Narsistisuus

Ilman muuta noin. Luulisin että jos narsistisuus huitelee lähellä nollaa, pärjääminen yleensäkin elämässä jo todella vaikeaa.
Ongelmana vain se, että mikä on ongelma, jos narsistisuus ns. normaalia tasoa?
Eihän kukaan intoudu keskustelemaan normaalista hapenottokyvystäkään, niin miksi normaalista narsismin tasosta?
Kertaongelmista keskustellaan kertaongelmina, ja se on eri asia kuin poikkeavan korkea narsismin taso.
Tällä palstalla perinteisesti esiintullut poikkeuksellisen korkea ääripää, ymmärrettävstä syistä. Etsitään ymmärtäjiä sille, miten kukaan voi olla niin julma....

Ja ps.
Ei noin rumia nikkejä.
Mahtaisiko tuollaista saada rekisteröityä edes.
Kannattaa nyt ottaa ilo irti kun vielä voi.... vai?

Normaali terve narsismi olisi mielestäni janan keskikohdalla, ei ääripäissä. Ei siis luja tai lempeä vaan näiden yhdistelmä lujanlempeä/lempeänluja.

Minusta tuntuu että melkein jokainen joka jollakin tapaa menestyy tässä maailmassa muuttuu pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vain narsistiseksi. Hän alkaa ajatella että kaikki on vain yksin hänen ansioitaan. Mutta yksilönkin menestyminen on paljolti muista kiinni. Vaikka joku saa hyvän viran kaverin avustuksella, mutta unohtaa kohta että häntä autettiin ja pitää hommaa vain omana erinomaisena saavutuksena. Silloin narsistisuus kasvaa.
Kaikki täällä on yhteistyötä jollakin tapaa, mutta tietyntyyppiset yksilöt päästessään toisten avulla tavoitteeseensa, unohtava sen. He keräävät kaiken kunnian itselleen. Hei eivät toisin kuin luulisi, auta muita, vaan päinvastoin. Pitävät kaiken itsekkäästi itsellään.

Eli ymmärsinkö oikein jos joku on menestynyt se on narsisti joka ei tajua auttaa arvostelijaansa, vai oliko se niinpäin, että ihminen joka auttaa vaatii jatkuvasti asian muistamaan? Vaikka te käännätte "jonkun narsistiksi" niin teette sitä samaa itsekin. Ehkä jopa enemmän kuin kohteenne. Sillä hän ei välttämättä osaa lukea ajatuksianne ja kommunikaationne on ollut todella surkeaa.

Minusta vapaaehtoinen auttaminen on perhepiirin asioita noin pääasiallisesti tai toisilleen jollainmuotoa läheisten kesken. Jos kaikkia alkaa auttamaan, niin eipä sitä sitten muuta ehdikkään.

En ala laskemaan kenellä on eniten tai vähiten, mutta pääasiallisesti narsistiksi jotakuta nimittävä ihminen, ei ollut riittävästi toiveistaan kommunikoinut tai ei ollenkaan ja silti odotetaan, että toinen palvelee vaikka ei tiedä mitä ja miten. Myös uusioparisuhteissa kuvitellaan, että sen toisen on täytynyt kokea juuri samanlaisia asioita, eikä niin, että jutut luodaan yhdessä toisiinsa tutustumalla. Vai riittääkö vain, että on hyvä tumputtamaan. Eikös se ole narsistista, kun on hakenut uusia kohteita.

Ehkä tuohon narsistuusasteikkoon pitäisi ottaa mukaan henkilöt. Narsistihan ei ehkä ole kaikille se narsisti. Eri ihmisiä tai ryhmiä kohti voi olla erilainen narsistisuusaste. Narsistilla voi olla esikuva idoli jota hän ihannoi eikä hän varmasti osoita narsistisuuttaan hänelle. Päinvastoin hän voi olla jopa sellaisen ilmainen tyrkkypiika tai renki. Eli joitakin kohti narsistisuus aste on 0 ja joitakin muita ihmisiä kohti se voi olla 50% ja tuo luku olisi liukuva riippuen kohteen asemasta jasiitä miten narsisti mieltää henkilön tärkeäksi itselleen. Rikkaan hyvin menestyneen henkilön status hänelle voi olla elintärkeä, jos hän saa olla sellaisen ystävä. Hän tekee mitä vain päästäkseen ystävän asemaan. Ystävyys voi olla täysin yksipuolistakin ja narsisti ostaa sitä jotenkin. Tavallinen ihminen voi olla hänelle yhtä arvokas kuin käytetty kortsu tienpientareella. Jos tuo rikas tai suosikki pyytää jotakin kaikki annetaan ja enemmänkin mutta jos pyytäjä on alempiarvoinen mitään ei heru.

Varmaan jokainen antaa miljonäärille jos hän pyytää jotain helpommin kuin köyhälle ihmiselle, vaikka tämä pyytäisi jurri samaa. Se on jotenkin ihmiseen valmiiksi rakennettu että suosi varakkaita ja potki köyhempiä persiille...

Mutu-tuntumalla sanoisin, että jotkut syntyvät narsisteiksi ja jos varhaislapsuuden olosuhteet vielä vahvistavat tätä ominaisuutta, narsismi helpottaa vasta haudassa. Muiden kohdalla narsistisuus vaihtelee elämän eri vaiheissa ja olosuhteista riippuen. Sopivissa oloissa lähes kaikilla nousee pissi päähän, valta ja etuoikeudet sokeuttavat nopeasti. Kun ylimielisyys kasvaa hankaliin mittoihin, kaunistellaan se itsevarmuudeski tai vahvuudeksi. Tällainen ihminen ottaa vastaan enää ainoastaan hänen omia käsityksiään vahvistavaa palautetta ja suvaitsee ympärillään vain jees-ihmisiä.

Nykymaailmassa pääsee pitkälle kuulumalla oikeaan kerhoon tai perheeseen. "Verkostoitumisesta" on tullut ehkä merkittävin piilokorruption laji. Tämä vääristää kuvioita työelämässä niin, että fiksu ihminen ilman oikeita suhteita oikeaan aikaan voi pudota pysyvästi pois, kun taas tollompi tapaus pääsee nauttimaan palkkaa jonkun siipien suojassa. Allekirjoitan myös tuon näkemyksen, että ihminen automaattisesti suosii varakkaampaa, kauniinpaa, .. kun taas vähempiosainen nähdään aina jotenkin arveluttavana. Kaikki tämä suosii narsismia. Mitä röyhkeämpi ja itsekkäämpi olet, sitä varmemmin pärjäät. Voi ajatusleikkiä, minkä verran näitä ominaisuuksia yhteiskunta kestää ja missä vaiheessa homma keikahtaa yli. Kun 50% porukasta alkaa olla 50%:n narsisteja, jumiutuuko kaikki?