Punainen karhea läiskä

Olen 28-vuotias nainen, ja noin kaksi kuukautta sitten huomasin nenänvarressani pienen punaisen karhean läiskän. Koitin laittaa perusvoidetta läiskään, mutta se ei lähtenyt paranemaan, niin kävin näyttämässä sitä lääkärille. Lääkäri sanoi että läiskä näyttää hänen mielestään aurinkokeratoosilta, ja antoi minulle ajan koepalan ottoon lokakuun loppupuolelle. Kotiin tullessani huomasin että minulla on samankaltainen, mutta hieman suurempi läiskä myös käsivarressani. Mietin että voiko se tosiaan olla aurinkokeratoosia, kun en ole ikinä ottanut aurinkoa, saatika palanut. Ja kesällä käytän aina pitkähihaista paitaa. Kävin apteekista kysymässä että onko heillä mitään reseptivapaata voidetta mitä voisin kokeilla, ja he suosittelivat hydrokortisoni voidetta. Olen käyttänyt sitä nyt kaksi päivää, mutta se ei ole vaikuttanut mitenkään. Osaako kukaan sanoa mitä tämä voisi olla? Voiko se olla tyvisolusyöpä tai aurinkokeratoosia? Tai jotain ihan muuta?
1239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on tuttua tuo punaiset hiukan häiritsevät täplät kulmakarvojen paikkeilla olleet minullakin. Ihotautilääkärin mielestä aurinkokeratoosia, toisen mielestä basiliooma, jos nyt oikein muistin, ja jotain voiteita tuli molemmilta. Hydrokortisoonia en oikein mielelläni käytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina89 kirjoitti:

Olen 28-vuotias nainen, ja noin kaksi kuukautta sitten huomasin nenänvarressani pienen punaisen karhean läiskän. Koitin laittaa perusvoidetta läiskään, mutta se ei lähtenyt paranemaan, niin kävin näyttämässä sitä lääkärille. Lääkäri sanoi että läiskä näyttää hänen mielestään aurinkokeratoosilta, ja antoi minulle ajan koepalan ottoon lokakuun loppupuolelle. Kotiin tullessani huomasin että minulla on samankaltainen, mutta hieman suurempi läiskä myös käsivarressani. Mietin että voiko se tosiaan olla aurinkokeratoosia, kun en ole ikinä ottanut aurinkoa, saatika palanut. Ja kesällä käytän aina pitkähihaista paitaa. Kävin apteekista kysymässä että onko heillä mitään reseptivapaata voidetta mitä voisin kokeilla, ja he suosittelivat hydrokortisoni voidetta. Olen käyttänyt sitä nyt kaksi päivää, mutta se ei ole vaikuttanut mitenkään. Osaako kukaan sanoa mitä tämä voisi olla? Voiko se olla tyvisolusyöpä tai aurinkokeratoosia? Tai jotain ihan muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu