Suuruudenhullu koulu

veroeuro

Saarijärven kaupunki suunnittelee rakentaa jättiläismäisen 1,2 hehtaarin suuruisen koulu- ja kulttuurikeskuksen rakentamista. Ja samanaikaisesti ollaan laajentamassa Saarijärven muuseoa toisella kulttuurikeskuksella. Tässä ei ole mitään järkeä. Koulu- ja kulttuurikeskuksen kustannusarvio tällä hetkellä om 38 miljoonaa euroa puliveivauksineen, jossa purettu vanha koulu ensiksi myytiin rahoitusyhtiölle ja nyt kaupunki maksaa leasing-vuokrassa takaisin sekä uuden koulun rakentamiskustannukset että " myydyn " vanhan koulun kauppahinnan ja purkukustannukset. Kokonaiskutannukst ovat 38 miljoonaa euroa. Ekonomistien varmana pitämä vähintään kahden prosenttiyksikön suuruinen koronnousu merkitsisi vähintään 700 000 euroa lisäkustannuksia vuodessa. Sillä päästään kriisikunnaksi.
Saarijärven väkiluku vähenee nyt noin sadan henkilön vuosivauhdilla. Viidenkymmenen vuoden päästä täällä asuu n. 4700 henkilöä jonka on vanhusvaltainen. Mihinkä ylipäänsä tätä mammukkikoulua tarvitaan ?
Nyt olisi kaupunginvaltuutettujen korkea aika laittaa järkeä tähän touhuun ja pienentää koulukeskusrakennusta esim. poistamalla siitä kokonaan kulttuurikeskuksen osuus.

6

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mymmimyymi

      Semmoistahan se on, kansa vaatii lisää harrastus ja ajanviettomahdollisuuksia, ja päättäjät yrittää vastata toiveisiin. Kallistahan se rakentaminen on, mitään ei tipu ilmaiseksi. Lumet ei ainakaan katolta helpolla tipu, jos ja kun uudesta koulurakennuksesta taas tehdään tasakatto lättänä ! Eikö ois olemassa muunlaisia vaihtoehtoja ?
      Siinähän keskustassa on Säästökeskus puolityhjillään , suuret ikkunat huutavat orpoina, tulkaa tänne! Järjestelykysymys ja uskallusta kehiin , kansalaisopistolle ja vaikka mille tiloja.
      Mikä se on ettei tosi yritteliäisyyttä löydy, parempiko se on häntä koipien välissä paeta muualle suurempiin keskuksiin, aivan kuin siellä ei jo riittäis yrityksiä .

    • Muuttaja

      Valitettavasti Saarijärvellä on sellainen ilmapiiri ettei siellä kukaan tahdo elää saatika yrittää.

    • Tartteejotahitehä

      Koulu on homeessa. Se myrkyttää lapsia joka päivä. Kun kerran altistuu kunnolla homeelle, niin siitä jää elinikäinen riesa.

      • Etovapaikka

        Vitun tuppu kylä pitäis ampua Inariin sisäsiittoinen koulukiusaamisen kärjessä oleva paikka.


      • kylähullupälkäneeltä
        Etovapaikka kirjoitti:

        Vitun tuppu kylä pitäis ampua Inariin sisäsiittoinen koulukiusaamisen kärjessä oleva paikka.

        Sinulla jäi koulunkäynti vähän kesken.
        Tuppukylä kirjoitetaan yhteen.


    • Anonyymi

      Aika ankean värinen ulkoapäin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe