Patsashankkeen tilanne U u t e l a n valtak jatko

juttua_riittää

Martan touhut on nousussakin jämähtäneet pääomien syöntiin ja tilit pyörivät alituiseen väärinpäin. Omaisuuden hukkaamiseen valitut väet ovat vaihtuneet pikavauhtia, jos lie palkkalistoille on otettu vielä lisääkin ”osaamista”.
Yksipuolista on ollut Martan kiusattujen rahanmyynti. On saatu seiniä ja jopa kokonaisia pytinkejä kun niitä ei kukaan muu ole halunnut. On jopa tukittu rahaa mittavat määrät nikkariverstaisiin joissa näitä pytinkejä kasataan. On investoitu moiseen silloin kun muut myyvät moisia teelmyksiään. Onhan Martta kurkkinut jo papereita joissa pitäisi kairautua maan allekin. Luolamiehen tienestit taitavat kuitenkin olla kivien alla niin kuin nyt uudessa ilmeessäkin jo mainotaan. Nämä kivenpyörittäjät ovat alituiseen koura pitkällä rahaa vailla ja ollaan vasta jossain puskikossa saappaat jalassa. Epämääräisiä karttoja ja aijesopimuksia on kapsekisa mutta mitään oikeaa toimintaa ei ole kun ei ole rahaa ja kukaan muu kun martta ei ole valmis lompsaansa aukaisemaan.
Martta on säntäillyt pitkin pitäjiä ja huiskinut rahoja milloin millekin toimijalle. Herääkin kysymys onko Paadessa asiantuntemusta mihinkään näihin Martan toivottomiin kohelluksiin.
Nousukauden juna meni jo ja Martta poloinen seisoo asemalla kuin Öö almanakan nurkassa.
Liikesalaisuuksia kuuluu olevan nämäkin touhut joita se poloinen on koittanut puuhastella.
Samoja salaisuuksia joita esson paarisa väki selaa ja pohtii, miksi noin typerästi toimitaan ja miksi tummu saa jatkaa toimintaansa vaikka alushousun vaihto olisi jo aikoja sitten pitänyt tehdä.

56

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamuvirkku

      Kati Peltomaa: "Luottotappioita PPO ei ole joutunut kirjaamaan vielä kertaakaan..."

      Miten tämä Maston tapaus käsitetään? PPO rakensi Raaheen kauppakeskuksen nimeltään Masto ja investoi siihen 4,5 Meur. Syynä oli se, että Ylivieskaan oli investoitu päätoimitalon laajennus ja Raaheenkin piti saada jotakin... (raahelainen oli hallituksen puheenjohtajana). Rahaa oli silloin kaikki laarit täynnä (ja PPO:n hallitus luuli ymmärtävänsä jotakin kiinteistöliiketoiminnasta).

      Mastosta ei koskaan tullut voitollista. Lähes tyhjä kiinteistö, jossa muutama pienvuokralainen ja Peltomaan pystyttämä, PPO:n omistama, jatkuvasti tappiollinen Kuntokeskus Sisu.

      Nyt Masto on kenkätty toiselle yhtiölle. Sitä ennen 2017 PPO teki talosta 1,4 Meur arvonalennuksen taseessa eli lopullinen kauppahinta oli luokkaa 2,5-3,0 Meur lähes uudesta talosta. Onko arvonalennus yhtä kuin luottotappio? Minusta on.

    • MastoMeniSisuun

      ..sillä on aikaisemmin viran puolesta tutkinnan johtajana toimineella nyt omat asiat sekaisin ja potkii tutkainta vastaan. Ois aikoinaan ottanut kunnolla hoitaakseen esitetyt.. eikun julkituodut vääryydet niin ois voinut roolinsa säilyttää.
      Mutta faktaa on että kuormasta on syöty ja runsainmitoin vaikka kuinka toitotetaan voiton tekemisestä. Menis puntariin yks pääjuimija niin ainakin näkis " voittojen" vaikutuksen.. sen huomaa jo raahenkin viisas.

    • eenokki

      Viralliset valvojaiset.
      Paaden ympärille on rakennettu melkoinen vallihauta. Sitä vartioi monenlaista ”kerpeerosta”. Kansalaisten rahoilla valvontaa suorittaa tämä Imaami Pappinen lisäksi oikein suuresta kaupungista Patarouva, joka on viimeisenä lukkona siihen, ettei paaden raunioille pääse virkateitse kukaan vääryyttä kärsinyt. Kuiskaaja tietysti konsultoi suurta rahaa vastaa tämän Paaden koukeroista. Imaamin ja Patarouva lukee tutkimattomista laeista, ettei pimeisiin puuhiin saa puuttua. Paperit on salaisia ja piilossa seitsemän lukon takana. Martta ja kiusatut partioivat lippaan ympärillä alituiseen, ettei vain kukaan pääse kuikuilemaan mitä on oikeasti tehty tai jätetty tekemättä. Martan fyysinen olemus rupistuu kuin syksyinen tomaatti, joka on kokenut kovia ensimmäisistä halloista.
      Salainen lipas kuitenkin kuumuu papereiden sisällön lämmöstä, onhan ne kuumaa ja kummaa tavaraa. Lippaan lukot takkuavat ja kaipaisivat pikaista huoltoa, muuten salvat saattavat pettää ja laput pöllähtää kansalaisten nähdä ja kauhistella. Totuus saataisi olla karvasta katseltavaa, kun nähtäisiin minkälaista peliä on pelattu väen selän takana ja lukittu konnuudet lippaaseen pois omistajien silmistä.

    • sepposepsis

      Psykoosit tulille

    • näinkö-on

      Verkosto rakoilee, karman laki
      Jostain syystä on nyt Iivana Liippanen pahoittanut mielensä ja käy katkennein sapellein globaalia myllerrystä vastaan. Kurkistelee matalammalta jakkaraltaan taivasta kohti ja anelee säälipisteitä. Taivas on kuitenkin pilvessä ja kaikkivaltias ei vastaa muuta kuin heittämällä helevetinmoisen pyräkän paaden pitäjiin. Halla ja puhuri riipii nyt paaden puollustajia. Puut kaatuilevat, maa horjuu ja hoipertelee, kun puhuri puhaltaa. Tämän Liippasen massi tyhjenee sitä mukaa kun rääkyy menneitten perään. Rappuset eivät ole kuin alaspäin, nyt eivät omat kintut riitä kiipimiseen. Oma lääke on melkoista pikiöljyä nieleskellä. Sitä tohturin määräämää lääkettä nyt vain liruutetaan Liippasen kurkusta alas, siitä joutuu vielä maksamaankin, jopa koko eläkeiänkin. Kamala on kohtalo Liippasella, ei muuta kuin istut ja päivittelet kohtaloasi. Tililista on nyt yhtä lyhyt kuin oli osaaminenkin, ei auttanut vaikka kurtiseeras verkapakan vieressä, ei sekään, että vannoi valan Tussulle ja Viisaalle. Verkosto koittaa viimeisillä hengenvedoilla tukeutua Töpinä Etulaan verkoston jäseneen, josko kulut maksaisi kukanenkin omansa, ettei tuo Liippanen joutuisi kovin ahtaalle.
      Kalapaten kävi konnuuen tekijälle, korttinsa väärin pelanneelle ja asioiden vääristelijälle. Nyt istut siinä jakkarallasi ja keikuttelet ahteriasi ees kahtaalle, ruikutat ja anelet oikeutta, vaikka itse ei tiedä oikeasta ja väärästä muuta kuin sen, että käskyläisten pillin mukaan jatsaat. Liippanen laskettelee nyt alamäkeä niin, että saturaiset vain taskuista kyydissä pöllähtelevät. Surkeasti on pedannut oman petinsä tämä Iivana Liippanen.
      Esson paarisa ihmetellään miten paaden valtamedia julkaisee ressukka Iivanasta ankaran artikkelin oikein laajan kuvan kanssa ja vielä jatkokertomuksena. Mistä nyt kenkä puristaa kun Liippanen on pistetty sivuraiteille oikein propagandakeisari Amalia Kiikkerän siunauksella. Paarisa ei kuitenkaan paheksuta vaikka tämä Iivana saakin vähän ansaitsemaansa kuraa niskaansa, päinvastoin se herättää monenmoista hymyä olioiden suupieliin. Ryypitään vielä sen kunniaksi kostariikat rähmäpullan kera, tulihan tilille jo muutama kolikko pimitetyistä varoista. Kaikki on kotiinpäin.
      Missä sitten kuikuilee se Patarouva joka valikoi jyvät ja akanat mutta vain sen mukaan mitä verkosto käskyttää. Patarouva lähti mantereelta merelle mutta laiva keikkuu kuitenkin väkevästi ja ahteri kastuu kun puhuri pieksee vaahtopäät patarouvan peruuksiin.
      Hallinnollisesti tämä Patarouva keinuu epävakailla vesillä mantereelta merelle mennessään. Matkaan sormella osoittelija ja herrotelija lähti kuitenkin ilman kapokkiliivejä ja nyt ahteri vettyy ja etupääkin ryyppää paarpuurin, jopa tyyrpuurinkin puolelta suolavettä vaon täydeltä. Näin käy keskinkertaisuuksille joidenka tehot on vain hyväveliverkoston jäsenenä kolmantena miehenä vasemmalta, elikkä paarpuurin puolelta. Onhan se kauhiaa kuin tyyrpuurikin viskoo vielä tyrskypäitä patarouvan värkkeihin. Patarouva joutuu istumaan punaset valot päällä kopissaan ja miettimään miten siitä paksusta kirjasta saisi mahdollisimman toimivan Martan ja Kuiskaajan suojaksi.
      Patarouvan huippunopeudet estoihin on siis nähty ja pientareita myöden joutuu kurja kulkemaan ”se” kirjanen kädessään. Lainluvut ei menneet oikein putkeen ja nyt tummu saa soittaa suutaan vain pikkujutuissa ja hoitaa näpistelijöiden asiaa kun muihin isompiin juttuihin ei hartiat riittäneet. Nyt joutuu siitä kirjastaan lukea muitakin sivuja kuin niitä joita Kuiskaaja käskytti ja antoi valtuudet. Noinko tuo tohelo joutui taasen aloittamaan alusta. Ensimmäiseksi pitää opetella käytöstavat millä pikkuisia näpistelijöitä käsitellään. Nythän tämä käskyläinen on sotkenut roolinsa totaalisesti ja astunut aivan liian suuriin saappaisiin. Unohtui se perusasia, mikä on oikein ja mikä väärin. Pyöräytti ressukka vielä nuo käsitteet nurinpäin. Otetaanpa vielä kuppi kostariikkaa, ja kampaviinerit kun kerran kustantavat.
      Tämän tarinan pahiksien viittaa haluaa kuulema sovitella jotkut henkilöt harteilleen, näin kertovat esson paarisa. Hyvis ei kelpaa mutta pahis halutaan olla, vaikkapa vain virtuaalisestikin.

    • kuormasta-on-syöty

      Martan sijoitusratekia.
      Martta on nyt haahuillut puoli vuosikymmentä globaleilla markkinoilla. On myyty, ostettu ja varastettu. Kaikkea maan ja taivaan väliltä on kokeiltu. Sitä toimialaa, mihin Martalla olisi edes jonkinlaista kokemusta ei vain tunnu löytyvän. Riiteleminenhän on Martan parasta osaamista, paitsi ei sekään, koska omistajien rahoilla se käy omistajien kimppuun ja Kuiskaaja Simonii selän takana lyö tahtia. Simoniillehan on taloudellisesti erittäin kannattavaa, kun Martan taidot riittävät vain riitelemiseen.
      Mitä tämä Martta sitten on saanut aikaan. Paaden tase on ainakin laskenut alle puoleen, piti tuplata 10:ssä vuodessa, mutta puoliutui. Korkojakin on kuulema maksettu mutta tosiasiassa ei korkoja ole voitu maksaa, kun on syöty alituiseen pääomia, asiat kirjattu vain kikkailemalla kirjanpidolla.
      Jälkimarkkinoita ei ole kun vain muutama ostaja lapuille, joita perikunnat myyvät.
      Kaikki mikä liittyy Paaden talouteen ja kauppoihin on salaista, ei edes neuvostolaiset saa tietää muuta kuin kokouspäivänä pöydän menun nenänsä edessä. Tietysti jaetaan jotain rihkamaa pois lähtiessä, lisäksi kehutaan, kun ollaan yhtä mieltä siitä, että ei halutakkaan kokouksille minkäänlaista läpinäkyvyyttä. Neuvostolaiset ressukat tyytyvät siihen, että saavat istua kokouksissa ja odotella pöydän antimia ja listaa johon kirjaavat itsensä kilometrirahojen saamiseksi. Kokouspalkkiot maksetaan myös neuvostolaisille vaikka suurin osaa repii saamansa kirjekuoren auki vasta kun kokous alkaa. Askotti on tietysti laatinut asiakirjat ja saa niistä kohtuuttoman korvauksen, kokousväki ei saa muuta kuin pöydän antimet, kilometrirahat ja kokouspalkkion, joka on sekin kohtuuton siitä, että ummistaa silmänsä ja korvansa kaikesta. Näin Paasi näivettyy ja Martta sen mukana.

      Raahen Viisaan monumentti kellahti jo kumolleen. Ei ollut hanhikivestä pönkäksi poloisen unelmalle. Voimistelusalikaan ei kannata, Asiakkaita ei vain ole tullakseen vaikka kuinka Martta trikoissa airopikkaa ahteriaan.
      On pinottu kalakaaneja parokki hökkeleihin ja tulos on sama. Ei ota tuloksenteko onnistuakseen kertakäyttö rakentamisenkaan. Lasiakin on kokeiltu mutta senkin tulokset jäivät kovasti vähäisiksi. Kioskiyrittäjät ovat hätäpäissään koittaneet saaha puuttuvia rahoja martalta ja ovatkin saaneet mutta raha on ollut liian kallista ja se on jäänyt osin maksamatta takaisin.
      Koittihan Martta kaivautua jopa maan allekin mutta maan mönkijät tarvitsevat vielä niin paljon rahaa, että Martalta loppuivat valtuudet ja rahat.
      Sitten Martta koitti jopa puurakentamistakin aivan palikoista lähtien ja otti osaa itse pykäämiseenkin omistajien massilla. Nyt rojekti on jo havaittu sudeksi syntyessään. Sitä mukaa kun syksy etenee talo tyhjenee.

      On huidottu ilman asiantuntemusta sinne tänne ja tekohengitetty puolikuolleita, jopa kuolleita yrityksiä. Rahaa on palanut ja Martta sen mukana.
      Nythän on vasta ovella kovat ajat ja sitten Martan on vaikea enää piiloutua rivien taakse.
      Harmillista kun Mummojen ja Vaarien lujasta säästämät rahat hukkaa joku taitamaton moppen persiiseen.
      Yleisindeksi on lähes 9000 pointsia, siinä alkaa akan rakko rakoilemaan ja käymälän ovi käytöstä kulumaan.
      Ei aikaakaan kun pistepotti on vielä pitkästi tuon allekin ja silloin jo alkaa Martalla alushousun vaihtoviikot.

    • Virallinen-tiiraja

      Etuskuntavaaliehtokaiten syynääminen.
      Puoluepamput ovat nyt aloittaneet paalutuksen tuleviin vaaleihin. Paaden omistajat tihrustavat valittujen ehtokaiten listoja hakien paaden etustajia.
      Ei löydy kykypuolueesta Askottia, Tussua, eikä Raahen Viisastakaan. Arpaonni ei näemmä suosinut ketkuilioita. Onko syynä ammattitaidottomuus niin kuin Martallakin, sillä näiden juoksutyttösellä, joka alkaa kuitenkin muistuttamaan jo vanhempaa tammaa, jota ei voi käyttää enää kilparadoilla eikä kelpaa edes siitokseenkaan.
      Maalaisliittokaan ei huolinut Paaden Kaarnalaa. Ei riitä, että on ensimmäisen tai toisen polven maalaisliittolainen vaaditaan pitempi historia ennen kuin kelpuutetaan. Neljäs ja viides sukupolvi jo takais piikkipaikan. Reppuselkäisiä ja haalaripäälisiä ei pidetä sopivina sittenkään.
      Heikosti sai Paasi venkuloitaan edes ehdokkaaksi.
      Kuulluu kuitenkin joku entinen jäsen Paaden hallinnosta olevan ehtokkaana. Eivät muistanet Esson paarisa nimeä mutta tieto on kuitenkin varma.
      Verkosto olisi voinut kyllä valita jonkun venkulankin muiden kaltaistensa joukkoon ehtokaslistoilleen. Ei ole vielä Padessa yhtäkään demoveljeä kelpuutettu ehtokaslistoille oikein valtiopäivämiesvaaleihin. Johtuneeko siitä, että Paaden hallinnossa ei ole ainuttakaan demoveljeä. Aikoinaan oli kuulema joku Kuppila, tai mikä lie ukko ollut oikein valtuutettuna. Se sama ukko joka syleili niitä potkupalloilijoita kaukaisista maista ansiokkaasti paaden kokouksessa. Ei kuulunut kielimuurikaan olleen esteenä siihen, että tämä sosialisti sai itämään tietäjät pomppimaan pillinsä mukaan omistajia vastaan.
      Pahasta on Paaden hallinto kun ei ketään ole saatu listoille. Askotti on kuiten yrittänyt monesti ja aina on tullut laskennasta polvihousut tutisten. Ei sano enää askotti somessa, että ”terve” ja kieritä ahteriaan jakkarallaan ja puno niitä jouhiaan naamataulussa.

      • Anonyymi

        raahessa aina ollut toimintaa outoa ja sama jatkuu.olispa viisaita kansalaisia olemassa niin saatas loppuun kaikki kummastuttava toiminta.no uurnavaalit vaikuttaa miten jatketaan.


    • uupelo

      Tussu koettelee siipiään verkoston turvin paaden korkeakoulussa.
      Tussun hommat loppuivat kuin v….u vattaan Paaden datakeskuksessa ja samalla meni koko jakopääkin vasaran alle.
      Jääkala hermostui ja juoni Tussun kartanolle koko Paaden touhuista, siitä julkisesta. Vaikuttaahan Tussu vieläkin keittiön kautta kovinkin voimakkaasti.
      Martta pitää Tussua Jumalasta seuraavana, Askotti taasen kulkee Tussun jäljessä muutaman askeleen päässä niin kuin vanha pariskunta. Ovathan he kyvyn matkakumppaneita kumpainenkin.
      Tussu on ollut jatkoajalla Paaden koulukiusaajan paikalla jo pitemmän aikaa. Oikein Paaden sanomissa tämä valtakunnan kansleri näytti naamaansa. Takkipuku päällä ja vähäinen tukkakin tuukattu pystöön, silimät tapittivat niin kuin narsisteilla on tapana toliottaa.
      Mutta mitäpä tarina ei olisi ilman jatkoa.

    • unilukkari

      Mitä Martalle kuuluu, joko pukki kävi, mitä toi kontissaan.

      • UutisiaNivalasta

        ..saanut ainakin "Arvon alennuksen" oli ylivieskan sivuilla julkituotu


    • isaskarkeruri

      Vai sai Martta luikurinlaskia liukurin pukilta ja vielä ennakkoon. Nyt vain antaa mennä kun on alamäki alla.

      • possupaisti

        Pääsispä Askottikin tuon liukurin kyytiin ja huristelisivat Martan kanssa huitsin nevadaan asti. Pölkky vois tulla verkulla peräsä niin, että pikkukiharat hulumuais


    • SijoittajaArvoa

      Jos nuo heinähatut ( toimitusjohtajan nimitys hallintoneuvoston jäsenistä ) olisi olleet "kanootissa" niin tässäpä pieni esimerkki sijoittamisesta :
      - jos olisivat ottaneet osuuskunta PPO kaupassa elisan osakkeita koko rahalla niin 2012 arvo oli 18 €/kpl
      - nyt niiden Arvo olisi 36 €/kpl .. ja joka vuosi olisi tullut korot jotka on olleet suurempia kuin jäsenet saaneet näiltä " tumpeloita ja.. 200 M€ olisi nyt tase olisi 400 M€.. eli se tj:n kehuma tuplaantuminen hänen hoitamana.. sadan miljoonan naisena..
      Eli korkoja olisi maksettu joka vuosi 2 kertaa enempi kuin nyt ja omaisuutta olisi triplat (3×) nykytilanteeseen verrattuna.
      Ei ihme että heinähatutkin on heränneet.. 47 heilahti

    • Karseva_Peti

      On se jännää, että valehtelullakin päästään näin pitkälle.
      Jäsenet ovat saaneet rahhaa ja osa jopa olleet innostuksissaan.
      Mutta kokonaisuus on karannut kokonaan käsistä. Tietoisesti.
      Tässäkin PPO:n tapauksessa on tämä valeuutisointi ollut
      keskeisessä asemassa. Jos 98 % puhutaan potaskaa, niin se 2%
      joka on sitä oikeaa tietoa hautautuu tähän roskaan.
      Enää ei ole odotettavissa ilmaista rahaa. Alasajo on alkanut.

    • Laskun_aika_niin_raskas

      "Minulla tulee ensi keväänä kymmenen vuotta täyteen osuuskunnan palveluksessa, joista viimeiset viisi vuotta toimitusjohtajan tehtävissä. Osuuskunnan muutosprosessin johtaminen on ollut mielenkiintoinen, mutta myös äärimmäisen intensiivinen ajanjakso. Koen, että nyt on aika minun palata takaisin asiantuntijarooliin ja antaa enemmän aikaa myös perheelleni, kertoo Kati Peltomaa."

      Todellisuudessa Katista tuntuu (tietää), että nyt viimeistään on syytä luikkia niin kauas, kuin pääsee tästä tökerösti rakennetusta sijoituskaatopaikasta. Tämäkin oli laskettu jo silloin, kuin tämä
      koplaus suunniteltiin. Tiedossa oli, paljonko rahaa kussakin laarissa on ja sitä jaettiin sopivasti
      ja pidettiin kenttä rauhallisena. Rotat jättävät laivan, kun tietävät että kohta ollaan pohjassa. Kiitos kaikille hyödyllisille idiooteille, jotka mahdollistivat tämän.

    • jaakkooki

      Taitamaton ukko koittaa saada Paaden koulukkaita koulutettua. Tuntuu kuitenkin, että asiat ovat aina sekaisin missä tuo ukko touhuaa. Verkosto kuitenkin pitää huolen, että äijä saa jatkaa kohellustaan. Vahingot on tähän mennessä olleet mittavat jo rahallisestikin. Puhutaan jopa yli kolmistakymmenistä miljoonista. On siinä monen mummon ja vaarin pussi tyhjentynyt. Askotti vain kehui, että rapatessa roiskuu. Miten nyt käy lie noiden koulukkaiden kanssa kun tuo ukko on pääsyt pesiytymään hallintoon. Mihin nyt priorisoidaan, kuka jää saamamieheksi. Saavatko koulukkaat nyt kylmää kyytiä vaikka pitäisi saada järkiä pähän.
      Äijän pitäisi ensiksi itse mennä koulunpenkille ja ottaa vaikut pois korvista. Jos lie sittenkään oppisi mitään, kun näyttää niin kovapäinen olevan. Julkeaa kuitenkin Paaden pitäjässä naamaansa näytellä vaikka on tehnyt huippuhäpeällisiä tekoja.
      Kukaan ei tiedä mitä tämä maaherrana itseään pitävä ukko on saanut aikaan, kun puhutaan kansantalouden kartuttamisesta. Laskua on tullut laskun perään ja aina vain Askotti kuikuilee ukon olkapään yli, juuri siksikö.
      Kovasti ukko aina kaataa syyt muiden niskoille ja hakee oikeutta verkostonsa kautta. Milloin lie muurarit kyllääntyvät tumpeloon ja käskevät pysyä pois näkyvistä.
      Kovasti heikkotaitoinen ukko saa paljon pahaa aikaan ja pitää vielä itseään jonakin itämaan tietäjänä. Mikään mihin tuo paaden ukko on tarttunut ei ole karttunut, vaan kaatunut.
      Sisältää Paaden tarun ja tarinan kaksi juippia.

    • isaskarkeruri

      Martan jakkaran jalkojen sahaaminen ja Askotin luovuttaminen.
      Martta seisoskeli poodiumilla vielä viimeisimmässä väen kokokouksessa. Tälläsi ahteriaan korkealle paarijakkaralle, sellaiselle joita on esson paarisaki. Sieltä tämä martta kuikuili ”alamaisiaan” ja selitteli volyymejä ja kuinka hän on sijoittajien kuningatar. Rahaa on kuulema tullut ja sitä on jaettu oikein tuhansin prosentein. Tummu kuitenkin jätti kertomatta, että puulaakin varallisuus on samalla kutistunut vielä enemmän, mitä on jaettu ”jättikorkoja”. Palkollisena tämä martta maaherra on elänyt kuin sika vatukossa ja nyt kun alkaa tilinteon aika, tulee vilu puseroon, maha ripuloi ja taluttajaa kaivataan. Säälistä tämä maaherra istutettiin matalammalle jakkaralle. Sellaiselle lypsyjakkaralle jossa on lyhyet jalat ja ei voi enää katsella alamaisiaan yläviistosta vaan on käännettävä niskojaan ylöspäin ja sieltä kuikuiltava omistajien tiiratessa martan matalaa työtilaa. Suhdanne laskee ja niin laskee martan työaikakin kymmenin prosentein. Kylmä tuuli puhaltellee martan persauksissa. Holotna on olo kun uusi herra astelee ja komentaa lypsyjakkaralla olevaa osa-aikaista ryhdistäytymään ja tienaamaan edes oman palkkansa. Nyt sen palkan tienaaminen on paljon helpompi kun se laski melko mukavasti, joskaan ei läheskään riittävästi. Viisaan monttuun martta kiinnitti aluksi huomionsa ja tilasi oikein laivastollisen maansiirtokoneita kuopimaan viisaan montun reunalle. Viisaan monumenttihan on jäänyt aivan ruosteen raiskata ja koin syödä. Savivellissä sitä teelmystä on pidetty jo vuosikymmen ja nyt koitetaan konevoimin pykätä rapamonttua jo työsuojelunkin kannalta kuntoon. Monet varpaat on kastuneet siinä lutakossa. Kontuurin ovi on käynyt tiuhaan kun palvelusväki on huomannut, mihin saviliejuun on astunut. Simonii on kohta ainut, joka on kiimakengillään pystynyt varomaan astumasta paskaan. Simoniilla onkin töitä paljon selvitellessä tämän paaden asioita ja viisaan montun ympäristöjä.
      Askottikin löi kintaat tiskiin mutta kyllä paasi silti pitää huolen omistaan. Kinni takki oli poloisella päällä kun kuvautti itseään someen ja kehui kaupanteon saloja. Askottihan on paaden rakkikoira ja hännänheiluttaja vallasväelle. Tussun kanssa on tehty monenmoista retkeä ja sotkittu omistajien asioita. Askotti on nyt vapaa mies tarttumaan oikeisiin töihin, mutta ei nyt sentään, kynnet katkeilevat ja tupsu nenän alla rähmääntyy. Mitä tämä Askotti on oikeastaan saanut aikaan, sitä ei kukaan tiedä. Rasitteet ovat kovat. Jo joskus 1963 kun siittäjä pistettiin veljien toimesta ruotuun, tai oikeammin ruodun ulkopuolelle tuli Kainin leima otsaan. Asiat menevät vääjäämättä eteenpäin Askotin kanalta ei oikein hyvään suuntaa. Vaalit on tulossa, niistäkään ei ole palkintoja jaossa tälle kinni takkiselle. Eihän aikaisemminkaan ole päässyt kuin laulukuoroon. Semmoista se on kun pelaa porukoissa joissa ei ole kuin häviäjiä.
      Tarina jatkuu kun aikaa kuluu ja saa vaikutteita jopa elävästä elämästä.

    • oikeisatöisä

      Martta ei kelvannut enää toimitusjohtajaksi. Pitkät hermot oli kiusatuilla kun jaksoivat katsoa käsittämättömän kauan mitättömyyttä joka ei muuta tehnyt kuin riiteli omistajien kanssa.
      Nyt Martta koittaa vielä viisastella ostamalla niitä lappuja jotka eivät ole kelvanneet muille. Haluja on kovasti olla tätisijoittaja mutta taidot uupuvat. Pitkin aikaa tehnyt vain mokia. Ostanut silloin kun olisi pitänyt myydä ja myynyt silloin kun olisi pitänyt olla myymättä. Kalakaanit on nyt kokonaisuudessaan kiinni rapamontuissa ja jossain seinissä joita kukaan ei halua. Jotain paskaa on jo myytykin kovalla persnetolla. Vuositolkulla tekohengitettiin, vaikka lopputulos oli tiedossa. Aina vain kuitenkin massi auki johonkin pytinkeihin. Tätillä on kova pää kun ei usko vaikka kynsille tulee jatkuvasti pytinki toimialalta. Minkäänlaista pelastusrengasta ei ole noihin kohelluksiin. Ei edes hanhikivi voi pelastaa kun sielläkin on sama tilanne. Kukaan ei tiedä milloin mitäkin saa tehdä ja onko lupia mihinkään. Paaden kapsekki on indekseistä jäljessä ankarasti. Miinusmerkillä varustettu sijoitustuotto ei pitkällä aikavälillä ole omistajille mieluista. Jossain vaiheessa omistajatkin huomaavat missä mennään ja kuka on hukannut pääomat. Ei auta vaikka kuinka kehuisi Voimistelusalissa ja ylistäisi tulevaisuutta jota ei ole olemassa.

    • ketäketäkysyy

      Näin on näreet:
      Privanet pörssissä on hinta osuuksille laskenut, myynnissä 77 kpl joiden keskihintana tarjotaan 723 €, alin 621 € eli huonosti menee kun markkinat ei ARVOsta sijoitusyhtiön toimintaa...
      Miksi ei ?
      No kun markkinaARVO on vain 61 M€, eli 743 €/osuus, konsultit laski aikoinaan sen olevan 1240€/kpl.
      Mitähän se 28 M€: liikevaihto on.. ostoja vai myyntejä ? Yleensä jotain jista tulee rahaa, ei ole tullut ainakaan omista tötteröinneistä, mitähän sanoo rajoitettu evidenssi poika raapana tarkastuslausunnossa ?

      Jakokelpoista on enää 65 M€ kun sitä on ollut parhaillaan 180 M€, mihin se on kadonnut ?
      Eli sitä oli 2193 €/osuus, ns. osuuskorkona maksettu sijoitustuoton nimellä jonkun verran jäsenille.

      Tase näkyy olevan 97 M€ joten jaettavaa olisi 1181 €/osuus.. konsulttien laskemasta , siis sinä aikana kun nämä nykytoimijat on olleet puikoissa on omaisuutta kadonnut 4,8 M€.. kallista leikkiä ja isot on kulut ?

      Eli jos myyt osuuksia menetät lähes puolet omistuksesta ja jos et myy tulet menettämään jopa lyhyehkön ajan puitteissa merkittävän osan siitä mikä olisi saatavissa kun luovutaan sijoitushömpästä ja jaetaan se mitä on jälellä tasapuolisesti osuuksien omistajille. Oisko se kaikista oikeudenmukaisin ratkaisu ?

      Ps.
      Saisi myös julkiset kunnat rahaa kuituverkkojen rakentamiseen ja jäsenet niistä liitynnän ostamiseen.. joka on vielä ARVONkin liiketoimintastrategiassa mainittu vaikka se ei sitä halua tarjota globaaleille markkinoille.

    • jekul

      Missä luuraa Martta, Rahen viisas, Askotti, Pölkky ja Kuiskaaja. Pidetäänkö kriisipalaveria Raahen viisaan kakkos monumentilla. Laskukoneet jauhaa numeroita mutta aina on miinus merkki edessä, pitkä miinus. Eväät on syöty, konjakit juotu ja kalakaanit haihtuneet taivaan tuuliin. Mennäänkö jo nyt varapatruunoille. Kokous ilman muuta nyt viisaan toivomuksen mukaan Raaheen niin saadaan kannattajat paaden valtakuntaa heiluttelemaan käsiään ja valtakirjojaan. Puheenjohtajaksi se helppo heikki Halpakoski ja varalle se punanaamainen kirjanoppinut. Selityksia kuuntelemaan, aivan niin kuin paavin messua.

    • Lipsuukin_vielä

      Näyttää, että Arvon sekajoukkue joutuu kiertämään sakkorinkiä molempiin suuntiin. Osumatarkkuus on niin heikolla pohjalla.

    • seleväkoijaus

      ..hahHah hah.. ei mene läpi, voi sitä yrittää naamioitua alle kolmekymppiseksi mutta kun laskee että 2012 ppo myytiin niin minkähän ikäinen vaavi olisit ollut silloin.. asmotti..admotti ei mene kati lörinät läpi tietäähän tuon jo heinähatutkin.. ilman sihteeriä.
      Ppo myyty alihintaan, jäsenet ei saa tahtoaan läpi, halli to saa isot kokouskorvaukset ja tston kulut älyttömät tehtyyn työhön ja sijoitustuottoon verrattuna. 47 sulle kiitos

    • selvin-päin

      Paaden kokkous lähestyy, muistakaa ilmoittautua. Näytelmä non katsomisen arvoinen. Puffetista saa pientä purtavaa lohdutuksesksi rahojen menetykselle.

      • palstatilalliset

        Euriviin tulee kiusatut ja neuvostolaiset.
        Seuraava rivi on varattu valtakirjalaisille.
        Omistajat ssaavat kuunella näytelmää taaempaa.


      • TiskiluutunVisiot

        Kylmiä palen lihapasteijoita ja vähillä pöönillä keitettyä vaaleaa katia..eikun johannaa.
        Kynistä muste loppunut ja paperit kierrätettyä osuustodistusta... säästöä syntyy muttei tulosta kun tuskiluutu imuroi kaikenmaailman xskoteille ja pienjäärille kaiken irtilähtevän.. kohta ei ole kuin toimiston homeiset seinät jälellä.


    • ei-yllättävää

      Voi olla parempi ottaa omat eväät mukaan. Tarkoin pitää kyllä vartioida suupalojaan ettei Martta hairaa syötäviä omistajien käsistä. Paperit kouraan puristaen rystyset valkoisena niin lujasti, että koijari ei saa luotettavaa ja totuuden mukaista tioetoa haltuunsa. Se koijari kulkee keltaviivinen perskärpäsenä ja kyttäilee omistajia. Mittaillee valtakirjoilla kytsumaansa A - rivistöä ja nostelee nokkaansa B- rivistölle. Liturgian on kirjoittanut kuiskaaja joka istuu ahterillaan ja se paksu kirja kourassan hikoilee, milloin nousee joku oikea omistaja lausumaan madonlukuja kiusatuille neuvostolaisille ja Martalle.

    • Lahtelaista

      Päijät-Hämeen Puhelimen osakkeen hinta nousi DNA-kaupan myötä 4500€:on. Kyrsiikö?

      • LuutuaminenOnPOP

        ..kyllä kun täällä nämä tumpelot hosui myymällä elisalle ppo:n pilkkahintaan kun pale ei päässyt dna:ssa kaliffiksi kaliffin paikalle. Yrittivät kääriä kykypoikien liiveihin osuuskunnan rahat mutta onneksi nivalassa oltiin hereillä ja saatiin kuitenkin joku lantti jäsenille pelastettua. Huono puoli oli sitten palkata tiskiluutu toimitustoimihenkilöksi joka sekoitti pakan ja riitelee joka käänteessä jäseniä vastaan lakilakeijoiden avulla kun ei itse bonjaa mikä on oikein ja mikä väärin. Toivotaan että joku ohjeistaa oikealle tielle ja tajuaa edes siirtyä vielä alemmalle tontille.. sinne tiskipöytää luutuamaan joka voi sekin olla liian vaativa tehtävä eikä tule puhdasta pöytäpintaa vaikka globaalisti yrittäisi.


    • Anonyymi

      Esson paarisa jo analysoidaan Paaden kakousta. Kokousta jota ei oikeastaan haluttu pitää ollenkaan. Jouduttiin kuitenkin valtakirjaralli pitämään. Pöytäkirjan allekirjoittajien musteen kuivuttu katsotaan miten meni, tai paljonko meni tällä kertaan moppen persiisiin.

    • Anonyymi

      Paaden kokousnäytelmä on näytelty. Puunuijaa heilutti joku korkeasti koulutettu juippi, joka tiesi miten laki väännetään vaikka solmuun ja vastuut heitetään olan yli maalikoille.
      Kokouksen avasi kuitenkin, joskin kovin tökerösti Pölkky. Kertoeli niitä näitä ja kiitteli kovasti kiusattuja ja neuvostolaisia aikaansaamattomuudesta. Martaa kehuttiin sitäkin enempi, kun älysi itse pyytää jakkaran jalkojen sahaamista puolesta välistä poikki. Martta oli lisäksi lupautunut olemaan töistä poissa ainakin puolet päivistä. Näinhän vahingotkin puoliutuvat.
      Martan kädenjälki alkaa vähitellen hahmottua. Pitkä matka on vielä Tussun ennätyksiin. Yritystä tällä toimeliaalla johtajalla kyllä on, meriitit tulevat vähän jälkijunassa. Syttövärkiksi saunan pesään menivät vaihtoehtoiset velkakirjat. Ei tullut korkeata teknologiaa Paaden pesäpaikkaan. Tuomaristo liputti pelin pelatuksi. Martalle jäi miljoonien kortit kouraan. Martta lipsahti samalla matalammalle jakkaralle. Tuokin jakkara on vielä aivan liian korkea tätin opetella ja harrastaa kansalaisten rahoilla. Martan ahteri ei oikein mahdu enää millekään jakkaralle, syömingit on nähtävissä ankarana kölipainona. Onhan kuitenkin Kiusatut vielä ainakin jonkinlaisena tukena, kun itse ovat olleet käsiään taputtamassa Martan kaupoille.
      Kiusatut joutuivat kesken kaiken kokoustamaan, jotta voisivat laskea kuinka monta miljoonaa oli hukattu joidenkin kokkareiden syynäämiseen. Syynäsivät ja sitten puhisivat, että ei se ollut kuin tämän vuoden korot jotka hävittiin, leikattiin korko puoleen, samalla lailla kuin Martan jakkaran jalatkin. Omistajille jaetaan vain puolet, tämä on sitä tasa-arvoa. Kukaan ei kyllä tiedä milloin ja kuka rahat tilittää kansalaisille, vai tilittääkö. Vahingot olisivat voineet olla suuremmatkin ja sillä kehuttiin kuinka pieneksi vahingot jäivät vain muutamia miljoonia ja nekin olivat jo kauan sitten tiedossa, joten vahinkoa ei tapahtunut.
      Varmemmaksi vakuudeksi vielä Reppana kävi ääni väristen todistamassa, että ei vaikutusta mihinkään, ainakaan negatiiviseen suuntaan. Käsien taputuksia ei tuo ukko kyllä saanut. Lipsautti vielä senkin tohelo, että lisää on tulossa mutta kassassa on vielä varallisuutta suorittaa ulosmaksatuksia varauksien mukaan.
      On kuulema ajat huonoja sijoittajalle. Salissa kihisi kuitenkin ajatuksia puoliääneenkin, että pelkillä osingoilla saa amatööritkin jopa 7% tekemättä mitään, maksamatta korkeita palkkoja ja kokouspalkkioita hallinnolle. Nythän Paaden hallinnon palkkiot ovat reilusti 60% saavutetusta ”voitosta”. Paasi pyörii vain ruokkiakseen hallinnon massia.
      Omistajia ei oikeastaan kiinnostanut muu kuin puffetin juomiset ja syömiset. Makiaisaskit myöskin tyhjenivät pikavauhtia. Kuiskaaja etunenässä kahmi taskunsa täyteen konpiaisia.
      Kuiskaaja Simoniihan oli sikretöörinä, niin kuin oikea neiti ikkään.
      Raahen viisas loisti poissaolollaan. Liekkö pitämässä surumessua monttunsa raunioilla. Askotti kyllä askelsi tapansa mukaan pitkin salia ja suki suupieliään ja nenänalustaansa.
      Sitä ei pikkutakkista ukkua joka on vakiovieras ei myöskään ollut näkynyt. Sitä joka on kuin humalassa pitkin aikaa ja ostatteli kokousväen osuuksia. Jos lie jäänyt kuppilaan särpimään viimeisiä kaljojaan.
      Kovasti kalliiksi tulee tuo Paaden näytelämäkerholaisten elättäminen. Liekkö vuoden päästä jo kerätään omistajilta pääsymaksyt saliin, että saadaan Martan toilailut maksettua ja pullakahvit maksettua.

    • Anonyymi

      Jälkihiki.
      Kenelle pukkaa jälkihien.
      Ainakin Paaaden kokouksessa näytti pukkaavan hikeä sille nuijanheiluttajalle. Ukko kuikuili sinne tänne ja siirteli sanavaltaa etäämmälle, aina kiusatuille asti. Asiakirjoistakin ukko lausui, että ei niihin kuulu kuin epäolennainen ja olennainen voidaan antaa kokouspaikalla, laki kuulema venyy näitäkin osin ja ukkohan sen lopuksi päättää. Tämä katekeetta on jo tuttu näky kokouksessa. Istuu kuulema päivätöikseen jossain korkiasa virasa ja on sillä tuomitsemssa eläviä ja kuolleita. Ei järin välkyltä vaikuta maallikon silmään. Loruilee ne samat lorut vuodesta toiseen ja tulkitsee asiat aina parhain päin kiusatuille. Järjen jättiläinen ei siis näyttäisi olevan.
      Istuu kuitenkin korkeimmalla jakkaralla ja käyttää valtaansa harkitsemattomasti. Kuikuilee korkeuksista rahvasta ja messuaa saamansa ohjeistuksen mukaan kiusattujen asiat maaliin. Omistajat jo tuntevat hepun taidot ja naureskelevat pellen touhuilulle. Rahat tämä oikeudenjakaja kyllä kuittaa surutta vaikkei oikeudesta ja kohtuudesta tiedä yhtäkäs mitään.
      Ostettua rakkautta näyttäisi olevan ja oikeustiedettä lukevan, poliittiset arvotkin kohdillaan.
      Joka tapauksessa valtakirjoja kiusatut haalivat aivan turhaan, tällä kertaa, numeroiden perusteella. Vallasväkeä kuitenkin pakottaa ajatus tulevasta. Kuulema kovat ajat tulossa ja siksi Marttakin pistettiin sivuraiteille suurempien vahinkojen välttämiseksi.
      Narsistille saattaa tulla kovat ajat, kun uusi ja tuore ministeri astuu remmiin. Liekkö tuo antaa hyppiä nenilleen. Jos vähänkin jämäkkyyttä, niin pistää Martan kiiruusti istumaan nurkkaan häpeämään, jos ei tapojaan paranna. Jos lie kartanolle asti heivaa.
      Mikä on seuraava kolaus kun virallinen valvoja iskee nuijan pöytään. Kovin pelokkaasti asioita esiteltiin ja Reppana vakuutti vahinkoja tulevan.
      Ensi vuoden koronmaksukin oli melkoista arvailua. Kovin hiljaisella äänellä varamies lupaili nousua päivärahaan. Vasten heitettiin kovia epäilyksiä ja käsityksiä siitä liekköhän pussissa on varaa edes tämänvuotiseen.
      Onhan maksettu korkoja mutta syöty tasetta puoleen. Ettei vain kävisi niin, että korot maksettaisiin seuraavaksi otetulla velalla. Se ja sama kunhan omistajat kerkiäisivät saada vain mahdollisimman paljon rahojaan lompsaansa, ennen kuin käy ohoraasesti.
      Kööri kuitenkin pysyi kasassa ja valitsivat itse itsensä uudelleen. Sielä on sellaiset työryhmät, joille on annettu tehtäväksi valita itsensä uudelleen. Näinhän on hyvä koska taidot eivät pitemmälle riitä.
      Panokset on pistetty pelipöydällä pelkästään pykäämiseen ja kuopankaivantoihin.
      Martta on tyrkytellyt omistajien rahoja kuolaimet helisten. Korkokin on kuulema kymmenet rosentit. Sillä ei ole väliä voiko maksukyvytön velallinen maksaa mitään, onhan sopimukset salaisia. Sitten vain pistää ruikku kielensä väliin kun pieraisee kun ensimmäiset maksut jää saamatta. Tulee kuulema yllätyksenä, jopa täytenä.
      Lainoppineita ja toimitusjohtajia on Paasi kerännyt, onhan siellä joku maajussikin, taitaa olla yksi työmieskin. Joskin työmiehellä on peräänkatsojia ja valonnäyttäjiä riittävästi.
      Kuuluivat nostaneet itselleen kokouspalkkioitakin ruhtinaallisesti. Sitä eivät olleet kertoneet paljonko omistajat saavat palkankorotusta ja paljonko nämä hallintoherrat tuottavat kassaan lisää jaettavaa kun kokoustavat ja istuvat kuuntelemassa toistensa höpinöitä.
      Pikkutakit päällä hääränneet salin lattialla. Kumarrelleet ja kätelleet toisiaan pitkin aikaa. Martalla oli ollut musta kaapu päällä vyötettynä kapsekin turvavyöllä. Vyö oli olut sateenkaariväreissä. Onko siirrytty siinäkin asiassa moderniin aikaan ja hylätty luomu, vai onko kysymyksessä joku hypriidi.
      Laajuutta on tullut leveyteen. Takatyvisyys on huomattava, muistuttaa käytännössä Puupään Justiinaa. Ero on kyllä siinä sateenkaari vyössä, muuten runko on samantapainen. Justiina kyllä piti kukkarosta huolen, toisin kuin Martta, eroja siis on aineellisen käytössä.

    • Anonyymi

      Joko paadessa on uusi maaherra. Martta ilmeisesti kuitenkin tekee kauppaa omistajien rahoilla. Satasella vaihtaa kakskymmpisen ja kehuu tuoton olevan ruhtinaalinenn. Tase ei vain näytä tuplaantuvan eikä korkoakaan saada kuin murusia. Martanpäiviä vain laskiessa.

    • Anonyymi

      Invalasta ei köyhyys ja kateus näytä loppuvan.
      Terveisin: HokSkotti

      • Anonyymi

        Onhan se polvihousu askotti vielä rivissä. Joku jo sanoi, että ei sitä tarvitse enää marttakaan. Kiusatuissa vielä istuu naama harmaana ja laukoo niitä ilmanaikaisia juttujaan. Raahen viisaan kohtalo odottaa poloista. Potkupallo ja kolffi eri sovi samalle areenalle, ei etes puttaajapellelle.


    • Anonyymi

      Esson paarisa tiesivät, että askotti on ajautunut riisiin kun on vaihtanut englantilaisen pikkukissan kiinalaiseen rattoriin.

    • Anonyymi

      Näkyy paaden tilanne jo Askotinkin kukkarossa. Askotti on elänyt paadesta ei paadelle.

      • Anonyymi

        Paaden perustukset on pettäneet. Oli käytetty kuitubetonia ja tehty perustus liian ohuella laatalla ja ilman verkotusta. Tietäähän tuollaisen kaikki vähäsenkin rakennushommia tehneet ellei sitten ollutkin tarkoituskin huijata muita mutta osuikin omaan nilkkaan , kuten tapahtui niinä aikoina kun talousohjatusta rakentamisesta tuli itseohjautuvaa humpuukia jatkuvasti korjausta vaativaa purkutyötä.
        Mutta väliäkö sillä kun toisten rahoilla leikitään nauttien itse suurta palkkaa ja kokouspalkkioita.
        Sanassa sanotaan.. kyllä jumala rankaisee pietolaa kun vei äitin rahat.. odotellaan kuprun puhkeamista.. silloin pitää varoa mätäpaiseen roiskeita.. hyi hitto


    • Anonyymi

      Seinätkin näyttäisivät rojahtavan syksyn tullen. Katto ja vesihommatkin pettävät. Koko pytinki on nyt vaarassa. Kanattaa kiusattujen ja neuvostolaisten pelastua kun vielä voi. Askotista ei ole väliä vaikka jää raunioihin kuikuilemaan martan kanssa. Raahen viisaalle hommia kantitaattina (oikeustieteen) selvitellä Reppanoiden kanssaa tilinpäätöksiä.
      Kuiskaaja auttaa jos vielä kassassa on rahhaa ja se Pölkky voi kutsua niitä kaukaisista maista tulleita agronoomeja tekemään vijavuuskokeita. Onneksi se pikkutakkinen, mikä lie Hörönpuoli ei keriinnyt eläkkeillään ostamaan Paaden osuuksia, olisi tullut kintuille. Moni jo kerkesi jättämään Paaden aivan vahingossa, kun riitelivät Martan kanssa. Martta voi seuraavaksi taasen puolittaa työpäivänsä, siinäkin ajassa kerkiää kyllä riitelemään aivan tarpeeksi ja hävittämään loput kalakaanit.

    • Anonyymi

      Ei taida auttaa vaikka kuinka paaden seiniä revattaisiin ja jälleenvakuutettaisiin, maali häämöttää. Martasta ei ollut timpuriksi, eikä Miilunpolttajan tietotaito riittänyt pitkistä laskelmista hulimatta. Pelastukoon ken voi.

    • Anonyymi

      ARVOT

      • Tuotamme lisäarvoa jäsenillemme ja toiminta-alueellemme hallitulla riskitasolla
      • Olemme tavoitteellisia kaikessa tekemisessämme
      • Uudistumme harkitusti ja päättäväisesti
      • Sijoitamme ja toimimme vastuullisesti

      Miten tämä on toteutunut.
      Voisiko Kati pistellä numerot ja tiedot kullekin riville.

      • Anonyymi

        ..voiko noin vaativaa tietoa pyytää pankkitoimihenkilöltä kun raahen kesken opit oleva viisaskaan ei sitä tajunnut aikoinaan Alpon hyvistä opeista huolimatta.


    • Anonyymi

      ..vastaan katilta pyydettyihin kohtiin faktojen pohjalta :
      ARVOT
      • Tuotamme lisäarvoa jäsenillemme ja toiminta-alueellemme hallitulla riskitasolla
      - olemme saaneet taseesta jaettua piilonimeltä osuuskorkoa "jytkyinä" ja 42 -100 €/osuus riippuen mltä momentilta ja minkä myynnistä kertynyt.. partnera-lehto-dna jne.. elisalta kaupassa tulleiden osakkeiden puliveivaus

      • Olemme tavoitteellisia kaikessa tekemisessämme
      - niin paljon omaan pussiin ja palkoihin sekä kokouspalkkioihin kuin sielu sietää

      • Uudistumme harkitusti ja päättäväisesti
      - useampi eri tehtäviin valittu perunut tulonsa töihin, eikä niistä mitään infoa, nytkinuusin tj ei ole ilmottautunut kuvallaan, mihin katosi aikaisemmin valittu sijoitusjohtaja johon pestiin armosta valittu sopan keittäjä..ilman makua

      • Sijoitamme ja toimimme vastuullisesti
      - ainoat sijoitukset joista on jotain pikkuropoja tulleet on toisten tahojen hoitamia osakkeisiin kiinnitettyjä rahoja..

      Miten tämä on toteutunut.
      Siis tosi huonosti hoidettu kaikki muu paitsi omaan suuhun saatu hyvä..
      Voisiko Kati pistellä numerot ja tiedot kullekin riville.
      Ei varmaan osaa eikä uskalla kertoa totuutta mistään asiasta kuten on todettu

    • Anonyymi

      Martan piilottelu ei auta yhtään kassavajeen kanssa.
      Kiusatut ja neuvostolaiset eivät ymmärrä missä mennään, kohta ymärtävät kun numerot menevär piisalle pieniksi. Rahen viisas, tämä kaupatieteiten maisteri ja oieustieteen kantitaatti on pujonnut kärryiltä vaikka kuinka pinnistelee ja koittaa tiirailla mutta kieroon ne silmät menevät luonnostaan. Siellä ne muutkin sadun tarinan tomppelit aina vain uskovat joulupukkiin ja Marttaan. Markkinat eivät kuitenkaan luottanusta äänestä. Askotilla on kova työ pitää mainettaan yllä ja kehua olematonta.

    • Anonyymi

      Some on nykyihmisten kanava esittää mielipiteitään ja lausua asiat, kun niitä ei muuten kokouksissa saa tuotua esille väen kuunnella.
      Näin on myöskin Paadessa.
      Kansalaiset haluaisivat tietää missä kukkaron kanssa mennään mutta avoimuus on vieras sana Paadessa. Asioita pimitetään ja piilotetaan lukujen taakse, ei ilmaista asioita niin kuin ne kuuluisi ilmaista, selvästi, ymmärrettävästi ja rehellisesti. Liikevaihtoa paisutellaan tahallisesti kikkailemalla.
      Näitä kirjanpitokikkailuja nyt sitten suolletaan ulos ja kansalaiset ihmettelevät miten kassa häviää ja kuitenkin Martta nauttii luottamusta hallinnossa ja vielä kehuu taitojaan ylivertaisiksi. Rahaa on hävinnyt kuitenkin lukuisissa konkursseissa, pakkomyynneissä ja arvonlalennuksissa.
      Sijoitetut omistajien rahat eivät olekaan poikineet niin kuin Martta messusi ja vakuutti. Tasetta on sorvattu alituiseen alaspäin. Markkinoilla ei ole kysyntää Paaden papereille. Seiniin sijoitukset ruostuvat niissä kertakäyttöisissä peltilaatikoissa.
      Rakentaminen ja infra, miten se vetää, ei vedä ollenkaan. Suhdanne laskee ja kellot soivat sielläkin.
      Lomakeskuksien Raitilla kin on hiljaista, Ja arvottomia lappuja on tarjolla. Liekö Martta jo tarttunut tilaisuuteen. Upposihan jo Paaden ensimmäinenkin pytinki, ei jäänyt mastoakaan jäljelle. Kai men, eikä piisantkaan.
      Nyt voi sitten määrätyt porukat hakea aivan ilmaista rahaa Paadesta, tonnitalkoot on menossa. Ei muuta kuin tietyt porukat kaavaketta täyttelemään, niin Martta avaa lompsansaa ja jakelee verkostolle tukiaistonneja.
      Kuiskaaja saa hoidella sitten sen paksun kirjansa kanssa sen juridisen puolen. Ukkohan on asunut kontuurilla tiettävästi jo pidempäänkin, mitä lie puuhastellut. Näkyy olevan pikkutakki päällä jo aamuisin tunteja takomassa. Forresterilla kelekkoo sen ahterinsa paikalle, tietysti laskua vastaan. Puhelimet soi ja yhteyksiä otetaan sinne sun tänne, verkosto on lujilla mutta pitänee kun on veljet asialla.
      Kevääseen menessä pitäisi Martan taikoa jostain korkomurusia omistajille. Ei taida olla muuta keinoa kuin se vanha, realisoimalla omaisuutta ja kehumalla kamalasti perään kyvykkyyttään.
      Esson paarisa kuitenkin ollaan aivan reali ajassa asioiden suhteen. Paadessa on Juudaksia jotka eivät ole myyneet nahkaansa 30 hopearahasta, niin kuin Arovaate ja muutamat muutkin tekivät. Tärkeintähän on näille neuvostolaisille istua kokouksissa ja kuunnella kiusattujen jorinat, hyväksyä ne soraäänittä.
      Ne jotka haluavat keskustella kriittisesti hölmöilystä kuulustellaan ja savustetaan kartanolle. Hintalappu on ollut huomattavan kallis tälle toilailulle, puhuvat jopa sadan miljoonan tärväämisestä.
      Kirjanpito kun on kovin sekava ja taseessa ilmaa enempi kuin Pölkyn peräsuolessa, tästä johtuen aivan tarkkoja lukuja ei voi antaa.
      Suhdanne kuitenkin tekee tehtäväänsä ja Martta on kainaloita myöjen siinä ihtessään.
      Kattila porisee ja rahat haihtuvat savuna ilmaan.

    • Anonyymi

      Levottomana käyvät Martan, Kiusattujen ja neuvostolaisten ajatukset. Pasteerataan pitkin ja poikin tuumingeisa. Kuiskaaja nuolee rasvaisia suupieliään ja puristellee sitä paksua kirjaa kädessään, hommia riittää.
      Välillisen oikeudenkin täytäntöönpano meni miten meni ja Pobrikoffi kirjasi asiat kuin humalainen mutta sillähän ei ole niin valiä kunhan vain on jotain suttua saatu paperille.
      Esson paarisa naureskellaan, että oikein mahaa kipristelle tälle touhulle.
      Askotti selittelee ja punoo juoniaan mutta poloisen ymmärrys ei yllä kuin puudelimaiseen räksytykseen.
      Uunituoreet uutiset kertoilevat verkoston touhuista ja kehuvat kaiken olevan paremmin kuin koskaan. Niin hyvin, että kalakaaneja aletaan jakamaan lomakkeita vastaan kunhan vain on A- äänillä äänestäjä ja voi käyttää valtakirjamandaattia. Kaikki konkurssit ja kintuille tulo on lakaistu maton alle odottamaan suurta siivoojaa, joka puistelee matot ja muunkin henkisen typeryyden kartanolle.
      Nythän ei sallita kärkevää ja kriittistä keskustelua millään, pitää vain neuvostolaisten nyökytellä, että saa nyökytellä vielä seuraavinakin vuosina ja kannella kotiin sitä rihkamaa jota Martta jakaa ovipielessä. Marttahan on koko historiansa aikana laajennut niin täyttäväksi, että paksuimmat punaniskat eivät mahdu salin ovista kuin töyttimällä ja tukkimalla Martan ahteria etäämmälle.
      Pitäjän väki odottelee jotain todellista tietoa Paaden taloudesta. Paasi ei kuitenkaan ole kuin akvaario, jossa on läpinäkyvyys taattu.
      Marttahan makaillee Paaden konttorilla vain osa-aikaisena. Neuvostolaiset päättivät viisaudessaan, että jos Martta on vain joskus konttorilla, niin rauha säilyy paremmin ja vahinkoa tule vähempi. Asiantuntemusta ei näemmä enää osteta tilipussia vastaan (ei kyllä saatu aikaisemminkaan), vaan maksetaan siitä, että vahinkoa tulee vähempi.
      Kevät tulee yllättävän joutuisasti ja silloin taasen alkaa Martan soidintanssi. Valtakirja valssi aloittaa soitimen ja toimintasuunnitelma painetaan niin, että kukoistava ylivoimaisuus hakee vertaistaan. Penkit täyttyvät valtakirjojen kantajista ja poodiumilla häärää se sama ukko kauhtanassaan. Samassa paikassa varmuuden vuoksi.
      Esson paarisa riittää siis viihdettä, pitäähän sitä rahalleen saada jotain vastinetta.
      Ihmettelevät kyllä sitä, että Paaden piti olle rahaa keräävä puulaaki ja nyt uusien käänteiden valossa näyttäisi silta, että puulaaki onkin rahan jakaja mutta ei omistajille. Saahan ne valuutat näinkin hukattua.

    • Anonyymi

      Paaden Askotti se rimpuilee lieassaan, panta on kovin tiukalla. Riepoo raasu kettinkiään yhä tiukemmaksi ja korina vain jatkuu sairaampana.
      Askotin on vain jatkettava virkatyötään, ei ole muuta vaihtoehtoa. Aika on kulkenut ja puudeli joutuu tyytymään piskin elämään. Pyörii siinä lieassaan, kiertää ympyrää, koittaa murista, räkyttää ja tarttua kulkijoita lahkeeseen. Puudelin hampaat vain on jo niin kuluneet, että ohikulkijat eivät viitsi kuin potkaista piskin sivummalle pois edestään. Sinne se jää uikuttamaan kulkijoiden jälkeen, pikkuruiset hampaat huulien ulkopuolella. Viiksikarvat vain tutisevat ja huulet lepattavat, kun Puudeli koittaa kiinnittää omistajien huomiota. Käy välillä kiehnaamassa paaden kiusattujen ja neuvostolaisten jalkapuolessa, josko saisi edes pientä rapsutusta. Kuka on oikeasti kiinnostunut vanhan piskin takkuisen turkin kynsimisestä.
      Samoin on Lennu Vesiperä, istuu jakkarallaan ja katselee kalenteria ja peiliä vuorotellen. Kalenteri kertoo karua todellisuutta, aika on tehnyt tehtävänsä, alistuttava on akan aikaan ja käskyttäjän komentoon.
      Peili näyttää samaa matkaa kuin kalenterikin. Väripurkkeja ja kemiallisia tuotteita kuluu yhä enempi. Peitettyä ei saa enää osaakaan ajan ja painostuksen uurteita ja kalmasta, joka paistaa olemuksesta, mielentilasta ja fyysisestä rapautumisesta. Tie on kuljettava loppuun vaikka kuinka hankalaa olisi, ei ole muuta mahdollisuutta. Valinnat olisi pitänyt tehdä jo kaksi vuosikymmentä sitten, nyt on vain tyytyminen ja typertyminen paikkaansa. Ei saa käyttää omaa tahtoaan, olla tyytyväinen, että saa edes pitää sen vähän mitä on jäljellä. Elämäntyöstä ei tiedä kukaan, kun ei ole mitään tietämistä. Vastaillut puhelimeen, kiukutellut omistajille, siinäpä kuta kuinkin työhistoria. Kello käy.
      Paadessa ovikin käy tiuhaan. Saranoita kuluttaa muutkin kuin Kuiskaaja Simonii. Simoonihan on hyvässä kunnossa. Vyö tiukalla pidätellen ylisuurta vattaansa ja ajellen Forresterilla kontuurille ”neuvotteluihin”. Neuvotteluihin, joita Martta järjestää vuosittain ruuhkaksi asti. Pitää selvitellä miksi kaikki on mennyt todella huonosti mutta kokouksissa sitten kehua kuinka hienosti pyyhkii. Martta istuu nyt pikku pallillaan osa-aikaisena ja koittaa sotkea jakkaraltaan sen minkä osaa.
      Simonii selvittele sitten typykän touhuja ja pelasta sen mikä pelastettavissa on. Riidat kuitenkin jatkuvat, vaikka typykkä onkin vain osapäiväinen. Omistajat eivät hyväksy sitä, että eivät pääse vaikuttamaan omiin asioihinsa. Kaikenmoinen kieroilu ja asioiden vääristely ei jää huomioitta. Talonpoikaisväestö kyllä ymmärtää missä mennään vaikka kuinka esitetään Pover Poit esityksiä ja vannotaan edistyksen puolesta. Tulosta vain ei näy.
      Martankin aika käy siis vähiin.
      Neuvostolainen Pölkky on sitten lukunsa sinänsä, tyhmempi kuin isänsä. Ähisee ja puhisee kokouksiin ja kyselee kiusatuilta ohjeita.
      Ukossa on kokoa ja näköä mutta taidoiltaan yhtä kömpelö kuin kuin fysiikaltaan. Tarvitsee päivätyössäänkin valon näyttäjiä ja virkamiehiä jotenkin selvitäkseen.
      Pölkky nojaa vain poliittiseen kainalosauvaansa. Tieto taitoa ukolla ei kerta kaikkiaan ole. Menee kun vain toiset ohjaile ja tukiaiset ja avustukset juoksevat. Omilla tolpillaan tuota ruhoa ei pystössä pidetä.
      Paaden hallinto perustuu pelkästään siihen, että nimenvalinta toimikunta ehdottaa uudet tulokkaat hallintoelimiin ja niistä sitten kokouksissa valitaan ne jonka kiusatut esittää ja joita valtakirja konsultit äänestää A-lapuilla. Näin typeryys pysyy pirtissä ja omistajien vaikutusmahdollisuudet ovien ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Kevät lähestyy ja kontuurila pitää kiirusta. Kuiskaaja on täystyöllistetty. Kokkousta puohatan ja talousluvut oitää saada peiteltyä yhä uudelleen hyvien lupauksien taakse. Martalla on kainalot märkinä kun se selaa papereitaan ja selittelee hallintolaisille erinomaisuuttaan. Kuiskaaja pasteeraa takapiruna ja koittaa heitellä pelastusrenkaita uppoavan laivan kuhnureille.
      Kello käy ja Martta joutuu ripuloimaan vielä pitkään. Niin makaa kun petaa.

    • Anonyymi

      Sieltä ei saa oikeaa tietoa edes viranomaiset. Kaikki toiminnot on piilotettu niin monen klausuulin ja kirjauksen taakse milloin konserni tai arvo nordic investin kirjanpidoissa ettei niistä ota selvää se meetuu tai ukko valkolaanenkaan.
      Mutta omat pussukat niin ylä kuin alapäässä kerää kaikki mitä tileistä irtisaadaan ilman että omistajille tulis mitään.. tase kuihtuu..osuuskorko pienenee mutta kulut kasvaa..

      Ihme kun ei raahen viisaskaan puutu vääryyksiin joita on ollut luomassa käytäntöön

    • Anonyymi

      Raahen viisas, missä luuraa raahen viisas. Raahen viisaan lausuntoja kaivataan. Martta kaipaa väkevää puolustajaa, jotta tilitiedot saadaan putsattua ja kiillotettua. Onhan raahen viisas oikeutieteiden kantitaatti ja kauppatieteiten maisteri.

    • Anonyymi

      Martan lyhyt historia.

      Aloitti rahojen hävittämisen Tussun ollessa kaliffina.

      Tusulla on kuitenkin kertaluonteisen kaupan tappioennätys hallussaan ollen noin 35 miljoonaa.
      Martta ei pääse tähän koska tasetta on syöty monissa pienemissä hävityksissä.

      Paaden sijoitusjohtajana Tappiot noin 70 miljoonaa, sisältäen useampia hyvin menneitä sijoituksia.
      Marttahan on Paaden pohjoisen OY:n ja uponneen Raahen Viisaan kiinteistöpuulaakin toimitusjohtajan. Kiinteistökummuunista ei näy enää mastoakaan. Hävitys on totaalinen.

      Martta koettaa onneaan myöskin Pohjoisen Optioilla. Tässä ollaan vasta hallituksessa, ei kalifina.
      Rahaa on kuitenkin saatu tärvättyä ja ankaria riitoja joka ilmansuuntaan.

      Lisäksi Martta on monilukuisten puulaakien hallituksessa erityisasiantuntijana. Huolehtimassa siitä, että jopa ei aivan huonokaan yhtiö säästy maksamasta tälle hallitusammattilaiselle kokouspalkkioita ja matkakorvauksia.

      Kokemusta on siis karttunut mutta mitä Martta on oppinut. Riidellä osasi jo ennen kuin alkoi riitelemistä opiskellakaan.

      Vielä ei ole onnistumisia sattunut kohdalle mutta kalliiksi on kuitenkin tullut yhdelle sun toiselle.

      Martta siis joutuu tiirailemaan okulaariensa läpi vielä pitkään jos lie koskaan oppii pistämään rahan poikimaan.

      Riiteleminen on niin verissä, että se ei lähde sieltä missään vaiheessa pois vaikka lasku olisi kuinka suuri.

      Paaden kevään kokouksessa Martta selittelee markkina-arvon pudotusta koronaviruksella joka on ollut martassa jo 17 pitkää vuotta.

      Markkina-arvohan on pudonnut lähes 120 miljoonaa, elikkä alle neljänteen osaan startista ja suunta on jyrkästi alaspäin.

      Tussun ennätys on kuitenkin lyömättä mittarina kun pidetään yhtä rysäystä. Martta voittaa kuitenkin volyymissa Tussun mennen tullen.

      Paaden neuvostolaiset eivät kuitenkaan ole huolissaan, onhan rivit putsattu ajattelijoista ja osa ostettu vallasväen riviin.

      Rahvas ei vielä käsitä, että kaikki mitä on saatu on itse maksettua, ei Martan tienaamaa.

    • Anonyymi

      Raahen viisas oli liian kokematon ja kehno hoitamaan näitä laittomuusasioita. Eihän se ollutkaan kuin kantitaatti, elikkä oppipoika. Viisaan rahkeet eivät riittäneet kuin kahvipöytäkeskusteluihin ilman, että niitä kukaan oikeastaan otti todesta. Kauooatieteiten maisterin arvolla taasen ei pitkälle potkita jos on vain kirjoista lukenut mutta ei tehnyt koskaan rehellistä työtä.
      Olivat kuulema oikein taputtaneet käsiään kun tämä Viisas oli haahonut itsensä kartanolle huuli lerpallaan.
      Raahen viisas ei osannut oikein mitään, kaikki meni pieleen ja patsas hankekin kaatui omaan mahdottomuuteensa.
      Ei tullut patsasta vaikka koitti sitä yli puoluerajojenkin puohata aina vasemmistolaisia myöden, jopa kommunistitkin heltyivät. Ei saatu kivijalkaakaan koko pystille, eikä sada.
      Raahen viisas saa nyt huristella jokisuulle ”huvilalleen” muistelmiaan tekemään. Kannattaisi kuitenkin se piha laitaa kuntoon, olisi mukavampi muistella mitä toljailua tuli tehtyä. Voihan olla, että se ruumiillinen työ ei oikein luonnistu kirjanoppineelta, varsinkaan upslaakihousut jalassa. Ruohonleikuukin vaatii taitoja joita ei ole siunattu Raahen viisaalle.
      Siellä se poloinen nyt saa kyyristellä ja olla kauppatieteiden maisterina ja oikeustieteen kantitaattina.
      Mitä sitten Raahen viisa sai elämässään aikaan, siis jotain hyvää ja yhteiskuntaa rakentavaa.
      Kysellessä vanhoilta oppilailta kukaan ei osannut vastata. Muistelivat, että ei sillä ollut paljon jaettavaa, muuta kuin meuhkasi, jos oli papereiden välissä pyyhekumin puruja.
      Pyhävaatteet päällä tämä kappalainen kuleksi arkenakin. Työhommissa sitä ei nähnyt kukaan, johtuneeko siitä, että ei osannut niitä työhommia, mistäs muusta.
      Olihan se Paaden kokouksissa äänessä, selvitteli pörssiyhtiöiden kokouskäytäntöjä ja kokousmateriaalien hallussapitoa. Siinäkin kyllä meni pieleen. Ensiksi Paasi ei ole pörssinoteerattu ja toiseksi pörssinoteeratuissa yhtiökokouksissa saa olla omaa materiaalia mukana sen kun osallistuja tarvitsee.
      Lisäksi osakeyhtiöiden kokouksissa toimitusjohtaja ei saa käydä omistajien kimppuun ja anastaa tältä henkilökohtaisia asiakirjoja. Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja ei missään tapauksessa puolustele toimitusjohtajaa kyseenalaisessa tilanteessa. Raahen viisa puolusteli Marttaa, olihan hän kaltaisensa.
      Terveessä osakeyhtiössä toimitusjohtaja lentäisi pihalle poliisisaattueessa kajotessaan omistajan suvereniteettiin.
      Mistä sitten Raahen Viisas muistetaan. No, niistä pyyhekumin puruista sillä koepaperin välissä ja siitä, että hyppäsi pystöön ja alkoi puhumaan potaskaa osakeyhtiön kokouskäytännöistä.
      Mitä tämä Viisas sitten oikeasti sai aikaan puulaakin hyväksi. Ei mitään muuta kuin asiat hakaukseen ja oli ajamassa puulaakia puliveivaalille, jossa katosi omistajien mahdollisuus käyttää puulaakin palveluita niin kuin säännöt edellyttivät. Olihan Raahen viisa myöskin hävittämässä Paaden omaisuutta ja siinä hän olikin erityisen hyvä.
      Näyttäisi siltä, että ne Raahen Viisaan opinnot menivät aivan hukkaan, jäikö päättötyö sen varaan, että puolusteli toimitusjohtajan toilauksia.
      Rahan hävittäminenkään ei kuulune kauppatieteiten maisterin tutkintoon. Oikeustieteen kantitaatin tutkintoon se kuulunee, tai ainakin niitä oppeja voi soveltaa toisten omaisuuden hävittämiseen.

    • Anonyymi

      Pisaron Oy konkurssi.

    • Anonyymi

      Kuiskaaja Simoniin korona kevät.
      Tämä Advokaatti viskaali Simonii joka on kunnostautunut kyseenalaisesti jokaisessa Paaden tilaisuudessa ja luppoajan Paaden konttorilla on nyt koronakeväässä ja hyvin kiireinen. Simonii patsastele kontuurilla ja lasku juoksee 240€/h ALV.
      Martan asioita pitää selvitellä, nythän on tilaisuus kun korona on siirtänyt Paaden kokousta hamaan tulevaisuuteen.
      Simoniilla ja Reppanalla on nyt aikaa käännellä mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi. Voivat myöskin juonia tiedotteiden sisällön mitään sanomattomaksi.
      Martta jo ilmoitti, että ei sitä korkoakaan makseta kuin vain pikkuisen, kun on se koronakin ja globaali talous sakkaa. Ei kuitenkaan maininnut, että ei vain ole jaettavaa. Velkaa on otettu ja omaisuutta realisoidaan ja sitä kautta homma menee vain vaikeammaksi.
      Onhan kuitenkin Simonii, joka plaraa paksua kirjaansa ja hakee kohtia joilla voi ja jatkaa korona viruksen leviämistä tilikirjoissa ja muissakin asiakirjoissa. Tämä kirjanoppinut on omaksunut vääryyden puolustamisen ja kavahtaa kun pitäisi oikeutta kunnioittaa.
      Simonii selittelee Reppanalle, että kirjassa sanotaan, että voidaan näinkin menetellä ja sinunhan ei tarvitse kaikkia tietää kun on se rajoitettu evidenssikin.
      Reppana pesee kätensä ja kirjaa pumaskan allekirjoituksellaan ja sillä tavanomaisella höpinällä mitä nämä palkkionmetsästäjät runoilevat hyvistä tavoista ja luotettavasta kuvasta mutta vain niiltä osin kun on se rajoitettu….
      Advokaatti viskaali Simonii kääntelee edelleen paksua kirjaansa ja hakee verkostosta puolustajia. Entinen verkoston jäsen sai kyllä jo kynsilleen samoin advokaatti viskaalin mieleinen akka kamarilla. Kavereita kyllä löytyy, onhan nämä viskaalit verkostoituneet ja aisan yli ei saa potkia, eikä kenelläkään ole siihen edes haluakaan.
      Simonii on nyt vaikean paikan edessä, kun pitää keriitä joka paikkaan ja tulokset on epävarmoja. Miten käy koko advokaati viskaali Simoniin kun on ollut huolimaton. Esson paasissa kiertää monenmoisia huhuja viskaalin touhuista ja Martan kirjelmistä. Koronmaksukin siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. No ei näitä toilailuita kuunnella huuli pyöreänä vaan tietoisena siitä, että jossain vaiheessa kakat ovat pöksyissä.
      Esson paarisa on seuranta päällä, vierailijat saavat tiedot aivan luotettavien keskustelujen kautta, ei Advokaatti viskaalin tavoin paksusta kirjasta, vaan selkosuomella selostettuna ja maalaisjärkeä käyttäen. Onhan tietolähteenä Paaden sisäistä tietoa, aivan vallan ytimestä, joskin ei Martalta tai advokaatti viskaalilta mutta varmalta taholta. Kiitokset tietysti kuuluvat luottamuksesta omistajia kohtaan selkärankaiselle.
      Papereita on pinottain tutkittavana ja pahimpia on omat sanomiset ja sanomatta jättämiset. Martta on tuskastunut kun luvut on kovin huonot ja omistajat kurkku suorana pyytelevät korkorahoja entisten lupauksien mukaisesti ja tivaavat tietoa sijoituskohteista.
      Erilaisia prosesseja on meneillään ja tuloillaan. Martta riepu joutuu käyskentelemään nyt oikein urakalla erilaisissa tupailloissa häkkyröiden. Nyt järjestellä kokouksia väen sanoa sanottavansa hutiloinnista.
      Simonii kieltää Marttaa antamasta yksityiskohtaisia tietoja omistajille vedoten yrityssalaisuuksiin. Simonii on lukenut sen paksusta kirjastaan ja puhuu sitten ominaan laskua vastaan.
      Kuiskaaja Simonii muutenkin kiertää lakia Martan sotkujen kanssa, vaikka on itsekin kaulaansa myöden Martan sotkuissa.
      Tietojen saanti on mahdotonta kun luvut eivät ole Marttaa, kiusattuja ja neuvostolaisia mairittelevia.
      Martta joutuu nyt käyskentelemään raittiaan ja raitin tyhjiä käytäviä tuskastellen mitenkä tästäkin selvitään. Menihän aikaisempikin kiinteistö niin, että ei jäänyt mastoakaan näkyviin. Konkurssejakin on jo aivan laskea asti ja uusia pukkaa.
      Kuiskaaja Simonii ponnistelee kaikkensa antaneena lievittääkseen Martan tuskaa ja iestä. Viskaalilla on nyt varma sauma kartuttaa kassaansa kun Martalla on hätä suurimmillaan ja kiusatut ja neuvostolaiset ovat voimattomia osaamattomuutensa edessä.
      Advokaatti viskaalilla on se silikoni hymy naamalla, pömppö vatta kirrattuna tuppivyöllä ja taskunsuut aukinaisena täytettäväksi omistajien rahoilla.
      Lainoppinut käyttää tilaisuutta surutta hyväkseen 240€/h alvi, sillä kyllä huristelee forresterilla kokouksiin ja kontuurille kahvittelemaan ja punomaan juonia muttei omistajien hyväksi.
      Advokaatti Simoniihan on lukenut lakia sen takia, että voi puolustaa vääryydentekijöitä. Sitä kenttää riittää jo yhdelle miehelle Paadessa.
      Miksi hyvin hoidetussa puulaakissa ei tarvita Advokaatti viskaalia joka ikisessä asiassa ja kokouksessa, mutta Paadessa tarvitaan. Mistä tämä johtuu.

    • Anonyymi

      Onkohan Raahen viisas lähtenyt muokkaammaan perunamaata,
      että edes jotakin saataisiin syksyyn mennessä jäsenillekin. Kaikki
      käypänen on kiinni konkurssipesissä, tai tulevissa.
      Martta voisi touhun ihmisenä mennä avuksi kitkemään rikkaruohoja
      penkistä. Askotista tässä tapaukessa ole mitään apua. Kaikki aika
      menee käytettyjen pyörien löytämisessä.
      Eipä taida Askotti osata edes kaalta kasvattaa, vaikka omistaakin
      maakunnan suurimman pään.
      Tämähän oli alusta asti tiedossa, ettei vettä voi viiniksi muuttaa.
      Ei ainakaan tämä kopla.

    • Anonyymi

      Yksi nuori "nappaskenkä" - todennäköisesti tummahkon klaanin lähettipoika, tuli Marketin- kauppakeskuksen Alkon myymälästä melkoisen lastin kanssa eilen 2.5..noin klo 09.20... Huomasin sen ohittaessani Alkon myymälän "laajaa" oviaukkoa. Olin paluumatkalla "ihmisapteekista". Jaa että mikä on ihmisapteekki. No se on se, jossa kaikki asioivat, ja joita on lähes joka kylässä, toisin kuin "sotilasapteekki" - Oy ALKO Ab...
      "Sotilasapteekkeja" on siellä ja täällä. Joka tapauksessa se "löytyy aina tarvittaessa". Ei kuitenkaan joka kunnasta. Niin kuulin erään "Lappalaisen" upseeriveljeni kertovan...
      Muuten aasinsiltana sopinee pieni kevennys: Jo "miljoona" vuotta sitten kenttätykistön tarkastaja, Eversti Jouko Alasjärvi, matkallaan Rovajärven kovapanosleirille, poikkesi valtatie 8:n varrella olevaan, ja hyvin näkyvään "Pikaripuotiin", kuin täsmällinen upseeri konsanaan...
      Ostokset piti tehdä "tiskin takaa", ja maksuväline oli käteisen ohella paperiliuska - sekki. Jouko allekirjoitti sekin nimellään J Alasjärvi...
      Myyjätär katseli sekkiä hetken ja totesi jopa tuohtuneena: "Mitä te herra pelleilette. Liikkeemme on Jalasjärven suosituin kauppa. Allekirjoituksen pitää olla henkilökohtainen ja oikein kirjoitettu."... Hetken selvittelyn - mm henkilötodistuksen tarkastuksen jälkeen tilanne "laukesi", kuten eversti J Alasjärven joukkojen tykit Rovajärven 3 viikkoa kestävän kovapanosampumaleirin aikana. Miten eversti J Alasjärven matka Jalasjärveltä Rovajärjelle jatkui, sitä tarina (kenttätykkivelitiedosto) ei kerro. Ei ainakaan meille Ilmatorjuntaveljille, hah hah haaa!!!...
      JK Lähes sadalla ilmatorjunnan ampumaleirillä Lohtajalla lukuisissa tehtävissä toimineena ja "kaikissa olosuhteissa asuneena" noin 3:n vuoden ajan/44 vuotta kerrottakoon: Toimin mm patterin päällikkönä. Siksi korjaan virheelliset huhut: Kovapanosammunnoissa alkoholin käyttö on ehdottomasti kielletty. Työrupeama on tehtävästä riippuen vaihtelevan vaativa, mutta poikkeuksetta 7/24. Tämä tiedoksi, sillä huhut ovat muuta kuin totuutta...
      "Uunituoreena luutnanttina" ja ensimmäisen lapsipojan isänä ei ollut edes mahdollisuutta soittaa kotiin. Ei ollut kännyköitä, ja metsään ei ollut lankapuhelinyhteyksiä. Postikorttikin (vast) oli perillä vasta kun olimme olleet kotona Hyrylässä jo pari päivää (elettiin silloin vasta 1980- lukua, ja silti "tuntuu, kuin olisi eilispäivä 2.5.2020")...
      Toista on nykyään. Kännykkä (vast) on kasvanut kiinni "sotilaan sepalukseen - siviilin seläntaustaan - perspakaraan",
      Onhan nyt asia ymmärretty. Kiitos. Hah hah haaa!!!...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      992
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      705
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe