Tunnen pari henkilöä joiden koulunkäynti on jäänyt joskun muutamaan luokkaan kansakoulua. Molemmilla on yhteinen piirre:) Heidän molempien mielestä heidän ansioitaan on kaikki. He puhuvat ansiosta, siis minun ansiotani se ja se asia, heiltä tuo sana on minulle tullut. Uskomattomia juttuja he ovat saaneet aikaan muille ihmisille. Heidän ansioita on muiden mm. talokaupat, kun toinen kävi Helsingissä jossakin virastossa lyömässä nyrkkiä pöytään seuraavana aamuna oli kirje sen ansiosta tullut Savon maaseudulle postilaatikkoon. Toinen sai aikaan katuvalot eräälle alueelle. Hei eivät ole mitään päättäjiä tai toimi sellaisissa yhteiskunnan elimissä että voisivat tuollaisia saada aikaan. Tavallisia perus-perus duunareita, tyyliin työ opettaa, jos milloin opettaa. He itse uskovat että tapahtumat olivat aina heidän ansioita. Kouluja käyneet ehkä ymmärtävät paremmin ettei kaikki voi olla yhden ansioita, mutta koulua käymättömät uskovat kuin omaavansa taikavoimat joilla he taikovat asiat tapahtumaan.
He ovat sietämättömiä itsensä kehujia.
Mistä tuollainen ajattelu perimmältään lähtee.?
He ovat sietämättömiä itsensä kehujia.
Mistä tuollainen ajattelu perimmältään lähtee.?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siitä että ko tyyppi elää maniavaihetta.
No kyllä se murheen musta alho tulee vielä.
Joten naattikoon nyt touhuilustaan.