Kun ei kokemusta, niin neliveto voi olla iso juttu

Totuus kuitenkin on että aidot pitkittäismoottoriset nelivedotkin ovat kankeita ja ohjaustunnossa sekä ajotuntumassa on puutteita takavetoiseen versioon verrattuna. Etuveto on vaihtoehto ainoastaan valmistajien kustannusten minimointia ja äärimmäistä voitontavoittelua varten, se on teknisesti helpoin toteuttaa, edullisin ja kompaktein voimansiirtotapa.

Suomessa kokemattomat haluavat yleensä kehua etuvetoritsojensa kykyä talvella mennä Ivalossa tammikuussa hieman keskimääräistä takavetoista ripeämmin. Kuivalla ja kostealla tienpinnalla katselevat sitten aina takavetoisen kuljettajan niin halutessa takavaloja. Toisaalta tämäkin asia on siinä mielessä muuttunut vuosien varrella, että takavetoinen Jaguar XE oli nopein paikaltaan kiihtyjä talvitestissä 2017, jolloin se kilpaili kahden muun takavedon ja yli kymmenen etuvedon kanssa tittelistä.

Jos veto menee etupyörille, niin sekä nelivetoisissa että etuvetoisissa on havaittavissa ohjauksen epämääräisyyttä ja vetävien pyörien vaikutus tuntumaan on jatkuvasti olemassa. Lisäksi takavetoinen on yleensä ketterämpi kääntyjä kuin neliveto, koska etupyörät sallitaan kääntymään enemmän. Lähes kaikki nelivetoiset myös puskevat etuvetoiselle tyypilliseen tapaan, takavetoinen työntää autoa kohti haluttua suuntaa.

Tässäpä kiva testiklippi haldex-nelivedosta! Tunnistatteko automerkin?

https://www.youtube.com/watch?v=vlS-4bOu_1w
22467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vi-tun idari! Ei nelivetoa tarkan tuntuman vuoksi osteta, vaan jotta päästäisiin pellolla ja jäällä eteenpäin.

Vi-tun idari, jo Mini 50v sitten osoitti, että etuveto voittaa takavedon urheiluautona, vaikka eipä kulkineita urheiluun edes osteta, joten nuo kaarreajon puskemiset sun muut ovat valtaosalle täysin tuntemattomia tilanteita, ja meillekin jotka äärirajoja hakeneet, turhaa nippelitietoa, sillä kaarteessa ei ole syytä kaasutella reilummin vetotavasta riippumatta, muunmuassa turvallisuuden, bensan- ja renkaankulumisen vuoksi.

VI-TUN idari.

1Äänestä
  • Tässä taas yksi kokematon kertoo peltoautoilufantasioistaan.

    Jos tietäisit asioista niin tiedostaisi etuvedon olevan paskin vetotapa yleisesti heti nelivedon jälkeen.

    Äänestä

  • Siis+tarkoitin,+että+ajo-ominaisuuksissa:1.takaveto2.neliveto3.etuvetoSen+ymmärrän+jos+maataloustraktori+tosiaan+on+neliveto,+sen+käyttökerroista+kuitenkin+noin+80%+on+pelloilla+ja+metsissä.Paljonko+tavallinen+kädetön+Kodiaq+4x4+kaupunkielämä+oikeasti+ajaa+sillä+etuvetopainotteisella+haldex-viritelmällään+oikeasti+haastavissa+olosuhteissa,+kun+takavetoisella+vetää+tammikuun+talviolosuhteissakin+lumisimpia+päiviä+lukuunottamatta+aika+tasoissa+kunnon+kitkarenkailla+valoista+näiden+lelunelivetojen+kanssa.

    Äänestä

  • Automot1 kirjoitti:

    Siis+tarkoitin,+että+ajo-ominaisuuksissa:1.takaveto2.neliveto3.etuvetoSen+ymmärrän+jos+maataloustraktori+tosiaan+on+neliveto,+sen+käyttökerroista+kuitenkin+noin+80%+on+pelloilla+ja+metsissä.Paljonko+tavallinen+kädetön+Kodiaq+4x4+kaupunkielämä+oikeasti+ajaa+sillä+etuvetopainotteisella+haldex-viritelmällään+oikeasti+haastavissa+olosuhteissa,+kun+takavetoisella+vetää+tammikuun+talviolosuhteissakin+lumisimpia+päiviä+lukuunottamatta+aika+tasoissa+kunnon+kitkarenkailla+valoista+näiden+lelunelivetojen+kanssa.

    Siis että tasoissa vedät takavedolla, paitsi lumella, ja sillä perusteella se on haastavimmissa oloissa paras?

    Vii-tun idarii!

    Äänestä

  • Automot1 kirjoitti:

    Siis+tarkoitin,+että+ajo-ominaisuuksissa:1.takaveto2.neliveto3.etuvetoSen+ymmärrän+jos+maataloustraktori+tosiaan+on+neliveto,+sen+käyttökerroista+kuitenkin+noin+80%+on+pelloilla+ja+metsissä.Paljonko+tavallinen+kädetön+Kodiaq+4x4+kaupunkielämä+oikeasti+ajaa+sillä+etuvetopainotteisella+haldex-viritelmällään+oikeasti+haastavissa+olosuhteissa,+kun+takavetoisella+vetää+tammikuun+talviolosuhteissakin+lumisimpia+päiviä+lukuunottamatta+aika+tasoissa+kunnon+kitkarenkailla+valoista+näiden+lelunelivetojen+kanssa.

    Miksi vitussa VITUN idarilla on muuten koko ajan nuo valolähdöt mielessä? Itse en ole koskaan ajanut autolla, jolla en noissa ”kisoissa” ”pärjäisi”. Jopa kesärenkailla talvella vähätehoisella vanhalla etuvedolla pystyy kiihdyttämään vähintään liikenteen mukana, halutessa kovempaa. Samoin vaikka pakettiautolla.

    Eli mikä vitun luonnehäiriö VITUN idarilla on, kun pitää valita auto liikennevalokiihdytyksiin?

    1Äänestä

  • Kkkggggggh kirjoitti:

    Automot1 on trolli. Se selittää kaiken, eipä kannata enempää pohtia "sporttisten takavetoisten oikeiden länsiautojen ylivoimaisuutta".

    Äänestä

Autot on valittu ajo-ominaisuuksien perusteella,ei sen perusteella että jonkun tutun mökkitiellä pääsisi etenemään lähes traktorin tavoin (kuten on SUV ajwttavuuskin usein)

TM kommentti BMW 530e vs. M-B E350e vertailussa:, "E350e on ajettavuuden aallonharjalla".

Ja pelkällä sähköllä pääsee etenemään myös itselle sopivan matkan. Enemmän VAG lippispäätä hankkivat autoja nimenomaan kiihdyttelyihin esim. tuunatut Audi TT tai vastaavat. Hauskoja ilmeitä ollut kun takavetoinen hybridi E350e jättää katselemaan lippispään takavaloja.

Ja sitten on kesällä ollut ajossa 2001 SLK 32, mallimerkinnällä SLK 200. Sen tilalle tulossa kuitenkin muuta.

Milloin hankit muuten ahdistunut ja kokematon etuvetopelle kokemusta?

Äänestä
  • Ja sitten on ollut ajossa? Tilalle tulossa muuta? Pätkiikö?

    Siis lippispäät hankkivat autonsa kiihdytyskisoihin, mutta juuri sinä länkytät kiihdytyskisoista alvariinsa? No, ei tarvitse miettiä päähinevalintaasi.

    1Äänestä

  • Sun on vaan hommattava kokemusta(?), että vatimoottori on tyytyväinen. Koko palsta on velvoitettu hankkimaan kokemusta. Niin se vaan on siinä versumissa, jossa hän ahdistuneena lymyilee.

    1Äänestä

  • "Autot on valittu ajo-ominaisuuksien perusteella"

    Ne ovat aivan yliarvostettuja, keskiverto etuvetoinen on ihan riittävän hyvä. Tietysti jos ei ole ystäviä/puolisoa tai muuta elämää jonka takia tarvitsisi esimerkiksi tilaa, kohtuullisia käyttökuluja tai vetokykyä huonoissa oloissa, voi valinnan tehdä tietysti noinkin. Melkein kaksikymmenvuotiaalla Mersulla ei kylläkään kannattaisi elvistellä, sellainen on juuri arvokehityksensä pohjalla.

    1Äänestä

  • "Hauskoja ilmeitä ollut kun takavetoinen hybridi E350e jättää katselemaan lippispään takavaloja."

    Kuinka usein E350e jättää tielle? Minkälaiset takavalot lippispäässä on?

    1Äänestä

Ennätykset:
Nordschleife (street legal): Lamborghini Aventador LP 770-4 Superveloce Jota (2018)
Pike's Peak: Volkswagen I.D. R
Nelivetoja molemmat.

Uskon että takavetoinen on nopeampi kun neliveto heti kun joku takaveto voittaa yhdenkin pikiksen WRC:ssä.

Äänestä

Sulla on edelleenkin samat murheet.

1Äänestä

No talvi on tulossa niin tämä takavetoisten sankari nähdään tulppana kun vähänkin on sohjoa tiellä.

1Äänestä

Se naurattaa, kun aina mennään suomalaiseen junttityyliin metsään rallipoluille.

"Uskon että takaveto on nopeampi kuin neliveto, kun voittaa WRC:ssä"

Kerrotaan nyt teille kokemattomille ja kädettömille, että takavetoinen on nopein asvalttipinnalla, lisäksi ohjautuvuus on muita vetotapoja parempi. Jostakin syystä pitää aina lähteä metsänkorpeen, että pääsee takavedon vauhtiin ja sen ohi.

" Heti kun on sohjoa niin takaveto bla bla bla"
Huomaa, että tämäkään kokematon kaveri ei ole metriäkään. Siis ei metriäkään ajanut todennäköisesti missään olosuhteissa 2010-luvun takavetoisella henkilöautolla.

Äänestä
  • Tässä ei minun tai sinun kokemuksillasi ole mitään merkitystä. Vaikka täällä joka iikka kävisi maailmanympärysmatkalla uudella takavedolla, se jäisi huonolla kelillä aina nelivedolle, ja helposti etuvedollekin.

    Äänestä

Katsokaapa iloksenne tuo linkkivideo aloituksessa Skodan haldex-romun "ylivertaisuudesta" vetopidossa.
Etuvetoinen ritsahan tunnehan siinä pääosin on asvalttipinnannalla

Äänestä

"Se naurattaa, kun aina mennään suomalaiseen junttityyliin metsään rallipoluille."
"Kerrotaan nyt teille kokemattomille ja kädettömille, että takavetoinen on nopein asvalttipinnalla"

Taidat olla tavallisen tollo. WRCssä ajetaan kisoja ja pikiksiä myös kokonaan asvalttipinnalla. Nyt typerys astuit omaan miinaasi.

1Äänestä

"Kerrotaan nyt teille kokemattomille ja kädettömille, että takavetoinen on nopein asvalttipinnalla"
Nordschleife (street legal): Lamborghini Aventador LP 770-4 Superveloce Jota (2018)
Pike's Peak: Volkswagen I.D. R

Molemmat täysin asvalttiratoja ja neliveto on nopein. Tuon pässin aivot eivät ole kovin kehittyneet.

Äänestä

Niissä tilanteissa, missä nelivedosta on hyötyä verrattuna etuvetoon, on takavedosta vain haittaa. Missä takavedosta olisi hyötyä? Ei tule nyt Mieleen....

Äänestä

jos on nelivetoinen peli, sehän on rollaattori ellei sitten ole Audin Quattro ja 320bhp.

mutta volvon amazon on komea peli, näin kaupungilla erään... on kokemustakin tuollaisesta.

Äänestä

Sen verran on kokemusta mm. viimetalvelta takavetoisen kyydissä talvikelissä että se riittää pitkäksi aikaa. Silloin muuten kuljettajakin tuumasi että seuraava MB on neliveto kun koitti liikkeelle päästä luistonesto nuljuten. Oman takavetoisen BMW:n olen jo vuosia sitten vaihtanut nelivetoiseen eikä ole harmittanut. Mutta makunsa kullakin ja se sallittakoon. Mese oli 2015 vuotinen eli katsotaanko se vielä nykyajan takavedoksi... Eipä muuta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

automot1 kirjoitti:

Totuus kuitenkin on että aidot pitkittäismoottoriset nelivedotkin ovat kankeita ja ohjaustunnossa sekä ajotuntumassa on puutteita takavetoiseen versioon verrattuna. Etuveto on vaihtoehto ainoastaan valmistajien kustannusten minimointia ja äärimmäistä voitontavoittelua varten, se on teknisesti helpoin toteuttaa, edullisin ja kompaktein voimansiirtotapa.

Suomessa kokemattomat haluavat yleensä kehua etuvetoritsojensa kykyä talvella mennä Ivalossa tammikuussa hieman keskimääräistä takavetoista ripeämmin. Kuivalla ja kostealla tienpinnalla katselevat sitten aina takavetoisen kuljettajan niin halutessa takavaloja. Toisaalta tämäkin asia on siinä mielessä muuttunut vuosien varrella, että takavetoinen Jaguar XE oli nopein paikaltaan kiihtyjä talvitestissä 2017, jolloin se kilpaili kahden muun takavedon ja yli kymmenen etuvedon kanssa tittelistä.

Jos veto menee etupyörille, niin sekä nelivetoisissa että etuvetoisissa on havaittavissa ohjauksen epämääräisyyttä ja vetävien pyörien vaikutus tuntumaan on jatkuvasti olemassa. Lisäksi takavetoinen on yleensä ketterämpi kääntyjä kuin neliveto, koska etupyörät sallitaan kääntymään enemmän. Lähes kaikki nelivetoiset myös puskevat etuvetoiselle tyypilliseen tapaan, takavetoinen työntää autoa kohti haluttua suuntaa.

Tässäpä kiva testiklippi haldex-nelivedosta! Tunnistatteko automerkin?

https://www.youtube.com/watch?v=vlS-4bOu_1w

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu