Avautuminen vuosia kestäneestä uniongelmasta!

fw2322222

Olen mies 29v ja juuri yliopistolla opiskelut aloittanut mies. Olen kärsinyt uniongelmista ties miten pitkään eikä keinoa niitten parantamiseen löydy. Ongelma ei siis ole unen saanti vaan se että herään lähes joka yö 2-20 kertaa. Unilääkkeitä olen joskus kokeillut mutta ei apua paitsi nukahtamiseen. mutta se ei ole se ongelma. Nukahdan kyllä kun tukki aina hyvissä ajoin. Nukun myös pimeässä sekä lämpötilakin on juuri sopiva.

Aktiviteeteillä mitä teen ennen unille menoa ei ole mitään merkitystä. Pelasin konsolia, katsoin tv:tä, selasin puhelinta tai lukisin kirjaa - silti heräilen vähän väliä. Seuraavana päivänä olen ärtynyt ja sosiaaliset taidot eivät pelitä. Kognitiiviset taidot myös kärsivät. Yleinen kiinnostus asioita kohtaan on aivan maissa. Tässä tilassa tuntuu että koko persoonani muuttuu. Semi-ekstrovertistä tulee introvertti.

Todella harvoin saan nukuttua yöni heräämättä. Näin tässä joku aika sitten pääsi käymään että en herännyt ensimmäisen kerran kun vasta seitsemältä aamulla. Koko päivän tein kaikki asiat mitkä olivat jääneet rästiin ja elämä hymyili. En ole ollut aikoihin niin kiinnostunut ihan kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Pystyin keskittymään koulujuttuihin 100% ja elämä tuntui yhdeltä juhlalta. Join siis edellisenä päivänä pienet kännit niin uni tuli niin. Yleensä se ei kyllä vaikuta asiaan vaan lähinnä huonontaa unenlaatua.

Mitä helvettiä voin tehdä että saisin unta? Lääkärit neuvovat vaan aina niitä samoja keinoja. Käyn kyllä sieläkin mutta odotan vaan taas niitä samoja saarnoja niinku aina aikaisemmin. Siksi kysynkin täältä jos jokin osaisi neuvoa.

13

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomen-kokenein

      uniasiantuntija markku partinen hkin uniklinikka, voi tietää jotakin.

    • yksi-konsti

      yksi asia mikä voi auttaa, ovat tulehduskipulääkkeet, esim burana tai pronaxen... jälkimmäinen on pitkävaikutteinen,.

      • k.jok

        Älä ihmeessä ala käyttää tulehduskipulääkkeitä ainakaan ilman lääkärin tai apteekkihenkilökunnan lupaa. Niillä voi saada mahansa kipeäksi ja muutakin vahinkoa, jos käyttää muita lääkkeitä.


      • EiLaiskoliineille

        Arvelen että opiskelijana et kuormitu riittävästi ruumiillisesti, vaan enemmämkin henkisesti.
        Mitä olet suuhusi päivän aikana työntänyt siivilöity munuaisissa ravintoliuokseksi. Munuaisten toiminta hidastuu vanhemmiten. Siksi ne siivilöivät vielä yölläkin lisää ravintoliuosta suoniin, varsinkin jos ratkeat syömään illalla.
        Seurauksena tästä latauksesta aivot herättävät sinut aina kun syvempi univaihe (noin 2h) päättyy.

        Jos olit myös fyysisesti väsynyt nukkumaan mennessä, ei suonissa ole tällaista energiapommia. Siksi heräilykin on harvinaista.
        Rajoita siis erityisesti iltasyömistä äläkä syö hitaasti sulavaa, vaan esimerkiksi kalavoittoista sellaista. Tee alkuillasta ainakin tunnin kuntoilu, vähintään reipas kävely. Ainakin jos tämä jää tekemättä, tee ennen sänkyyn menoa matalan pulssin harjoitus (kuten 60 kertaa kyykkyyn ja ylös ja riittävän käsipunnuksen nostelua 60 kertaa kummallakin kädellä ja voimistelua).

        Sänkyyn mentyä nostelen itse joka ilta (jo yli 2000 kertaa) peiton reunaa (kevyt liike siis) nopeassa tahdissa ensin 700 kertaa, sitten veryttelen kättä vähän aikaa ja toistan saman 800 kertaa.
        Ideana on hapoille meno noin puolivälissä kumpaakin kertaa, eli ylimääräinen ravinto kuluu suonista. Niska ja posket usein kuumentuvat voimakkaasti, kuten hiihtäessä sauvoja käyttäen. Tämä merkitsee että päässä olevat pienet suonet puhdistuvat. ja aivot tulkitsevat veren ravintotason laskun nukahtamiskäskyksi.
        Nostokerrat pitää laskea, koska se estää ajatusten harhailun päivän murheissa.
        Aloittajalle 300 300 varmaan riittää, ja hapoille mennään 150 kerran vaiheilla.

        Menetelmä nukahduttaa yli 95% varmuudella nopeasti. Heräilyä voi kyllä tapahtua noin 2.5 tunnin päästä, jos munuaiset ovat vielä syöttäneet lisää ravintoa suoniin. Tällöin lyhyt nostelujakso vie lähes hapoille (kertoja ei saa nyt laskea, koska aivot ovat jo levossa) ja nukahdukseen. Eli menetelmä ei ole tässä suhteessa moitteeton, jos et ole fyysisesti väsynyt.

        Laiskoliini ei viitsi vaivautua vaan ymmärtämättömyyttään sortuu pillereihin.
        Jos sellaiset onnistuvat nukuttamaan, on seurauksena suonissa olleen ravinnon sakkautuminen yöllä etenkin pieniin suoniin tai makkarakerros ihon alle.
        Patologi toteaa aikanaan sakkautumat, mutta jokainen vastaantulija toteaa läskilöllöt.


    • uni-osa-hyvää-elämää

      Hyvä elämä - hyvä uni ja toisin päin. Hanki siis elämä.

    • jkjfkldjdg

      Kuulostaa uniapnealta. Kannattaisi aloittaa keskustelu lääkärin kanssa.

      • Todellakaanei

        No ei kuulosta uniapnealta.


      • eioleterveellistä
        Todellakaanei kirjoitti:

        No ei kuulosta uniapnealta.

        Ei todellakaan ole. Itse tunnen ihmisen jolla on samoja ongelmia. Ollut nuoresta iästä lähtien. Runsas liikunta auttoi, mutta kun sai urheiluvamman on sen jälkeen nukkuminen ollut tosi huonoa, mikään ei tunnu auttavan.


    • joojoojooooooooooo

      luomulempi on yksi parhaista unilääkkeistä, ellei sitten jopa paras...

    • 123d123123d

      ei tuohon ole oikein ratkaisua. minulla alkoi armeijassa uni ongelmat. jos herään aamulla klo6 niin olen mielettömän ärtyneessä tilassa (lähdössä armeijan marssille). sitten ku huomaan etten ole enää armeijassa niin nukun yleensä 12sta enkä mitenkään pääse aiemmin ylös (jos nousen ärtyneenä niin olen kuin eri persoonassa). tuo haittaa paljon työn tekoa koska se uni vetää niin voimakkaasti sängynpohjalle. uskon että elimistö ylirasittui armeijassa (olin ennen armeijaa nörtti enkä hyvä liikunnassa), eikä ole palautunut koskaan täysin..

      mulla oli aiemmin myös heräilyä ja säpsähtelyä nukkumaan mennessä joka on vähentynyt iän myötä.

      onneksi nyt 29 vuotiaana pääsen jo ehkä joka toinen aamu heräämään klo 8 ja voin suhteellisen normaalisti elää päivän askereet..

    • Nina3

      Kerrot, että olet kokeillut unilääkkeitä, tuloksetta. Mitä lääkkeitä olet kokeillut? Poikaystävälläni oli samankaltainen ongelma, sai kyllä nukahdettua helposti, mutta heräsi useasti kesken nukkumisen. Hän sai vaivaansa Triptyl 25 mg -nimistä lääkettä, josta oli apua, pystyi nukkumaan paremmin koko yön.

    • Uyuujuu

      Bentsoja ei ainakaan kannata ottaa missään nimessä, niiden kanssa joutuu helposti loppu elämäksi ongelmiin. Itse sain avun oivauni klinikalta jossa Henri Tuomilehto ottaa vastaan. Säännöllinen elämänrytmi, vähän stressiä, ruokailutottumukset, liikunta jne. olivat keinot.

    • RuskaBoi

      Youtubessa on paljon hyviä hypnoosinauhoja, joita on ilmaista kuunnella. Olen kuunnellut vuosia erilaisia hypnoosinauhoja ja voin suositella että hyviä on mm. michael sealey:n hypnoosit ja sitten free hypnosis sessions -kanavalla myös. Molemmat erittäin suosittuja ja osaavat hypnotisoida hyvin. Sinun kannattaisi tietysti kuunnella joku "sleep hypnosis for xxxx", joka ei lopussa herätä, vaan suggeroi rentoutumaan uneen.

      Toinen juttu voi olla huono tyyny ja sänky.

      Jos henki ei kulje kunnolla yöllä ja vaikka kuorsaa kovaa 8 tuntia, niin aamulla pääkoppa ei toimi juuri ollenkaan, eikä ole energiaa ja on pää kipeä.

      Jokin sairauskin voi aiheuttaa.

      Hyvin nukkuminen on tärkeää. Sitä ei saisi pitää vähäpätöisenä asiana. Yleensäkin asiat tärkeysjärjestykseen kun laittaa niin mieli selkenee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe