkaa. Hyvä ystäväsi voi kuitenkin pahimmillaan kamppailla elämästään - onko termeillä merkitystä silloin ?
Jaa. No itse olin kyllä vakavasti masentunut, ja pikkuhiljaa aloin miettimään mitä suustani alas laitoin eli syömään terveellisesti koska halusin yrittää edes jotain. Aluksi en jaksanut laittaa ruokaa, paljoakaan, kunnes pikkuhiljaa jaksoin. Sillä terveellisesti syömiselläkään ei ollut varmaan niin suuri merkitys kuin säännöllisillä ruokarytmeillä ja ylipäätään että muisti aluksi syödä. Ja ylipäätään jollain säännöllisellä toiminnalla. Yritin valita vähän terveellisempiä valmisruokia kaupasta aluksi. Sitten kun siitä mieli piristyi ja toimintakyky hyvin hitaasti nousi, aloin käymään pienillä kävelylenkeillä ja kokkailemaan. Auringossa oleskelu auttoi mielialaan pikkuisen verran. Säännöllinen päivärytmi myös. Nykyään olen keskivaikeasti masentunut, mutta toimintakyky parempi ja mieliala myös. Uskon, että noilla pienillä ponnistuksilla oli suuri merkitys. Keskusteluajoista ei ole ollut niin suurta hyötyä.
Jokikinen pieni tehty asia jonka sai valmiiksi toi pienen palkinnon tunteen.
En makaa sohvalla, en syö roskaruokaa juurikaan. En käytä päihteitä enkä myöskään masennuslääkkeitä. Elämä ei ole huippua, mutta menettelee. Välillä on sinnittelyä, mutten vaivu myöskään apatiaan. Kun jää sohvan vangiksi, sieltä on hankala nousta. Joudun joka päivä hieman patistelemaan itseäni tekemään asioita. Jos en tekisi, ties missä kunnossa sitten pikkuhiljaa olisin. Elämänpiirit hetkessä pienenee jos ei välitä mistään eikä tee mitään. Välillä en jaksa mitään ja se on ok. Sitten lepään hetken.
Näinkö sen pitää mennä? Masentunut toteaa että ei voi vaikuttaa masennukseensa mitenkään. Ei kertakaikkiaan mitenkään. Elää roskalla ja voi vielä huonommin. Ainoa ratkaisu on lääkäri. Menee lääkäriin ja masennuslääkkeet on ainoa ratkaisu ja niitä laittaa suustansa alas roskaruoan lisäksi. Elää miten sattuu ja popsii lääkkeitä. Odottaa valmiita ratkaisuja lääkäriltä. Ei tee mitään elämäntaparatkaisuja vaan odottaa lääkkeiden pelastavan.
Aikanaan luulin, että ongelmani ovat masennuksen syitä. Ei, masennus oli aina oire jostain. Kun ajattelin, että ongelmani masennuksesta, ajattelin etten voi sille mitään.
Lainaus kirjoituksestasi "Mitä roskasakkia
Ettekä edes älyä tehdä kaikkien toivomaa ratkaisua:
Ostaa köyttä ja mennä metsään." Sinun ongelmia tuskin on pelkkä masennus, jos tuollaisia kommentteja heittelet ihmisille.
Ei se ole pelkkää semantiikkaa. Ajattelumalli vaikuttaa siihen miten toimii ja miten näkee itsensä. Jos ajattelee tunteidensa olevan lääketieteellisessä mielessä sairauksia, niin silloin vastaus on asiantuntija-apu. Kokemuksilta menee merkityksellisyys. Tosiasiassahan kokemukset ovat aina viesti jostain.
Jos taas ajattelee, että tunteet ja kokemukset ovat seurausta elämässä tapahtuneista asioista - pitkältä tai lyhyeltä aikaväliltä - ja reaktiota niihin, ja yritystä selviytyä niistä parhaalla mahdollisella tavalla, niin kokemuksissa säilyy merkitys. Ja silloin on hyötyä siitä, että yrittää kuunnella sisäistä ääntään.
Sisäisen äänensä kuuntelemisen avulla pääsee vähitellen eteenpäin. Apua tarvitsee silloinkin, mutta asiantuntijuus säilyy itsellä. Ammattilaiset kuten terapeutit voivat tarjota omaa erityistietoaan ja siitä voi olla paljon hyötyä, kuten vertaisryhmän tuestakin. Ymmärrys että ei ole avuttomana tuntemattoman "sairauden" uhrina, josta ei itse voi ymmärtää yhtä paljon kuin joku toinen (psykologi, psykiatri, terapeutti) vaan oman elämänsä keskipiste ja muutoksen alkuunpanija, on voimaannuttava.
Sitä paitsi tutkimuksissa on todettu, että masennuksen ja muiden elämän ongelmien nimeäminen sairauksiksi lisää leimaantumista. Vaikka kampanjoilla "masennus on sairaus siinä kuin muutkin" yritetään vähentää stigmaa, tulos on todellisuudessa päinvastainen. Tästä on siis ihan tutkittua tietoa.
Eikä sairausmalli muutenkaan edes ole paikkansapitävä. Psyykkiset ongelmat ovat tutkimusten mukaan seurausta elämässä tapahtuneista traumaattisista kokemuksista ja vastoinkäymisistä. Ne ovat siis normaaleja reaktioita epänormaalissa tilanteessa. Se, että niistä selviytymiseen voi tarvita läheisten ja asiantuntijoidenkin apua, ei tee niistä sairauksia. Biologinen puoli on välittäjänä kaikessa ihmisen kokemisessa, mutta tutkimustiedon valossa biologia ei millään tavalla selitä esimerkiksi masennusta.
Komppaan tätä,masennus ei ole sairaus.Masennukseen ei ole yksittäistä syytä ja ihmiset ovat erilaisia joten mitään patenttiratkaisua joka toimisi kaikille ei vain valitettavasti ole.Lääkkeet kyllä turruttavat mutta eivät korjaa itse ongelmaa niihin tulisikin suhtautua vähän samoin kuin kipulääkkeisiin.Mikäli masennus on sairaus on outoa että lääkäreiden masennusta ei hoideta lääkkeillä.
https://madinfinland.org/pro-gradu-masennuslaakkeet-ja-kritiikki-suomen-laakarilehdessa-2008-2014-eve-rasku/
Eve Rasku Tampereen yliopiston historian laitokselta on tehnyt kiinnostavan pro gradu -tutkielman Suomen lääkärilehdessä kirjoitetuista masennuslääkeartikkeleista.
Erityisen mielenkiintoista on, että tutkielman perusteella lääkäreiden omiin mielenterveysongelmiin tunnutaan suhtautuvan kovin eri tavalla kuin muiden potilaiden ongelmiin.
Lääkäreiden kohdalla keskusteluapu tuotiin esille pääasiallisena hoitokeinona 15 artikkelissa kun taas masennuslääkitys mainittiin vain kolmessa artikkelissa. Masennuslääkitys tuotiin esille kerran neutraalilla tavalla, kerran kokeiltuna mutta toimimattomana hoitokeinona ja kerran hoitokeinona johon liittyy stigma. Lääkehoidon vähäinen esiintyminen kirjoituksissa kytkeytynee yhteen taipumuksella selittää lääkäreiden masennuksen syitä psykososiaalisin perustein. Työn kuormittavuus esitettiin oireilun syyksi 11 artikkelissa ja traumatausta sekä temperamentti esitettiin selittävänä tekijänä seitsemässä artikkelissa.
***
Lääkäreiden omaa mielenterveyttä käsittelevä osio oli aineistossa ainut, joka ei noudattanut depression Käypä hoito -suositusta, jossa masennuslääkkeet ovat ensisijainen vaihtoehto. Suhtautuminen lääkäreiden mielenterveyteen oli ihmisläheisempää ja vähemmän diagnoosi- ja oirekeskeistä kuin muiden ryhmien kohdalla niin hoidon kuin masennuksen selittämisen suhteen. Samoin hoidossa korostettiin sellaisia tukitoimia, joita muut potilasryhmät harvoin saavat kuten konkreettinen apu psykoterapeutin löytämisessä. Tätä selittänee osaltaan se, että Suomen Lääkärilehti on juuri lääkäreiden ammattilehti, ja siten se jo lähtökohtaisesti käsittelee lukijakuntaansa eri lailla kuin muita ihmisryhmiä myös silloin kun lääkärit on asetettu potilaan rooliin. Toisaalta tämä suhtautuminen on ansiokasta, sillä lääkäreiden mielenterveys on arvokas samalla tavalla kuin muidenkin potilaiden. Kuitenkin olisi toivottavaa, että samat tukitoimet ja asenteet pyrittäisiin ulottamaan myös muihin potilasryhmiin.
Itse kärsin keskivaikeasta toistuvasta masennuksesta ja olen kokeillut kaikki maailman "luomu" keinot siihen että paranisin. Liikunta ei auta, luontaistuotteet ei auta, ruokavalio ei auta, psykologilla
käynti yhtä tyhjän kanssa ym..
Aina vajoan lääkkeettömänä siihen saamattomaan tilaan. Olen ärtynyt, väsynyt, uneton, ym..
Niin ja minulla pitäisi olla asiat muuten OK , mutta oireet ei hellitä ilman lääkkeitä.
Eli, jos joku sanoo, että masennus ei ole sairaus sanon,OLET VÄÄRÄSSÄ
En millään tavoin halua vähätellä kokemuksiasi enkä esiintyä bessewisserinä lääkkeiden käytön tai muunkaan suhteen. Jos koet lääkkeiden auttavan, niin hyvä juttu.
Lääkkeet kuitenkin joillakin ihmisillä saattavat kroonistaa masennusta, kun ne muuttavat aivojen toimintaa pitkäkestoisesti (vaikuttavat reseptorien määrään jne.) Kauanko olet käyttänyt lääkkeitä, ja kauanko ollut ilman lääkkeitä pisimmillään?
Psykologista tulee mieleen, että onkohan hän oikea sinulle. Useimmille ihmisille ei ensimmäinen vastaantuleva hoitohenkilö suinkaan ole se paras mahdollinen. Voi hyvinkin olla yhdentekevä tai jopa sellainen jonka kanssa vuorovaikutus menee niin pieleen että käynneistä voi olla pikemminkin haittaa... Ihminen on sen verran monimutkainen ja terapiasuhteethan ovat ihmissuhteita vaan. Jos tapaa jossain sellaisen ihmisen jonka kokee voivan vaikuttaa tunnetasolla omaan elämään, siitä voi olla todellista hyötyä.
Terapiasuhteenkin pitäisi olla aito ihmissuhde. Ja terapeutin ammattitaidon pitäisi olla sellainen plus-tekijä, joka mahdollistaa sisäisen muutoksen turvallisemmin kuin muissa ihmissuhteissa. Terapeuttihan ei voi ruveta esim. odottamaan että asiakas vastaa hänen tunnetarpeisiinsa, vaikka heillä onkin keskenään hyvä kontakti.
Jos psykologi on työpaikallaan "vain töissä", niin hän on varmaan aika monellekin ns. yhdentekevä. Terapeuttinen ihmissuhde voi auttaa selviytymään, ei pelkkä juttelu tai älyllinen keskustelu. Molempien osapuolten pitää olla valmiita sitoutumaan toisiinsa tunnetasolla. Psykiatrian poliklinikoilla harvoin on mahdollisuuksia varsinaiseen terapiaan.
Psykologeillahan ei sitäpaitsi välttämättä ole psykoterapiakoulutusta. Silloin on kyse psykologisesta keskustelusta, ei psykoterapiasta. Ja psykoterapiakoulutukset vaihtelevat, toiset voivat olla hyvinkin pinnallisia, kaikkiin ei sisälly riittävästi terapeutin omaa terapiaa. - Toisaalta jos sattuu samaan psyk.polilta hyvän psykiatrisen sairaanhoitajan, jonka kanssa kemiat toimii, se voi olla loppupeleissä jollekin yhtä hyvä kuin koulutettu terapeuttikin...
Tuosta vielä että "kaiken pitäisi olla ok", niin en puhu nyt sinusta kun en tunne, mutta tiedän ihmisiä jotka ovat terapiassa huomanneet että ovat joutuneet patoamaan sisäänsä aika paljon. Kantaneet taakkoja joista eivät ole olleet ollenkaan tietoisia.
No voi helvetti yhä teidän kanssanne!
No ei kai terapeutti/psykologi ym alan ammattilaiset tule tarjoamaan valmiiksi pureksittua pilttipurkkiruokaa:
Näin kun teette niin, avot, hyvin menee.
Jokaisen täytyy löytää oma polkunsa eteenpäin ongelmissaan.
Vaikka saa teille pässinpäille sata vuotta toitottaa täysin selvää asiaa.
Uusavuttomia reppanoita.
Miksei SSRI-aineet päihdytä samaan tapaan kuin muut päihteet? Onko eri toimintamekanismi?
Mitä tarkoitat päihdyttämisellä, entä mitä tarkoitat muilla päihteillä?
SSRI-aineet kuuluvat stimulantteihin, eli samaan ryhmään kuin esimerkiksi amfetamiini ja kokaiini. Sen takia SSRI-aineiden vaikutukset ovat amfetamiinin kanssa niin samanlaisia, samoin viekkarit. SNRI-ainetta nimeltä venlafaksiini ovat jotkut käyttäneet klubittaessaan amfetamiinin korvikkeena, koska sen todennäköisyys antaa vauhtia on SSRI-aineita suurempi. SSRI- ja SNRI-aineiden vaikutusmekanismi on hieman erilainen kuin amfetamiinilla, minkä vuoksi reaktiot vaihtelevat enemmän. SSRI- ja SNRI-aineet sananmukaisesti blokkaavat serotoniinin takaisinoton minkä seurauksena stimulaatio lisääntyy. Amfetamiini taas on suora agonisti. Toisin sanoen, SSRI- ja SNRI-aineilla vauhti (speed-vaikutus) tulee epäsuorasti, amfetamiinilla ja kokkelilla suoraan.
Kolmantena stimulanttina mainittakoot bupropioni, joka kulkee katukaupassa lempinimellä poor man's cocaine eli köyhän miehen kokaiini. Lempinimi kertoo minkä korvikkeena ainetta käytetään.
Ihmisten kuvitelmat siitä, että SSRI-aineet ja vastaavat eivät olisi huumausaineita siinä missä vaikkapa amfetamiini on nimen omaan pelkkää kuvitelmaa.
Kannattaa miettiä tarkkaan ovatko stimulantit itselle fiksu ratkaisu elämän ongelmiin. Suomen valtio ainakin tuntuu suosittavat huumeita elämän suruun. Muistaakseni se oli Ben Furman, joka kirjoitti äskettäin, että Suomen niin sanottu "käypä hoito-suositus" henkiseen tuskaan on maailman huumekeskeisin.
Jos joku läheinen, tai tuntematon, tuntisi suurta tuskaa elämästä, en nyt ainakaan ensimmäisenä suosittaisi valtion suosimaa huumausainelinjaa. Sillä pääsee nopeasti ojasta allikkoon, kuten tilastot varsin selvästi osoittavat.
Siis lääkekeskeisin ;) Ben Furman ei puhu lääkkeistä huumeina.
Psykiatrisista lääkkeistä puhuminen sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat on poliittisesti että sosiaalisesti epäkorrektia. Tarkoitukseni oli tehdä selväksi, että psykiatrinen lääke on yhtä kuin huumausaine.
Päihtymyksellä tarkoitan jonkin päihteen aiheuttamaa psykoaktiivista vaikutusta. Tuota just aattelin että vaikutus on vähän erilainen kun nousu ei ole niin voimakas kuin vaikka amfetamiinilla. Bentsojenkin vaikutus paljon nopeampi kuin ssri-lääkkeiden ja erilainen alkoholin kanssa.
Ja muilla päihteillä tarkoitan muita päihteitä kuin ns.masennuslääkkeet. Onko tässä jotain epäselvää?
Psykiatri Peter Breggin kertoo videollaan "how psychiatric drugs really work" joka löytyy tällä haulla youtubesta(jostain syystä tänne ei saa laittaa suoraa linkkiä)mihin kaikkien psyykenlääkkeiden vaikutus perustuu.
Toimintamekanismi saattaa olla erilainen mutta kaikki nämä lääkkeet vaikuttavat otsalohkoon jonne keskittyvät korkeammat älylliset toiminnot sekä tunteet.Nämä lääkkeet toimivat alkoholin tavoin ja ne turruttavat ja lamaavat juuri otsalohkon toimintaa.Parin kaljan juonti rauhoittaa ihan samalla periaatteella,mutta samalla kärsivät myös muut aivotoiminnot.Lobotomiahan perustuu juuri otsalohkon leikkelyyn ,tällä tavoin saadaan käytännössä tehtyä potilaasta helppohoitoinen ja välinpitämätön tomaatti.
Mutta jos ne masennuksen perimmäiset syyt ovatkin tällaisia?
https://www.elinahytonen.fi/2011/08/masennus-kiinalaisen-ja-lansimaisen-laaketieteen-silmin/
On se kyllä hirmuista että lääkkeitä saa määrätä ihmiselle joka on alakuloinen. Lääketehtailiat ja heitän orjamaiset psykiatrit saavat isot voitot ja ulkomaanmatkat. Ja ihmiset laitetaan suljetulle osastolle eikä heitän ihmisarvoa kunnioiteta vaan lyötään piikkiä persiään jos on eri mieltä.