Lestadiolaiset lukevat ihan itse Raamattua.

ValeEiKorvaaTietoa

On siis aika tämäkin valhe paljastaa, kuka tällaista sontaa tänne kirjoitteleekin. niin häpeä saastainen.

Mitä kukaan hyötyy tällaisesta valehtelusta? Ei mitään, ainoastaan paljastaa tietämättömyytensä ja omat perättömät ennakkoluulonsa lestadiolaisista.

Lestadiolaisissa kuten muissakin piireissä, on tietenkin myös ihmisiä jotka lukevat vähemnmän Raamattua. Jotkut eivät mahdollisesti ollenkaan. Mutta seuratilaisuuksissa, kirkonmenoissa, yms. luetaan ja kuunnellaan Raamattua. Perusasiat ovat siis kaikkien tiedossa.

Kukaan ihminen missään ei ole kaikkitietävä, joten minkäänlaiseen ylpeilyyn ei kenelläkään ole mitään syytä, myöskään Raamatun lukemisen tai ymmärtämisen suhteen. Siellä ei montaa pelastukselle välttämätöntä sanaa löydykkään. Usko Kristuksen sovitustyöhön omien syntien edestä riittää.

27

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuuntelijaetelästä123

      Onkohan noin, kuinka aloittaja kertoo. En muista lestadiolaisryhmistä osaa sanoa, kuin vain esikoislestadiolaisista. Tunnen porukkaa sieltä noin kuudenkymmenen vuoden ajalta. Ja olen todennut Raamatun tuntemuksen siellä todella ohueksi.
      Jopa saarnaajat eivät tunne Raamattua muuten kuin muutamien paikkojen kohdalta, ja lisäksi taustatuntemus puuttuu lähes kaikilta.

      Kaiken huipuksi aikoinaan kiellettiin Raamatun lukeminen tavallisilta seurakuntalaisilta, syyksi mainittiin "ettei tulisi vääriä käsityksiä".

      • Höpsistä

        HöpöHöpö.

      • Kokemusriittää

        No kyl sä sit ymmärrät jotain lestaatiolaisuudesta kun on yli 60v kokemus 😂

      • SurullaTotean

        kuuntelijaetelästä123 18.9.2018 7:55

        Esikoislestadiolaisuudessa tilanne on tosiaan huolestuttava. Raamattua kyllä luetaan, mutta sisältö muutetaan merkitsemään ihan eri asiaa, mitä Raamatussa lukee. Silloin mennään kyllä auttamatta harhaan, kun Raamattuun keksitään eri merkitys, mitä teksteissä lukee.

        Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

        Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

        1. Joh. 5:1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.

        Vaikka tyypillinen esikoislestadiolainen näkee nuo tekstit, niin hän ei ymmärrä mitään, mitä noissa teksteissä lukee.

        Sokeus on näin järkyttävää siinä liikkeessä. Tämä on sääli, koska tiedän että moni vilpitön kristitty on uskonut kateedereilta julistetut väärät seltykset, - tutkimatta itse mitä Raamatussa oikeasti lukee.

      • 365748

        Joku uskonto oli missä piti olla EV.lut. pappi ja kirkko välimiehen välimiehenä. Muuten taivas paikkaa ei tipahda.

      • Nero
        SurullaTotean kirjoitti:

        Oot sää kyl viisas, suorastaan kaikkitietävä!

      • Miksi_valehtelet
        365748 kirjoitti:

        Joku uskonto oli missä piti olla EV.lut. pappi ja kirkko välimiehen välimiehenä. Muuten taivas paikkaa ei tipahda.

        Ev.lut. kirkko julistaa YKSIN KRISTUSTA. Martti Lutherin tavoin. Älä kirjoittele luterilaisista, kun et tunne evankelisluterilaista tunnustusta ollenkaan.

      • NäinSeOn
        Nero kirjoitti:

        Oot sää kyl viisas, suorastaan kaikkitietävä!

        Joo, minä uskon korviani, mitä yli 60 vuotta aktiivisesti kuuntelin.

        Vain rehellisyys tarvitaan ja totta kai Raamatun tuntemus, tullakseen tuntemaan laisuuksien sijasta Jeesuksen Kristuksen lunastajanaan, ja kaikkien syntiensä syntiensa sovittajana.

        Vaikeata näkyy sinunkin riisua tuota omanvanhurskauden haarniskaasi ja tulla tyhjäksi. ILman sitä riisumista et Kristusta voi kuitenkaan kohdata.

      • 365748
        Miksi_valehtelet kirjoitti:

        Ev.lut. kirkko julistaa YKSIN KRISTUSTA. Martti Lutherin tavoin. Älä kirjoittele luterilaisista, kun et tunne evankelisluterilaista tunnustusta ollenkaan.

        Miten joku lahko on EV.lut. kirkko kuten nyt koetat väittää. En kirjoittanut EV.lut. kirkosta vaan jostain lahkosta.

      • Puhupukille
        NäinSeOn kirjoitti:

        Joo, minä uskon korviani, mitä yli 60 vuotta aktiivisesti kuuntelin.

        Vain rehellisyys tarvitaan ja totta kai Raamatun tuntemus, tullakseen tuntemaan laisuuksien sijasta Jeesuksen Kristuksen lunastajanaan, ja kaikkien syntiensä syntiensa sovittajana.

        Vaikeata näkyy sinunkin riisua tuota omanvanhurskauden haarniskaasi ja tulla tyhjäksi. ILman sitä riisumista et Kristusta voi kuitenkaan kohdata.

        Voi kumpa tulisitkin tyhjäksi sitten okisikin jo eri ääni kellossa...

      • Nero
        NäinSeOn kirjoitti:

        Joo, minä uskon korviani, mitä yli 60 vuotta aktiivisesti kuuntelin.

        Vain rehellisyys tarvitaan ja totta kai Raamatun tuntemus, tullakseen tuntemaan laisuuksien sijasta Jeesuksen Kristuksen lunastajanaan, ja kaikkien syntiensä syntiensa sovittajana.

        Vaikeata näkyy sinunkin riisua tuota omanvanhurskauden haarniskaasi ja tulla tyhjäksi. ILman sitä riisumista et Kristusta voi kuitenkaan kohdata.

        Miksi kuuntelit noin kauan?
        Muuten, mistä näet omavanhurskauden tuossa yhdessä lauseessa, siinähän vain kehuttiin älykkyyttäsi?!

      • mieti_nyt_vielä
        Höpsistä kirjoitti:

        HöpöHöpö.

        niin se vaan on vaikka kuinka höpöttäisit. esikoislestadiolainen kun olet.

    • saanäyttääkohdan

      Jos aloittajakin lukisi Raamattua, hänelle aika pian selviäisi että uskovan suusta ei pidä tulla toisen nimittämistä saastaiseksi ihan vaan summanmutikassa vai missä se sellainen haukkumakehoitus on annettu, kerro?

    • Xkuseme

      Roskatietokin häviää, siksi kunnes tulee täydellistä. Jaarituksilla on asiaintila tänään, niinkuin näkyy.

      • enautuas

        Jaarittelija Xkuseme, miksi jaarittelet? Se ei vie autuuteen.

    • AnnaRonttiSananRiisua

      Ihminen joka väittää ettei hän ole saastainen ja kuoleman oma, on täysin umpisokea. Siksi tuo tekovanhurskaiden pyristely, tehdäkseen itsensä ihmisten silmissä puhtaiksi, on todella naurettavaa.
      Nyt ku olemme hengellisellä palstalla sellainen petos ei mene alkuunkaan lävitse, päinvastoin mitä puhtaampana ihminen koittaa näyttäytyä muiden edessä, sen saastaisempi hän on Luojansa silmissä.

      On kuitenkin yksi tie puhtauteen, ei lihan puhtauteen, mutta Kristuksen lahjoittamaan puhtauteen, joka kestää myös kuolemassa. Tätä puhtautta ei saa sellainen ihminen, joka kilvoittelee itsepuhdistuksen tiellä, ylpeillen tekopyhyydellään Jumalan ja ihmisten edessä. Ihmiset loukkaantuvat verisesti kun kaikki se, mihin he luottivat riisutaan pois. Jeesus ei tullut kuitenkaan pelastamaan muita kuin syntisiä, sillä itsehurskaat eivät tarvitse parannusta. Toivon mukaan sana saa riisua kaikki alasti, niin että saavat pukeutua Kristuksen lahjavanhurskauteen USKON KAUTTA.

      Jes. 35:8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie":
      - sitä ei kulje saastainen;
      - se on heitä itseänsä varten.
      *) Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.

    • Jeesus_armahda
    • Kirjakääröt

      Matt.22:29 Biblia (1776) Niin Jesus vastaten sanoi heille: te eksytte ja ette tiedä Raamatuita, eikä Jumalan voimaa.

      • 57643

        Kyllä Jeesus tässäkin kehoittaa tutkimaan Raamattua , vaikka joissakin painoksissa on kirjoitettu joihinkin jakeisiin . että hän olisi pitänyt sitä joidenkin kohdalla riittävänä.

      • TuleeLiianViisaaksi
        57643 kirjoitti:

        Kyllä Jeesus tässäkin kehoittaa tutkimaan Raamattua , vaikka joissakin painoksissa on kirjoitettu joihinkin jakeisiin . että hän olisi pitänyt sitä joidenkin kohdalla riittävänä.

        Ehkä ei pidä lukea liikaa!

      • 57643
        TuleeLiianViisaaksi kirjoitti:

        Ehkä ei pidä lukea liikaa!

        Näin se just on , siinä lukee että tutkikaa. Ei lue että lukekaa viis kertaa läpi Raamattu.

      • RukoileParannuksenArmoa
        57643 kirjoitti:

        Näin se just on , siinä lukee että tutkikaa. Ei lue että lukekaa viis kertaa läpi Raamattu.

        Ei sellainen ihminen Raamattua tutki, joka löytää Raamatusta enemmän kuin Kristuksen.

        Eikä sellainen ihminen Raamattua tutki, joka löytää raamatusta vähemmän kuin Kristuksen.

      • RukoileParannuksenArmoa kirjoitti:

        Ei sellainen ihminen Raamattua tutki, joka löytää Raamatusta enemmän kuin Kristuksen.

        Eikä sellainen ihminen Raamattua tutki, joka löytää raamatusta vähemmän kuin Kristuksen.

        Mitä nuo lauseet pitääkään sisällään ?
        -

      • KristusOnKaikki
        padasjoenukko kirjoitti:

        Mitä nuo lauseet pitääkään sisällään ?
        -

        Jaa-a menisi vuosia ja tuhansia sivuja käydä kaikki lävitse mitä Kristus sisältää.

        Mutta voi sen lyhyestikin sanoa,

        Mark. 4:22 Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki.

        Ef. 3:9 ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa,

        Kol. 1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,

        Kol. 3:3 Sillä te olette kuolleet, *) -> ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

      • vihollinenvoittaa
        KristusOnKaikki kirjoitti:

        aika moisten salaisuusvertausten poimiseksi menee Raamatun tutkistelu taas. harppoomiseksi niin kuin piru raamattua opettaa lukemaan. pitää lukea koko raamattu, ymmärtää sanoma sekä uskoa ja luottaa kristuksen sovitustyöhön. yksin uskosta, yksin armosta, yksin kristuksen tähden. yksittäisten vertausten irrottaminen raamatun kokonaisuudesta ja niiden järkeily on työtä vihollisen hyväksi. omavanhurskaan mieli toki haluaa yhdistää omalle järjelle mieleisiä paikkoja ja koota näistä irrallisista paikoista uusia ajatuksia ja johtopäätöksiä. näin myös vihollinen opastaa kristittyä tekemään, järkeilemään harppoomaan ja yhdistelemään.

      • KristusOnKaikki kirjoitti:

        Jaa-a menisi vuosia ja tuhansia sivuja käydä kaikki lävitse mitä Kristus sisältää.

        Mutta voi sen lyhyestikin sanoa,

        Mark. 4:22 Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki.

        Ef. 3:9 ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa,

        Kol. 1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,

        Kol. 3:3 Sillä te olette kuolleet, *) -> ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

        Kiitos kaunis , sinulle !
        -

    • Kirjakääröt

      Joh.5:39 Biblia. Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta. Kirjoitetaan: iankaikkisen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe