Räikkönen tulee saamaan potkut Sauberilta

Kaudella 2001 Heidfeld kyykytti Kimin maanrakoon ja edessä oli nolot potkut kauden päätteeksi.
2018 ympyrä sulkeutuu ja Kimi ottaa toiset potkut samasta tallista. Ferrarikin antoi kenkää kahdesti Räikköselle. Suomi fanatisti trollit ovat lyöty täysin maanrakoon!
Ilmianna
Jaa

8 Vastausta


Ei noin huonoon trolliin kukaan mene. Yritä edes jotain kekseliäämpää.
Ilmianna
Jaa
Tavallaan kyllä, Kimi palaa Ferrarille kun Leclerc ei pärjää odotetusti.
Ilmianna
Jaa
Suomi-spedet köröttelivät peräkkäin maaliin sijoilla 4. ja 5. Bottas ei päässyt ohitse edes kierroksellaohitettavista. Parkui tiimiradioon, että Hulkenberg ei päästä ohitse vaikka jäänyt kierroksella. Sanottiin, että olet liian kaukana, aja lähemmäski, mutta Botta ei päässyt. Heeahhaaaaaa
Ilmianna
Jaa
Ihan normaali kisa suomalaisilta. Vajaa minuutti kärjestä. Räikkönen päässy edes tuoreemmilla nakeil valtteri ohi.
Ilmianna
Jaa
Kimi pääsi nyt ajamaan itsellensä. Loistava kisa kimiltä, vaikka ferrari heitti välillä piikkimattoa eteen ja mekaanikko potkaisi etusiiven palasiksi. Kimi sai kuitenki pidettyä alonson takanaan vaikka alonsolla on täysin ylivoimainen auto. Hyvä kimi.
Ilmianna
Jaa
Palstan aktiivimallilainen on tehnyt taas aloituksen.
Ilmianna
Jaa
Jokohan Kimi jäisi sitten sopeutumiseläkkeelle.
Jotakin on varmaan jäänyt sukanvarteen jemmattuna pahojen päivien varalle:D

Eiköhän sieltä vielä nallekarkkirahoja lorise Kimin laariin,
muutamienkymmenien miljoonien edestä.
Ilmianna
Jaa
Räikkönen on piikki klupin poikien hanurista.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Räikkönen tulee saamaan potkut Sauberilta

Kaudella 2001 Heidfeld kyykytti Kimin maanrakoon ja edessä oli nolot potkut kauden päätteeksi.
2018 ympyrä sulkeutuu ja Kimi ottaa toiset potkut samasta tallista. Ferrarikin antoi kenkää kahdesti Räikköselle. Suomi fanatisti trollit ovat lyöty täysin maanrakoon!

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta